IRC-Galleria

Normaali PerjantaiLauantai 12.01.2008 19:38

NOnii, sellanen siis.
Ensin kuultiin vähän isänmaallisuutta
Sitten meidät heitettiin kahdesta eri baarista pihalle.
Kolmannessa kaikki oli ihan ok, sanottiin vaan että pitäs selittää vähemmän ja juoda enemmän.
neljänteen ei päästy ja viimeinen oli sellainen että oli oikein hauskaa. Jäi kynäkin matkaan sieltä.
PERUSsetti

slide home you scoreLauantai 12.01.2008 00:37

Hyvä kun on virikkeellinen elämä.
Kun missään ei ole tarjolla mitään JÄNNITTÄVÄÄ.
Mutta nyt päätin että lähden pois kotoa ja yritän olla sosiaalinen hyvisten kanssa. Ja koska sain luovaa compania niin kaikki menee varmasti loistavasti. Ja löysin parkkikiekonkin äsken.
Eli siis, lähdetään kohta niian kanssa tonne kaatosateeseen kävelemään kohti Jukolaa. Hyvä idea kieltämättä, vaikka ihan itse keksittiinkin.

Eikä vielä ole edes kiire.

Get'cha head in the gamePerjantai 11.01.2008 23:30

IHANAA, ihanku ois ollu autiomaassa jonkun satavuotta ja sit sais vettä. Paitsi että se autiomaa oli lunta ja pakkasta mutta vesi on ihanaa VETTÄ!!!!!111 Hyvästi talvi. hah.

Lainasin tänään kirjastosta NELJÄ ruotsahtavaa kirjaa. Inte Panik auttaa juuri niitä joiden o n pakko päästä läpi mutta joille se ei ole itsestäänselvyys.
Nyt pitäisi vaan lukea niitä.

LISÄKSI ostin kolme KOMEDIAA! en ikinä osta komedioita eikä mulla ole apaut yhtään. koska ne mitkä on komedioiks luokiteltu on kyllä ihan muuta. Mut nyt mulla on Mean Girls(<33333), Just MArried (Brittany<33333) ja American Pien bändicamppi (<3?????) Nyt pitää antaa aivoille kaikki mahdollisuudet oppia yoasioita, joten ei voi katsoa mitään mikä vie ajattelua. JA noista ymmärtää jotain vaikka tekstit ois ruotsiks ;)

Oltiin eilen muuten katsomassa manserokkia. Oli hyvä, lauluosuudet (89%) oli erittäin loistavia + lavasteet + koreografiat yms. Laulujen väliset roolisuoritukset ym jäi vähän latteammaksi mutta niissäkin oli omat hetkensä (kaksi kertaa). Mutta pelkästään sen spektaakkelimaisuuden, mitä ei täällä ikävä kyllä nää, takia kannattaisi mennä katsomaan.

Mutta pääasia on, että sataa vettä!

[Ei aihetta]Keskiviikko 09.01.2008 00:27

Mulla ei oo irkkiä eikä meseä joten mitä ihmettä mä jumitan taas tässä. Sen siitä saa ku ei oo käyttänyt tätä viimeks ku apaut joskus ennen joulua ja nyt tää toimii niin pitää nauttia.
Onneks sain tänään sika hienon abipaidan mis on kukolla menny vähän anatomia sekasi.
Mut se on ok.
Ja onneks jessica toi mulle tänään Kolme kirjaa.<3
Ja onneks huomen on jo puolivälis viikkoo(niiq arkiviikkoo)
Hui saatana, näin ihan törkeitä painajaisia tossa päikkäreillä. Huhhuh. Oltiin ilmeisesti jossain sukujuhlilla, joissa oli ollu jo kaks kertaa aikasemmin joku teksasinmoottorisahajigsawmurhaaja. Nyt olin vaan et vitsi, pitäskö tänne jäädä vai lähtee veks. No jäätiin sit, ja rauttis oli siellä ja se sano että sit ainaki varmasti kuolet ku tulee joku kirous. Hirveetä paskaa jauho, sen takia meinasin sit kuolla et kiiitos.
No siellä oltiin hetki siellä pileissä ja ootettiin vaan kaikki et millos se murhaaja tulee ja se tuli, oli hetken ja lähti käymään jossain. Sitten aateltiin anu V.n kaa et nyt ei niinku olla luusereita jos tässä vaiheessa lähetään ku luultiin et se lähti itekki kokonaa. Joten mentiin sit hissiin(ne pileet oli jossain pihalla mut kuitenki kerrostalon kautta pääsi pois) Ja oltiin vaan kauheen action kun katottiin joka nurkan taa kädet pyssyinä ja bondi musiikki soi taustalla.
Sit mentiin kauppaan ku anu tartti jotain leipää ja mä etin lehtiä mut ei löytyny ku ristikoita. Pelotti ihan sikana, mua, ei anuu. Mut sit onneks heräsin ja piti mennä juttelee politiikasta.

[Ei aihetta]Tiistai 08.01.2008 01:14

Äh, millon mä oikein opin. Tiedostanut olen koko päivän että huomiseksi enkun yo-vihko, jota ei edes voi siirtää. hitto.
Oli pakko nukkua, katsoa telkkaa, olla koneella. EIHÄN SITÄ KAIKKEA EHDI.

