Ei kummankaan elämään toinen voi puuttua mitenkään.
Jos se on päivänselvää, miks susta unia vielä nään?
Miksi mä niitä nään?
Sä tuut niihin hymyilemään.
Kummatkin harhailee.
Kummatkin kylmenee.
Kummatkin jää pimeyteen.
Ja toisiaan aattelee...
Joskus kun mietin,
onko mikään pysyvää?
Joskus kun herään,
miksi se olikin vain unta?
Joskus kun pidän kiinni,
olenko silti ihan yksin?
Joskus on vain kai parempi,
antaa vain olla.
Parempi, olla välittämättä?
Vaik oot vierelläni, en päästä lähelleni.
Vaikka puhun paljon, mitä mä kerron?
Nauran ja hymyilen, ettei mua nää.
Jos kerron totuuden, käännätkö pään?