IRC-Galleria

paulakatariina

paulakatariina

siirtyi naamakirjan käyttäjäksi

Blogi

- Vanhemmat »

Kiertoviesti elämästäMaanantai 23.07.2007 19:18

Hyvä ystäväni avasi vaimonsa vaatekaapin ja otti sieltä esiin laatikon, jonka sisällä oli silkkipaperiin kääritty leninki. "Tämä ei ole mikä tahansa laatikko", ystäväni sanoi. Hän avasi laatikon ja tuijotti sen sisältöä.

"Vaimoni sai tämän lahjaksi ensimmäisellä Pariisin matkallamme 9 vuotta sitten. Hän ei koskaan laittanut tätä ylleen, sanoi säästävänsä sitä erityistä tilaisuutta varten. No luulisin, että tämä on kai sitten se."

Ystäväni asteli sängyn viereen ja asetti laatikon hänen vaimonsa muiden tavaroiden vierelle, jotka hän oli kohta viemässä hautaustoimistoon, sillä hänen vaimonsa oli juuri kuollut.

Ystäväni kääntyi puoleeni ja sanoi: "Älä koskaan säästä mitään erityistä hetkeä varten, sillä jokainen päivä on erityinen hetki."

Nuo sanat painuivat mieleeni ja tänään päätän, että luen enemmän ja siivoan vähemmän. Istun kuistilla turhia murehtimatta, vietän aikaa rakkaitten lähimmäisteni kanssa ja teen lyhyempiä työpäiviä. Keskityn niihin asioihin, jotka ovat minulle tärkeitä.

Ymmärrän, että elämää eletään sen ainutlaatuisen kokemuksen tähden. Ei siksi,että se olisi jokin selviytymisleiri.

Enää en tuskaile. Otan paremmat lautaset kaapista ja pistän uudet vaatteet päälle supermarkettiin. En tiedä, mitä ystäväni vaimo olisi tehnyt, jos olisi tiennyt, että on aika lähteä seuraavana aamuna. Sitä ei kukaan meistä osaa kertoa. Ehkä hän olisi soittanut sukulaisilleen, läheisimmille ystävilleen tai sitten ei. Hän olisi voinut soittaa vanhalle ystävälle sopiakseen riidan. Hän olisi saattanut mennä syömään suosikkiravintolaansa. Ne ovat ne pienet asiat, joiden tekemättä jättämistä minä katuisin, jos aikani olisi tullut. Katuisin sitä, koska enää en voisi tavata ystäviäni tai kirjoittaa sitä kirjettä, jonka halusin kirjoittaa sinä "yhtenä päivänä".

Katuisin ja olisin murheellinen, koska en sanonut sisarilleni, lapsilleni ja ystävilleni kuinka paljon heistä välitän riittävän usein.

Nyt en enää kuitenkaan pidättele kaikkea sitä, mikä tuo naurun ja ilon sydämiimme. Ja joka aamu, joka päivä, joka tunti ja joka hetki sanon, että tämä hetki on se erityinen hetki.

Jos saat tämän tarinan, se johtuu siitä, että joku välittää sinusta ja ehkäpä
siksi, että sinä välität myös jostain.

Jos olet liian kiireinen lähettämään tätä jollekin josta välität, niin muista, että sitä jotain tai yhtä päivää, joka on kaukana, ei välttämättä edes koskaan tule.
Oinasnaisessa näet helposti, että hän ei ole perinteinen ”helppo” nainen tai somasti oman paikkansa ottava kodin seinäkukkanen tai hellan ääreen kytkettävä emotyyppi. Oinasnainen on itseään jossain määrin armottomasti toteuttava naistyyppi, joka ei säikähdä ylittää normaaleja rooliodotuksia tai käyttäytymisen sovinnaisuuksia. Varsinkin kun hän sopivassa mielentilassa, voit huomata, että hänestä irtoaa monenlaista energiaa ja toiminnantarve on suuri. Hän vaikuttaa sekä itsenäiseltä, vahvalta että miehen kannalta arvaamattomalta. Yhtäkaikki, hän on mielenkiintoinen, ei itsestäänselvä eikä helposti valloitettava. Hän voi asettaa sinut monesti kyseenalaiseksi ja voit myös odottaa, että hän osaa tehdä pilaa vakavista asioista ja arvoista, joita hän pitää tekopyhinä tai ulkokullaisina. Hänestä saat oivan vastustajan elontaisteluun. Heti kun luulet, että tilanne on rauhoittunut, voit odottaa häneltä yllätystä, uutta vetoa, aloitetta tai haastetta, joka panee sinut huolestumaan, miettimään omia lähtökohtiasi tai kelaaman arvojasi yhä uudelleen. Voit olla varpaillasi koko ajan etkä pääse lätsähtämään Oinasnaisen käsittelyssä. Parasta olisi antaa hyvissä ajoin raamit yhteiselämälle, säännöt arkielämään ja jonkinlaiset eettiset periaatteet, joista pidätte kiinni.

Oinasnainen on usein isänsä tyttö jossain syvällisessä mielessä maskuliinisen maailman kasvatti ja voimakkaasta naisellisesta latauksesta huolimatta pujahtaa helposti aktiiviseen rooliin elämässä ja voi myös ottaa parisuhteen ohjat käsiinsä ja ruveta ohjailemaan elämää. Hän on tuskaantunut kun mitään uutta ei tapahdu ja voi vauhdittaa elämää tempauksilla, yllätyksillä tai käännöksillä. Hän on melko ehdoton ja voi noudattaa vaistojaan tavalla, joka saa muut kavahtamaan. Häntä ei pidä ahdistella absoluuttisilla säännöillä tai raskailla odotuksilla vaan kaiken pitää tapahtua luontevasti ja pakottomasti – kuten elämän virtauksen täytyy etsiä oma uomansa maastosta. Hän voi vastusta lapsellisesti muiden puuttumista elämäänsä ja kiertää monimutkaiset ratkaisut kaukaa eikä hae yleensä selityksiä kaukaa itsensä tai maailmansa ulkopuolelta. Häntä täytyy lähestyä vilpittömästi ja ehdoitta. Luonnonlapsena hän on voimakas eroottinen ja seksuaalinen olento, jolla voi herkästi tulla loukkauksia ja estoja tällä alueella niin spontaani kuin hän voikin olla.

MUISTATKO MINUT?Perjantai 20.07.2007 00:24

Muistatko sinä, joka juuri luet tätä tekstiä ja tunnet minut (esim. omistat puhelinnumeroni, olet paras kaverini, olet joskus jutellut kanssani jne.) miten tapasimme? Minä muistan (ehkä!) mutta muistatko sinä? Ole kiltti ja kommentoi että tiedän sinun muistelleen meidän kaveruuttamme :)

Sinä, joka kommentoit (tai luit tätä) kopioi tämä omalle sivullesi ja ylläty siitä, miten moni sinut muistaakaan!
- Vanhemmat »