IRC-Galleria

Överdriven konsumtionPerjantai 09.06.2006 03:40

Sisään- ja uloshengitys luonnistuu, kunhan vaan muut kriteerit täyttyvät. Esimerkiksi että ovet pysyisivät kiinni, ettei tarvitsisi joka hetki olla sydän kurkussa joittenkin kummitusten takia, ja telkkaristakin voisi tulla jotain muuta, eikä silleen että paras mitä tulee on 'yö raakkelin kanssa', lisäksi olisi mukavaa että hiljaiset hetket pidettäisiin silloin kun ilmoitus käy eikä ihan mielivaltaisesti, myöskin suotavaa olisi että jokainen olisi online iG:ssä, mesessä ja irkissä 24/7 paitsi sillon kun voi olla jossain muualla. Myöskin kaikki epämieluisat kommentit kenelle tahansa keltä tahansa olisi hyvä laittaa privaatisti. ettei tarvitse tuhlata silmiään sellaisiin. Lisäksi Cashewpähkinöiden ja pepejätskin hintaa voisi alentaa, ja paroisten abc:n superjokukauppaan sais tulla juissia tai rainbowin pullomehuja. Aurinko saisi paistaa tänä iltana, siis tuolloin noin, ja kaikki jotka eivät ole saunassa voisivat olla siellä missä elämä alkaa (toivottavasti ei nyt ihan). Älkää tajutko, pikku G sanoo totuuden joten kuunnelkaa sitä, ehkä merirosvo ei ole kutsumukseni vaan YA YA Gangstaposse.

ja ihmettelee, miksei lapset tahdo kuunnella
vaikka ne on eliittiä sekä taidetta

tässä on hevosiaTorstai 08.06.2006 23:47

1. osaatko syödä jogurttia vasemmalla kädellä?
miksen osaisi

2. uskotko, että dinosauruksia oli olemassa?
huono olla uskomatta.

3. kenen kanssa lähtisit kuuhun?
ihan kenne tahansa

4. viikon matka Afrikan alkuasukaskylään hoitamaan köyhien lapsia ilman mukavuuksia vai viikon matka jäiselle pohjoisnavalle tutustumaan jääkarhujen elämään patikoimalla.
HRrr. ei kumpikaan kyllä, mutta tuskin siellä pohjoisnavallakaan mitään mukavuuksia on, joten meen mieluummin lämpimään. ja lintsaan lastenhoidosta.

5. monella vedolla lakkaat yhden sormen kyntesi?
varmaan kolmelta

6. veikkaa monelta menet tänään nukkumaan
SINKKUELÄMÄN JÄLKEEN PISTE

7. missä peikot asuvat?
metsässä

8. nukutko kyljelläsi, selälleen vai vatsalleen?
ihan miten vain.

9. mitä sanomalehteä luet eniten?
Hämeen Sanomia.

10. oletko joskus luullut että maa on pannukakku?
en mä nyt mikään tyhmä ole

11. kulkeeko elämäsi oikeita raiteita?
toivonmukaan

12. söisitkö mielummin sokerivedessä keitettyä sian kieltä vai sokerissa kieriteltyjä kastematoja?
Kastematoja.

13. oletko koskaan katsonut elokuvaa silmät kiinni?
ois aika haaskausta

14. nauratko itsellesi?
kyllä :>

15. jos joku kysyy "MIKSÄ TEIT NOIN?" niin rupeatko sinä usein selittämään "NOKU EMMÄ TAI SIIS..."
aika usein

16. osaavatko mielestäsi banaanit aivastaa?
ei ne osaa

17. oletko nähnyt jonkun perheenjäsenesi yöllä jääkaapilla?
juu?

18. oletko varastanut alkoholijuomia perheesi kaapeista?
joskus lainannut.

19. tekeekö mielesi nyt vaahtokarkkeja vai pirtelöä?
ei oikeastaan kumpaakaan koska en pidä kummastakaan. paitsi vaahtikset on ihan ookoo krillattuina

20. mitä kuulet?
tommin laulua x<

21. kumpi on pelottavampi eläin Hirvi vai poro?
hirvi

22. mitä vaatekaappisi alimmalla hyllyllä on?
neljä vaatekaappia, kahdessa on sukkia ja yhdessä laukkuja ja yhdessä kenkiä

23. onko huoneessa jossa olet nyt TV auki?
En.

24. oletko nauranut tämän gallupin aikana?
En.

25. mitkä kolme asiaa teet iltaisin juuri ennenkuin menet nukkumaan?
laitan musiikkia, herätyskellon ja käännän tyynyn

26. mitä opiskelit viimeksi?
ahhah, en muista :D

27. uskotko, että Jeesus on olemassa?
ei enää.

28. pyytäisitkö jeesukselta nimikirjoituksen, jos olisi mahdollisuus?
No kyllä :>

29. missä aineessa olet saanut huonoimman koearvosanan?
matikassa

30. milloin viimeksi pesit hiuksesi?
tänään

31. miten lippistä pidetään päässä?
Ei päässä

32. siivoaisitko oksennuksia vai keräisitkö koiranjätöksiä?
koiranjätöksiä

33. onko altasi koskaan vedetty tuolia?
varmaan 100kertaa

34. onko sinusta lyöty vetoa?
tavallaan

35. mitä tarvitset jos haluat virkata?
apua

36. kenet haluaisit viereesi?
tällä hetkellä en ketää ku haluun olla yksin täs koneella

37. kirjoitetaanko uskonnon vihkoon kaunokirjoituksella, tekstauksella vai tikuilla?
tekstauksella

38. onko herutus sinun lajisi?
ois

39.kirjoita lause, joka tulee pissisten puheesta ensiksi mieleesi
Lol¨

40. oletko puraissut hammaslääkäriä?
oon :D

41. entä oletko kerännyt kukkia julkisista kukkapenkeistä?
oon, uimahallilta. ja muualtakin

42. pitääkö puutarhatuoleissa olla pehmuste?
ei

43. laitatko hameen päällesi koulunpäättäjäisiin?
en laittanu !!! paitsi illalla

44. masentaako se, että enää ei myydä minttukaakaojauhetta?
ei

45. oletko enemmän pullaposki vai ovatko poskesi pelkkää luuta? (kuvainnollisesti)
sekäettä

46. oletko toivonut joskus jonkun kuolemaa?
hyttysten

47. kiljutko, huudatko vai itketkö jos sormesi jäävät oven väliin?
Kaikki

48. onko sinulla sisaruksia?
Juu.

