Kun viimein alkaa hiljaisuus,
muistan, miksi vieläkin olen,
kenen vuoksi tai ketä varten elän.
Missä menee raja siitä,
mihin meidän on luotu?
Ei voi tuntee mitään,
jos en tunne minäkään.
Silti katse sattuu, kosketus polttaa,
tiedät jo ihan liikaa.
Haluaisit olla ettet olisi,
ettei mitään ja ketään.
Silti on pakko tunnustaa
että pelkää, haluaa.
Ei vain uskalla olla olemassakaan.