IRC-Galleria

[Ei aihetta]Maanantai 24.03.2008 01:22

Sain tämän ystävältäni, joka sai valita kahden asian väliltä.
Minä sain myös valita samoin.
Olen valinnut.
Nyt on sinun vuorosi valita.

Tämä kertomus kertoo eräästä äidistä, joka moitti 5 vuotiasta tytärtään siitä, että tämä tuhlasi kokonaisen rullan kaunista, kallisarvoista kullanväristä lahjapaperia. Rahaa oli vähän ja äiti tuli entistä kiukkuisemmaksi, kun hän näki tyttärensä koristelevan paperilla rasian, jonka hän laittoi joulukuusen alle.

Seuraavana aamunna tyttö antoi askin äidilleen sanoen "tämä on sinulle äiti". Äiti tunsi itsensä
vaivautuneensa muistaessaan eilisen kiukkunsa tytölle. Hänen ärsyyntyi kuitenkin uudestaan tyttärelleen avatessaan paketin ja huomatessaan sisällä olevan rasian tyhjäksi. Harmistuneena hän sanoi tyttärelleen; "Etkö tiedä, nuori nainen, että kun annetaan lahja jollekin, paketissa täytyy olla jotakin?" Tytölle tuli kyyneleet silmiin, kun hän vastasi; "Mutta äiti, ei rasia ole tyhjä! Minä täytin sen kokonaan suudelmilla!"

Äiti murtui myös kyyneliin, polvistui tyttärensä eteen ja sulki hänet syliinsä ja pyysi anteeksi ajattelematonta kiukkuaan. Lyhyen ajan kuluttua tyttö kuoli tapaturmaisesti. Tarina kertoo, että äiti piti tätä tyttäreltään samaa rasiaa yöpöydällään koko loppuelämänsä ajan. Kun hänellä oli vastoinkäymisiä tai kun hän tunsi itsensä masentuneeksi, avasi hän rasian ja otti sieltä kuvitellun suudelman ja muisti tyttärensä rakkauden, jolla hän oli paketoinut suudelmat rasiaan. Todellakin ihmeellinen tunne, on tämä lahja meille, pieni rasia täynnä pyyteetöntä rakkautta ja suudelmia lapsiltamme, perheeltämme, ystäviltämme. Ei ole mitään arvokkaampaa täällä maan päällä kuin tämä.

Laitoin tämän tänne ja pyydän eräitä ihmisiä kopioimaan tämän saman tarinen omaan päiväkirjaansa. Näillä henkilöillä on nyt kaksi vaihtoehtoa:
1. Kopioi tämä päiväkirjaasi
2. Ole niinkuin tämä ei koskettaisi sydäntäsi.

Kuten huomaat, minä valitsin ensimmäisen vaihtoehdon.

Ystävät ovat kuin enkeleitä, jotka nostavat meidät jaloillemme kun siivissämme on jotain vikaa, emmekä muista kuinka lennetään.

CheeriosTorstai 20.03.2008 10:50

Aamiaisesta saat kaikki ne ravintoaineet ja energian mitä kehosi tarvitsee päätäkkseen vauhtiin ja jaksaakseen koko aamun.

[Ei aihetta]Tiistai 18.03.2008 00:40

Moi oon Pinja ja tykkään susta. Kuka sä oot ja tykkäätkö musta ? <3
Lisää tämä omaan päiväkirjaasi nähdäksesi ketkä tykkäävät sinusta.:)
Ah yeah thats right
All you single people out there
This is for you
Yeah


Im not waitin' around for a man to save me
(Cos Im happy where I am)
Dont depend on a guy to validate me
(No no)
I dont need to be anyones baby
(Is that so hard to understand?)
No I dont need another half to make me, whole

Make your move if you want doesnt mean I will or wont
Im free to make my mind up you either got it or you dont


This is my current single status
My decleration of independence
Theres no way Im tradin' places
Right now a stars in the ascendance

Im single
(Right now)
Thats how I wanna be
Im single
(Right now)
Thats how I wanna be

Yeah, uh huh, thats right


Dont need to be on somebodys arm to look good
(I like who I am)
Im not saying I dont wanna fall in love cause I would
Im not gonna get hooked up just cause you say I should
(Cant romance on demand)
Im gonna wait so Im sorry if you misunderstood

ooohh yeah


This is my current single status
My decleration of independence
Theres no way Im tradin' places
Right now a stars in the ascendance

Im single
(Right now)
Thats how I wanna be
Im single
Thats how I wanna be
(Right Now)
Im single
(Right now)
Thats how I wanna be
(Right Now )
Im single, oh oh ooh


Everything in its right time
Everything in its right place
I know I'll settle down one day
But 'til then I like it this way...
Its my way
Eh, I like it this way, eh

Make your move if you want doesnt mean I will or wont
Im free to make my mind up you either got it or you dont
'Til then Im single

This is my current single status
My decleration of independence
Theres no way Im tradin' places
Right now a stars in the ascendance

This is my current single status
My decleration of independence
Theres no way Im tradin' places (Right now a star)
Right now a stars in the ascendance

Im single
(Right now)
Thats how I wanna
Im single
(Right now)
Thats how I wanna be
Im single
(Right now)
Thats how I wanna
Im single woooh
Thats how i wanna be
ooh ooh ooh ooh oooh oooh

FUNNY CONDOMMaanantai 17.03.2008 13:32

sry jälleen näit mainostuksii ^^ <3Keskiviikko 12.03.2008 10:40

ei heru. <-- tonne noin =)
http://youtube.com/watch?v=e-yldqNkGfo
suosittelen lämpimästi, ruokaa rakastaville ^^ nälkiintyneet afrikkalaiset arvostavat varmaan paljon näitä ruuan tuhlaajia jotka ovat tämän hupaisan pätkän väsänneet
http://youtube.com/watch?v=aog7OjjKIDQ
NaX
http://www.youtube.com/watch?v=ocuaZ0nIGRw&NR=1
ei saa kiusata pienempiä.
btw ihQ lacoste
http://www.youtube.com/watch?v=ocuaZ0nIGRw&NR=1
Sööps, oh wow weeeeed : D
http://www.youtube.com/watch?v=0aUN_UJFDdM
mm... mut juu oishan se mukavaa juu ratkaista tuo .. btw karman laki; oikein qmalle tyhmälle itsekeskeiselle talonmiehelle <3
http://www.youtube.com/watch?v=iVsEA2R2MiE
just so true
http://www.youtube.com/watch?v=0dPMfiThxxI
mm.. awww <3
http://www.youtube.com/watch?v=PGkQkVQt7ak
Miau !
http://www.youtube.com/watch?v=IvplDt6lzg4
bad boy

lål mut vastailkaa silti <3Tiistai 04.03.2008 18:29

Olenko kaverilistallasi?

Vastaa tähän ja lisää tämä sitten päiväkirjaasi,
ja ylläty kenen listoilla oletkaan.