- "Kas, tässä minä olen. Taidan olla maljakko. Kas vain, niinpä olenkin! Mitäs nuo ovat? Pyöriväisiä noissa valkoisissa jutuissa tuolla. Taidan kutsua niitä ihmisiksi. Kyllä, ihminen on hyvä! No nyt tuo toinen lähestyy minua tuolla eräällä ulokkeella, sanotaan sitä vaikka jalaksi. Tuleepa se lujaa kohti. Hei, mitä nyt? Kylläpä vilisee! Onko tämä sitä ilmaa joka humisee? Viima? Juu, viima. Tuo lähenevä iso jokin taitaa olla lattia, ehkä parket..."
Purppuraisia sirpaleita sinkoili listojen päälle, sängyn alle, vaatemytyn sisuksiin ja jos minnekin. Ilmassa tuoksuivat suolainen ja makea, pinkki ja oranssi ja sängyn jousista sinkoili pieniä tummansinisiä narinoita.
Jossain huomattavasti mukavammassa paikassa eräs lomittajan virkaa hoitava haikara havahtui kiroillen aurinkotuolistaan. Se nosti aurinkolasejaan juuri ja juuri nähdäkseen unen raiskaamilta silmiltään yhtikäs mitään. Seinällä vilkkui pieni punainen valo. Haikara puristi silmänsä ärtymyksestä umpiumpeen. Ja ärräpäillen se nosti itsensä organisoimaan ensi kevään työlistoja.