IRC-Galleria

pezeri

pezeri

<3 ǝןıɯs ǝɯ ǝʞɐɯ noʎ

lolTorstai 29.04.2010 21:18

Helsingissä asui 13 vuotias tyttö. Häntä oli kiusattu neljänneltä luokalta asti. Hän oli sokea 10-vuotias nuori tyttö kun kiusaaminen alkoi. Tytöllä ei ikinä ollut ystäviä. Koulussa tyttö oli hyvä, vaikka oli sokea.
Kun tyttö meni yläasteelle jatkui kiusaus vielä koulussa, netissä, puhelimella ja jopa kotimatkalla. Myöhemmin tyttö ei enää kestänyt ja alkoi viillellä itseään. Kerran tyttö söi aspiriinia todella ison määrän ja viilsi itseään pahasti. Veri vain vuosi ja tyttö itki.
Kun tytön äiti tuli kotiin kuului vain kiljahdus ja äiti kaatui. Tyttö oli lyönyt äitiään vasaralla päähän. Tytön kädet olivat veriset ja kasvot itkemisestä märät. Tyttö huusi niin kovaa että kaikki lähialueella olevat kuulisivat: MIKSET AUTA!!!!?
Kello kahdeksan illalla naapuri tuli katsomaan mitä oli tapahtunut.
Hän näki talon eteisessä kaksi kuollutta. Perheen äidin ja tytön. Tyttö oli kuristanut itsensä. Seinään oli kirjoitettu verellä: KITUKAA RAUHASSA
tarina on totta ja jos et kopio tätä päiväkirjaasi ensiyönä tulee kyseinen tyttö huoneeseesi ja kuristaa sinut.

BAILUT TULEEE !!!!!!!1Torstai 29.04.2010 21:15

Kopioi tää sun blogiis ja VAPUST tulee iha vitu
hyvä ja mahtava ja supermagee ja kaikki menee
putkee.Jos et kopioi ni sun mutsin vasenjalka katkee
ja sun kissas syö sen, talos räjähtää, televisios menee
paskaks ja sulle tulee menkat vaik oisit jätkä.NYT ALKAA NE BAILUT!!!!

[Ei aihetta]Torstai 29.04.2010 21:13

! TYTÖT
? kuka on läheisin tyttö sinulle? :: unna
? kenen tytön kanssa tekstaat eniten? :: unnan
? entäs puhut puhelimessa? :: emt
? kenen tytön luona käyt useiten kylässä? :: anitra
? kuinka monta hyvää kaverityttöä sinulla on? :: 11
? entä kuinka monta hyvää ystävätyttöä sinulla on? :: emt
? oletko kenties koskaan ollut ihastunut tyttöön? :: joo
.. oletko kenties tälläkin hetkellä? :: joo
.. jos kyllä, kuka se on? :: unna
.. jos et, haluaisitko? :: joo
? kuinka montaa tyttöä olet pussannut tämän viikon aikana? :: en yhtää
? entäs tämän kuukauden? :: emt
? tunnetko ylipäänsä monia tyttöjä? :: joo
? mitä mieltä olet tytöistä yleisesti? :: kivoi ja hyvii tyyppei
? onko sinulla nyt ikävä jotakin tyttöä? :: on
? kenet (tytön) näet luultavasti seuraavaksi? :: unnan
? oletko koskaan haaveillut tyttöystävästä? :: oon
? oletko seurustellut tytön kanssa? :: joo
? kenet tytön haluaisit nyt nähdä, jos voisit? :: unnan
? tunnetko olevasi yksi tytöistä? :: joo tottakai
! KAIKKI IHMISET
? kumpia sinulla on enemmän kavereina, tyttöjä vai poikia? :: emt
? koetko olevasi rasistinen esim. homoja/lesboja kohtaan? :: en..
? kummilla on parempaa läppää, tytöillä vai pojilla? :: pojuil
? kenen kanssa puhuit viimeksi msn? :: unna
? kumpien kanssa vietät enemmän aikaa, tyttöjen vai poikien? :: poikien
? onko sinulla parasta ystävää? :: on
.. onko hän tyttö vai poika? :: poika
? oletko muuten sinkku, varattu vai ihastunut? :: varattu
? entäs hetero, homo/lesbo vai bi? :: hetero
? kuinka monta hyvää ystävää sinulla on? :: en jaksa laskee
? kuinka monen kanssa olet seurustellut? :: 8
? palaisitko yhteen exäsi kanssa, jos saisit tilaisuuden? :: ennn
? kenen ystäväsi kanssa sinulla on parhaat muistot? :: sampan ja teemun
? onko sinulla sisaruksia? :: on
.. montako? :: 1 ja 1puolsisteri
.. heidän nimensä? :: sara ja jonna
.. asutteko samassa talossa? :: ei
? kehen olit viimeksi ihastunut/rakastunut? :: emt
.. oletko vieläkin ihastunut/rakastunut siihen samaan tyyppiin?:: en
.. tietääkö hän tunteistasi? :: joo
.. oletteko suudelleet? :: no en kuule
.. viettäneet yhdessä vapaa-aikaa? :: joo
.. halanneet? :: joo
.. puhuneet henkeviä kahdestaan? :: joo
? kenet hyvän ystäväsi näet seuraavaksi? :: teemun tai sampan
? kenen kanssa vietät aikaa huomenna? :: mikun