49. ^ jos on: Oletko koskaan yrittänyt myrkyttää heitä? ^ Jos ei ole: Oletko pettynyt vanhempiisi, koska sinulla ei ole sisaruksia?
en ole.

50. vituttaako kun aloitit tämän gallupin?
ei oikeastaan

51. paistaako äitisi lettuja?
toisinaan

52. vai paistaako ulkona aurinko?
ei nyt

53. vai paistaako isäsi takaraivossa kalju?
ei

54. vai paistaako isäsi pihvejä kesäisin ja polttaa ne?
ei

55. oletko viherpeukalo vai kokkikoura? (päättele itse niiden tarkoitus)
en kumpikaan tosiaan

56. kumpi kuulostaa kivemmalta: PIMPELIPOM vai DOJOING
dojoing

57. paljonko kello on?
20:46

58. oletko aina oikeassa?
olen.

59. mihin sinua kutittaa?
polviin

60. ovatko seppälän meikit kehuttavia?
en käytä :>

käytetty miesTorstai 08.06.2006 06:53

oi jos tietää vois, miten päin nyt ois, kun se minuun vilkaisi eilenkin


päivät on pitkät ja tuorejuusto kuivuu keittiönpöytään. aurinko nousee ennen neljää ja ilma kiehuu enenmmän kuin illalla. Viiden tunnin päästä salattuja elämiä. sitten uutta elämää abc:llä. Mitä meistäkin tulee?

sil on likainen suu, saastainen mieli, ilkeä kieli. ei mun kannata sietää, ei mun kannata ei. tää pää ei edes yritä ymmärtää, mikä sinussa mättää.

harmi ettei ollu autohommiiTorstai 08.06.2006 02:28

1.MINKÄ VÄRINEN TIETOKONE SINULLA ON?
valkonen

2.MINKÄ VÄRINEN PAITA SINULLA ON PÄÄLLÄSI?
mustavalkonen

3.MINKÄ VÄRINEN ON PUNAINEN MERI?
mikäli tarkoitetaan erisnimeä niin sitten sinivihreruskejne. mutta mikäli jotain muuta niin luulisin että punainen

4.MINKÄ VÄRISTÄ ON MINTTUKAAKAO?
ruskeeta

5.MINKÄ VÄRINEN ON SININEN TUOLI?
sininen

6.MINKÄ VÄRISET HIUKSET SINULLA ON?
vaaleat kai

7.MINKÄ VÄRINEN TAIVAS ON TÄLLÄ HETKELLÄ?
siniharmaa :<

8.MINKÄ VÄRISEN AUTON NÄÄT ENSIMMÄISENÄ KUN KATSOT IKKUNASTA ULOS?
tossa naapurin pihalla on joku auto mut en tiiä minkä värinen, sininen tai vihree tai ruskee

9.MINKÄ VÄRINEN ON MUSTA?
musta

10.MINKÄ VÄRINEN ON KESÄ?
vihree1

11.MISSÄ KISSA ON?
katolla

12.MISSÄ AFRIKKA ON?
euroopan alla

13.MISSÄ ASUT?
suomessa

14. MISSÄ ÄITISI VELJEN TYTTÖ ASUU?
kuopiossa (lol)

15.MISSÄ MAASSA KOIRAT SANOO HAU?
maikkimaassa

16.MISSÄ LAPPI ON?
norjan vieressä

17.MISSÄ LAULUSSA LAULETAAN "ME PYSTYISIMME TOISILLEMME IHMEEN TEKEMÄÄN, JOS SINÄ PYSTYT NIINKUIN MINÄ PYSTYN NÄKEMÄÄN"?
tod.kaunis.

18.MISSÄ HILLOPURKKEJA MYYDÄÄN?
prismassa

19.MISSÄ OLET NYT?
tuolissa

20.MISSÄ PLUTO SIJAITSEE?
avaruudessa (aika noob tää kyselijä)

21.MILLOIN TULEE MAAILMANLOPPU?
kun vaihtuu vuosituhat.

22.MILLOIN TARJA HALONEN VALITTIIN MISS SUOMEKSI?
varmaan ens vuonna sitten.

24.MILLOIN SYNNYIT?
1989

25.MILLOIN OSTAT/OSTIT ENSIMMÄISEN MURSUSI?
se on viel harkinnassa

26.MILLON VIIMEKSI KEINUIT?
aaw. maanantaina käitsyssä

27.MILLOIN OPIT AJAMAAN POLKUPYÖRÄÄ?
no varmaan joskus yks vee

28.MILLOIN KILPIKONNASI SANOI ENSIMMÄISET SANANSA?
siinä viidenkympin paikkeilla

29.MILLOIN ALOITIT ESIKOULUN?
no ei sitä voi esikouluks sanoa, ainoo mikä muuttu oli se et ei päässy välkälle :<

30.MILLOIN MENET SIWAN KASSALLE TÖIHIN?
....en ikinä

31.ONKO SINULLA OMAA HEVOSTA?
hahah, on!

