Kun tulee tunne että menettää jotain arvokasta,
se on jo tapahtunut.
Se on surullista. Se on elämää.
Sanotaan että ystävät kestävät kaiken, ei se oo totta.
Kahdestaan oli joskus kiva olla,
turista kaikkea turhaa ja puhua unelmista.
Nyt se ei oo enää mahdollista.
Se on surullista. Se on elämää.
Tulee uusia kavereita.
Ja aina pitäis muistaa niitä vanhojakin,
vaikka uudet tuntuu joskus ehkä paremmalta.
On aika miettiä ystävyyttä,
uusia ja vanhoja, jakaa aikaa,
me kaikki emme pysty olemaan yhtä perhettä,
sitä ei voi muuttaa.
Se on surullista, se on elämää.