Me muka rakastetaan, silti petetään,
toisemme jätetään ja lopulta hylätään.
Silti päätetään et välitetään, ja koetetaan
uudestaan kaikki alottaa, alusta yrittää.
Turha toivoo parempaa, sama meno jatkuu...
Kannattasko jo kokonaan luovuttaa,
menneet unohtaa, puhtaalta pöydältä alottaa?
Tää touhu meitä molempia satuttaa, mut ei me sitä
huomata. Kuvitellaan et me saadaan kaikki
järjestykseen, vaikka sydämet rikotaan ja paineet
taas kasataan. Sit taas kaikki räjähtää käsiin, mut me se
korjataan,ei huomata suuria haavoja, parantumattomia
arpia.. Niitä ei enää ees rakkaus voi korjata,
tän touhun on loputtava.
Onko aika oikeesti luovuttaa?
Mistä sen voi tietää et mikä on parempi?
Joutuuko valintojaan myöhemmin katumaan?
Kuka tietää...