32.ONKO YSTÄVILLÄSI YSTÄVIÄ?
ei

33.ONKO SORSALLA 5 JALKAA?
ei yleensä

34.ONKO SINULLA VAATTEITA PÄÄLLÄ?
en oo mikää hippi niin kai ny on

35.ONKO HAMPURILIAISET RASVAISIA?
hyviä

36.ONKO SINULLA SELÄSSÄSI LEPAKKO -TATUOINTIA?
ei kai

37.ONKO TÄMÄ HAASTEEN ANTAJA MUKAVA?
ei oo :,,< (ku en saanu) haastetta siis

28.ONKO LORDI EUROVIISU VOITTAJA 2006?
!!

29.ONKO SUPERMIEHELLÄ VIITTAA?
tietty

30.ONKO MAITO VALKOISTA?
ei oo

31.MIKSI SINULLA EI OLE HOUSUJA?
siks ku on hame

32.MIKSI LEHMÄN LANTA HAISEE PAHALLE?
ei ees haise

33.MIKSI TEET TÄTÄ KYSELYÄ?
koska oon nyyppä

34.MIKSI SAIT TODISTUKSEEN MATEMATIIKASTA NELOSEN?
OLISINKIN SAANU! :D:D:D sain muute oikeesti, siks koska en saanu kirjaa ajoissa ja en sit jaksanut käydä siellä

35.MIKSI RUOTSI VOITTI SUOMEN JÄÄKIEKOSSA VAI VOITTIKO?
siks ku ne xiittas

36.MIKSI SÖIT MANSIKOITA VAIKKA OLET NIILLE ALLERGINEN?
oisinki syöny

37.MIKSI ANNOIT KISSALLESI OMENAHILLOA?
siks ku se ei tykkää siitä

38.MIKSI ET VASTAA?
kokoajan

39.MIKSI VELJESI NIMI ON TORVI?
miksei ois?

40.MITÄ TARKOITTAA HOMO?
samaa ainetta sisältävää.

41.MITÄ SINUN TASKUSSASI ON?
eii oo taskuja

42.MITÄ SOITINTA SOITAT PARHAITEN?
xylofonia

43.MITÄ HARRASTAT?
tätä

44.MITÄ LEHMÄ JUO?
vettä

45.MITÄ TEET?
tätä

45.MITÄ OLET SYÖNYT TÄNÄÄN?
fetaa<3

46.MITÄ KELLO ON?
aika paljon,

47.MITÄ KIRJAA OLET KIRJOITTANUT VIIMEKSI?
ninastorya

48.MITÄ MIELTÄ OLET AFRIKAN LAPSISTA?
ihan hyviä :P

49.MITÄ TEET SUIHKUSSA?
kastun

50.KUKA ON SUOMEN KUNINGAS?
minä

51.ENTÄ KUNIGATAR?
minä

52.KUKA POTKAISI PALLON MAALIIN?
tänään tais aika monikin, paitsi mikko ei.

53.KUKA ON PARAS YSTÄVÄSI?
se joka on eka kyykyssä

54.KUKA ON AMERIKAN PRESIDENTTI?
emt?

54.KUKA OLI FAZERIN PERUSTAJA?
aaw, carl

55.KUKA TEKI TÄMÄN KYSELYN?
en tiiä enkä haluukkaa.

56.KUKA ON PARAS?
minä, tai lassi

57.KUKA ON KOIRAN PARAS YSTÄVÄ SUOMALAISEN SANANLASKUN MUKAAN?
minä

58.KUKA OLET?
ninamoi

59.KUKA ON POIKA?
varmaan (toivottavasti) aika monikin

60.HALUATKO TURPAAN?
en

61.HALUATKO OLLA IHMINEN?
kyllä kiitos

62.HALUATKO KOULUUN?
EN

63.HALUATKO KARKKIA?
joo

64.HALUATKO KOTIIN?
oonjo

65.HALUATKO ETTÄ OSTAN SINULLE KUKKIA?
JOOO

66.HALUATKO VASTATA TÄHÄN KYSYMYKSEEN REHELLISESTI?
en

67.HALUATKO KYSYÄ JOTAIN?
tavallaan

66.HALUATKO OLLA PISSIS?
oon jo ihan tarpeeks

67.HALUATKO KUUNNELLA TARJA HALOSTA KUUSI PÄIVÄÄ PUTKEEN?
en välttämättä

68.HALUATKO LEIKKIÄ?
en kyllä nyt oikeastaan

69.HALUATKO TÄTÄ KYSYMYSTÄ?
no haluun tietty ku se on kuusysi

70.HALUATKO LISÄÄ KYSYMYKSIÄ?
haluaisin jos laatu nousisi.

olen oppinut sata kertaaKeskiviikko 07.06.2006 04:07

1.tykkäätkö valokuvaamisesta?
toisinaan, jos saa kuvaa itteensä

2.osaatko omasta mielestäsi piirtää hyvin?
tietty osaan

3.entä muiden mielestä?
nojuu

4.rotukissa vai maatiainen?
rotukissa

5.miksi?
siks ku ne näyttää kivemmilta yleensä

6.sekarotunen koira vai puhdasrotuinen?
nyt on aika sama ne on kaikki <3

7.lempi koirarotusi?
äöh. emmä tiä :o

8. millainen on unelma-asuntosi?
palatsi, paljon huoneita ja kokolattiamattoja, portaita ja parvekkeita. +siivooja

9.puretko kynsiäsi?
enenää (jos pystyn)

10.inhoatko hämähäkkejä?
hrrr.kyllä

11.entä käärmeitä?
enen. paitsi kyitä

12.tiedätkö millainen eläin on fretti?
semmonen minkkikärppärotta.

13.osaatko tehdä kravattisolmun?
hitto, osaiski, se menee aina pieleen

14.pidätkö kynttilöistä?
joskus

15.kummassa seuraavat euroviisut kuuluisi olla,rovaniemellä vai helsingissä?
helsingissä et pääsis kattoo, rovaniemellä vois antti tuisku laulella niille

16.miksi näin?
lukee tuolla..

