IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

kajaanin tammi näyttely.Maanantai 11.01.2010 01:52

Näytely kausi avattu ja aloitettu upeasti.


Paukapää Cutri VAL ERI1 PN2 CACIB
paukapää cutri

Tänään sit oltiin istutus puuhissa.Keskiviikko 29.07.2009 02:27

Musta herukka pensaita kaksi ja viinimarja pensaita kaksi olipa kiva istuttaa mikä parasta miheni osti ne ja sitten kerroin hänelle että oon aina niitä halunnut, minun ei näköjään tarvi mitään puhua ääneen.


toivoin mukaan koirat ei syö taimia ennekuin ehtivät juurtua kunnolla heh. no ruusut ne söi mutta ruusut on onneksi sitkaita ja kasvoivat takasin.

joten ensi kesänä kai satoo sit saa jo ootella. ootella

Tapahtui kotona.Maanantai 22.06.2009 19:46

Tänään sitten tuli uusi pesukone ja sen paikaleen asentaminen oli oma urakkansa mutta loppu hyvin kaikki hyvin.

entisessä kun alkoi tiivisteen välistä lentää vedet ulos rikki mikä rikki.

nyt pitäs punnita itteni taas ja mitata vyötärön ympärys ei kiva jos oon taas lihonut miten mieltä ylentävää.

eilen rakas koirani myy lähti takaisin kasvatajansa luo halusi ostaa myyn takasin itselleen suvun jatkajaksi ja kun on kuitenkin taikan pentu siitä ainoosta pentueesta.


myy lähti hyvillä mielin ja kuulemma on onnelinen no se on pää asia.

siinäpä kaikki sitten.

kuvassa on nastapimun aku. joka on yhä meillä. en löytänyt myystä kuvaa teidän iloksi.
- Vanhemmat »