ET USKALLA TULLA !!!!!!!!Torstai 29.04.2010 14:44

Sano "Joo", jos uskaltaisit tulla käymään meillä. :) ♥ Kopioi sitten omaan statukseesi niin näät, ketkä kaikki uskaltaisivat tulla SINUN luoksesi kylään.

ketä boxiiTorstai 29.04.2010 11:14

uus boxi tulos ketkä haluu inee??????<33<3<3

jeppTorstai 29.04.2010 11:12

+ oletko ihastunut ? - joo
+ oletko rakastunut ? - joo
+ oletko varattu ?- joo
+ oletko särkenyt jonkun sydämmen ? - emt
+ oletko tehnyt jotain mitä olet katunut ? - oon;(
+ oletko itkenyt jonkun takia ? - joo
+ oletko kuullut tällä viikolla jotain ihanaa ? - olen
+ oletko tyytyväinen itseesi ? - en
+ oletko tyytyväinen elämääsi ? - joo
+ oletko menettänyt jonkun rakkaasi ? - joo
+ oletko joskus satuttanut itseäsi jonkun takia ? - en

xxxxxDTorstai 29.04.2010 00:05

''Mitä helvettiä?'' - minä
''Vittu mä tapan sen'' - litlenoa
''Mun hiukset on huonosti'' - minä
''No ihan sama" - nico
''Hups'' - meri
''Venaa'' - nico
''Daa'' - mä
''Mul on nälkä'' - vesa
"Anteeks et oon myöhäs" - mä
"Anna rahaa" - minä
"Mitä vittua?!" - briston
"Nii, mä tiesin!!" - emt
"Oon paras, palvokaa mua"- minä OFC

;;; PKeskiviikko 28.04.2010 23:53

MEIZI KATOOO LEIJONAKUNINGAS LEFFAAAAA !!!