17.tiedätkö missä on salla?
onkse joku vuori? sallojahan on monia ja en tiedä missä ne kaikki on.

18.onko varpaankyntesi lakatut?
ON!!!!

19.tiedätkö steenin kappaleen varasta pomolta?
en kyllä

20.mitä tuo mieleesi seuraavat sanat:
-purppura
taivaan jossa on pilviä ja järven jossa on joutsenia

-huulikiilto
hipheihora

-valokuva
omakuva anun yöpöydällä

-rasismi
pizzan (:D)

-tiikeri
tarzan

-mallioppilas
emmätiiä, varmaan vilman (wreni)

21.haluaisitko olla tulevaisuudessa todella kuuluisa?
KYLLÄ.

22.kestäsistkö kaikki ne paineet?
helposti

23.itketkö helposti?
riippuu tilanteesta

24.oletko kuvauksellinen?
eh.. en varmaa

25.paras luonteenpiirteesi?
en mä tiä, et oon ihana kiva ja täydellinen?

26.huonoin?
etten oo aina kiva ihana ja täydellinen

27.parasta ulkonäössäsi?
<3

28.ja huonointa?
:,<

29.osaatko venäjää?
tietty.

30.entä israelia?
nyt ei kyllä osaa

31.mitä tunteita sinussa herättää sana kesä?
iloisia tunteita, vähän korvennustakin kun on vaan niin KYLMÄ JA MÄRKÄ.

rahaa tulee rahaa meneeTiistai 06.06.2006 21:02

Teinpas heidille tänään ruokaa. poistin kaikki epäilyt uusavuttomuudestani, okei, riisit vähän kuivahti ja ne rapisi + jälkkäri vähän palahti ja sen semmosta. mutta ihan hyvää oli ja sotkuakaan ei tullut kuin 3/4 keittiöllistä.
Sit aah etittiin rikkaita miehiä galtsusta mut ku kaikki feikit tuli eteen niin oli aika hankalaa. Jos vaan nyt näitten MM-kisojen aikana kävis saksasta hakee jonkun Bekkiksen niin kai sillä pärjäis vähä aikaa. Miksei vastaan kävele usein sellaisia Jaguaarilla ajavia cosmopolitanukkoja. Alle kolkytvuotiaita ja yli neljätoista. ja kauniinpia kuin ämpärirumia. No, kaikkea ei voi saada. Kympin sain äsken äitiltä.

pakkasessa tuokin elää voi.

