IRC-Galleria

Enpä olisi uskonut näkeväni sitä päivää, jona en tahdo että kesäloma alkaa - mutta niin vain tuli sellainenkin. Tänään piti sitten lähteä opistolta pois kolmeksi kuukaudeksi ja voi luoja, että oisin tahtonut vaan jäädä sinne! Lähteminen on ihan kauheaa, kiersin ympäri koko opiston ja hyvästelin jokaisen esineen, seinän ja oven. Kuuntelin vielä viimeisen kerran, mitä sanottavaa yhdellä maailman rakkaimmista paikoista on ja sitten vaan ajoin pois ja tuntui, kun osa musta olisi jäänyt sinne. Joo, kuulostaa ihan älyttömän oudolta, mutta opistosta on melkein kymmenessä kuukaudessa ehtinyt muodostua erittäin rakas ja tärkeä paikka. Kaikkein vähiten se on mulle koulu, vaan paljonpaljonpaljon kaikkea muuta.
Ja vaikka se onkin koulu kyllä, niin mä taidan tehdä siellä kyllä enemmän kaikkea muuta kuin opiskella. Ja silti oon kuitenkin suoriutunut melko mallikkaasti suurimmasta osasta aineista - mitä nyt vähän niitä vitosia ja kutosia ja muutama nelonen.. <; Opistolla vaan on nyt niin paljon kaikkia tärkeitä ihmisiä ja tekemisiä, en olisi todellakaan halunnut lähteä kolmeksi k u u k a u d e k s i pois, kolme v i i k k o a olisi riittänyt!

Mutta enemmän kuin sattui hyvästellä paikat, sattui hyvästellä ihmiset. Oli kuitenkin muutamia sellaisia, jotka ei opistolle enää syksyllä tule.. Onneksi nämä henkilöt kuitenkin on kaikki aikeissa tulla kuulemma opistolla vierailemaan ensi vuonnakin, joten heitäkin kyllä näkee. Mutta hirveän haikeaa on ajatella, että nyt joutuu elämään kolme kuukautta miltei täysin ilman ihmisiä, jotka on kauan ollut osa jokapäiväistä elämää. Ja kaikki asuu kuitenkin niin kaukana, että eipä siitä ihan noin vaan mennäkään joka päivä käymään vierailulla. Ankeaa.
Onneksi kuitenkin bussit ja junat kulkee ja rahaakin tulee, että ei nyt kuitenkaan tarvitse ihan täysin koko kesää olla opistoihmisiä näkemättä. Päiväreissuja aion ainakin lähimpien luokse tehdä, mutta Birren luo menen kyllä pidemmäksikin aikaa!

Oli kuitenkin tosi liikuttavaa huomata, että opettajilla oli jo melkein valmiiksi meitä ikävä. Peruskouluaikoina se kun tuntui menevän niin, että opettajat oikein pomppi riemusta kun pääsivät meistä moneksi kuukaudeksi eroon, mutta nämä tuntuivat enemmänkin surevan sitä. Ja milloinkaan aiemmin ei opiskelu ole ollut niin hauskaa, kun opistolla. Välillä jopa jossain kieltentunneilla tuntuu, että ei edes olisi koulussa. Opettajatkin on jo enemmän kavereita kuin opettajia ja tulee niiden kanssa puhuttua muustakin kuin indenfiniittipronomineistä tai maantieteellisistä termeistä. Että on kyllä jo nyt opettajiakin ikävä.

Ehkä tämä tästä helpottaa ajan kanssa, mutta just nyt tuntuu, kuin osa itsestä olisi jossain kaukana, kaukana. Voisi melkein sanoa, että ei ole ikinä aiemmin ollut näin kova ikävä mihinkään. Opistosta tuli toinen koti ja se on kymmenen kuukautta ollut mulle enemmän koti, kuin tämä paikka missä nyt olen.

Katu täytyy askelista
elämä on kuolemista
pane käsi käteen ollaan hiljaa
pyydä minut aamuteelle
anna vettä kuihtuneelle
nyt on elokuu ja minä olen viljaa

En ilosta itke en surusta itke, jos itken
niin itken muuten vaan
ja muualla oon, ennen kuin huomaatkaan

Häntä rakastin paljon
sua rakastan joskus enemmän
ole mulle vähän aikaa hän

Ota minut sinun uniin
vaikka nousen toisiin juniin
nyt on lokakuu ja minusta näkee sen
Kun tulen kiinni sinuun
jumalatkin uskoo minuun
vaikka itse aina usko en

En ilosta itke en surusta itke, jos itken
niin itken muuten vaan
ja muualla oon, ennen kuin huomaatkaan

Häntä rakastin paljon
sua rakastan ehkä enemmän
ole mulle vähän aikaa hän

Kuule kuinka se sanoo
jätä lapsenkasvosi tähän
paina kätesi multaan
jää odottamaan valonnousua
murhe tässä kuin köyhyys
kuin lupaus autiomaan
kangastusten kalkki
eikä kipu mene pois

kertosäe:
Kirjoita se hiekkaan
hiekka pitää sanansa
kirjoita se virtaan
vesi matkaa kotiinsa
kirjoita se ilmaan
linnut nousevat siivilleen
kirjoita se muistoihin
ne haarautuu kuin tie

Katso missä on viisaus
joka rakensi kaupungin
kirjoitti kirjastot
täyteen yksinäisyyttä
kun erämaan tuuli
nuolee jokesi uomaa
ja mahtavat lauseet
kuivuu kitalakeen kii

Kirjoita se valoon
valo matkaa tyhjyyteen
kirjoita se iltaan
ilta yöhön laskeutuu
kirjoita se pelkoon
pelko kavahtaa itseään
kirjoita se sanoihin
sanat muuttuu toisikseen

Kun muistosi ei enää satuta ketään
silloin särkyy sydämeni
kun muistosi ei enää satuta ketään
sydämeni kulkee yli rauhattoman maan
minun sydämeni hajoaa
tuulen kanssa kulkemaan

kertosäe