IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

[Ei aihetta]Tiistai 07.07.2009 19:55

Testin laatija:
"Alkoi ärsyttämään nuorisokulttuuritestit, joissa on vain murto-osa kaikista nuorisokulttuureista, joten päätin tehdä itse uuden vanhoihin tukien. Mukana myös marginaalimpia nuorisokulttuurityyppejä perinteisten hevarin, pissiksen, hipin ja punkkarin lisäksi. Olemassa on muitakin nuorisokulttuureja!
Joten liuta eri nuoriskulttuurisuuntauksia 1900-luvulta. Ei siis pelkästään nykyään pinnalla olevia. Jokaisessa 13 vaihtoethtoa. Kukas sinä olet?"

Perushevari
1. [ ] Kuuntelen lähes pelkästään Radio Rockia.
2. [x] \,,/
3. [ ] SOITTAKAA PARANOID!
4. [ ] Hevillä ei hävitä!
5. [ ] Kuuntelen vanhempaa heviä.
6. [ ] Mm. Iron Maiden, Black Sabbath, Deep Purple, AC/DC, Metallica...
7. [ ] Suomalaisista Kotiteollisuus ja Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus...
8. [ ] Mutta Lordi ja Ari Koivunenkin menee.
9. [ ] Pukeudun pitkälti mustaan ja mustiin bändipaitoihin.
10. [x] Jone Nikula ja Jouni Hynynen ovat ÄIJIÄ!
11. [ ] Äänestän aina Idols ym. kisoissa heviä esittäviä tyyppejä!
12. [ ] Minulla on maastohousut.
13. [x] Näytän hevimerkkiä joka paikassa.
Total: 3/13

True-hevari
1. [ ] Vaadimme metallia!
2. [ ] Minulla on mustat pitkät hiukset.
3. [ ] Olen kävelevä rautakauppa.
4. [ ] Minulla on maiharit.
5. [ ] Minulla on mustat nahkahousut.
6. [ ] Ja pitkä musta nahkatakki.
7. [ ] Minulla on maastohousut.
8. [ ] Pidän karjumisesta.
9. [ ] Pukeudun vain mustaan.
10. [ ] Kuuntelen pitkälti vain heavy metallia
11. [ ] ... ja black metallia
12. [ ] sekä death metallia
13. [ ] Olen käynyt Tuska-festareilla.
Total: 0/13

Sankarihevari
1. [ ] Kuuntelen Teräsbetonia,
2. [ ] Turmion Kätilöitä,
3. [ ] Turisasta,
4. [ ] Lordia,
5. [ ] Nightwishia,
6. [ ] Stratovariusta
7. [ ] ja kaikenlaista sukkahousuheviä.
8. [ ] Taivas lyö tulta!
9. [ ] Battle Metall! Battle Metall!
10. [ ] Pidän eeppisestä hevi/metall-musiikista.
11. [½] Pidän tilutuksesta.
12. [ ] Vaadimme metallia!
13. [ ] Verta ja hevosia!
Total: ½/13

Punkkari
1. [ ] Keikoilla pitää pogota!
2. [ ] Niittejä löytyy vaatteista
3. [ ] .. ja myös naamasta.
4. [ ] Systeemi kusee!
5. [ ] Kuuntelen mm. Sex Pistolsia, Clashia, Ramonesia, Problemsia
6. [ ] Käytän pitkälti vain tennareita.
7. [ ] Revin vaatteitani.
8. [ ] Tiedän kuka oli Sid Vicious.
9. [ ] Anarchy in the UK!
10. [ ] Olen lukenut Please Kill Me:n.
11. [ ] Olen ollut Sex Pistolsin keikalla.
12. [ ] Kittaan kaljaa.
13. [ ] Suomalaisista bändeistä hyviä ovat Problems?, Pelle Miljoona N.U.S., Ratsia, Rattus, Korroosio, Briard, Eput ja Pelle...
Total: 0/13

Hippi
1. [x] Minulla on ainakin yksi batiikki-värjätty tekstiilikappale.
2. [ ] Back to the 60´s!
3. [ ] Peace & Love!
4. [x] Tiedän mikä on Woodstock.
5. [ ] Tiedän kuka oli Pekka Streng.
6. [ ] Tiedän mitä on budi.
7. [x] On kivaa istua ringissä nuotion ääressä, laulaa ja soittaa kitaraa yhdessä.
8. [½] Minulla on pitkät hiukset.
9. [ ] Beatles <3
10. [ ] Kupla-volkkarit ja hippipakut <3
11. [ ] Make Love not War!
12. [ ] Halailen puita.
13. [ ] Näytän peace-merkkiä usein.
Total: 3½/13

Ernu/Japani-fani
1. [ ] Olen erilainen nuori!
2. [ ] Minulla on tennarit
3. [ ] Piirrän mangaa/animea.
4. [x] Manga ja anime ovat eri asia!
5. [ ] Näytän peace-merkkiä.
6. [ ] Kawaii!
7. [ ] ^______^
8. [ ] Osaan ainakin muutaman sanan japania.
9. [ ] Kuuntelen j-rockia.
10. [ ] Haluaisin muuttaa Japaniin.
11. [ ] Olen käynyt Japanissa.
12. [ ] Minulle tulee Anime-lehti.
13. [x] Olen käynyt Blippossa Helsingissä.
Total: 2/13

Tedi
1. [ ] Fleda stailataan vahalla.
2. [ ] Minulla on kampa aina mukana.
3. [ ] Olen nähnyt Rumblen.
4. [ ] Pidän vanhoista Amerikan raudoista.
5. [ ] Käännän farkkujen punttien vaalean puolen ylöspäin.
6. [ ] Rotsista en luovu!
7. [ ] Omistan Etelävaltioiden lipun.
8. [ ] Tiedän missä Garageland on Helsingissä.
9. [ ] Rotsiini ei kosketa!
10. [ ] Minulla on läskärit
11. [ ] Minulla on spittarit.
12. [ ] Käytän pitkälti vain kauluspaitoja.
13. [ ] Omistan vanhan Amerikan raudan.
Total: 0/13

Emo
1. [ ] Minulla on mustiksi värjätyt hiukset.
2. [x] Olen kovin tunteellinen.
3. [ ] Minua ei ymmärretä.
4. [ ] Itken usein.
5. [ ] Minulla on sivullekammattu etutukka.
6. [ ] Kuuntelen Lapkoa.
7. [ ] Kirjoitan runoja.
8. [ ] Tunnen itseni yksinäiseksi.
9. [x] Olen itse leikannut hiuksiani.
10. [ ] Olen masentunut.
11. [ ] Kuuntelen Disco Ensembleä.
12. [ ] Minulla on Converset.
13. [x] Minulla on pillifarkut.
Total: 3/13

Pissis
1. [ ] Juon vain siideriä.
2. [x] Omistan stringit.
3. [½] Humallun parista siideristä.
4. [ ] Liikun isolla porukalla kaupungilla.
5. [ ] Puhun kovaäänisesti.
6. [ ] Minulla on suhiseva ässä.
7. [ ] Kuuntelen mm. Rihannaa, Pussycat Dolssia, Darinia...
8. [ ] Puhun julkisilla paikoilla kovaäänisesti kännykkään.
9. [x] Minulla on minihame.
10. [ ] Minua sanotaan pissikseksi.
11. [ ] Käytän kirjoittaessani ks-kirjainyhdistelmän korvaamisexi x:ää.
12. [ ] Käytän paljon teini-sanoja kuten ihq, niinq, raxu, salee, siis daa jne...
13. [ ] Olen pissis ja ylpeä siitä!
Total: 2½/13

Streittari
1. [ ] En käytä alkoholia enkä päihteitä.
2. [ ] En polta tupakkaa.
3. [ ] En käytä kofeiinia.
4. [ ] Olen vegaani tai vegetaristi.
5. [½] En hyväksy alkoholia, tupakkaa tai muita päihteitä.
6. [ ] En käytä lääkkeitä.
7. [x] En harrasta irtoseksiä.
8. [ ] Olen täysin absolutisti.
9. [ ] Ikinä en oo sauhun sauhua vetänyt.
10. [ ] Ikinä en ole pisaraakaan alkoholia juonut.
11. [ ] Kuuntelen HC-punkkia.
12. [ ] En juo energiajuomia.
13. [ ] Aspartaami ja muut makeutusaineetkin ovat pahasta.
Total: 1½/13

Roku
1. [ ] Pidän vanhasta rock 'n' roll -musiikista.
2. [ ] Minulla on nahkarotsi.
3. [ ] Minulla on buutsit.
4. [ ] Olen nähnyt Pidä huivista kiinni Tatjana -elokuvan.
5. [ ] Rokuna oleminen ei ole helppoa nykypäivänä.
6. [ ] Näytän Mato Valtoselta tai Matti Pellonpäältä Pidä huivista kiinni Tatjana -elokuvassa.
7. [ ] Kuuntelen mm. The Strangersia, The Soundsia, The Renegadesia, Hurriganesia...
8. [ ] Minulla on vanha auto.
9. [ ] Pidän lähes pelkästään sinisiä farkkuja.
10. [ ] Kyllä kunnon roku aina pari tediä tai rockabillya päihittää!
11. [ ] Pidän rautalankamusiikista.
12. [ ] Dick Dale ja The Ventures <3
13. [ ] "Hiljaa, rokut soittaa!"
Total: 0/13

HC-punkkari
1. [ ] Biisi ei saa kestää yli kahta minuuttia.
2. [ ] Mitä nopeammin soitettu ja laulettu, sen parempi.
3. [ ] Terveet Kädet!!!
4. [ ] Lapsi on CMX:n paras biisi!
5. [ ] Olen kuunnellut Armageddon Clockia.
6. [ ] Tiedän kuka on Läjä.
7. [ ] Tehtaan vahtimestarit -biisi on aika esi hc-punkkia.
8. [ ] AAAAA!!! Kevät on tullut Tornioon! AAAAA!
9. [ ] Hardcore-punkilla ja punkilla on eroa!
10. [ ] Tiedän että thrash metall on kehittynyt hc-punkista
11. [ ] KAKKAHÄTÄ-77!!!
12. [ ] Olen nähnyt Terveet Kädet livenä.
13. [ ] Mihin tarvitset naista, kun sulla on TERVEET KÄDET!
Total: 0/13

Brittipoppari
1. [ ] Kuuntelen Beatlesia.
2. [x] Pidän Englannista ja englannista.
3. [ ] Olen käynyt Englannissa.
4. [ ] Omistan pienilierisen lierihatun.
5. [ ] Pete Doherty on kova jätkä!
6. [ ] Suurin osa kuuntelemistani artisteista/bändeistä on brittiläisiä.
7. [ ] London Calling!
8. [ ] Kuuntelen Arctic Monkeysia.
9. [ ]...ja Libertinesia, Babyshamblesia, Dirty Pretty Thingsia ja kaikkea mitä Doherty tekee.
10. [ ] Olen ollut Glastonbury-festareilla.
11. [ ] Pidän brittiaksentista
12. [ ] Kuuntelen brittipoppia laidasta laitaan 1960-2000-luvulta.
13. [ ] Luen NME:tä.
Total: 1/13

