IRC-Galleria

päärynäkäärme

päärynäkäärme

Arvoisa herra, minun tarinani omassa lyhykäisyydessään on, että olen paperiarkki ikuisesti kirjoittamaton.

Selaa blogimerkintöjä

Meikähän ei siis missään nimessä ole mitenkään tottunut kirjoittamaan mitään kantaaottavaa minnekään netin syövereihin, koska ainoa paska, josta olen tottunut jauhamaan, ovat päivän sään ja omien ongelmien lisäksi lähinnä opiskelu ja huono musiikki.

Mutta asiasta seinään ja seinästä Nälkäpeliin. Alustukseksi voisin kertoa mielipiteeni tähän asiaan "massailmiönä".

Maailma tarttee Twilightin synnyttämiä ernupentuja. Niitä tulee nytkin. Mutta meikä antaa ernupentujen team Peeta vaiko Gale sittenki-puheiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mua ei kiinnosta.
Mutta oikeasti kerranki voin kirjallisuudesta nauttivana ihmisenä ja ensimmäiseen Nälkäpeli-kirjaan henkilökohtaisesti jo yli 3 vuotta sitten rakastuneena todeta, että on aika kasvattaa vähän selkärankaa ja olla vihaamatta niitäkin faneja, jotka lukee kirjan leffan nähtyään tai lukee kirjan kaverin nähtyä pätkän tai whatever.

Mä odotin elokuvaa sen yli puolitoista vuotta suurinpiirtein, siitä asti kun kuulin että paperiversio tarinasta päätyy niidenkin nokkien eteen, jotka eivät muutamaasataa sivua upean trilogian ensimmäistä osaa jaksa lukea. Tottakai sitä pisti aluksi vihoiksi: "Ei vittu, nyt tääki!" (Eikö meillä jo ole Edwardculleneita ja Bellaswaneja riittämiin?) "Viihdeteollisuus riistää mulle tärkeän asian. Vielä kysymättä lupaa. Mä nyljen Hollywoodin elävältä."
Mutta ei hetkinen.

Ihmisiähän nekin vain. Isoin kynnys oli antaa yhdelle rakkaalle lupa lukea 'mun omaisuutta'. Noh, hän sitten luki kirjan. Piti siitä. Paljon. Nyt me nauretaan ja itketään taas samoille asioille. Mitä mä nyt ennen tätä pelkäsin edes? Että mun identiteetti riistetään täysin, kun Peetamellarkit ja Effietrinketit sun muut paiskataan elävänkuvanystävien nähtäväksi?

Paskat. Nauttikaahan kaikki kullanmurut Nälkäpelistä, pidittepä siitä sitten kirjana tai elokuvana tai ehkä kumpanakin (kuten allekirjoittanut).

namnamTorstai 08.03.2012 12:51

Listaa ensin 10 parasta bändiä/artistia ja sitten kaikkien bändien/artistien 5 parasta biisiä


1. Kent
2. Arctic Monkeys
3. The Kills
4. Placebo
5. CMX
6. Itchy Poopzkid
7. Pyhimys
8. The Kooks
9. Flogging molly
10. Death Cab for Cutie

Ensimmäisen bändin/artistin 5 parasta biisiä
1. Sjukhus
2. Columbus
3. Töntarna
4. Palace & main
5. Sundance kid

Toisen bändin/artistin 5 parasta biisiä
1. Mardy bum
2. Red light indicates doors are secured
3. A certain romance
4. Don't sit down cause I've moved your chair
5. Teddy picker

Kolmannen bändin/artistin 5 parasta biisiä
1. Rodeo town
2. Future starts slow
3. Cheap and cheerful
4. Tape song
5. U.R.A. fever

Neljännen bändin/artistin 5 parasta biisiä
1. The bitter end
2. English summer rain
3. Teenage angst
4. The never-ending why
5. Special needs

Viidennen bändin/artistin 5 parasta biisiä
1. Kultanaamio
2. Auringon kultainen kaupunki
3. Uusi ihmiskunta
4. Kaikkivaltias
5. Minun sydämeni on särkynyt

Kuudennen bändin/artistin 5 parasta biisiä
1. As long as I've got chords
2. Down down down
3. The living
4. You don't bring me down
5. Watch us come undone

Seitsämännen bändin/artistin 5 parasta biisiä
1. Prinsessa
2. Nyt
3. Paranoid (06)
4. 0
5. Liskojen yö

Kahdeksannen bändin/artistin 5 parasta biisiä
1. Ooh la
2. She moves in her own way
3. Seaside
4. Naive
5. Sway

Yhdeksännen bändin/artistin 5 parasta biisiä
1. Drunken lullabies
2. Float
3. Revolution
4. What's left on the flag
5. Devil's dande floor

