IRC-Galleria

kuka kertoo mitä tää on....
:)
en tiiä viel mut jotain..
ehkä?
jotain hyvää ja oikeeta pitkästä aikaa?

mä en suutu
enkä raivoo
enkä huuda
siihen suostu enää enää.

tuhmuudet on kivoi.. ne on parasta ;)

Elämäni uudet tuulet.

ethän lähde luotani pois ethän jätä minua koskaan.

maailma pyörii radallaan voi kuinka sinua kaipaan.


:(

sä olit kaikki.
sä olit enemmän ku kaikki.


toivottavasti susta tulee onnellinen.
ees toisesta meistä.
sit tää on sen arvosta.

Ja voi vitun jätkä. Taas itken silmiäni päästä sinun takiasi!!! Vittu saatana! Nyt kun nämä itkuni itken, niin en ikinä enää koskaan sinun takiasi. Vaikka itkisin tästä eteenpäin kuukauden putkeen, niin so what? Itken minkä itken ja sen jälkeen se on ohi. En ikinä enää päästä sinua ronkkimaan sydäntäni ja raatelemaan sieluani. En ikinä. Mitä helvetin nöyryyttävää paskaa se taas oli??!! Mikä vittu sä luulet jätkä olevasi? On kyllä kusi noussut jätkällä päähän pahan kerran. Haista paska, minua et enää pompottele yhtään. Se on nyt nähty, etten minä merkitse sinulle hevon vittuakaan. Tai sit just sitä, kenpä tietää. Ostankin sulle synttärilahjaksi pumpattavan Barbaran ja lähetän saatana sen sulle töihin. Pumpattuna. Ihmetelkää siellä sitten koko vittulan väki moista huomionosoitustani.

"Kenellekään ei saa antaa sellaista valtaa, että hän pystyy hylkäämällä tuhoamaan sinut."

"Jos et pidä siitä että ylitsesi kävellään, nouse ylös lattialta."


Mitenkäs tästä verkosta muka irti pääsee? Aina kun ollaan yhdessä, on ihanaa. Silloin olen onnellinen ja tunnen itseni rakastetuksi ja vahvaksi. Huomioit minua ihanasti, ja minä sinua. Ollaan samalla aaltopituudella, kuin yhteisillä aivoilla liikenteessä. Kun ollaan yhdessä, se tuntuu ainoalta oikealta tavalta elää tätä elämää.

Kävelin tänään kaupasta kotiin ja kyyneleeni sekoittuivat kätevästi niihin jalkarätteihin, mitä tuolta taivaalta putoilee niskaan - ja poskille. En tuntenut vihaa enkä ärtymystä, vaan jotakin suuren suurta kaiken kestävää ja ikuista rakkautta. Se suorastaan taas valtasi koko olemukseni ja ajatukseni - tajusin etten ikinä pääse sinusta irti, vaikka eroaisimmekin. Tunsin suorastaan fyysisenä, että sinä olet kohtaloni. Tulen kuolemaan sinua rakastaen.


"Sydämellä on syynsä jota järki ei tiedä".

Vuosikausia olen uskonut meihin ja toivonut...ilmeisesti petän sillä toivolla vain itseäni. On se uskottava nyt. Ehkä kun tämä tänään alkanut vuosi päättyy, olenkin jo selvemmillä vesillä, irti sinusta. Ikävä on kauhea.Helvetillinen tuska ja ahdistus. Tiedän sisimmässäni miten asia on; olen vaalinut jonkinlaista illuusiota meistä jo monta vuotta. Välillä sinä ruokit sitä illuusiota tulemalla käymään ja pitämällä hyvänä, hellimällä ja kuiskuttelemalla korvaani...sitten taas vedät maton jalkojeni alta.

Ja koko perkeleen päivä mennyt samalla kaavalla. Mitä tahansa teenkin, olet mielessäni. Mene pois verkkokalvoiltani! Kaikki tekemiseni on vain sijaistoimintaa, elän vain yhteisiä hetkiämme varten, eikä se ole tervettä. Mitä vaikeammin saatava sinä olet, sitä lujemmin olen sinussa kiinni. Sitä en vain tajua, että miten helvetissä kehtaat saapastella elämässäni eestaas vielä kaiken sanotun ja tehdyn jälkeen..? Mutta nyt tämä viimeisin lähtösi sai olla viimeinen kaikista. Terve moi perkele joo.


Tahtoisin tajuta tätä meidän juttua, jotta pääsisin eroon ja mielenrauhaan. Avaudu mies! Pelkäätkö rakastua minuun vai oletko täysin paatunut kusipääpelimies, enkä vaan suostu näkemään sitä? Niinkö se on? Jos on, niin tahtoisin vakuuttua siitä, kyllä minä sitten sinusta eroon pääsen, helpostikin. Pelimiesten perään ei itketä, kyllä joku tolkku pitää olla.