Suomirokkari
1. [ ] Kuuntelen pitkälti Radio SuomiPoppia.
2. [ ] Poko Rekords ja Love Records!
3. [ ] Olen nähnyt Saimaa-ilmiön.
4. [ ] Kuuntelen mm. Eppu Normaalia, Juicea, Popedaa, Leevi and the Leavingsia, Ismo Alankoa...
5. [ ] Calamari Unionissa on hyvät näyttelijät!
6. [ ] Suomirokkia kynttilän valossa, suomirokkia suurella tunteella, suomirokkia painiotteella.
7. [ ] Kuuntelemistani bändeistä/artisteista suurin osa on suomalaisia
8. [ ] Juice oli nero!
9. [x] Omistan ainakin yhden Suomirokkia-kokoelmalevyn.
10. [ ] Olen nähnyt Eput, Popedan, Ismo Alangon, Tuomari Nurmion tai Hectorin livenä.
11. [?] Minulla on vähintään viisi Poko Rekordsin tai Love Recordsin levyä.
12. [ ] Tiedän miten Matti Pellonpää liittyy suomirockiin.
13. [ ] Tiedän kuka on Appo Hurula.
Total: 1/13

Fiftari
1. [ ] 50´s!
2. [ ] Happy Days on maailman parhaimpia sarjoja!
3. [x] Elvis Lives!
4. [ ] Vanhat autot <3
5. [ ] Kellohameet <3
6. [ ] Kuuntelen twistiä, surf rockia, rockabillya, vanhaa rock 'n' rollia, rautalankaa...
7. [ ] Beatles on jo liian uutta musaa.
8. [ ] Minulla on Amerikan rauta.
9. [ ] Pukeudun kuin Fonzie.
10. [ ] Ihannoin Amerikkaa.
11. [ ] Olen tilannut Atomiaika.comista jotain
12. [ ] Olen käynyt syömässä American Dinerissa tai Classic Dinerissa.
13. [ ] Pidän kaikesta -50-lukuun liittyvästä.
Total: 1/13

Modi
1. [ ] Pitkätukat hirteen!
2. [ ] ...tai vähintään parturiin!
3. [ ] Hipit vittuun!
4. [ ] Samoin tedit!
5. [ ] Minulla on hyvin lyhyet hiukset.
6. [ ] Olen leikannut pitkätukkaiselta hiukset pois.
7. [ ] Kuuntelen The Whota.
8. [ ] Minulla on vespa.
9. [ ] ...jossa on paljon peilejä/sumutorvia tai molempia.
10. [ ] Tiedän kuka oli Keith Moon.
11. [ ] Olen nähnyt Quadrophenian.
12. [ ] Ihannoin vauhdikasta elämäntapaa.
13. [ ] Nyrkit puhuvat!
Total: 0/13

Rockabilly (miehet/pojat)
1. [ ] Minulla on spittarit.
2. [ ] Ja foogu.
3. [ ] Pidän perus ränttätänttä-kuviosta biiseissä.
4. [ ] Pidän usein kauluspaitaa.
5. [ ] Fledan täytyy olla hyvin.
6. [ ] Olen käynyt American Car Show´ssa.
7. [ ] Kuuntelen Stray Catsia.
8. [ ] Vahaa menee tukkaan aika lailla.
9. [ ] Kuuntelen Matchboxia ja Crazy Cavania.
10. [ ] In the nama of Gene Vincent!
11. [ ] and Carl Perkins!
12. [ ] Minulla on Amerikan rauta.
13. [ ] Kuuntelen kaikenlaista rockabilly- ja tedimusaa.
Total: 0/13

Diinari
1. [ ] Olen nähnyt Nuori kapinallinen -elokuvan.
2. [ ] R.I.P. James Dean.
3. [ ] James Dean on suurin idolini.
4. [ ] Minulla on nahkarotsi.
5. [ ] Minulla on moottoripyörä.
6. [ ] Pukeudun kuin James Dean tai Marlon Brando nuorena.
7. [ ] Diinarit on eri asia kuin fiftarit, tedit tai rockabillyt!
8. [ ] Kuuntelen -50-luvun musiikkia.
9. [ ] Minulla on James-merkkiset Original-malliset siniset farkut.
10. [ ] Minulla on James-paita
11. [ ] I'm a Rebel!
12. [ ] Minulla on jokin vaate tai kangasmerkki yms. jossa lukee Rebel.
13. [ ] Muistan minä päivänä James Dean on kuollut/vietän James Deanin kuolinpäivää.
Total: 0/13

Leffadiggari
1. [ ] Minulla on imdb.com aloitussivuna.
2. [ ] Minulle tulee Episodi tai Filmihullu.
3. [ ] Elokuvateatteri on toinen kotini.
4. [ ] Olen käynyt Helsingissä Orion-leffateatterissa/edes tiedän missä se on.
5. [ ] Yle Teema on paras tv-kanava.
6. [ ] Minulla on vähintään yksi Peter von Baghin kirja.
7. [ ] Katson elokuvista aina lopputekstit.
8. [ ] Katson Jussi-gaalan tai Oscar-gaalan säännöllisesti vuosittain.
9. [½] Tiedän mitä elokuvatermeillä klaffi, klaffivirhe, puomi, dolly ja auteur tarkoitetaan.
10. [?] Olen nähnyt vähintään kaksi Aki Kaurismäen tai Mika Kaurismäen elokuvaa.
11. [ ] Olen nähnyt vähintään kaksi Jim Jarmuschin, David Lynchin tai Risto Jarvan elokuvista.
12. [ ] Muistan elokuvien kuvaajien, leikkaajien tai lavastajien nimiä.
13. [ ] Olen nähnyt ranskalaisen taide-elokuvan.
Total: ½/13

Humppaveikko/Humppaveikkotar
1. [ ] Kuuntelen pitkälti Iskelmäradiota.
2. [ ] Käyn lavatansseissa.
3. [ ] Olen ollut latotansseissa.
4. [ ] In Humppa We Trust
5. [ ] Kuuntelen mm. Finlandersia.
6. [ ] Sekä Paula Koivuniemeä.
7. [ ] Mattia ja Teppoa.
8. [ ] Jari Sillanpäätä.
9. [½] Kaija Koota.
10. [ ] Olen nähnyt Iskelmäprinssi-elokuvan.
11. [x] Mie oon maalta.
12. [ ] Pidän vanhasta tanssimusiikista.
13. [ ] Pidän vanhasta iskelmästä kuten Olavi Virta, Tapio Rautavaara, Henry Theel jne...
Total: 1½/13

Datis
1. [x] Koneella 24/7.
2. [x] Lataan kaiken.
3. [½] Ostan vain sellaisen mitä ei saa ladattua.
4. [x] Kaverit pyytävät minulta usein apua atk-ongelmissaan.
5. [ ] Olen datanomi/minusta tulee datanomi.
6. [ ] Olen suorittanut tietokoneen ajokortin.
7. [ ] Osaan koodata.
8. [ ] Teen 3D-grafiikoita tietokonepeleihin.
9. [x] Suurin osa sosiaalisesta kanssakäymisestäni tapahtuu nettifoorumeilla tai mesessä/skypessä
10. [ ] Osaan koota tietokoneen.
11. [ ] Olen koonnut itse oman tietokoneeni.
12. [ ] Minulla on vähintään kaksi konetta.
13. [ ] Pelaan lähes päivittäin jotain tietokonepeliä.
Total: 4½/13

Örinähevari
1. [ ] ÖRINÄÄ!!!
2. [ ] Mitä enemmän örinää ja karjumista musiikissa, sen parempi.
3. [ ] Kuuntelen death metallia.
4. [ ] Black metallkin menee.
5. [ ] Mutta ei power metall!
6. [ ] Power metallissa on liikaa tilulilua!
7. [ ] Power metall on kikkeliruikutusta!
8. [x] Pidän mm. Mokomasta ja Stam1nasta.
9. [ ] Pidän karjumisesta.
10. [ ] Karjun "laulaessani".
11. [ ] En kuuntele räppiä.
12. [ ] Moshaan.
13. [ ] Ns. "ulkopuoliset" eivät saa selvää mitä kuuntelemani bändit laulavat.
Total: 1/13

Uskovainen
1. [½] Uskon Jumalaan.
2. [ ] Uskon Jeesukseen.
3. [ ] Jeesus on mun moottori.
4. [x] Minulla on ristikaulakoru.
5. [ ] Minulla on risti/krusifiksi seinällä.
6. [x] Kuulun kirkkoon.
7. [x] Minut on kastettu.
8. [x] Olen käynyt rippikoulun/leirin.
9. [ ] Olen mukana seurakunnan toiminnassa.
10. [ ] Olen ollut isosena.
11. [ ] Rukoilen.
12. [ ] Uskon Taivaaseen ja Helvettiin.
13. [ ] Luen Raamattua.
Total: 4½/13

Viherpiiperö
1. [ ] Kannatan Vihreitä.
2. [ ] Kuulun johonkin luonnonsuojelujärjestöön esim. WWF.
3. [ ] Lahjoitan rahaa kuukausittain johonkin luonnonsuojelujärjestöön.
4. [ ] Olen vegetaristi.
5. [x] Pysäyttäkää ilmastonmuutos!
6. [ ] Saarnaan kaikille luonnonsuojelusta.
7. [ ] Levitän eläinoikeusjulisteita ympäri kaupunkia.
8. [ ] Olen ollut mielenosoituksessa.
9. [ ] Olen äänestänyt Vihreitä.
10. [ ] Minulla on Vihreiden jäsenkirja.
11. [ ] Pukeudun pitkälti vain vihreisiin vaatteisiin.
12. [ ] Elän ekologisesti.
13. [ ] Käyn paljon kirppareilla.
Total: 1/13

Räppäri
1. [ ] Kommunikoin paljon käsilläni ja heilutan käsiäni paljon.
2. [ ] Lippiksen lipan täytyy olla vähän vinossa.
3. [ ] Mutta lippaa ei saa käyristää!
4. [ ] Puhun ns. räppärikieltä.
5. [x] Olen nähnyt 8 milen tai Tyttö sinä olet tähti.
6. [½] Pidän enemmän Avaimen kuin Asan tuotannosta.
7. [x] Punainen tiili!
8. [ ] Yo yo!
9. [ ] Bling bling!
10. [ ] Katson MTV:tä.
11. [ ] Käytän ylisuuria roikkuvia vaatteita.
12. [ ] En kuuntele heviä.
13. [x] Olen kuunnellut/kuuntelen Eminemiä tai 50 centiä.
Total: 3½/13