L-isääTiistai 06.06.2006 17:36

SUKUPUOLI: tyttö
SYNTYMÄAIKA: 15.8.89
OLIKO SE VIRHE: ehei
SISARUKSET: löytyy
TOIVEAMMATTI: julkkis
KIINNOSTUKSEN KOHTEET: retkeily, marjastus, sienet
SUURIN HAAVEESI: ..päästä seiskaan :D
MITÄ MERKKIÄ POLTAT:lmblå
OLETKO KOKEILLUT HUUMEITA: toisinaan
ULKONÄKÖ: ihana
PAINO: on
TYÖPAIKAT: hjs :DD
ASIAT, JOITA TYKKÄÄT TEHDÄ: näitä juttuja
ASIAT, JOITA KERÄÄT: en kerää!
LEMPI JUOMA: yhdys sanat. emt, kaikki menee
PARAS SARJAKUVA: aku
MUSIIKKIMAKU: kaikkee, paitsi jazzii
SUOSIKKIBÄNDIT: aaa, liikaa.
PARAS URHEILULAJI: jalkapallo, ja lenttis tietty
LEMPIMAA: suomi
PARAS VUODENAIKA: kesä !
PARAS KAUPUNKI: hml
PARAS TV-OHJELMA: salikset
PARAS LÄTKÄJOUKKUE: hpk
VASTAKKAISEN SUKUPUOLEN IHANTEESI: elävä
HARRASTUKSET: tää
YLEISIMMIN KÄYTETYT SANAT/LAUSEET: toivottavasti ei oo mitää
TYYLI: retee
KÄNNYKKÄ: nokia
MIKÄ ELIN OLISIT: kuuloelin
KORUT: kaulassa tollanen ja korvassa beckham
KIELITAITO: suomi enkku ruotsi ranska italia saksa
LAULATKO SUIHKUSSA: aina
KEITTOTAITO: olematon
HYVEET: minä
PAHEET:ei oo
MITÄ VAIHTAISIT ULKONÄÖSSÄSI: ainaki noi hampaat :,,,<
VIIME ITKU: äsken ku vitutti toi uuni :D
HUONE: sottaa
KENGÄN KOKO: 39
KIROILETKO: ehen
TULETKO TOIMEEN VANHEMPIESI KANSSA: välillä
LEMPIJÄÄTELÖ: suklaa
ÄRSYTTÄVIN ASIA MITÄ IHMINEN VOI TEHDÄ: keskeyttää salikset
USKOTKO JUMALAAN: jen
PARAS NEUVO JONKA OLET SAANUT: ihan huonoja kaikki
KETÄ/MITÄ AJATTELET NYT: heidiä
LEMPIVAATTEET:vaikka nää
LEMPIVAATEMERKKI: no lol.
ASUTKO VANHEMPIESI KANSSA: juu
OVATKO VANHEMPASI ERONNEET: on ne
MILLAISESSA TALOSSA ASUT: sinisessä
ONKO SINULLA OMA TIETOKONE: on onneks
KUINKA VANHANA KOIT ENSISUUDELMAN: varmaa joku 12
EI URHEILULLINEN PELI, JOSTA PIDÄT ENITEN: .. hatrik? :D
TYHMIN JUTTU, MINKÄ OLET TEHNYT: emmä tiiä, ala-asteella soitin siivoojatädin ovikelloa ja se suuttu
SUOSIKKIASIAT KESÄSSÄ: kuuma
SUOSIKKIASIAT SYKSYSSÄ: ei oo talvi
SUOSIKKIASIAT TALVESSA: joulu, tai uv
SUOSIKKIASIAT KEVÄÄSSÄ: kesä tulee
HAUSKIN TUNTEMASI IHMINEN: kaikki ketä tunnen on ihan kalkkeja. varmaa nia
SUOSIKKILOMA: kesäloma
PARAS OSA SANOMALEHDESTÄ: sarjikset
MILLAINEN HIIRIMATTOSI ON: ei oo
HUONOIN FIILIS: tylsyys
PARAS FIILIS: kivuus
ENSIMMÄINEN AJATUS AAMULLA, KUN HERÄÄT: ugh
TULETKO MERISAIRAAKSI: en usko
VUORISTORATA - HUBAA VAI NOT: jeeee
KUULAKÄRKI- VAI LYIJYKYNÄ: kuulakärki
MONTA KERTAA PUHELIN SOI ENNEN KUIN VASTAAT: riippuen siitä missä se on ja kuka soittaa
PUHELIMEN SOITTOÄÄNI: leijonakunkku
TYKKÄÄTKO AJAA AUTOA: emt
ENSIMMÄINEN AUTOSI: emt
KENET HALUAISIT TAVATA: scarin :>
POJAT: ihqja
TYTÖT: ihqja
MINKÄ VÄRISIKSI VÄRJÄISIT HIUKSESI: siinäpä se ku en tiiä
MITÄ ON SEINILLÄSI: kuvia ja peilejä
ONKO LASI PUOLIKSI TYHJÄ VAI PUOLIKSI TÄYNNÄ: täysi
PEPSI VAI COCA-COLA: kokis
VASEN VAI OIKEA KÄSI: oikee
MITEN KIRJOITAT KONEELLA: en mä tiiä?
MIKÄ PUUTARHATYÖKALU OLISIT: joku kuokka
MITÄ ON SÄNKYSI ALLA: sottaa
ONNENLUKU: 1
MILLÄ NIMILLÄ LIIKUT NETISSÄ: pura/r/t/ry/hmitys ja kp
LEMPIKAPPALEESI: monia
HARRASTATKO YHDENILLANSUHTEITA: toisinaan
OLETKO KOSKAAN PETTÄNYT SEURUSTELUKUMPPANIASI: joo
ONKO SINUA PETETTY SEURUSTELUSUHTEESSA: joo
MITÄ SINÄ HALUAT ELÄMÄLTÄ: uusia vaatteita nyt ainaki :D
TOIVOTKO KUOLEVASI: en mä
OLETKO TÄYSIN HETERO: uskonko testimaahan, en sit
MITÄ SINULLA ON TÄLLÄ HETKELLÄ YLLÄSI: paitaa ja housuja
MILLOIN SINÄ ITKET: ku katon leffaa tai ku teen ruokaa
PIDÄTKÖ RUNOISTA: joskus
VIILTELETKÖ/OLETKO VIILLELLYT: en
MILLAINEN AJATUSMAAILMA SINULLA ON: minä
KENEN LUOKSE NYT HALUAISIT: kotiin
ONKO SINULLA TATUOINTEJA TAI LÄVISTYKSIÄ: ei
MIKÄ ON NUKKUMAANMENOAIKASI: ei löydy
OLETKO NS. NETTINÖRTTI: eh. en
OLETKO USKOLLINEN: tjooo?
MYÖNNÄTKÖ SINUSSA OLEVAN BISEKSUAALISIA PIIRTEITÄ: eikai oo.
VAI OLETKO HOMO/LESBO: emmä oo
OLETKO KOSKAAN SUUDELLUT SAMAA SUKUPUOLTA OLEVAA: oon
HALUAISITKO: aina
VOISITKO RAKASTUA SAMAA SUKUPUOLTA OLEVAAN: no voisin jos ei oo samaa lajia. siis.. :D
ONKO SINULLA SALAISIA FETISSEJÄ: no ei tod, siis salaisia
ONKO SINULLA ISOT PUHELINLASKUT: ei oo
KUKA MAKSAA LASKUSI: iskä
ONKO SINULLA AJOKORTTI: eikyl
ÄÄNEKKÄIN IHMINEN JONKA TUNNET: laura
PARAS AIKA VUOROKAUDESTA: kaikki käy.
IKÄVIN AIKA VUOROKAUDESTA: no huonot aamut
PARAS PÄIVÄ VIIKOSTA: pe,la
VÄHITEN KIVOIN PÄIVÄ: su
IKÄVIN KUUKAUSI: syys, loka, marras, joulu, tammi, helmi, maalis, huhti
KETÄ AJATTELET NYT: heidiä edelleen
PÄIVÄMÄÄRÄ JA KELLONAIKA: 06.06.06 14:37

angstaan stellaaTiistai 06.06.2006 04:00

Tehtävänanto: paljastan itseni ja itsestäni asioita. Tämän jälkeen valitsen seuraavat ihmiset, jotka haastan tekemään saman perässä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamilleni ihmisille tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

Nimi: nina
Lävistyksiä: korvissa vaan
Tatuointeja:ei oo :>
Pituus: 168.5
Kengännumero: 38-41 :D
Hiustenväri: vaaleata
Sisarukset: tyttö ja poika

VIIMEISIN...
...Elokuva, jonka ostit?: oisko ollu peterpan
...Kappale, jonka kuuntelit?: stella-piste
...Kappale, joka oli juuttunut päähäsi?: stella - piste
...CD, jonka ostit?: movetron?
...Henkilö, jolle soitit?: tiina
...Henkilö, joka soitti sinulle?: äiti
...TV-show, jonka katsoit?: en kyl muista nyt
...Henkilö, jota ajattelit?: hitto, en mieti ketään, äsken vähä idolssin katria

VASTAAN VAI PUOLESTA?
Kaukosuhteet: Vastaan.
Itsemurha: Vastaan.
Ihmisten tappaminen: Vastaan
Teinitupakointi: lol puolesta
Rattijuopumus: Vastaan.
Homo- ja lesbosuhteet: puolesta
Saippuasarjat: PUOLESTA (oonkohan mä tehny tän jo?)

