IRC-Galleria

ppipsu

ppipsu

mitä sä vaiheilet?

Rokattiin Jkl:ssä. Lauantai 28.04.2007 13:22

KESKIVIIKKO: Lähdettiin isän kanssa ajamaan kotoa joskus puol kahentoista aikaan ensin kylälle ja sitten sen jälkeen Rissalaan, jonne jätettiin auto, jotta isä pääsee seuraavana päivänä lentsikalla takasi. :P (nämä lähti Helsinkiin äidin kanssa risteilylle. Ottivat isotädinki mukaan.)
Äpöstettiin jotain sit Vaajakosken absilla ja sen jälkeen soiteltiin Petelle ja kyseltiin ohjeita niiden kämpille. Ihan kiva kämppä niillä on, ja kaiken lisäksi ihan pienen matkan päässä vaan AMK:sta ja Lutakon tanssisalista. Vessatsydeemi oli vaan aika outo, vessaan pääsi vaan Heidin ja Peten makuuhuoneen kautta.. :D
Jätettiin tavarat sitten sinne kämpille ja lähdettiin Annin ja Palen kanssa kaupugille. Anni löysi takin ja housut ja neljä vaiko viisi paitaa. O.o Minä ostin sellaset kivat pääkallotennarit. 8> Ja sit H&M:ltä sellasen kivan paidan. Illalla ko tultiin sitten kämpille niin tehtiin lämppäreitä ja katsottiin Greyn anatomiaa. Sitten alettiin jo nukuksimaan, mutta musta tuntuu ettei kukaan meistä nukunu ainakaan kovin hyvin. :D Heidikin tuli töistä vasta yhden jälkeen yöllä.

TORSTAI: Aamulla herättiin joskus kahdeksan aikaan. Pete läksi jo töihin ja Heidinkin piti lähteä kymmeneksi taas töihin. Sitä ennen se kuitenki levitti Palelle hiusväriä päähän (Pale osti violettia hiusväriä jolla se teki yhden raidan hiuksiinsa) ja jutteli meidän kanssa niitä näitä.
Heidin mentyä töihin, minä ja Anni lähdettiin käymään vielä kaupungilla, koska Annin piti etsiä itselleen valkoinen tussi, jolla voi kirjoittaa mustaan kankaaseen. Löydettiin se Piiasta, jonka jälkeen lähdettiin jo lampsimaan Lutakolle (kello oli siis puoli yksitoista). Siellä me sitten odotettiin kahdeksan tuntia pihalla, tosin, välillä käytiin kämpällä vessassa tai asemalla hakemassa ruokaa. Palelle taisi tulla tylsää kun katsoi moottoritiellä ajavia autoja ja kun ohi ajoi Valion pakettiauto, jossa oli Aurajuusto-mainos, niin tämä huutaa: "Hei kattokaa, Aura-auto!" Revettiin.
Seuraavat tulijat tulivat vasta joskus yhden aikaan. (Noora tuli silloin) Ja sit sen jälkeen alkoi pikkuhiljaa tulla muutkin. Onneksi oltiin ekoja, ko puol kasin aikaan yksi järkkäri tuli sihen ja sanoi, että 30 ensimmäistä ALAikäistä ennakkoliput ostanutta pääsee sisälle odottamaan. Noh, mehän oltiin Annin ja Palen kaa numerot 1-3 ja päästiin siis saliin ensimmäisinä myös niillä numeroilla. Kahvilassa juotiin vielä kahvit ja odotettiin, kunnes kohta yks kaks Apulannan pojat pamahtaa paikalle, ottavat kahvia ja tulevat siihen juttelemaan. Anni meni ottamaan niiltä nimmarit lippuunsa ja sit kaikki muutkin alkoivat ottaa nimmareita. Sami ei meinannu eka alkaa minun kanssa samaan kuvaan, mutta sanoi sitten että jos sen salaa ottaa. Mä olin siten että joo, otappa Anni salaa kuva minusta ja Samista. :D Sitten tein nimmarikierroksen siinä samalla ja kuvat otatutin jokaisen jäsenen kanssa. Toni vissiin piirs mulle kakspäisen kyrvän siihen nimmarilappuun. o.ô Ainakin se siltä näyttää. :D Saatiin myös Tonin ja Sipen ja Annin kanssa väittely aikaan. Toni väitti että soitti Syövän viime kesän Ruississa, mutta Sipe taas sanoi, että taitaa tytöt kuitenkin olla oikeassa enemmän.. Toni myös keksi meille partiotaitokisoihin joukkuellemme nimen. O.o Mikähän se oli.. Turmion päivän haukat. Että kiva. :D EIkä saa kuulemma pukeutua hevariksi. x>
Tämän jälkeen pojat lähti ja me jäätiin odottamaan että päästään sinne lavan eteen. Vihdoinkin sinne sitten yheksältä päästiin, tietenkin keskelle eturiviin. :D Siinä sitten odotettiin pari tuntia, ja meikä oli ihan fiiliksissä ko taustalla soi Disco Ensemblen Black Euro. x> Kaksi tuntia siinä venattiin ja vihdoinkin ne alkoivat soittamaan! Parisenkymmentä biisiä vetivät, jopa Madon! Oihh. 8> Sen aikana menin aivan sekaisin, ei mitään järkeä. :D Lutakolla oli muuten aika hyvin järjestetty se, kun ne laittoivat aina vesituoppeja kiertämään siihen eteen. Minulla ainakin oli aina kauhean kuuma ja paita liimautui ihoon. :D Toni omisti meille yhden välispiikin, josta vähän hämmennyin. sanat "traaginen teinien kertoma tarina" särähti mun korvaan pahemman kerran. :D
Keikan jälkeen (yhden aikaan) mentiin sitten vielä takaovelle odottelemaan poikia. Nähtiin ne sitten vielä ja juteltiin niiden kanssa. Sipe oli minusta kiva. Sami taas on semmonen.. Noh, vähän rattopoika vitseineen. :D Ja Toni on taas semmonen.. En tiedä. :D Käski Annin lyödä julisteella vatsaan, kahdesti. :D Vähän saattoi se yksi järkkäri katsoa. Se kyyläs meitä jo sieltä salista asti aina sinne takaovelle. Ja kyllä se jotain juttelikin.. :D Seuraavana päivänä nähtiin se yhden kaupan nurkalla. Ei kiesus.. Olin justii rikkonu oman viinapulloni siihen. :D Hävettä.

PERJANTAI: Perjantaina taas sama homma, Heidi ja Pete lähtivät töihin. Me tehtiin lämppäreitä ja siivoiltiin ja käytiin suihkussa. Sitten kerättiin kamat kokoon ja lähdettiin vielä kaupungille haahuilemaan. Ostetiin Annille Kesäaines synttärilahjaksi. Niin, ja Alkossa käytiin tietysti vappuostoksilla. :D Tosin hajotin oman pulloni sittemmin. ;< Harmitti. Minna pääsi sitten kahdelta töistä ja me lähdettiin sitten niille. Otettiin Pinjakin hoidosta. Se tyttö kasvaa silmissä. ;o Äiti olikin jo Minnalla ja Timolla. Syötiin siinä vähän jotain ja äiti jutteli Minnan kanssa niitänäitä. Lähdettiin ajelemaan kotiin päin joskus neljän aikaan. Käytiin tulomatkalla vielä kaupassa ja kotona noin about seittemän aikaan. Että näin. Oli kiva reissu. :D

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.