Thrash/speed-hevari
1. [ ] Kuuntelen thrash-metallia.
2. [ ] Tiedän että thrash metall on kehittynyt hc-punkista.
3. [ ] Se on THRASH ei trash!
4. [ ] Kuuntelen mm. Sepulturaa, Slayeria ja Megadethia...
5. [ ] Kuuntelen speed-metallia.
6. [ ] Kuuntelen thrashin ja speed-metallia lisäksi kuitenkin myös black metallia.
7. [ ] HC-punkkikin menee.
8. [ ] Ja death metall jossain määrin.
9. [x] Suomalaisista kuuntelen Mokomaa ja Stam1naa.
10. [ ] Soitan thrash-bändissä.
11. [ ] Käyn thrash-keikoilla.
12. [ ] Tiedän bändin nimeltä Dead Shape Figure.
13. [ ] Vanhemmista suomalaisista menee mm. Terveet kädet ja Rattus.
Total: 1/13

Tiluhevari/Kikkelihevari
1. [ ] Mitä enemmän tilua sen parempi.
2. [ ] Kuuntelen power metallia.
3. [½] Mm. Stratovariusta, Metallicaa, Sonata Arcticaa.
4. [ ] Myös Apocalypticaa.
5. [ ] Ja Nightwishia.
6. [ ] Timo Tolkki on Suomen paras kitaristi!
7. [ ] Emppu Vuorisen ohella.
8. [ ] Timo Kotipelto on paras laulaja.
9. [ ] Tiedän minkä bändin kitaristi Matias Kupiainen on.
10. [ ] Soittamisessa tärkeintä on nopeus ja tilutus.
11. [ ] Minulla on Sonata Arctica -paita.
12. [ ] Fanitan Yngwie Malmsteenia.
13. [ ] Sanon kuuntelevani heviä, vaikka kuuntelen power metallia.
Total: ½/13

Skeittari
1. [ ] Olen harrastanut/harrastan skeittausta.
2. [ ] Minulla on skeittilauta.
3. [ ] Minulla on skeittikengät.
4. [ ] Olen kuvannut omaa skeittivideota.
5. [ ] Käyn usein Laminassa.
6. [ ] Vietän illat ja viikonloput pitkälti skeittaillessa rampilla tai streetillä.
7. [ ] Olen ollut skeittauksen SM-kisoissa.
8. [½] Tiedän mitä on bounaaminen ja ländääminen.
9. [ ] Puhun skeittausslangia.
10. [ ] Kuvaan skeittivideoita kalansilmäobjektiivilla.
11. [ ] Tiedän mitä tarkoittaa backside-flippi.
12. [ ] Fanitan Tony Hawkia.
13. [ ] Kuulun Suomen Rullalautaliittoon.
Total: ½/13

Gootti
1. [ ] Pukeudun vain mustaan.
2. [ ] Minulla on kalpeat kasvot.
3. [x] Kuolema kiinnostaa.
4. [ ] Minulla on korsetti.
5. [ ] Pidän korpeista.
6. [ ] Pidän Tim Burtonin elokuvista.
7. [ ] En saa ruskettua.
8. [ ] Kuuntelen goottimetallia/goottirockia.
9. [ ] Fanitan Marilyn Mansonia.
10. [x] Minulla on todettu masennus.
11. [ ] Pidän goottilaisesta tyylisuunnasta arkkitehtuurissa.
12. [ ] Hautausmaat <3
13. [ ] Olen kuullut Wigwamin Tombstone Valentinen.
Total: 2/13

Tavis
1. [x] Kuuntelen Radio Novaa.
2. [x] Katson Salkkareita.
3. [½] "Ihan sama."
4. [ ] Kuljen valtavirran mukana.
5. [x] Sulaudun massaan.
6. [ ] Olen harmaa ja huomaamaton.
7. [x] Käytän huppareita.
8. [ ] Sukunimeni päättyy -nen.
9. [ ] Kaikki eivät aina muista nimeäni.
10. [ ] En ole oikein mitään mieltä mistään.
11. [x] Elän hyvin keskiluokkaista ja keskivertoelämää.
12. [½] Menen sinne minne kaveritkin menee.
13. [ ] Olen melko hiljainen.
Total: 6/13

Amis
1. [x] Olen ammattikoulussa tai olen menossa ammattikouluun.
2. [ ] Lukiolaiset on homoja!
3. [½] Kuuntelen amispoppia.
4. [½] Ajan pillurallia amis-Corollallani kylillä.
5. [ ] En polta kytkintä, vaan kumia.
6. [ ] Minulla on autossa karvanopat.
7. [ ] ja subbari
8. [ ] sekä pehmustettu itsetehty subbariboxi
9. [ ] En ole kovin hyvä lukuaineissa.
10. [ ] Osaan tehdä kaikenlaista kuitenkin paskaisilla käsilläni.
11. [ ] Minulla on Toyota Corolla tai Honda Civic.
12. [ ] Olen amiksessa jollain käsiteollisuuslinjalla esim. metalli, puu, sähkö, auto, pintakäsittely jne..
13. [ ] Autoni on -80-luvulta tai -90-luvun alusta.
Total: 2/13

Elitisti
1. [ ] Kannatan Kokoomusta.
2. [ ] Kuulun Kokoomusnuoriin.
3. [ ] Koen olevani jotenkin muita parempi/tärkeämpi ja muita ylempänä.
4. [ ] Poltan ainoastaan sikareita.
5. [ ] Asun omistusasunnossa.
6. [½] Olen materialisti.
7. [ ] Vain kallein ja paras kelpaa!
8. [ ] Olen äänestänyt Kokoomusta.
9. [ ] Minulla on Kokoomuksen jäsenkirja.
10. [½] Puku tekee miehen!
11. [ ] Minulla on oma auto.
12. [ ] Käyn syömässä vain kalliissa ravintoloissa.
13. [ ] Juon vain konjakkia.
Total: 1/13

Psychobilly
1. [ ] Kuuntelen kaikenlaista psychobillya.
2. [ ] Pidän eksploitaatioelokuvista.
3. [ ] Kuuntelen psychobillyn lisäksi myös rockabillya, tedimusaa ja punkia.
4. [ ] Jonkin verran myös psykedeelistä musiikkia.
5. [ ] Kuuntelen Nekromantixia ja Tiger Armya.
6. [ ] Spooky-musa <3
7. [ ] Pidän vanhojen kauhuelokuvien musiikeista.
8. [ ] Me hirviöt -sarjan -tunnari <3
9. [ ] Thrash menee myös.
10. [ ] Pidän Ghastly Onesista.
11. [ ] Tiedän bändin nimeltä Happotedit.
12. [ ] Kuuntelen Batmobilea.
13. [ ] Horrorpops <3
Total: 0/13

Hämy
1. [½] Minulla on pitkä letti.
2. [ ] joka on usein silmilläni.
3. [ ] Kuuntelen kaikkea psykedeelistä musaa.
4. [ ] M.A. Numminen on ihan täyttä pilvee!
5. [x] Tiedän mitä on LSD.
6. [x] En ole aina tietoinen ympäröivästä maailmasta/todellisuudesta.
7. [ ] Minulla on Suomen Talvisodan Underground-Rock -levy.
8. [ ] Olen nähnyt Suomen Talvisodan livenä Kultsalla.
9. [ ] Kaikki hippi- ja progemusa sekä underground menee.
10. [x] Silmät seisoo usein päässä ja suu on auki.
11. [ ] Olen lukenut Burroughsia tai Melleriä.
12. [ ] Olen kuunnellut Psychedelic Phinland, Arctic Hysteria tai Undergound-Rock -levyjä.
13. [ ] Minulla on Love Records -paita tai Love Records -kassi.
Total: 3½/13

ISÄMMAAN PUALLUSTAJA
1. [x] KIITOS 1939-1945!
2. [½] Armeija tekee miehen!
3. [ ] Sivarit on homoja!
4. [ ] Kannatan Perussuomalaisia.
5. [ ] Timo Soini ja Tony Halme ovat hienoja miehiä!
6. [ ] Suomi suomalaisille!
7. [ ] Ja neekerit vittuun!
8. [ ] Kuuntelen pitkälti vain iskelmämusiikkia ja muuta humppaa, Irwiniä, Popedaa sekä Klamydiaa.
9. [ ] Omistan siniristilipun tai Suomi-leijonapinssin, rintamerkin, patchin, paidan tms.
10. [ ] Olen harrastanut/harrastan metsästystä tai softausta.
11. [ ] Olen äänestänyt perussuomalaisia.
12. [ ] Juon vain Suomi-viinaa, Leijonaa tai Karjalaa.
13. [ ] Karjala takaisin!
Total: 1½/13

Anarkisti
1. [ ] ANARKIAA!
2. [ ] Olen piirtänyt/spreiannut Anarkian merkin julkiselle paikalle.
3. [ ] Fuck the system!
4. [ ] Olen eronnut kirkosta tai en kuulu kirkkoon.
5. [ ] En äänestä.
6. [ ] Vallankumous!
7. [ ] Aatteet ja sydän vasemmalla.
8. [ ] Underground!
9. [ ] Bommaan.
10. [ ] Levitän julisteita.
11. [ ] Anarkiaa Karjalassa!
12. [ ] Hallitus on perseestä!
13. [x] Valta kansalle!
Total: 1/13

Motoristi
1. [ ] Minulla on moottoripyörä.
2. [ ] Minulla on parta.
3. [ ] Minulla on buutsit.
4. [ ] Kuulun johonkin moottoripyöräjengiin
5. [ ] Born to be wild!
6. [ ] Tiedän kuka on Arto Nyqvist.
7. [ ] Kuuntelen mm. Steppenwolfia, Backslidersia, Flashbackslidersia, Melrosea ja Sliippareita.
8. [ ] Olen nähnyt Easy Riderin
9. [ ] Olen nähnyt Iron Horsemenin.
10. [x] Oli kesä, oli mopo. Oli kesämopomopo...
11. [ ] Popeda, Irwin ja Leningrad Cowboyskin menee.
12. [ ] Kaikki äijämusiikki!
13. [ ] Käyn motoristikokoontumisissa.
Total: 1/13

Himourheilija
1. [ ] En polta.
2. [ ] En juo alkoholia.
3. [ ] Käyn salilla.
4. [ ] Lenkkeilen säällä kuin säällä.
5. [x] Painoindeksi 17-20.
6. [ ] Tupakkaa ei tueta!
7. [ ] Syön terveellisesti.
8. [ ] Liikunnassa vähintään ysi.
9. [½] En hyväksy tupakointia, alkoholia tai muita päihteitä.
10. [ ] Käytän autoa hyvin harvoin, yleensä kävelen, juoksen, pyöräilen tai hiihdän paikasta toiseen.
11. [ ] Lasken kaloreita.
12. [ ] Omistan lenkkeilyyn sopivat vaatteet.
13. [ ] Vapaa-aika menee urheillessa.
Total: 1½/13