OLETKO...
...Koskaan itkenyt tytön vuoksi?: varmaa
...Koskaan itkenyt pojan vuoksi?: varmaa
...Koskaan ollut nyrkkitappelussa?: enkai
...Koskaan joutunut pidätetyksi?: En.
...Rauhallinen?: En.

MITÄ...
...Shampoota käytät?: tällä hetkellä kesäkiiviä
...Kenkiä käytät?: tennarit
...Pelkäät?: ukkosta

KUINKA MONTA...
...Kertaa olet ollut rakastunut?: en kertaakaan
...Kertaa sydämesi on särkynyt?: ei kertaakaan
...Sydäntä olet särkenyt?: toivottavasti monta
...Ihmistä luokittelisit sellaisiksi tosiystäviksi, joiden käsiin voisit uskoa elämäsi?: en mä kenenkään käsiin uskois elämääni
...Kertaa nimesi on ollut sanomalehdessä?: aika monta
...Arpea on kehossasi?: muutamia
...Asiaa kadut menneisyydessäsi?: on niitä jotain semmosia pikkujuttuja

AJATTELETKO OLEVASI...
...Soma? <3
...Hauska? oon
...Kiihkeä? tietty
...Ystävällinen? en
...Huvittava? juu
...Rakastettava? Juu.
...Huolehtiva? eh,,
...Suloinen? juu

SUOSIKKI...
...Alkoholijuoma: jotkut juppiviinit (halvinta mitä löytyy)
...Nelikirjaiminen sana: minä tai nina
...Karkki: lakrists
...Sarjakuva / piirroselokuva: aku/ LEIJONAKUNKKU<3
...Aamiaismurot: jotain kuitupitosta
...Purukumi: Jenkki
...Väri: oranssi
...Kynsilakan väri: punanen/valkonen
...Viikonpäivä: Lauantai. tai perjantai
...Inhokkipäiväsi: sunnuntai
...Kukka: auringonkukat ja päivänkakkarat
...Koru: vihreetä
Erikoiskyvyt / -lahjat: niiiiinpä. :>

Kesä / talvi?: Kesä.
Norja / Ruotsi?: ruotsi, paitsi norjanvuonohevoset
Tramboliini vai uima-allas?: tamppis

HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI...
...Nukkui sängyssäsi?: Minä.
...Näki sinun itkevän?: ..no hitto, lauantaina saatto seurue nähdä jotain tuskankyyneliä siinä jossain vaiheessa
...Sai sinut itkemään?: ei tosiaan mitään hajua, en itke ihmisistä
...Oli kanssasi elokuvissa?: nia
...Huusi sinulle?: :o
...Lähetti sinulle sähköpostia?: lähettäiski joku :D

OLETKO KOSKAAN...
...Sanonut "rakastan sinua" ja tarkottanut sitä?: en varmaa
...Ollut julkisella paikalla yöpuvussa?: emmuista
...Pitänyt jonkun salaisuuden?: en kyl tiiä, kai mä jotain
...Itkenyt elokuvan aikana?: aina
...Suunnitellut viikkosi TV-ohjelman perusteella?: lol oon
...Ollut esiintymislavalla?: Joo.
...Toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta?: juu

Paljonko kello on?: 0.57
Omenat vai banaanit?: Omenat.
Sininen vai punainen?: Punainen.
Kevät vai syksy?: kevät.
Mitä aiot tehdä tämän jälkeen?: emt?
Minkä aterian söit viimeksi?: tässä jotain muroja popsin
Lukio vai yliopisto?: lukio<
Oletko tylsistynyt?: oon
Minkä äänen kuulit viimeksi?: stellaa
Mitä tuoksua nuuhkit viimeksi?: maitoa :D

YSTÄVYYS/RAKKAUS:
Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä?: en
Haluatko jonain päivänä lapsia ja jos haluat, kuinka monta?:en
Mikä on sinulle tärkeintä ystävyydessä?: iloisuus ja anteliaisuus ja toimivuus

MUUTA TIETOA
Rikosrekisteri?: kilometri
Mitä kieliä osaat?: suomi, ruotsi, enkku, ranska, saksa, italia
Nimeä lempiasioita makuuhuoneestasi: telkkari, peilit
Asia, josta pidät itsessäsi vähiten: kärsimättömyys
Ketä pakastat: dumboa
Ketä kaipaat: jotain ulkoiluseuraa nyt

SINÄ
Lempinimet?: ei oo..
Nimesi alkukirjaimet?: NJO
Kuinka vanhalta näytät?: varmaan kakstoistavuotiaalta
Kuinka vanhan ihmisen tavoin käyttäydyt?: edellinen
Silmälasit / piilolinssit?: ei kumpiakaaa
Onko sinulla lemmikkejä?: ei oo
Mikä saa sinut noloksi?: ei mikään :>
Mikä saa sinut onnelliseksi?: kesä ja salatut elämät
Mikä huolestuttaa sinua?: raha.

