IRC-Galleria

pärsky-

pärsky-

ei tarvi tietää mihin menöö tarvii vaan tietää mistä tuloo

[Ei aihetta]Perjantai 19.02.2010 17:52

Tytöt viettivät rauhallista koti-iltaa dataamalla, kun isä juopotteli. Tytöt aikoivat valvoa koko yön mm. dataamalla, ottamalla valokuvia kännykällä ja katsoen leffoja. n. klo 2:20 tytöt alkoivat ottaa kuvia ja huomasivat joka kuvassa olevan sama hahmo. aluksi he ajattelivat sen olevan vain jokin heijastu, mutta huomasivatkin, että hahmo tuli joka kuvassa koko ajan lähemmäs ja kasvot selventyivät. yhtäkkiä isä alkoi huutaa omassa huoneessaan jolloin toinen tyttö lähti katsomaan mikä isällä on hätänä. Se olikin vain ollut pahaa unta ja kaikki oli hyvin. Vai oliko?
Kun toinen tytöistä palasi takaisin huoneeseen hän löysi vain kameran lattialta ja huomasi siskonsa kadonneen. Kamerassa oli kuva, missä oli vain se sama hahmo joka oli muissakin kuvissa. Tällä kertaa se oli yksin. Tyttö juoksi hädissään isänsä luokse, mutta huomasi hänenkin olevan kadonnut. Tyttö palasi hädissään huoneeseen ja alkoi ravata ympäri huonetta miettien soittaisiko poliisille, mutta tuli toisiin ajatuksiin ajatellessaan, että poliisit eivät uskoisi häntä. Tyttö kummiskin ajattelee kaiken olevan unta ja menee nukkumaan.
Naapurit huomaavat, että talossa ei ole elonmerkkiäkään vaikka sähkölaitteet ovat päällä. Silloin he päättävät soittaa viranomaisille. Poliisit tulevat. Menevät taloon sisään, mutta talossa ei ole sieluakaan. Vai onko?
Tiesitkö, että juuri sinä olet siinä samassa talossa juuri nytten. (Ei kannata ottaa valokuvia)
HUOM! Jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi minuutin sisällä sinulle käy samalla tavalla kuin tarinan tytölle, koska tapahtumasta on tasan 18 vuotta

***Torstai 24.12.2009 18:36

Säännöt: Tämä on vaikeampaa kuin luulisi!
Kopioi omiin muistiinpanoihisi,
poista minun vastaukseni, lisää omasi.
Käytä kaikissa vastauksissa oman nimesi alkukirjainta.
Kaiken pitää olla totta, ei mitään keksittyä.
Jos henkilöllä ennen sinua on sama etunimen alkukirjain, sinun täytyy käyttää toisia vastauksia.
Et voi käyttää samaa vastausta kahdesti, etkä omaa nimeäsi pojan/tytön nimi kysymyksissä.

1. Mikä on nimesi?: Riikka
2. Neljä kirjaiminen sana: Risa
3. Tytön nimi: Reetta
4. Pojan nimi: Riku
5. Ammatti: Rekka kuski
6. Väri: Ruskea
7. Jotain, johon voi pukeutua: Reinot
8. Ruoka: Risotto
9. Jotain, joka löytyy kylpyhuoneestasi: Ruisku:D
10. Paikka: Rannikko
11. Syy myöhästyä: Ryöstö
12. Jotain, jota huudat: Riskooon!:)
13. Elokuvan nimi: Rakasta, jos uskallat
14. Jotain jota juot: Raaka viina
15. Musiikkiartisti: Ringo:D:D
16. Eläin:Rotta
17. Auton merkki: renault
18. Laulun nimi: rakkaudella minä

.Keskiviikko 18.11.2009 22:48

kivasti on uuret hiukset:D

mutta hiukka tää kone on hidas ku mammalas ei oo kunnon yhteyttä:D

[Ei aihetta]Maanantai 09.11.2009 21:09

que mas da cual es la piel,
me da igual la religion,
yo solo me fijo en el corazon.

Yo paso del amor
yo tengo mucha prisa
en vez de tanto amor
hacernos una risas
solo hablar de amor me pone
de mal humor


Sé muy bien que te mentí
pero yo no soy para ti
no, ya no, y me voy

Se fue la niña que jugaba entre muñecas,
Se fue, para no volver jamás...
Se fue la niña que dormía en las estrellas,
Se fue, y ahora ya no hay marcha atrás...

niih jokku on jokku ei<3Maanantai 09.11.2009 20:54

KAVERIT VS TOSIYSTÄVÄT

KAVERIT: Eivät koskaan pyydä ruokaa.
TOSIYSTÄVÄT: Ovat syy siihen ettei sinulla ole ruokaa.

KAVERIT: Eivät kutsu vanhempiasi nimellä tai muutenkaan puhu heille
TOSIYSTÄVÄT: Kutsuvat vanhempiasi etunimillä

KAVERIT: Auttavat sinut ulos vankilasta ja kertovat että mitä teit oli väärin
TOSIYSTÄVÄT: Istuvat vieressäsi ja kysyvät"Miten vitussa me tänne jouduttiin ?"

KAVERIT: Eivät ole koskaan nähneet sinun itkevän
TOSIYSTÄVÄT: Itkevät kanssasi

KAVERIT: Lainaavat tavaroitasi pariksi päiväksi ja palauttavat sitten.
TOSIYSTÄVÄT: Pitävät tavaroitasi niin kauan että unohtavat niiden olevan sinun.

KAVERIT: Tietävät muutamia asioita sinusta
TOSIYSTÄVÄT: Voisivat kirjoittaa kirjan sinun elämäsi yksityiskohdista

KAVERIT: Jättävät sinut yksin jos muutkin tekevät niin
TOSIYSTÄVÄT: Haistattavat paskat muille eivätkä koskaan jätä sinua

KAVERIT: Koputtavat oveesi
TOSIYSTÄVÄT: Kävelevät suoraan sisään ja lösähtävät sohvalle

KAVERIT: OVAT HETKELLISIÄ
TOSIYSTÄVÄT: KESTÄVÄT LÄPI KOKO ELÄMÄN!

KAVERIT: Vievät drinkkinsi pois kun luulevat sinun ottaneen tarpeeksi
TOSIYSTÄVÄT: Katsovat sinun vaappuvan puolelta toiselle ja sanovat "Beibi juo loputkin siitä ei heitetä mitään hukkaan"

KAVERIT: Puhuvat pahaa ihmisestä joka puhuu pahaa sinusta
TOSIYSTÄVÄT: Laittavat pahanpuhujille jauhot suuhun !

<3Perjantai 06.11.2009 22:22

tää on meidän bändi keppi
ja mikä me ollaan
ja mitä me lauletaan!!!

ei hiukka paras<3

sosPerjantai 06.11.2009 21:53

S.O.S. auttakaa minua, joku
Ei ole terveellistä... minun tuntea näin
S.I.N.Ä. teet tämän vaikeaksi
en kestä sitä, huomaatko, se ei tunnu oikealta
S.O.S. auttakaa minua, joku
Ei ole terveellistä... minun tuntea näin
S.I.N.Ä. teet tämän vaikeaksi
Saat minut heittelehtimään ja pyörimään enkä voi nukkua öisin

<3Perjantai 09.10.2009 02:17

meikä lähtöö huomenna ulkomaille
saa kaivata toki
puhelin ei sit toimi!

ikävä tulee ihmisii<3

!Torstai 08.10.2009 23:58

kyllä muaki vituttaas