Jäkis
1. [ ] Harrastan jääkiekkoa.
2. [ ] Kuulun johonkin jääkiekkoseuraan.
3. [ ] Laitan sukat housun lahkeiden päälle.
4. [ ] Jäähalli on toinen kotini.
5. [ ] Vietän paljon aikaa jääkiekkojoukkuekavereideni kanssa.
6. [½] Käytän/olen käyttänyt nuuskaa.
7. [ ] Käyn lätkäpeleissä.
8. [x] Seuraan lätkää telkkarista.
9. [ ] "Mr. Referee! Mr. Referee!"
10. [x] Tiedän mitä on Ettan.
11. [ ] Illat menee harkoissa.
12. [ ] Viikonloput menee peleissä
13. [ ] tai ryypätessä ja nuuskatessa lätkäkavereiden kanssa.
Total: 2½/13

Glam-rokkari
1. [ ] Kuuntelen Hanoi Rocksia.
2. [ ] Mike Monroe on Jumala!
3. [ ] Jonne Aaron on söpö!
4. [ ] Tukkani on kuin Michael Monroella.
5. [ ] Käytän paljon bändipaitoja.
6. [ ] Kuuntelen New York Dolssia.
7. [ ] Kuuntelen The Arkia
8. [ ] ja Jann Wildea.
9. [ ] Mutta Negative on ykkönen!
10. [ ] Private Line, Filthy Sixx, Sir Christus, Matthau Mikojan...
11. [ ] Uniklubi, Lovex <3
12. [ ] Tiedän kuka oli Razzle.
13. [ ] Tiedän kuka on Puka Oinonen.
Total: 0/13

Mobilisti
1. [ ] Kaikki autoa pidemmät matkat kuljetaan autolla.
2. [ ] Fuck the fuel economy!
3. [ ] Rassaan autoja 24/7.
4. [ ] Minulla on useampi kuin yksi auto.
5. [ ] Olen käynyt American Car Show´ssa.
6. [ ] Tuunaan autojani.
7. [ ] Minulla on nettiauto.com aloitussivuna.
8. [ ] Olen myynyt autoja/autojen osia.
9. [ ] Minulle tulee jokin autolehti.
10. [ ] Kuulun FHRA:han.
11. [ ] Minulla on Fuck the Fuel Economy -kyltti tai tarra.
12. [ ] Harrastan myös autojen tuunausta.
13. [ ] Minulle tulee Mobilisti-lehti.
Total: 0/13

Bilehile
1. [ ] Kuuntelen Groove FM:ää.
2. [ ] Käyn paljon klubeilla ja bileissä.
3. [x] Tiedän mitä on piri.
4. [ ] Kuuntelen kaikkea klubimusaa, soulia, funkia, kaikki mikä groovaa.
5. [ ] Play that funky music!
6. [x] Pidän tanssimisesta.
7. [½] Tanssin aina kun on mahdollisuus.
8. [½] En koskaan kieltäydy bileistä!
9. [ ] Järjestän massiivisia kotibileitä.
10. [ ] Kuuntelen house-musiikkia.
11. [x] Pidän dj-musiikista.
12. [ ] Käyn yökerhoissa.
13. [ ] Minulla on pienilierinen hattu.
Total: 4/13

Blues-äijä/äijätär
1. [ ] Blues kumpuaa syvältä Mississippi-joen mudasta!
2. [ ] Olen käynyt Puistobluesissa.
3. [ ] Järvenpää on Suomen blues-kaupunki.
4. [ ] Olen käynyt Svengissä Järvenpäässä.
5. [ ] Dave Lindholm ja Heikki Silvennoinen ovat Suomen parhaimpia kitaristeja.
6. [ ] Pepe Ahlqvistin ohella.
7. [ ] Olen nähnyt Blues Brothersin.
8. [ ] Rockimmista bändeistä menee Rolling Stones ja ZZ Top.
9. [ ] Olut on blues-öljyä.
10. [ ] Uskon tehneeni paholaisen kanssa vaihtokaupan, jossa vaihdoin sieluni soittotaitoon.
11. [ ] Perus kolmen soinnun blues-kuvio <3
12. [x] Nopeus ei ole olennaisinta soittamisessa, vaan soittaminen tunteella ja elämänkokemuksella.
13. [ ] Tuomari Nurmion tuotannosta kolisee parhaiten Judge Bone -biisit ja Tuhma hauva.
Total: 1/13

No life
1. [ ] Kotona on kiva olla.
2. [ ] Ulkomaailma on vaarallinen.
3. [ ] En käy keikoilla tai baareissa yms.
4. [ ] Minulla ei ole kavereita.
5. [ ] En juo alkoholia.
6. [ ] Minulla on agorafobia.
7. [½] Ahdistun julkisilla paikoilla.
8. [ ] Minulle sanotaan "Hanki elämä!"
9. [x] Toisaalta minulla ei kyllä ole elämää.
10. [ ] Vietän syntymäpäiväni sukulaisten kanssa.
11. [ ] En käy koskaan missään.
12. [ ] Meillä ei käy koskaan kukaan.
13. [ ] En ole käynyt juuri missään.
Total: 1½/13

Musadiggari
1. [ ] Minulle tulee Soundi.
2. [ ] Luen Sueta.
3. [ ] Käyn paljon keikoilla ja festareilla.
4. [ ] Tiedän missä Helsingissä ovat Keltainen Jäänsärkijä ja Fennica Records.
5. [ ] Ostan kaikki levyt.
6. [ ] Myös vinyyleinä!
7. [ ] Luen paljon musiikkikirjoja.
8. [½] Soitan itse jotain soitinta.
9. [½] Soitan useampaakin soitinta.
10. [ ] Olen tilannut levyjä Levykauppa Äxästä.
11. [ ] Tiedän mikä on zine.
12. [ ] Luen säännöllisesti musalehtiä.
13. [x] Minulla on yli sata cd:tä/vinyyliä.
Total: 2/13

Fruittari
1. [ ] Käytän Lacosten vaatteita.
2. [ ] ja Lacosten kenkiä.
3. [ ] Käytän pastellivärisiä vaatteita.
4. [x] Omistan vaaleanpunaisen paidan.
5. [ ] Tukan täytyy olla hyvin.
6. [ ] Laitan housujen puntit sukkiin.
7. [ ] Ajan skootterilla tai mopoautolla.
8. [ ] Käytän paljon pikee-paitoja.
9. [ ] Minulla on blondattu tukka.
10. [ ] Stailaan fledan geelillä.
11. [x] Minulla on raitoja tukassa.
12. [ ] Käytän vain merkkivaatteita.
13. [ ] Kuljen muodin mukana.
Total: 2/13

Rastafari
1. [ ] Minulla on rastat.
2. [ ] Bob Marley on idolini!
3. [ ] Kuuntelen reggaeta.
4. [ ] Olen käynyt Jamaikalla.
5. [ ] Juicen paras biisi on Erggae Reggae.
6. [ ] Jamaica <3
7. [x] Tiedän mikä on jointti.
8. [ ] Minulla on Jamaikan lippu jossain muodossa.
9. [ ] Käytän pukeutumisessani Jamaikan lipun värejä.
10. [ ] Pukeudun rennosti.
11. [ ] Minulla on hampunlehtikuva-paita tai jokin muu esine jossa on hampunlehden kuva.
12. [ ] Pelle Miljoonan bändeistä iskee eniten Rockers, Folkers, Linnunlaulu ja Avoimet ovet.
13. [ ] Olen kuullut Tuomari Nurmion Punainen planeetta -levyn.
Total: 1/13

Jazz-hemmo
1. [ ] Olen käynyt Pori Jazzeilla tai Linna Jazzeilla.
2. [ ] Pidän jazz-musiikista.
3. [ ] Pori Jazz on kesän kohokohta.
4. [ ] Orkesteri ei ole mitään ilman puhallinsektiota.
5. [ ] Biisi ei ole mitään ilman saksofonisooloa.
6. [ ] Kontrabasso sen olla pitää!
7. [ ] Haikailen 1920-luvulle.
8. [ ] Pidän alkoholijuomista eniten viinistä ja shampanjasta.
9. [ ] Olen nähnyt Suuri Illusioni -elokuvan tai olen lukenut kirjan.
10. [ ] Tykkään lisäillä lauluihin siibadaabaduubidaabadiibaduubadiiba-tyyppisiä scat-sooloja
11. [ ] Olen Pop Jazz -konservatoriossa /olen menossa.
12. [ ] Jazzia diggaillaan, sitä ei tanssita.
13. [ ] Pukeudun elegantisti.
Total: 0/13

Elvari
1. [x] Elvis Lives!
2. [x] Elvis is the King of Rock 'n' Roll!
3. [ ] ja Elvis on muutenkin kuningas!
4. [ ] Hail the King!
5. [ ] 50´s <3
6. [ ] Elvis ei käyttänyt huumeita, vain lääkkeitä.
7. [ ] Olen nähnyt Three Elvis Show´n livenä.
8. [ ] Olen kuullut Sleepy Sleepers Sings Elvis -levyn.
9. [ ] Minulla on Sun Studio -paita.
10. [ ] Olen nähnyt Elvis-elokuvia.
11. [ ] Pukeudun toisinaan Elvikseksi.
12. [ ] Minulla on Elvis-lasit.
13. [ ] ja tuuheat pulisongit.
Total: 2/13

Rokkenrollari
1. [ ] Chuck Berry is the King of Rock 'n' Roll!
2. [x] Get on! Get on, baby, get on!
3. [ ] Albert Järvinen on Jumala!
4. [x] Remu on kingi!
5. [ ] Olen nähnyt Chuck Berryn livenä.
6. [ ] Kuuntelen mm. Hurriganesia, Chuck Berryä, CCR:ää.
7. [ ] It´s gotta be Rock 'n' Roll Music!
8. [ ] Kaikki lähtee Chuck Berrystä.
9. [ ] Enemmän Texasia!
10. [ ] Pidän erityisesti amerikkalaisesta rock 'n' roll -musiikista.
11. [ ] Brittipop ei juuri uppoa.
12. [ ] Only Rock 'n' Roll!
13. [ ] ROCK 'N' ROLL!
Total: 2/13

Kommari
1. [ ] Kapitalismi on perseestä!
2. [ ] Kuuntelen Agit Propia.
3. [ ] Kuuntelen Kari Peitsamon kommarilauluja.
4. [ ] Love Records <3
5. [ ] Kannatan kommunismia.
6. [ ] Olen äänestänyt SKP:tä.
7. [ ] Minulla on SKP:n jäsenkirja.
8. [ ] Käyn vappumarsseissa.
9. [ ] Laulan kommarilauluja julkisilla paikoilla ja humalassa ja humalassa julkisilla paikoilla.
10. [ ] Olen nähnyt Kenen joukossa seisot -elokuvan.
11. [ ] Olen julkikommari ja ylpeä siitä!
12. [ ] Olen mukana vasemmistolaisessa poliittisessa toiminnassa
13. [ ] Olen köyhästä työläisperheestä.
Total: 0/13