OLETKO KOSKAAN...
...Ajatellut, että kuolet?: no itseasiassa joo joskus on tuntunu siltä :D
...Halunnut karata?: een
...Kokeillut huumeita?: joo
...Harrastanut seksiä vieraan ihmisen kanssa?: En.
...Pinnannut koulusta?: mitään muuta teekkään :D

ei se aina läheTiistai 06.06.2006 02:29

Tällä hetkellä...
[ ] on nälkä
[ ] väsyttää
[ ] on krapula
[x] musiikki soi
[x] tv on päällä
[ ] joku puhuu
[ ] huoneessa on jokin eläin
[ ] joku tiirikoi varmaan ovea...
[ ] on viikonloppu
[ ] olen pirteä kuin peipponen
[ ] on kylmä
[ ] on kuuma
[ ] joku asia ärsyttää
[ ] olen yksin
[ ] olen yleisellä koneella

Pitäisi...
[x] siivota
[x ] laittaa ruokaa
[ ] käydä kaupassa
[ ] katsastaa auto
[ ] maksaa laskuja (sakkoja :D)
[x] etsiä elämä
[x] päästä rantakuntoon
[ ] heittää kannat kattoon
[ ] lukea jokin kirja loppuun
[ ] lähettää sähköpostia
[XXXXXXXXXXXXXX ] laittaa uusia kuvia galleriaan
[ ] ostaa kissanhiekkaa
[ ] viedä koira lenkille
[ ] mennä nukkumaan
[ ] vähentää koneella istuskelua
[ ] tehdä remonttia
[ ] mennä parturiin
[ ] hyppiä tasajalkaa


TÄMÄ VAI TUO:

3. Valot päällä/pois?: - jos lukee niin on hyvä et ne on päällä, mut muuten pois
4. Lumi, aurinko vai sade?: - AURINKO
5. McDonalds vai Burger King?: - McDonalds. toisesta ikinä kuullutkaan
6. Komediat vai kauhuelokuvat: - kauhuleffat jos jaksaa keskittyä, mut muuten ei
7. Kivi, sakset vai paperi?: - Sakset
8. Makkara vai pepperoni?: - yyyy
9. Kesä vai talvi?: - Kesä
10. Makea vai kitkerä?: - molemmat
11. Puolityhjä vai puolitäysi lasi?: - täysi
12. CD vai kasetti?: - CD.
13. Video vai DVD?: - vhs, ku en osaa käyttää dvditä
14. Kissat vai koirat?: - Koirat.
15. Vanilja- vai mansikkajäätelö?: - ei kumpikaa :<
16. Murtomaahiihto vai lumilautailu?: - Lumilautailu
17. yö vai päivä: - molemmat
18. Kakku vai piiras?: - samakaise
19. Hopea vai kulta?: - kulta
20. Timantit vai helmet?: - Timantit <33333333333
21. Auringonlasku vai -nousu?: - nousu

LEMPI-

1. Väri?: - oranssi
2. Ruoka?: - joku ilmanen ja jonka muu tekee
3. Pikaruoka?: - nopee
4. Karkki?: - lakritsa
5. Juoma?: - kaikki käy
6. Jäätelö?: - suklaa
7. Urheilu?: - jalka- tai lentopallo
8. Eläin?: - koirat, hepat, leijonat, kissat, pikkukoirat, jättikoirat,
9. Laulu?: - soundtrack leijonakuninkaasta
10. Numero?: - 1
11. Kuukausi?: - kesä, heinä ja elo
12. TV-ohjelma?: - SALIKSET<3
1.Kirjoita nimesi siten, että painat nimesi kirjaimien vasemmalla puolella olevia kirjainnäppäimiä. (esim. Milla -> Nukkä [jos jonkin kirjaimen vieressä ei ole vastakirjainta, siirtyy se toiselle puolelle, niin kuin A Ä:ksi]) - moms

2.Mikä on koulusi nimi takaperin? - ulak

3.katso suoraan jalkojesi juureen. mitä näet? - lattian

4. Ota kännykä esiin, ja selaa saapuneista viesteistä viides. Kirjoita se tähän.
Ei tarvi tulla hakemaan "huomenna". :>

6.
Ensimmäinen paras ystävä: emt, emmi/sini

Ensimmäinen nettinimi: mitä nyt nian ja niinan kaa joskus jossain chatissa sk8erboi_88, sit se vakiintu :D

Ensimmäinen suudelma: aika monta vuotta sitten

Ensimmäinen kielisuudelma: ^^

Ensimmäinen lemmikki: jotain hevosia

Ensimmäinen lävistys: eioo

Ensimmäinen ihastus: jotain suruala-asterakkauksia, ellei sit lasketa niitä nuorempia.. :P

Ensimmäinen lempimusiikki: eppunormaali tai klamydia, olin kovis

Ensimmäinen auto: oli mulla sellanen valkonen polkuauto jukolassa

Ensimmäinen rakkaus: lässytiä :> ei oo

Ensimmäinen pehmoeläin: aar, isonalle tai tassu, en muista kumpi oli eka

7.Oletko koskaan..?


deittaillut yhtä parhaista ystävistäsi? en

uinut alastomana? joo

ollut TV:ssä? tietty

suudellut jotakuta ja katunut sitä? en kai.

nähnyt eroottista unta jostain tuntemastasi tyypistä? no tavallaan

kirjoittanut päiväkirjaa? juu

8.KOLME NIMEÄ, JOITA TOTTELET:
1. nina
2. paikoitellen toimii kans
3. joku rakkaani tai apina


KOLME ASIAA, JOTKA PELOTTAVAT SINUA:
1. ukkonen
2. et salikset loppuis
3. käyttökatkot

KOLME ASIAA, JOTKA OVAT OLENNAISIA PÄIVÄSSÄSI:
1. tietsikka<3
2. peilailu
3. vessa

KOLME ASIAA, JOTKA OVAT PÄÄLLÄSI NYT:
1. paita
2. housut
3. sukat

KOLME LEMPIBÄNDIÄSI (NYT):
1. huoranäppäily
2. pmmp
3. ja britneytä kans

KOLME ASIAA, JOTKA VIEHÄTTÄVÄT SINUA SUKUPUOLESSA, JOHON OLET MIELTYNYT:
1. hengittää
2. kaks kättä
3. ettei oksenna

KOLME ASIAA, JOITA KUUMEISESTI HALUAT TEHDÄ NYT:
1. kuunnella stellaa
2. laulaa
3. mennä purjelautailee

KOLME URAA, JOITA HARKITSET:
1. salarakas
2. turhajulkkis
3. tietokoneinsinööri

KOLME PAIKKAA, JONNE HALUAT MENNÄ LOMALLA:
ranska ja joku ruskettava.