Kymmenennen bändin/artistin 5 parasta biisiä
1. Grapevine fires
2. Soul meets body
3. Borthers on a hotelbed
4. I will follow you into the dark
5. Someday you will be loved

namsTorstai 09.02.2012 19:43






ahKeskiviikko 21.12.2011 15:00

pakenen oksista vapaaksi, juoksen kirkuen alakertaan
pahan tammen varjo kannoillani ei sääli piirun vertaa
valokuvat olohuoneessani ovat kaikki samasta puusta
olemme kuvissa sidotut sylikkäin, vihityt, jotka tiedä ei muusta

yritän sahata tammen, vaan verta vuodankin minä
mitä syvempään puuhun kajoan, omat haavani syvenevät
ei auta huuto vasten tyynyä, orjana elän ja maadun
pelon lapsi sylissäni tammen juurelle rukoillen kaadun

so hotLauantai 17.12.2011 20:30
















[Ei aihetta]Torstai 01.12.2011 02:52

We are not the same, yeah
as we used to be
the seasons have changed
and so have we
There was little we could say
even less that we could do
to stop the ice from getting thinner
under me and you

uuhLauantai 13.08.2011 18:30

01: eläin, jonka haluaisit omistaa
02: 3 suosikkielokuvahahmoasi
03: suosikkitelevisiosarjasi juuri nyt
04: lempiruoka
05: 3 artistia tai bändiä joista pidät
06: kännykkä
07: mitä murehdit juuri nyt
08: auto jonka haluaisit omistaa/omistat
09: 3 suosikkipeliäsi
10: viimeisin katsomasi elokuva
11: paikka johon haluaisit matkustaa
12: tavara jonka haluaisit omistaa
13: paheesi
14: mikä on fiiliksesi juuri nyt
15: lempihajuvesi
16: lempielokuva
17: mitä mieltä olet koulusta
18: lelu jolla leikit pienenä
19: millaiset hiukset haluaisit
20: mihin ottaisit lävistyksen
21: kenen ulkonäköä kadehdit







[Ei aihetta]Lauantai 13.08.2011 16:20

You got the makings of greatness in you, but you got to take the helm and chart your own course. Stick to it, no matter the squalls! And when the time comes you get the chance to really test the cut of your sails, and show what you're made of.

namKeskiviikko 10.08.2011 19:50

01: eläin, jonka haluaisit omistaa
02: 3 suosikkielokuvahahmoasi
03: suosikkitelevisiosarjasi juuri nyt
04: lempiruoka
05: 3 artistia tai bändiä joista pidät
06: kännykkä
07: mitä murehdit juuri nyt
08: auto jonka haluaisit omistaa/omistat
09: 3 suosikkipeliäsi
10: viimeisin katsomasi elokuva
11: paikka johon haluaisit matkustaa
12: tavara jonka haluaisit omistaa
13: paheesi
14: mikä on fiiliksesi juuri nyt
15: lempihajuvesi
16: lempielokuva
17: mitä mieltä olet koulusta
18: lelu jolla leikit pienenä
19: millaiset hiukset haluaisit
20: mihin ottaisit lävistyksen
21: kenen ulkonäköä kadehdit

Päivä 1 - Ensimmäinen mieleen tuleva kappale
Päivä 2 - Lempikappale
Päivä 3 - Kappale, joka saa iloiseksi
Päivä 4 - Kappale, joka saa surulliseksi
Päivä 5 - Kappale, joka muistuttaa jostakin henkilöstä
Päivä 6 - Kappale, joka muistuttaa jostakin paikasta
Päivä 7 - Kappale, joka muistuttaa jostain tietystä jutusta
Päivä 8 - Kappale, jonka sanat muistaa kokonaan
Päivä 9 - Kappale, jonka osaa tanssia
Päivä 10 - Kappale, joka saa nukahtamaan
Päivä 11 - Kappale lempiyhtyeeltä/-artistilta
Päivä 12 - Kappale inhokkiyhtyeeltä/-artistilta
Päivä 13 - Kappale, josta nauttii
Päivä 14 - Kappale, josta kukaan ei uskoisi sinun pitävän
Päivä 15 - Kappale, joka kuvaa sinua
Päivä 16 - Kappale, josta olet yleensä pitänyt mutta nyt vihaat
Päivä 17 - Kappale, jonka kuulee usein radiosta
Päivä 18 - Kappale, jonka toivoo kuulevan radiosta
Päivä 19 - Kappale lempialbumilta
Päivä 20 - Kappale, mitä kuuntelee kun tuntee olonsa vihaiseksi
Päivä 21 - Kappale, mitä kuunteelee kun tuntee olonsa iloiseksi
Päivä 22 - Kapple, mitä kuuntelee kun tuntee olonsa surulliseksi
Päivä 23 - Kappale, jonka toivot soivan häissäsi
Päivä 24 - Kappale, jonka toivot soivan hautajaisissasi
Päivä 25 - Kappale, joka saa nauramaan
Päivä 26 - Kappale, jonka osaa soittaa jollain soittimella
Päivä 27 - Kappale, jonka haluaisi osata soittaa jollain soittimella
Päivä 28 - Kappale, joka saa tuntemaan syyllisyyttä
Päivä 29 - Kappale lapsuusajoilta
Päivä 30 - Lempikappale tasan vuosi sitten.