Primitive -rokkari
1. [ ] Kuuntelen hard rock 'n' rollia kuten Smack, The Nights of Iguana ja Melrose, Peer Günt...
2. [ ] Pidän primitiivisestä rockista.
3. [ ] R.I.P. Claude.
4. [ ] Kuuntelen myös Sielun Veljiä.
5. [ ] Tiedän kuka on Puka Oinonen.
6. [ ] Tiedän kuka on Tokela.
7. [ ] Nancy gets dancing!
8. [ ] I´m a criminal, I´m an animal!
9. [ ] Kaikki tahtoo elää säkenöivästä voimasta! Säkenöivässä voimassa!
10. [ ] Hanoi Rocks menee myös.
11. [ ] Ja Havana Blacks, Leningrad Cowboys ja Sliipparitkin jonkin verran.
12. [ ] Sekä Backsliders ja Flashbacksliders
13. [ ] Twist Twist Erkinharju on helvetin kova rumpali!
Total: 0/13

Classic-rokkari
1. [ ] Kuuntelen Beatlesia.
2. [ ] Kuuntelen Rolling Stonesia.
3. [ ] Kuuntelemani musiikki on tehty pitkälti -60-70-luvulla.
4. [ ] Hevi ei oikein uppoa.
5. [ ] Eikä juuri -80-lukua uudempi musa paitsi Rollareiden, Neil Youngin, CCR:n, Bob Dylanin jne.
6. [ ] Olen nähnyt Shine A Lightin.
7. [ ] Kuuntelen Pink Floydia.
8. [ ] Olen nähnyt ainakin yhden Beatles-leffan.
9. [ ] Olen nähnyt Walk Hardin.
10. [ ] Pidän vanhasta klassisesta rockista.
11. [ ] Rollareiden ja Beatlesin lisäksi Pink Floyd, Bob Dylan, Neil Young, CCR, John Fogerty...
12. [ ] Tiedän kuka oli Brian Jones.
13. [ ] Tiedän kuka on Mick Taylor
Total: 0/13

Nörtti
1. [ ] Minulla on silmälasit.
2. [ ] Haisen pahalle.
3. [ ] Minulle tulee Mikrobitti.
4. [ ] Osaan koodata.
5. [ ] Olen niin juurtunut tietokoneeseen, että sormeni saa kiinni usb-porttiin.
6. [ ] "Tuunaan" tietokonettani tuulettimilla, led-valoilla jne.
7. [ ] Osaan korjata tietokoneita.
8. [ ] Lempiaineeni koulussa ovat fysiikka, matematiikka ja atk.
9. [ ] Olen kiinnostunut kvanttimekaniikasta.
10. [ ] Kirjoitan sanoja numeroilla.
11. [ ] En ole sosiaalisilta kyvyiltäni kovin lahjakas.
12. [ ] Pelaan paljon tietokonepelejä.
13. [ ] Mm. WoW:ia.
Total: 0/13

Hikari
1. [½] Viihdyn koulussa.
2. [ ] Juttelen enemmän opettajien kuin luokkakavereideni kanssa.
3. [½] Jos kokeesta tulee alle 8, maailma kaatuu.
4. [x] Viittaan usein paljon tunneilla.
5. [x] Olen lukiossa/olen menossa lukioon. (ollut lukiossa?)
6. [ ] Olen yliopistossa/menossa yliopistoon.
7. [ ] Koulussa heikommin minua menestyvät eivät oikein pidä minusta.
8. [ ] Keskiarvo yli 9.
9. [ ] Teen aina läksyt.
10. [x] Minua sanotaan hikariksi.
11. [½] Kesälomilla on tylsää kun ei saa olla koulussa.
12. [ ] Luen paljon.
13. [ ] Erityisesti koulukirjoja.
Total: 4½/13

Alternative
1. [ ] Kuuntelen kaikenlaista vaihtoehto-musikkia.
2. [ ] esim. kaikkea marginaalimusiikkia.
3. [ ] En voi sietää valtavirta-musiikkia.
4. [ ] Kuuntelen mm. Sonic Youthia ja Pixiesia.
5. [ ] Brittibändeistä mm. The Smiths, The Cure, New Order.
6. [ ] Suomalaisista The Nights of Iguana ja Radiopuhelimet
7. [½] 2000-luvun bändeistä mm. Linkin Park, Korn ja Red Hot Chili Peppers...
8. [ ] My Chemical Romance
9. [ ] 30 Seconds to Mars
10. [ ] System of a down
11. [ ] Placebo, Mew, Muse
12. [ ] Panic! At the Disco
13. [ ] Vanhemmista alternativeista R.E.M.
Total: ½/13

Indie
1. [ ] Suuret levy-yhtiöt ovat pahasta!
2. [ ] Musiikki menee pilalle kun bändi/artisti siirtyy suurelle levy-yhtiölle.
3. [ ] Kuuntelen vain pienten levy-yhtiöiden tuottamaa musaa.
4. [ ] Soitan itse jossain indie-bändissä
5. [ ] Olemme julkaisseet omakustannelevyn.
6. [ ] Levy jää ostamatta jos se on jonkun ison levy-yhtiön tuottama.
7. [ ] Sony BMG ja Warner ovat perseestä!
8. [ ] Luen zinejä.
9. [ ] Kuuntelemiini bändeihin/artisteihin kuuluvat mm. Air, Aimee Mann, Babyshambles.
10. [ ] Sekä The Smiths, Placebo, Editors.
11. [ ] Pidän Elliot Smithin musiikista.
12. [ ] Rockimmista menee mm. Primal Scream
13. [ ] The Strokes, The Killers, The Kooks <3
Total: 0/13

Proge-diggari
1. [ ] Biisin pitää kestää vähintään kuusi minuuttia!
2. [x] Pitkät soolot <3
3. [ ] Suomalaisista kuuntelen mm. Wigwam, Tasavallan Presidentti, Absoluuttinen Nollapiste...
4. [ ] Jos musaa voi tanssia, se ei ole progea.
5. [ ] Kuuntelen mm. Rushia ja Yesia.
6. [ ] Pidän enemmän Wigwamin tuotannosta ennen Nuclear Nightclubia ja Rekku Rechardtia.
7. [ ] Sgt. Pepper ja In the Court of the Crimson King ovat maailman merkittävimpiä levyjä.
8. [ ] Being on Wigwamin paras levy.
9. [ ] Alex Lifeson on maailman paras kitaristi.
10. [½] Minulla on pitkät hiukset.
11. [ ] Osaan kertoa progressiivisen rockin syntyhistorian.
12. [ ] Soittotaito on musiikissa pääasia.
13. [ ] Tiedän minkä progebändin kitaristi Heikki Silvennoinen oli.
Total: 1½/13

Mainstreamari
1. [x] Kuuntelen NRJ:ä.
2. [ ] Kuuntelen kaikkea mitä radiosta tulee.
3. [½] Kerron aina musiikkimaukseni "laidasta laitaan" vaikken oikeasti kuuntele kaikkea musiikkia.
4. [ ] Kuljen valtavirran mukana.
5. [x] Minulla ei ole oikein mitään tiettyä nuorisokulttuurityyliä.
6. [x] En fanita mitään tiettyä artistia.
7. [ ] En muista kuuntelemieni bändien nimiä.
8. [ ] Kuuntelen Poets of the Fallia.
9. [ ] Kuuntelen radiokanavia, joissa on soittolistat.
10. [ ] Katson Voice TV:tä.
11. [ ] En kuuntele mitään marginaalimusiikkia.
12. [ ] Kuuntelen Idolsista ponnahtaneiden musiikkia.
13. [ ] En kuuntele vanhaa musiikkia.
Total: 3½/13

Klassisen musiikin harrastaja
1. [ ] Soitan viulua.
2. [ ] Tai muuta klassista instrumenttia (ei kitara, rummut, basso, eikä mikään elektroninen soitin)
3. [ ] En pääse paskallekaan ilman partituuria.
4. [ ] Käyn soittotunneilla.
5. [ ] Osaan nuotit.
6. [ ] Käyn ainakin parina iltana viikossa musiikkiopistolla
7. [ ] Kuuntelen klassista musiikkia.
8. [ ] En voi sietää rockia.
9. [½] Osaan soittaa useampaa instrumenttia.
10. [x] Olen opiskellut musiikin teoriaa.
11. [ ] Olen ollut laulutunneilla.
12. [ ] Minulla on nuottiteline.
13. [ ] Olen Sibelius-opistossa/menossa Sibelius-opistoon.
Total: 1½/13

Rave-jäbä/tsubu
1. [½] Subbari <3
2. [ ] Neon-värit <3
3. [ ] Kunnon reivit päälle!
4. [ ] Tiedän mitä on essot.
5. [ ] Kuuntelen dubstepiä.
6. [x] Kuuntelen kaikenlaista elektronista musiikkia.
7. [ ] Upbeat <3
8. [ ] Glowstickit <3
9. [ ] Käyn paljon yökerhoissa eli night-clubeilla.
10. [ ] Biletän yökerhoissa valomerkkiin asti ja sen jälkeenkin.
11. [ ] Tanssin ja reivaan klubeilla.
12. [x] Pidän DJ-musiikista.
13. [ ] Tiedän mitä tarkoittaa acid-house.
Total: 2½/13

Kekkulinaama
1. [ ] "Kyl sitä aina vähä pitää olla."
2. [ ] Strengin Pekan henki hoivaa.
3. [ ] "Kyl mä hoidan, kyl mä maksan!"
4. [ ] "Älkää muiluttako mua!"
5. [ ] Ransun ja Pablon Kokkelivekkulit on hyvä levy.
6. [x] Borat olla hyvä leffa.
7. [ ] Olen nähnyt Trainspottingin ja Zombie ja Kummitusjuna -leffan.
8. [ ] Kukat ovat hyviä kuuntelijoita.
9. [ ] Puliveivarit ovat tovereita
10. [ ] Kapitalismi on pahasta.
11. [ ] Sinäkin oot minun paras ystäväin, myöskin sinä siellä piippuhyllyllä.
12. [ ] Liian kirkkaat valot eivät ole kivoja, tarvitsee aurinkolasit.
13. [ ] Kekkulissa on hyvä olla, ei huolet paina, ei rasitu polla.
Total: 1/13
Millainen suuttuja olet?
- möksö, mutta jos kunnolla niin sitte raivoan ja huuan :ss

Mikä oli eilisen kohokohta?
- sauna :D rapsapäivä

Mikä piristäisi nyt?
- kainaloon pääseminen

Mitä tekisi mieli nyt?
- nukkua

Mitä meinaat tehdä tulevana kesänä?
- öööööööööö, olis kiva lähtiä jonnekki kauemmas

Monelta heräät huomenaamulla?
- joskus myöhään <3

Mitä alkoholipitoista juomaa joit viimeksi?
- taispas olla lonkero pk:ta ;DDD puolukkakarpaloa siiis, tai sitte jotain siideriä?