Jos löytäis lukujärjestyksen jostain että tietäis voisko osan siirtää huomiselle ruokavälitunnille.

Rakastan kyllä tätä tunnollisuuttani ja ahkeruuttani.

demi.fi vie turmioonMaanantai 07.01.2008 00:50

Voi vittu.

PITÄÄKÖ AINA JÄTTÄÄ KAIKKI VIIME TIPPAAN!!!!11

Huomiseksi pitäisi tehdä RUOTSIN VITUN YO VIHKO (piti palauttaa jo ennen joulua, joten on todellakin Deadline)
ja psykan joku essee kutoskurssista jonka kirjaa mulla ei ole, voi vitun vittu.
Mut voisin olla ovela ja luistaa psykasta.

AINIIN SE PSYKAN TENTINTÄKURSSI!!. onkse just se kutonen? ei. ku vitonen. VOI helvetti oikeesti, vitun joululoma.

ainii, uudenvuoden lupaus oli että lopetan kiroilun.
Hullua, täytän ensi vuonna 20. Voiko mikään olla _niin_ vanhaa? Ei oikeastaan, Päätin siis että juhlin seuraavan kerran kun täytän 21. Olen Vegasissa ja sanon kaikille että täytän 19 ja mulla vaan sattuu olemaan väärennetyt paperit. Tosin Casinon portsarille kerron totuuden, mutta se pitää sen sisällään hautaan asti.

Rupesin myös ajattelemaan kaikkia kurjia kuolema-ajatuksia(jep, angst). Niinkun että ois ihan superkamalaa jos kaikki tutut/kontatkit kerkee kuolee ennen mua, joten joskus sit katson salisten tuotantokausia 1- 19459739593 sohvalla ja kuolen siihen. Kukaan ei huomaa ennenku ulosottomies tulee katsomaan miksen maksa laskuja. jeh.
Tai vielä pahempaa: Mulla lähtee laskut automaattilaskutuksella, eli kerkeen kuolee ja sulautuu siihen sohvaan ja kukaan ei huomaa. Paitsi joskus joku taksvärkkiläinen väestörekisterissä katsoo että onpas vanha täti kun on yli 548, mut sit se on fiksu ja guuglettaa vanhimman elossaolevan ja huomaa etten se ole minä ja deletoi tietoni. Että siinäpä kunniallinen loppu. Onneks en oo vampyyri niin kestän sen.

nii. hyvää vuotta 08. hitto.

[Ei aihetta]Maanantai 31.12.2007 23:25

Tylsää. Uusivuosi ja jotenkin tuntuu ettei mikään suju. Sattuu ja väsyttää eikä yhtään tekisi huonoa jäädä kotiin nukkumaan. Mutta koska olen vielä siinä iässä niin tuskin onnistuu.
Toivottavasti olisi edes sen arvoista. Mitäpä luulette? Tietenkin se on. Sitä varten on keksitty etanolia.
jos tästä pikkuhiljaa heräisi. Kuulun ihmistyyppiin jolle uusivuosi on kaikkimuuttuu-aikaa, ensimmäisen kuun aikana, sitten unohdan päivät ja vuodet ja tulee kevätmasennuksen aika. Kunnes tulee kesä ja kaikki on taas hyvin.<:

niin, mukavaa juhlaa.

HO HO HOMaanantai 24.12.2007 13:47

Muuten, tota otsikkoa ei saa ilmeisesti enää käyttää kun HO tarkottaa jotain naista alentavaa sanaa, mutta ei tarvitse välittää siitä.

Aika rientää ja joululoma kohta ohitse. Ei sentään vielä, vielä on aikaa tehdä kaikki mitä on päättänyt mutta mitä ei kumminkaan tee. Eilen oltiin Nian kanssa Abc:llä ja niinhän se oli että kahden aikoihin alkoi ihmiset olemaan joulumielellä. Ei se mitään, me emme ollut, ainakaan sillä oikealla tavalla. Joulumieliä on kolme: lasten joulumieli, aikuisten stressihermostuskiukkujoulumieli ja kaikkien yhteinen kemiallinen joulumieli. Siitä saa valita, eilen ei kyllä ollut mikään näistä, mutta se varmaan johtuu siitä että Tiiriön kaupoissa ei myydä Poninnahkaisia ruskeita saapikkaita.

Jokatapauksessa, tänään on joulu ja se velvoittaa heräämään aikaisin ja tekemään mitä pyydetään, paitsi jos telkkarista tulee joku 'must.see' ohjelma. Nytkin sieltä tulee lumiukko, katoin sen piisin ja siiihen saa jäädä. Tänään pitää vain muistaa olla riitelemättä, ainoa päivä vuodessa + myös eilinen tosin, ettei lahjoja viedä vaan pois. Tosin jos riitelee parisuhteensa kanssa niin se on ok, kunhan ei menen kovin veriseksi, vaikka punainen onkin ajankohtainen väri.

Mut siis ei muuta kuin pidemmittä puheitta (ihan kohtuullisen) hyvää joulua <:)