IRC-Galleria

Toisinaan koen, että kanssaihmiset voisivat hyvällä omallatunnolla yhdistää minuun nykyään paljonkäytetyn termin "teiniangst". Tämä 'toisinaan' taas meinaa ehkä noin viittä päivää viikossa, pahimpina viikkoina kuutta -- muina päivinä sen teinin voisi ottaa pois ja sanoa ainoastaan angst. Tämä päivä kuuluu taas teiniangst-päiviin, kuten eilinen ja sitä edellinen.. Niin ja vielä sitäkin edellinen. Kuten viimeiset pari kuukautta. Angst, kukaan ei rakasta, viil viil ja ranteet auki villasukalla. Muutenkin elämä on ihan hippusen verran köyhää eikä siinä pahemmin minkäänlaista sisältöä ole (vaikka toki olen siihen kovasti sellaista yrittänyt etsiä..). Kaikki on erittäin harmaata ja ulkonakin sataa ja valonpuutteen vuoksi olen ihan nyyh nyyh ja väsynyt, enkä jaksa mitään. Ja edelleen kukaan ei rakasta, nyyh nyyh, viil viil ja itkuparku. Kouluakin on ihan liikaa ja silti liian vähän ja usein mietin edelleen, että MIKSI HELVETISSÄ TUNGIN ITSENI LUKIOON?! Ja kiitos kirotulle ylpeydelle, joka ei anna periksi jättää kesken. Niin ja muistinhan mainita, että kukaan ei rakasta? + itkuparkunyyhnyyhviilviil. Jeh, olipas mukavaa päästä angstaamaan ihan galleriaankin asti!

Ja se kivinen tie mihinkään ei vie:
Ei autuutta, ei taivasosaa
Se on kivinen tie

(Ruotomieli)

On mahdoton tie, mahdoton saavuttaa,
Mahdoton tie, mahdoton kantaa mukanaan,
Ja jokainen päivä elettyä elämää on portaat tai putous,
Ja täällä me asumme.

(CMX)

minussa on kirjoitusta kovin vähän tänään
mahtavia suunnitelmia suuriin valloitusretkiin
en etsi sovitusta, enkä kaipaa kunniaa
minä olen unohtanut miltä tuntuu rakastaa

(CMX)

Ja kun Aurinko korkeelta valaisee taivaan,
muistan, et' pelko on tunteista vanhin,
ja kun Aurinko korkeella syksyssä palaa,
muistan sen, kuinka vähän voi vieläkin tietää.

(CMX)

B: KATO SARTSA!
S: Dialogikilpailu...
S: OLLAKO VAIKO EIKÖ OLLA? Hähähäh *seksihymy*

Rakkauspakkaus kävi täällä sulostuttamassa vähän yli neljää päivistäni, hyppäsi sen jälkeen eilen junaan joka vei sen taas yli neljänsadan kilometrin päähän musta ja vihaan jokaista kilometriä sillä välillä.
Ikävä on aivan valtava ja huone on niin kovin, kovin tyhjä, kun mussu ei ole tossa vieressä kikattamassa ja puhumassa hassuja. Yöllä oli kovin hiljaista, kun en voinut kuunnella toisen hengitystä ja ajoittaisia peiton/patjan kahisemisen ääniä. Oikeastaan tuntui, että on liian hiljaista, kaipasin jotain ääntä!
Aamulla heräsin, venyttelin makeasti ja haukotellen avasin silmät ja olin jo toivottamassa hyvää huomenta, mutta katse kohtasikin vain tyhjän patjan. Hetken löi tyhjää ja sitte totuus iski: ei se ole enää täällä. Pitkä huokaisu, tylsistynyt maukaisu ja yksin ylös sängystä, yksin aamupalalle, yksin huoneeseen dataamaan. Koko ajan vaan ja kaikkea yksin.
On niin tyhjä olokin.