Milloin poltit viimeksi?
- about 10min sitte

Onko sinua ahdisteltu oikeasti?
- on

Jos kyllä niin missä tilanteessa?
- puhelimitse

Oletko syönyt nikotiinipurukumia?
- hyi oon

Haluaisitko riipaista kovat kännit?
- no tällä hetkellä en

Mitä suunnitelmia ens viikolle?
- ei mittäään :DD

Mitä odotat tällä hetkellä kaikista eniten?
- keskiviikkoa, kirkkoniemeeeeen

Kahden hengen matka Hawaijlle vai neljän hengen matka Kanarialle?
- toisaalta molemmat

Tykkäätkö enemmän keikoista ja festareista vai bailaamisesta yökerhoissa?
- jaa-a, festareista ja yökerhoista ei kokemusta

Milloin viimeksi lauloit? Mitä?
- äsken:DDD avril lavignea

Kelle soitit viimeksi?
- iskälle "syömääään"

Olisitko nyt mielummin jossain muualla kuin missä olet?
- no jooo

Elätkö terveellisesti?
- en

Sana / lause / sanonta, jonka osaat kirjoittaa vähintään kolmella kielellä?
- rakastan sinua, ráhkistan du, älskar deg, love you, je´t aime

Oletko koskaan luntannut kokeessa?
- oooon

Kenet kavereistasi näit viimeksi?
- heli

Olet juuri lähdössä ovesta ulos, mutta alkaa sataa kaatamalla?
- VITTU

Kuka huushollissasi vaihtaa uuden lampun palaneen tilalle?
- isi tai mie itte

Oletko ikinä kirjoittanut novellia?
- olen

Minkä pituinen olit kun synnyit?
- muistaakseni 49cm

Onko sinulla pikkusiskoa tai oletko itse pikkusisko?
- pikkusiskoja on kaks

Serranon perhe vai salkkarit?
- salikset

Oletko koskaan käynyt/ajatellut käyväsi Venäjällä?
- en niinku silleen, mutta sillee

Tiesitkö että Tove Jansson oli lesbo?
- tiesin

Löytyykö pakastimestanne tällä hetkellä jäätelöä?
- jep

Millainen nimi Henrietta on mielestäsi?
- kuulostaa liikaa pojalta

Luetko paljon sanomalehtiä?
- inarilainen ja sitte netistä joka päivä uutisia iltalehen sivuilta

Sinut löydetään itkemästä ojanpenkalta. Mikä on mahdollisin syy?
- Huoh, Mikot!

Ratkotko usein ristikoita?
- en

Miksi ansaitset onnen?
- no siksi

Oletko hyvä matematiikassa?
- joskus ainaki olin

Mitä posteljooni toi viimeksi?
- ööö... saan harvoin postia:D oisko ollu lapin ammattiopistolta kirje=)

Montaako erilaista juomaa olet juonut tänään?
- 1

Kirjoittaisitko hiekkarannalla nimesi hiekkaan?
- ehkä jooo, miksi ei

[Ei aihetta]Tiistai 07.07.2009 05:01

Honestly what will become of me
Don't like reality
It's way too clear to me
But really life is dandy
We are what we don't see
Miss everything daydreaming

This is not what I intended
I always swore to you I'd never fall apart
You always thought that I was stronger
I may have failed
But I have loved you from the start

I don't know how I'll feel,
tomorrow, tomorrow,
I don't know what to say,
tomorrow, tomorrow
Is a different day


Heräisit aamulla ja olisitki jumalattoman hyvän näkönen 20-v uros?

[ ] WTF!??
[ ] Jihaaa! *housut alas*
[x] Illalla baanalle (;
[ ] Äitii? :O sun ukkos on tääl..
[ ] *soittaa kamuille*

Saisit puhua puhelimessa 5min Jumalan kanssa.

[ ] Onks mun ihastus kusessa muhu?
[x] Millon delaan?
[ ] Kerro kerro kuvastin oonks mä maassa kaunehin?
[x] Could you send some money please? <3
[ ] Jos jotain mä saisin toivoa niin sitä että tulis maailmanrauha ja suklaa laihduttas.

Äitis tulis nyt sinne sun huoneesee ja vetäis töpselit seinästä ja sanois et demi on kaiken pahan alku ja juuri, ja et enää IKINÄ saa demittää.

[ ] Haa haa LOL hyvä vitsi, laita se töpseli takas..
[ ] Haista nainen pitkä ja laita se töpseli takas.
[x] okei.
[ ] okei?? *töpseli seinään*
[ ] OOtko ihan okei??

Robert Pattinson tulis ovelles nyt.

[ ] Ai moi! *slam..ovi kiinni*
[ ] Hohoho hihihi hahaha
[x] Aah! The love of my life! <3<3<3<33
[x] Hello gorgeus<3 (; *vink vink*
[ ] Nii kuka???-,,-

Saisit valita minkä näistä ottasit itelles

[ ] Ajatustenlukutaito
[x] Lentotaito
[ ] Pystyisit muutta ittes näkymättömäks
[ ] Oisit ikuisesti laiha ja kaunis
[ ] Saisit alottaa elämäs alusta Jenkeissä, varakkaassa perheessä ja susta tulis isona kuuluisa.

Kuulisit et Suomesta loppuis sähköt viikoks.

[ ] PPERKELEE!!
[x] Entäs jos loppuu kännykästä akku? Mä kuolen..
[ ] Tätä oon oottanu. Saa chillailla ihan rauhas, harvat kellot toimii ja luontooki säästyy ja kaikki on ihan relax..
[x] Entäs sairaaalassa olevat ihmiset? miten niitten käy? :O
[x] Nuotio pystyyn ja maggaraa pöyddään ;D

Saisit valita kuorma-autollisen jotain näistä, minkä rekan valitset?

[ ] Kenkiä
[ ] Laukkuja
[x] Ruokaa
[ ] Karkkia
[ ] hyvän näköisiä poikia
[ ] Leffoja, lehtiä ja levyjä.
[x] Lentolippuja ja ilmasia majotuksia ulkomaille

Tää galluppi nyt loppuis

[ ] JES!
[x] Nyt jo?
[ ] Ok?
[ ] Hööh..
[ ] EI !
[ ] Ahaaaaa....

Mut tää ei loppuiskaa

[ ] Perkele..
[ ] HUH <3
[ ] Njaa..
[x] No se oiski olllu liian lyhyt..
[ ] Ahaaaaaaaaaaaa.....


Salkkareitten viimenen jakso tänää tulis ilman kuvaa, eli pelkillä äänillä

[ ] Wau, mielikuvitus peliin. :)
[ ] Vitun välii, en kato kuitenkaa..
[ ] Perkeleen MTV3 *soitto maikkarille*
[x] Iskäää! :( telkkari on paskana :'(
[x] *soitto frendille* "näkyyks teillä salkkarit?! "

Heräät yöllä ja sängylläsi istuu Alex Evans.
[ ] siis kuka..?
[ ] ALEEEEEEEXXXXXXXXXXXX<333
[x] aii sä istut mun varpaiden päällä homo
[ ] ÄITIIIIII ;______;

Kuljet kaupungilla ja näät miehen raiskaamassa lehmää.
[ ] moi iskä
[x] MITÄ VITTUA!? O_______________O''
[ ] WUHUU mukaan vaa 8----DD
[x] *elinikäiset traumat*

Nallekarkkien valmistus lopetetaan koko maasta.
[ ] *ITSARI*
[x] kiinnostaaaaaaa .________.'
[ ] muhahaa mul on viä pussi jäljel >:]
[ ] lloool hyvä vitsi.
[ ] iha sama on niit muitki karkkei

Matikanopettajasi flirttailee sinulle.
[ ] BOMCHIKAWAHWAH
[x] HYI VITTU !
[x] öhh,mä oon varattu, sori vaan^^
[x] *juoksee pakoon*
[ ] haista home!!

Simpsonit tulee telkkarista.
[x] jeeee
[ ] nii mitkä?
[ ] aha.
[ ] löl.

Olet vahingossa ostanut meetvurstia jossa on hevosta ja syönyt sitä.
[ ] ;___;
[ ] vitut mä mitää meetvurstia syö!!
[x] mitennii vahingos?
[ ] EIIIIIIIII *ryntää vessaan ja työntää sormet kurkkuun*
[x] :D

Saat tietää olevasi raskaana.
[ ] ihanaaa<3 8D
[x] no kiva, iskä tappaa mut
[ ] NOUUUUUU
[x] joo nii varmaan... :/
[ ] huom. oon poika!!
[ ] oonha mä ennenki ollu 8)

Isäsi kertoo olvansa homo.
[ ] siistiä 8)
[ ] hihi nii mieki
[x] Joo nii varmaa juu
[ ] no vitun kiva

Tulet kotiin ja Lauri Tähkä istuu teillä vessassa.
[ ] SAATANA NYT LÄHET KYLLÄ VETÄÄ!!:.--DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDdddddddddddddddddddddd
[ ] jee myyn sen paskan ja musta tulee kuuluisa
[ ] IIIIKKKKKK saaaaanxx nimmarin!!!11???
[x] no hyi saatana


Puhelin soi ja menet vastaamaan. Pian ilmenee että joku on soittanut sinulle pilasoiton:
( ) MRRR MÄ TAPAN SUT!!
( ) ettäs kehtaatkin. mun kanssa ei leikitä!
(x) jaaha, no tämäpä kiva.
(x) ...

Ihastuksesi laittaa sinulle textarin: "Oot HOTTISNAMUNAMUPAKKAUS":
( ) aijaa kiva tietää.
(x) voi kiitti
( ) oox tosissas?? painu kuuseen
(x) vittu se on varmaan kännissä.

Isäsi kaatuu portaissa ja joutuu teho-osastolle kriittisessä tilassa:
( ) isiisiisukkiii sattuuuxxx kuolet sääää ?? ;_____;
(x) mites tossa nyt noin kävi iskä?
(x) oots ok? ;(
( ) iskä, iskä, iskä, saanks mä oman tietzikan sun vakuutusrahoill jos sää delaat??
( ) lol????????+

Äitisi kieltää sinulta tv:n viikoksi:
( ) oot sä ihan hullu en mä mitää oo tehny O__o
(x) koneelle ---->
( ) nyt meni mun elämä pilalle BYÄÄÄHH!!
( ) ISI ISI SANO NYT ÄIDILLE JTN!! isiiii
(x) jaa....