9. Mainitse 5 kaveriasi nimeltä.
- heidi, tiina, laura, nia, emmi

10. Viimeinen sana, jonka sanoit.
- koira.

11. Jotain, mitä sinulla on kolme.
- peiliä seinällä omassa huoneessa :>

12. Neljäs sana, joka tulee mieleesi.
- neljä

13. Mitä teet neljän päivän päästä?
- juhlin jennin synttäreitä

14.Biisi, jonka kuuntelit viimeksi.
- tehosekoitin - valonkantaja

15.Montako Messenger kaveria sinulla on?
- 81

16.Viime kesän paras muisto?
- en varmaan muista mitään koko viime kesästä, oli ihan nasta kesä kokonaisuudessaan

17.Omistatko mopoa?
- en

18.Äitisi toinen nimi?
- emt :o

19.Lempi suklaa?
- aah, extra mörk

20.Ketä et ole nähnyt pitkään aikaan mutta tahtoisit?
- .. emmä tiiä.

21.Mitä teit aamulla ensimmäisenä kun heräsit?
- katoin saliksia!!!!!!!!!!!!!!!!!1

22.Mitä teit illalla viimeiseksi ennenkuin menit nukkumaan?
- luin ircquotesseja

23.Mitä tahtoisit syödä nyt?
- en mitää

24.Onko sinulla pakkomielle?
- ei varmaan.

25.Jos olisit itse saanut valita nimesi, mikä se olisi?
- varmaan joku leona josefiina

26.ensimmäinen poikaystäväsi?
- jossain tarhassa oli vakava monen vuoden suhde niken kaa

27.Paras lautapeli?
- alias tai sit se missä pitää keksii kaikkia hommia, rappakalja vai mikä se on

28.Mikä sinua ärsyttää?
- pihtaaminen

29.Milloin viimeksi pesit kätesi?
- emt

30.osaatko keittää riisiä?
- ..toivotaamn

31.Mitä odotat eniten?
- huomisen saliksia

32.Oletko kapinallinen?
- en

33.Oletko syönyt nikotiinipurukumia?
- oon

34.Jos saisit olla yhden päivän ajan joku muu, niin kuka olisit?
- joku jota kaikki paparazzit seuraa

35.Oletko maistanut makukondomeja?
- enkai

36.Mikä haju tulee ensimmäisenä mieleesi?
- suola

37.Oletko täysi-ikäinen?
- en

38.Minkä ikäinen tahtoisit olla?
- tasan seittemäntoista niin sais noi synttärit tohon

39.Oletko menettänyt läheistä?
- en varmaa

40.Mikä on kännykkäsi taustakuvana?
- MINÄx2 ja joku heidi

41.Seuraatko jotakin tv-sarjaa?
- salikset, sinkkuelämää, kymppikerho<3

42.Oletko yhden miehen nainen/naisen mies?
- en tosiaan

43.Onko joku kiikarissa?
- ei :,<

44.Jos saisit muuttaa jotakin lakia, mikä se olisi?
- julkistenpaikkojen tarpeiden hoito

45.Oletko onnellinen?
- notietty

46.Saatko viikkorahaa?
- en

47.Missä uit mieluiten?
- örörö veressä (en tiiä oli pakko kirjottaa)

48.Puhutko Englantia?
- tietty

49.Aijotko lukea seuraaviin kokeisiin?
- en

50.Kuinka vanha mummosi on?
- ?

51.Aijotko hankkia lapsia?montako?
- en tosiaan

52.Syötkö näkkileipää?
- en

53.onko sinulla terveelliset elämäntavat?
- tavallaan :D

54.Millaiset alushousut on päälläsi?
- en muista enkä jaksa kattoo :>

55.Onko sinulla ollut täitä?
- ei

56.Laulu joka saa sinut itkemään?
- aah<33, ainakin toi One of us leijonakunkkukakkosesta, sit jotain nostalgiapiisejä kans on

57.Mitä mieltä olet Turusta?
- lol

58.Oletko asunut ulkomailla tai tahtoisitko?
- enjuu

59.Mitä aijot syödä seuraavaksi?
- porkkanaa

60.Entä juoda?
- vettä

61.Lempi pirtelö?
- pirtelöt on pahoja

62.Millainen kattolamppu huoneessasi on?
- semmonen mis on kolme semmosta hehkulamppua ja ne sojottaa eri suuntiin. emt? :D

63.Sattuuko sinua nyt johonkin?
- käsi

64.Mistä suutut?
- siitä ku ei anneta kattoo saliksia rauhassa tai xiitataan hatrikissa

65.Oletko pelannut The Sims-pelejä?
- juu

66.Uskotko yliluonnolliseen?
- uskon

67.Moneltako olet herännyt tänä aamuna?
- ysiltä mut nukuin siitä viel puol tuntia

68.Onko sinulla kielikoru?Tahtoisitko?
- enen

69.Onko sinulla tatuointia?Tahtoisitko?
- enentiedä

70.Seurusteletko?
- en

71.Mitä aijot sanoa seuraavaksi?
- tuskinpa mitään

72.Onko sinulla finni?
- varmaankin

73.Pitkät vai lyhyet kynnet?
- pitkät...

74.Kenelle olet vihainen?
- en nyt kellekkään

75.Oletko tehnyt jotakin mitä kaduit jälkeenpäin ollessasi alkoholin vaikutuksen alaisena?
- en kai.

76.Onko televisio kiinni vai päällä?
- alkissa auki ja muualla kii