Kaikki muistuttaa sinusta, teen mitä tahansa ja menen mihin hyvänsä. En pääse pakoon ajatuksiani. Olen ollut sinun omasi jo monta vuotta, kaikki aistit sinussa. Sinua olen kaivannut, sinua olen halunnut, rakastanut, himoinnut..Sinua olen vihannut, sinun vuoksesi itkenyt. Sinä olet ollut minulle kaikki. Maailmassa ei kerta kaikkiaan ole ollut ketään toista minulle sen jälkeen kun tapasimme

En saa mielestäni sitä kun edellisen kerran yritin sinusta irrottautua, miten sinulla tuli itku...Muistan ne tuskaiset eleet ja sen miten tahdoit vielä tulla luokseni, saada tilaisuuden. Miksi sitten käytät niitä saamiasi tilaisuuksia niin ristiriitaisesti? Tulet ja päästät lähelle ja sitten taas peräännyt. Minun tehtäväkseni jää aina se tuskallinen ja raivostuttava kieli keskellä suuta tasapainottelu ja arvailu, jotta ymmärtäisin missä mennään. Kai tajuat, ettei sellaisesta voi tulla mitään? Kai ymmärrät että oman mielenterveyteni takia joudun etäännyttämään itseäni sinusta, jotta ei sattuisi ihan niin paljoa? Vaikka kyllä tämä sattuu. Ihan helvetisti sattuu. Kunpa ymmärtäisin sinua.

Kaipaan sinua niin että henki lähtee. Antaisin mitä tahansa, että tulisit lähelleni ja pitäisit taas minusta kiinni oikein tiukasti. Ei tästä irrottautumisesta meinaa tulla hevon vittuakaan.
Mietin sitä, että miten kaksi ihmistä jotka ovat kokeneet yhdessä täysin samat hetket ja tilanteet...miten on mahdollista että niiden merkitys on aivan erilainen riippuen siitä että kummalta kysytään? Otetaanpa vaikka viimeinen kerta kun olimme yhdessä. Pitelit minua tiukasti itseäsi vasten, katselit silmiini hellästi hymyillen ja silittelit hiuksiani. Suutelit ja rakastelit, tulit taas lähemmäs kuin kukaan muu koskaan aiemmin. Tuntui kuin pyrkisit ihoni alle.Ilmeisestikään se ei sinulle jälleen kerran merkinnyt mitään.


Ylös on vielä pitkä matka, taipaleeni on vasta alussa. Vähän väliä jalka lipsahtaa ja luisun takaisin lähtöpisteeseen. Mutta ennen pitkää oikea ote ja kolo jalalle löytyy ja hiffaan homman nimen. Kyllä se tästä lähtee. Lähtisi taatusti paremmin, jos ero olisi jotenkin selvä asia. Selvää eroa on huomattavasti helpompi työstää. Mutta sinähän et varsinaisesti ole koskaan tahtonut minusta eroon. Olet tehnyt selväksi halusi jatkaa, et ole päästänyt minua menemään. Silti kohtelet minua kuin ilmaa aina toisinaan. Mitä kuvittelet sillä saavuttavasi? Noista mietinnöistä minun pitäisi päästä ylitse, ennen kuin voin aidosti antaa asian olla ja unohtaa ja jatkaa matkaani. Miten tällaisesta suhteesta voisi edes mitään tulla? Ei mitenkään, eteenpäin vaan. Kuitenkin jumitun aina ja aina tähän samaan, en osaa elää ilman sinua.

Olen rimpuillut eroon ja sinä olet vetänyt minut aina takaisin. Huomaan tässä muistellessani, etten itsekään ole toiminut aina ihan johdonmukaisesti. Tai sanotaan, että olen puolestani myöskin antanut ristiriitaista signaalia sinulle. Sanon toista kuin tunnen. Silti...olen kuitenkin mielestäni ne tärkeimmät tehnyt sinulle selväksi, jotta tiedät tunteeni ja sen, etten halua luopua meistä. Samoin tiedät, etten kuitenkaan suostu miksikään panokaveriksi silloin tällöin. Silti kohtelet minua toisinaan niin. Pelkkänä panokaverina. Haihdut hetkeksi maailmastani kokonaan, etkä ota yhteyttä. Silloin tunnen itseni maailman vähäpätöisemmäksi ihmiseksi ja tahdon eroon sinusta ja koko paskasta. Ja kun sen teen, niin vapiset ja ITKET perääni! Mitä vitun vittua, kysyn vaan??!! Tämä on tätä yhtä ja samaa perkeleen jauhamista kun en ota tolkkua sinusta hyvä mies.

Vihaan tätä. Minun piti jo päästää sinusta kokonaan irti. Minun on PAKKO päästää sinusta irti, ennen kuin menetän järkeni.
En kestä tätä. En pysty elämään ilman sinua enkä sinun kanssasi. Muita vaihtoehtoja..?
Minun on pakko pian nostaa kädet pystyyn, en hallitse tätä meidän juttua. Pääni ei meinaa kestää. Voihan olla että vika onkin minussa, enkä vaan osaa suhtautua sinuun oikein. Ehkä joku toinen osaisi.
Tosiasia on se, että sinä menetät tässä enemmän kuin minä, jos päätän lopullisesti heittää pyyhkeen kehään.

Hajalla.
Rikki.
Miks ei voi välittää..
välittääkö kukaan?