Huomaat parhaan ystäväsi suutelevan ihastuksesi kanssa:
( ) heiiiii saanx mäki tulla?? :DDDDD
( ) no just joo mistäs asti te ootte seurustellu? eikä mulle oo kyl mitään kerrottu!
( ) YÄÄÄHHHH MÄHÄ OLIN JO RAKENTANU MEIÄN TULEVAISUUDEN VALMIIXXX!!
( ) O__o
(x) turpajuhlat

Koirasi on saanut suuren punkin päähänsä:
( ) voi vittu... *ottaa pois*
( ) yähk ei kai se mun tehtävä oo ottaa toi poisss???
(x) sehän on kiva. onks toi sun uus ystävä vai? :)
(x) MOKOMA LÄHENTELIJÄPUNKKI IRTI MUN DOGIST!! ;___;
( ) ei oo koiraa

Joudut siivoamaan sotkuisen huoneesi:
(x) sehän on ihan siisti?
( ) Jos on pakko ni sit.
(x) voi ku kiva löytyisköhän mun sängyn alta villakoirii?? Tui tuiii koiruliiitt? :D
( ) muuten kyl mutku mun imuri katos nyyhkis

Eräs koulusi nörteistä suorastaan "hyökkää" päällesi ja suutelee sinua:
(x) MÄ TARTTEN ROKOTUKSEN NYT HETI!!!
( ) oi täähä on kivaa <3
(x) Hyi vittu.. O_o
(x) öö tota? ja sun nimi on..?

Veljesi lyö sinua nyrkillä naamaan ja siihen kohoaa mustelma:
(x) MOKOMA HOMO! kato ny mitä sä teit!!
( ) hei kiitti vaan mistä hyvästä toi oli! O__o ;___;
( ) ;_____; ja mäkun luulin että me oltiin.. niinku kamui??
(x) kohta saat viel isomman mustelman senkin mulkku!
( ) ei oo veljee

Olet jäänyt kiinni koneen näppäimistöön sormillasi:
( ) hei apuaaa äitii isiii jokuuuu auttaaaa!!!
(x) mitäs mä nyt teen? O______o
( ) voi kamala, evvk ei paljon kiinnosta
( ) IIKKKKKKKKK!! 112!!

Laitat pyykkejä pesukoneeseen ja luiskahdat sinne itsekin. Äitisi sulkee luukun ja laittaa koneen päälle:
(x) ÄITI!! MITÄ SÄ TEIT!!
( ) jeejeejee musta tulee puhdas!
(x) n_____n tänks
( ) eikääh musta tulee märkä!!

Tämä kysely loppuu:
( ) nojes sitä on odotettukin!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
( ) hööh .________.
(x) ok
( ) ei vois vähempää kiinnostaa -.-

[Ei aihetta]Perjantai 03.07.2009 17:58

15% kaikista maailman ihmisistä iloitsevat Michael Jacksonin kuolemaa ja pilkkaavat häntä.
Lisää tämä päiväkirjaasi, jos kuulut niihin 85% jotka surevat ja kunnioittavat edesmennyttä
popin kuningasta.

[Ei aihetta]Perjantai 03.07.2009 05:23

hyi miehet :D

[Ei aihetta]Perjantai 03.07.2009 04:30

001. ETUNIMI: Pirita
002. TOINEN NIMI: Henna
003. SUKUNIMI: Portti
004. LEMPINIMI: piri, piuve, piriliisa, pirre, pirtsu, pirtsa jne.
005. SUKUPUOLI: kauniimpi
006. IKÄ: sweet 16
007. SYNTYMÄPÄIVÄ: 14.1
008. PITUUS: 159cm
009. HIUSTENVÄRI: ruskea
010. SILMIEN VÄRI: sininen
011. ROTU: suomi
012. KÄYTÄTKÖ SILMÄLASEJA/PIILOLINSSEJÄ: ehen
013. ONKO SINULLA PITKÄT VAI LYHYET HIUKSET: puolipitkät
014. SYNTYMÄPAIKKASI: Ivalo
015. TÄMÄNHETKINEN OLINPAIKKASI: mikko
016. HOROSKOOPPIMERKKISI: kauris
017. KUINKA MONTAA KIELTÄ OSAAT: ainaki 4
018. PAHAT TAVAT: tupakka ja kiroilu
019. LÄVISTYKSESI: napa
020. LÄVISTYKSET, JOTKA HALUAISIT: kulma
021. TATUOINTISI: noup
022. TATUOINTEJA, JOTKA HALUAISIT: lantioon joku pieni kiva
023. TÄMÄ PÄIVÄ: perjantai
024. AIKA: 1.12
025. OLETKO VALMIS UUTEEN KIMPPUUN KYSYMYKSIÄ: enköhän

. : PERHE : .

026. ÄITISI NIMI: Minka
027. ISÄSI NIMI: Petteri
028. ISÄ-/ÄITIPUOLESI NIMI, JOS ON: -
029. VELJIESI NIMET: Roope
030. SISKOJESI NIMET: Peppi ja Reetta
031. LEMPITÄTISI: Jenni, Reija
032. LEMPISETÄSI/ENOSI: pyh
033. SUOSIKKI-ISOVANHEMPAS: mummi
034. PAHIN SUKULAISESI: mummo
035. PARAS SUKULAISESI: äiti ja isi
036. TULETKO TOIMEEN VANHEMPIESI KANSSA: jeB
037. YMMÄRTÄÄKÖ KUKAAN SUVUSTASI SINUA: joo, jollain lailla ainaki

: TÄMÄ VAI TUO : .

110. KUUMA VAI KYLMÄ: kuuma
111. TALVI VAI KESÄ: kesä
112. KEVÄT VAI SYKSY: kevät
113. SHAKIRA VAI BRITNEY: britney
114. BUFFY VAI ANGEL: angel
115. DAWSONS CREEK VAI GILMORE GIRLS: gilmore
116. JALKAPALLO VAI KORIPALLO: jalkapallo
117. KESÄ- VAI TALVIOLYMPIALAISET: kesä
118. HIIHTO VAI LUMILAUTAILU: lumilautailu
119. RULLALUISTELU VAI RULLALAUTAILU: kummakki
121. ORANSSI VAI PUNAINEN: punane
122. KELTAINEN VAI VIHREÄ: vihreä
123. VIOLETTI VAI PINKKI: violetti
124. SISÄLLÄ VAI ULKONA: riippuu
125. KAMA VAI ALKOHOLI: alkoholi
126. KÄNNYKKÄ VAI HAKULAITE: kännykkä
127. KYNÄ VAI SIVELLIN: kynä
128. TEHOTYTÖT VAI CHARLIEN ENKELIT: enkelit
129. STAR WARS VAI STAR TREK: star wars
130. TATUOINNIT VAI LÄVISTYKSET: kummatki

. : YKSITYISELÄMÄ : .

131. ONKO SINULLA TYTTÖ- TAI POIKAYSTÄVÄÄ: ohon
132. OLETKO IHASTUNUT: johoo =))
133. RAKASTATKO KETÄÄN TÄLLÄ HETKELLÄ: joo-o<sydän>
134. OLETKO KOSKAAN RAKASTUNUT: juuh
135. KUINKA MONTAA IHMISTÄ OLET SUUDELLUT: jokusta
136. KUKA SAI ENSIMMÄISEN SUUDELMASI: mikko
137. KUINKA MONEN IHMISEN SYDÄMEN OLET SÄRKENYT: parin
138. KUINKA MONTA IHMISTÄ ON SÄRKENYT SYDÄMESI: yks
139. PARAS LAINAUS KUVAAMAAN RAKKAUTTA: monia=)
140. MINKÄLAINEN ON TYTTÖ-/POIKAYSTÄVÄSI/IHASTUKSESI: sellanen kivaihana toisinaan myös paska=)
141. ONKO SINULLA HÄNESTÄ KUVA: on
142. LUOKITTELETKO IHMISIÄ ULKONÄÖN VAI PERSOONALLISUUDEN PERUSTEELLA: ekana ulkonäkö ja sitte persoonallisuus
143. OLETKO KOSKAAN SUUDELLUT YSTÄVÄÄ: no jane on kova pusuttelen &lt;sydän&gt; ja julli ofcoors koska se on mun tyttö <3 eli sinänsä en suudellu
144. OLETTEKO VIELÄ YSTÄVIÄ: no joo?
145. POLTATKO TUPAKKAA: :(
146. POLTATKO KAMAA/RUOHOA: no en
147. OLETKO KOSKAAN IMPANNUT KAASUA: en
148. KOKAIINIA, HEREOIINIA TAI JOTAIN MUUTA: ennn
149. ONKO KALJA HYVÄÄ VAI PAHAA: HYI
150. DO YOU LIKE SMIRNOFF ICE: yes i do
151. PIDÄTKÖ ENEMMÄN KALJASTA VAI LIKÖÖRISTÄ: no jaaa
152. MINKÄLAISIA SAVUKKEITA POLTAT: bonus vihreä

. : VOISITKO KOSKAAN : .

155. HYPÄTÄ BENJIÄ: hyi en usko
156. HYPÄTÄ LASKUVARJOHYPPYÄ: hyi vielä enemmän
157. UIDA DELFIINIEN KANSSA: joo-o
158. VUORIKIIPEILLÄ: hyi kamala
159. SYÖDÄ PASKAA MILJOONASTA EUROSTA: epäilen, mutta se on tosi paljon rahaa, mutta hyi!
160. KÄÄNTÄÄ SELKÄÄSI YSTÄVILLESI HENKILÖKOHTAISEN SAAVUTUKSESI SAAVUTTAMISEKSI: no en usko toivottavasti en
161. VARASTAA YSTÄVÄSI POIKA-/TYTTÖYSTÄVÄÄ: en
162. CROSS-DRESS: täää?
163. VALEHDELLA POLIISILLE: jep
164. JUOSTA POLIISEJA PAKOON: joo-o
165. VALEHDELLA VANHEMMILLESI: jepa
166. KÄVELLÄ TUNTEMATTOMAN LUO JA SUUDELLA HÄNTÄ: no en?
167. OLLA EKSOOTTINEN TANSSIJA: tietenki :D
168. KÄVELLÄ RAVINTOLASTA ULOS MAKSAMATTA: no jooo totta mää?:D

. : YSTÄVÄSI : .