[Ei aihetta]Keskiviikko 28.04.2010 23:49

NYT:
1. Onko isäsi nyt kotona? ● ei
2. Onko sinulla panta nyt päässäsi? ● ei
3. Kuunteletko nyt musiikkia? ● joo
4. Paistaako ulkona nyt aurinko? ● eip
5. Onko sinulla hiukset auki nyt? ● tottakai
SITÄ & TÄTÄ:
1. Oletko väsynyt? ● joo
2. Mitä luulet että tarkoittaa sana 'mañahana' tarkoittaa? ● vedä päähäs ja muuta norjaa
3. Koska leikkasit viimeksi kyntesi? ● eile
4. Saatko jalan takakautta päähän? ● WTF en
5. Pureskeletko kynsiäsi? ● en
TULEVAISUUS:
1. Mitä teet tänään? ● skedeen
2. Tuleeko sinusta lattiamuurari? ● ei
3. Vaiko leipuri? ● joo
4. Oletko ikinä haaveillut lentäjän urasta? ● miks olisin
TÄNÄÄN:
1. Oletko jutellut tänään tytölle/pojalle johon olet ihastunut? ● joo
2. Oletko tajunnut tänään jotain uutta? ● joo . et linnut lentää
3. Oletko kaivannut tänään jotakin? ● en??
VIIMEISIN HENKILÖ:
1 .. joka makasi sängyssäsi? ● meijän koira
2 .. joka sai sinut itkemään? ● en muista
3 .. jonka kanssa menit viimeksi syömään? ● nico
4 .. jonka kanssa menit shoppailemaan? ● mutsi
5 .. kenen kanssa olit suihkussa? ● yksi OFC
6 .. joka sai sinut nauramaan? • unna
7 .. joka sanoi sinulle rakastan sinua? ● emt
8 .. joka laittoi sinulle viestiä keskellä yötä? ● joku random
YLEISTÄ:
1. Lempipaikka? ● skede parkki
2. Tatuointeja? ● ei
3. Mitä pelkäät nyt eniten? ● itteeni
4. Kenestä pidät? ● unnasta
5. Pitääkö kukaan sinusta? ● emt
6. Tykkäätkö olla ihmisten kanssa? ● joo
8. Laulu joka soi päässäsi tällä hetkellä? ● kännis ja läpäl
9. Oletko ollut radiossa/tv:ssä? ● en
10. Oletko ikinä pitänyt henkilöstä joka on kohdellut sinua huonosti? ● joo
11. Mikä laulu muistuttaa sinua ihastuksestasi? ● ei mikää
12. Mitä sinulla on päälläsi tällä hetkellä? ● kaikki muut paitsi paita
13. Nimeä kolme asiaa jotka teet päivittäin? ● syön, skedeen ja nukun
14. Paljonko sinulla on rahaa tällä hetkellä? ● jotai senttei ehk 5cent
15. Onko sinulla sukat jalassa? ● joo
VIIMEISET:
1. Viimeinen juomasi juoma? ● juissi
2. Viimeinen lukemasi koulukirja? ● emt
3. Viimeinen ostamasi asia? ● skede
4. Viimeinen katsomasi elokuva? ● osiris FEED THE NEED
OLETKO KOSKAAN:
1. Käynyt Euroopan ulkopuolella? ● joo
2. Mitä kaverit merkitsevät sinulle? ● kaikkee
3. Kuunteletko nyt jotain kappaletta? ● joo
4. Oletko koskaan menettänyt ketään, jota et voi saada koskaan takaisin? ● olen ... mun isän ;;;((((
5. Missä olet tällä hetkellä? ● himas
6. Lempikarkkisi? ● emt
7. Kaakaota? ● WTF??
8. Paljon sinulla menee rahaa kerralla kun olet shoppailemassa? ● emt 200e
9. Käytkö salilla? ● välil
10. Oletko koskaan meinannut kuolla? ● joo
11. Onko suvussanne ketään julkkista tai rikasta ihmistä? ● ei
12. Kuinka monta autoa perheelläsi on parhaimmillaan ollut samaan aikaan ? ● 6
13. Kuka lähetti sinulle tekstiviestin viimeksi? ● unna
14. Haluaisiko kukaan muu olla sinä? ● emt

[Ei aihetta]Keskiviikko 28.04.2010 23:14

Oletko koskaan myöhässä tunneilta? - melkei aina ;; D
Heitetäänko sinut usein ulos luokasta? - joo
Oletko lintsannut koskaan? - miks en olis
Onko sinulla lempi opettajaa? - no ei tod
Oletko hyvä missään lukuaineessa? - en
Mikä oli viime todistuksesi keskiarvo? - 7.jotai
Laskiko vai nousiko se viime todistuksesta? - laski
Monta oppilasta luokallasi on? - 19
Onko luokanvalvojasi mies vai nainen? - nainen
Oletko jäänyt kertaakaan luokallesi? - en
Mikä oli viime kokeesi numero? - 9+
Oletko tyytyväinen koulun käyntiisi? - miks en??
Luetko ahkerasti kokeisiin? - en
Onko sinulla kokeita tulossa? - joo
Unohdatko läksysi usein? - en mä niit paskoi jaksa tehä!!!!