170. TUNTENUT PISIMPÄÄN: jaana ja jane, tämänhetkisistä ystävistä ja sitte on laura ja ville
171. SE, JONKA KANSSA HALUAISIT PUHUA ENEMMÄN: noooooooo, sapsin kans en oo aikoihin jutellu aj sitte jaana
172. SE, JOTA HALUAISIT NÄHDÄ ENEMMÄN: muualla asuvat
173. KUINKA MONTA YSTÄVÄÄ LUULET SINULLA OLEVAN: aika monta
174. KUKA TEKEE SINUT HULLUKSI JONKIN AJAN KULUTTUA: ...
175. KENEN KANSSA VOIT OLLA IKUISESTI TULEMATTA HULLUKSI: hmm..
176. OLETKO KOSKAAN MENETTÄNY YSTÄVÄÄSI SEN TAKIA, ETTÄ HALUSIT MENNÄ SEURAAVALLE ASTEELLE: en? kai?
177. HULLUIN: varmaan jane? :D
178. ÄÄNEKKÄIN: jaana tai jane tai aino tai julli, kaikki :D
179. PARAS TUKKA: jullilla on ihana
180. VOI AINA SAADA SINUT NAURAMAAN: jane
181. PARHAAT SILMÄT: aino jane heli
182. PARAS KROPPA: heli
183. URHEILULLISIN: haha:D ollaan kaikki vissii vähä laiskureita ko kettään ei tuu mieleen? :D
184. SEKSISYMBOLI: jane
185. KÄRSIMÄTTÖMIN: öö, mikko
186. LYHYIN: jane ja linda
187. PISIN: eve
188. PARAS LAULAJA: niitä on aika monta
189. LAIHOIN: minä? :D elisa
190. SUURIN HUUMEIDENKÄYTTÄJÄ: pyh

. : OLETKO KOSKAAN : .

191. OLLUT JOSKUS TODELLA TURHAUTUNUT: jepa
192. MENNYT VANKILAAN: en
193. RULLALAUTAILLUT: yrittäny
194. VARASTANUT MITÄÄN: :D:D
195. POTKAISSUT JONKUN PERSAUKSIA: kyllä :D
196. HEITTÄNYT JOTAIN LUMIPALLOLLA PÄÄHÄN: oon juu
197. RIKKONUT KALJAPULLON: joo
198. MENNYT BAARIIN ALAIKÄISENÄ: e
199. SUUDELLUT JOTAKUTA SAMAA SUKUPUOLTA OLEVAA: joo-o
200. MENNYT AJELULLE: juu, monesti
201. MENNYT LOMALLE ILMAN AIKUISEN VALVONTAA: tavallaan
202. OLLUT KONSERTISSA: jepa
203. OLLUT TOISESSA MAASSA: jepa
204. PUHUNUT AIKUISELLE TAKAISIN: jepa
205. OLLUT AUTO-ONNETTOMUUDESSA: joo-o
206. RIKKONUT LAKIA: johoo :D
207. ANTANUT RAHAA KODITTOMILLE: en
208. ITKENYT PÄÄSTÄKSESI ONGELMASTA ULOS: kyllä
209. SUUDELLUT YSTÄVÄN SISKOA TAI VELJEÄ: oon
210. SUUDELLUT VELJEN TAI SISKON YSTÄVÄÄ: en:D

: MITÄ TEIT : .

211. VIIME SYNTYMÄPÄIVÄNÄSI? : söin kotzonea <3
212. EILEN: ööö...en oikeastaan mittää
213. VIIME VIIKONLOPPUNA: mömömömöö taisin ainaki juua jonain päivänä ja sitte kattoa ko mikko oli tuhannen sekasin
214. JOULUNA: söin!
215. UUDENVUODEN AATTONA: olin sekasin:D
216. HALLOWEENINA: en mtitää
217. PÄÄSIÄISENÄ: nooo, olin ainaki pulkkamäessä
218. YSTÄVÄNPÄIVÄNÄ: en muista

. : VIIMEISIN : .

219. ASIA, JONKA SÖIT: mansikka
220. ASIA, JOTA JOIT: vesi
221. ASIA, JONKA PUIT PÄÄLLESI: takki
222. PAIKKA, JONNE MENIT: ulos
223. PAIKKA, JONKA LÄVISTYTIT/TATUOIT: napa
224. HENKILÖ, JONKA NÄIT: heli ja sitä ennen mikko
225. HENKILÖ, JOTA SUUTELIT: mikko=)
227. HENKILÖ, JOLLE PUHUIT: heli
228. LAULU, JONKA KUULIT: mul on bemmii uuet kummid:D

. : NYT : .

229. MITÄ SYÖT: en mittäään
230. MITÄ JUOT: en mittään
231. MITÄ ON PÄÄLLÄSI: farkut ja huppari
232. KENGÄT JOTKA OVAT JALOISSASI: sukat
233. HIUKSET: hoho :D
234. KUUNTELET: heli tuolta soittelee jotain in youtube :D

. : KYLLÄ VAI EI : .

235. OLETKO VEGETARISTI: ei
236. PIDÄTKÖ LEHMISTÄ: kyllä
237. OLETKO NARTTU: ei
238. OLETKO TAITELIJA: ei
239. KIRJOITATKO RUNOJA: ei
240. OLETKO NOPEA JUOKSIJA: ei
241. OSAATKO HIIHTÄÄ: kyllä
241. OLETKO BRITTI: ei
243. PUHUVATKO ÄÄNET SINULLE: ei
244. ANNOITKO BARBEILLESI KOSKAAN HIUSTENLEIKKUUTA: kyllä
245. OLETKO HETERO: kyllä
246. OLETKO VAMMAINEN: ei
247. OLETKO LIHAVA: ei
248. OLETKO LAIHA: kyllä
249. OLETKO LYHYT: kyllä
250. OLETKO PITKÄ: ei
251. OMISTATKO VAALEANPUNAISEN PAIDAN: kyllä
252. ENTÄ ORANSSEJA HOUSUJA: ei
253. NÄETKÖ LENTÄVIÄ APINOITA: ei
254. OLETKO PAHA: ei
255. ONKO BRITNEY HUORA: ei
256. OLETKO TEINI-IKÄINEN ZOMBIE: kyllä
257. PIDÄTKÖ MARILYN MANSONISTA: ei
258. OLETKO SALAA TOISELTA PLANEETALTA?: kyllä

. : SATUNNAISIA KYSYMYKSIÄ : .

260. JOS OLISIT ELÄIN, MIKÄ ELÄIN OLISIT: hmmm. linty
261. MUISTATKO UNIASI: yleensä
262. VOIVATKO IHMISET LUKEA SINUA KUIN AVOINTA KIRJAA: jotkut
263. PUHUTKO PALJON: päissään ainaki :D
264. PELKÄÄTKÖ KLOVNEJA: en
265. PIDÄTKÖ HÄMÄHÄKEISTÄ: en
266. OSAATKO AJAA: haha :D millä:D
267. OLETKO HEMMOTELTU PILOILLE: en
268. OLETKO EPÄSOSIAALINEN: en
269. NÄETKÖ KUOLLEITA IHMISIÄ: en
270. ONKO VIIMEISIÄ SANOJA: JOU

[Ei aihetta]Torstai 02.07.2009 21:00



Tämän kaltaisissa kyselyissä on aina mahdollista kertoa pelkkiä positiivisia asioita itsestään.
Nyt ryhdytään rehellisiksi ja kerrotaan asioista negatiiviset puolet.

PAHINTA SEURAAVISSA ASIOISSA ON:

01. Nimessäni:
- noooo, minusta saa väännettyä lempinimiä - piri

02. Kasvoissani:
- nenä on kymy

03. Vartalossani:
- noo, emmä tiiä, ihan hyvä se on.

04. Luonteessani:
- luonteesta kyllä keksii, esim. oon tosi mustasukkanen ja omistushaluinen ja välillä suutun liian helposti ja oon kova arvioimaan ihmisiä huonossa mielessä jne.

05. Vaatekaapissani:
- sielä on kaikkea rojua

06. Kotonani:
- nooo, mä haluaisin meille uuden keittiön ja saunan

07. Työssäni:
- no job :(

08. Ystävissäni/ kavereissani:
- jotku on välillä hyvinki ärsyttäviä ja varastaa kavereita multa=)

09. Perheessäni:
- no ei siinä sinänsä mitään vikaa ooo

10. Harrastuksissani:
- ei oo harrastuksia

11. Kumppanissani:
- se on välillä tosi välinpitämätön ja äää.

12. Lemmikissäni/ lemmikeissäni:
- Kuura ei suostu tuleen sisälle :(

13. Kielenkäytössäni:
- kiroilen

14. Musiikkimaussani:
- no ei mitään?

15. Kotikaupungissani:
- ivalo on ivalo, jutut liikkuu ja kaikki tuntee toisensa

16. Ruokavaliossani:
- tykkään kovasti herkuista

17. Lapsissani:
- ei oo

18. Naapureissani:
- kyttää

19. Nykyisessä elämäntilanteessani:
- nooo, oon mua ressaa kovasti koulujen alku ja silleen, ja haluaisin vähän äksöniä tähän elämään

20. Tulevaisuudessa:
- no joudun edelleen oleen osittain ivalossa ja sitte mua vähän ressaa toi koulu, että kuinka rankka se tulee olemaan

[Ei aihetta]Torstai 02.07.2009 21:00



Tämän kaltaisissa kyselyissä on aina mahdollista kertoa pelkkiä positiivisia asioita itsestään.
Nyt ryhdytään rehellisiksi ja kerrotaan asioista negatiiviset puolet.

PAHINTA SEURAAVISSA ASIOISSA ON:

01. Nimessäni:
- noooo, minusta saa väännettyä lempinimiä - piri

02. Kasvoissani:
- nenä on kymy

03. Vartalossani:
- noo, emmä tiiä, ihan hyvä se on.

04. Luonteessani:
- luonteesta kyllä keksii, esim. oon tosi mustasukkanen ja omistushaluinen ja välillä suutun liian helposti ja oon kova arvioimaan ihmisiä huonossa mielessä jne.

05. Vaatekaapissani:
- sielä on kaikkea rojua

06. Kotonani:
- nooo, mä haluaisin meille uuden keittiön ja saunan

07. Työssäni:
- no job :(

08. Ystävissäni/ kavereissani:
- jotku on välillä hyvinki ärsyttäviä ja varastaa kavereita multa=)

09. Perheessäni:
- no ei siinä sinänsä mitään vikaa ooo

10. Harrastuksissani:
- ei oo harrastuksia

11. Kumppanissani:
- se on välillä tosi välinpitämätön ja äää.

12. Lemmikissäni/ lemmikeissäni:
- Kuura ei suostu tuleen sisälle :(

13. Kielenkäytössäni:
- kiroilen

14. Musiikkimaussani:
- no ei mitään?

15. Kotikaupungissani:
- ivalo on ivalo, jutut liikkuu ja kaikki tuntee toisensa

16. Ruokavaliossani:
- tykkään kovasti herkuista

17. Lapsissani:
- ei oo

18. Naapureissani:
- kyttää

19. Nykyisessä elämäntilanteessani:
- nooo, oon mua ressaa kovasti koulujen alku ja silleen, ja haluaisin vähän äksöniä tähän elämään

20. Tulevaisuudessa:
- no joudun edelleen oleen osittain ivalossa ja sitte mua vähän ressaa toi koulu, että kuinka rankka se tulee olemaan

[Ei aihetta]Torstai 02.07.2009 04:09

Minulla on uusi ystävä, hän on Tuukka, ruskea nakki.

(c) - Hiimänn