IRC-Galleria

"Why do I bother going on like this
There is no meaning anymore
Day by day, week by week
It all blends into one
I have no idea what's going on
Every day I stumble on
Not knowing where I'm headed
The same faces same places
It all blends into one
I have no idea what's going on
I have no idea why I'm so fucked up
All I want to do is die"

Vastaa kysymyksiin itse, ja sen tehtyäsi lähetä tämä KOLMELLE ystävälle/kaverille, jotta hänkin saa vastata kysymyksiin ja haastaa taas seuraavat kolme ystävää.
Laita haastettujen nimimerkit tehtävän loppuun & käy kommentoimassa heille tästä haasteesta. (Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä.)


KOLME NIMEÄ, JOITA TOTTELET:
1. Tuomas
2. Heinonen
3. Tuoma

KOLME ASIAA, JOISTA PIDÄT ITSESSÄSI:
1. Avoimuus
2. Tunteellisuus
3. Lojaalisuus

KOLME ASIAA, JOISTA ET PIDÄ ITSESSÄSI:
1. Masennus
2. Ulkonäköni
3. Kiltteyteni

KOLME ASIAA JOTKA PELOTTAVAT SINUA
1. Yksinäisyys
2. Maanantai
3. Unet exästä

KOLME ASIAA, JOTKA OVAT OLENNAISIA PÄIVÄSSÄSI:
1. Tietokone
2. Musiikki
3. Sänky

KOLME ASIAA, JOTKA OVAT PÄÄLLÄSI NYT:
1. Musta villapaita
2. Farkut
3. Musta pää

KOLME LEMPIBÄNDIÄSI (NYT):
1. Uniklubi
2. Black Sabbath
3. Ozzy Osbourne

KAKSI TOTUUTTA JA VALHE:
1. Osaan rakastaa
2. Tunsin hyvääoloa
3. Onnellinen

KOLME ASIAA, JOTKA VIEHÄTTÄVÄT SINUA SUKUPUOLESSA, JOHON OLET MIELTYNYT:
1. Ulkonäkö
2. Puheliaisuus
3. Gootteus ;)

KOLME ASIAA, JOITA KUUMEISESTI HALUAT TEHDÄ NYT:
1. Sitä mitä parisuhteessa sain
2. Nukkua
3. Vaipua koomaan

KOLME URAA, JOITA HARKITSET:
1. -
2. -
3. -

KOLME PAIKKAA, JONNE HALUAT MENNÄ LOMALLA:
1. Japani
2. Kreikka
3. Thaimaa

KOLME ASIAA, JOITA TAHDOT TEHDÄ ENNEN KUOLEMAASI:
1. Tulla onnelliseksi
2. Rakastaa ja elää vanhaksi jonkun naisen kanssa
3. Saada lapsia

Tämä viikko on ollut todella väsyttävää, nukun melkein vaan kokoaika ja on pitänyt siivota kämppääkin jo pitemmän aikaa mutta en vaan saa itsestäni otetta sen aloittamiseen. Olen ehkä tulossa kipeeksi fyysisessä mielessä kun kurkkua arastaa, noh se olisikin ensimmäinen kerta tänä talvena.

Jatkuvasti tällä hetkellä nähnyt unta exästä, yleensä niissä unissa me riitelemme ja herään siihen kun itken ja katson olinko oikeasti itkenyt. Kohta 7 kuukautta mennyt erosta ja tuntuu etten ole päässyt eteenpäin minnekkään suuntaan, onneksi tosin nyt pääsin Nuorten Kriisipisteeseen käsittelemään tätä mun tämänhetkistä kriisiä kerran viikossa.

Käsissä on edelleen arpia viiltelyistä, nyt tosin onneksi ei ole ollut himoa viillellä. Juomishimo tosin on pysynyt vaikka en olekkaan juonut nyt vähään aikaan. Itsetuhoset ajatukset on jatkunu vaikka en olekkaan suunnitellut mitään. On se kumma miten yksi ihminen voi viedä kaiken pohjan koko elämältä.

Tällä hetkellä olen siis nukkunut paljon, nähnyt unia exästä, pelaillut ja ollut yksin. Life is wonderfull (my ass)

No niin viikonloppu on takana ja taas uusi turhuuksien viikko alkamassa. Viikonloppu tosin meni melko ok, perjantaina tuli taas "juhlittua" ja nyt meni kuitenkin sen verran hyvin että olin ihan hyvissä mielissä kun alottelin kotona sekä kun olin baarissa. Lauantaina sitten menin vanhemmille yöksi ja siellä oli ihmeen mukavaa, ei hirveästi ahdistanut mikä on aina plussaa.

Tänään onkin sitten vihdoinkin terapia jota olen odottanut yli puoli vuotta kaikkien vaikeuksien kautta ja todella toivon, että pystyn olemaan täällä pidempään. Tässä kuussa on Erosta Eteenpäin ilta ja ajattelin mennä sinne katsomaan minkälaista siellä on ja toivottavasti tulisi jotain lohduttavaa tai hyvää informaatiota. Uiminen pitäisi taas aloittaa mutta miten saan itsestäni liikkeelle kun töitten jälkeen olen aina niin uupunut etten jaksa tehdä yhtään mitään? No mut joo

Exä on ollut taas mielessä, nyt tosin ei hirveästi ole ahdistanut ajatella häntä, miettinyt kaikkea niitä asioita joita teimme ja nyt tullut mieleen ne meidän intiimit hetket hyvin paljon, koska suurimmaksi osaksi ne olivat mahtavia ja niitä muistelen haikeudella. Kovasti miettinyt, että ikävöinkö exääni vain hänen ulkonäön takia? Niin paljon analysoitavaa että en osaa sanoa oikein mistään mitään, ehkä tämä terapia auttaa "lokeroimaan" nämä palaset uomiinsa.

Tänään on ollut kait suht.koht hyvä fiilis. Vaikka eilen tuli jälleen kerran otettua niin en viillellyt itseäni mikä on hyvä asia. Tänään sitten kävin vähän ostoksilla kaupungilla ensiksi suuntasin itikseen jossa oli puolenkuun hinnat ja kauhea ihmispaljous siellä, rupes vähän ahdistamaan ja tuli kuuma...siellä sitten kiertelin ja pelkäsin että näenkö exääni siellä ja itketti nähdä rakastuneita pareja siellä, muistot tulvi heti mieleen miten itsekkin käveli käsikädessä rakkaani kanssa, kävimme syömässä yhdessä ja kiertelimme kauppoja.

Noh mutta tulihan siellä ystävää nähtyä mikä piristi vähäsen mieltä, vaikka vaan ohimennen moikattiin mutta kuitenkin toi lämpimän fiiliksen . Sieltä sitten lähdin katsomaan Kampin kauppakeskusta ja aivan hirveä ihmispaljous sielläkin kun näköjään oli suuret avajaiset siellä, oli pakko ostaa jotain kylmää juotavaa (limua kylläkin)...tuolla reissulla paloi kyllä melkoisesti rahaa, pari peliä tuli ostettua ja parit dvd:t, nyt sitten kauhea ostajanmorkkis päällä, toivottavasti vaan rahat riittää tälle kuulle.

Reissu oli osittain ihan kiva, oli mukavaa käydä vähän kaupungilla mutta toisaalta kaikki se toi muistoja mieleen...jatkuvasti näyttää olevan kaksipiippuisia asioita mun elämässä

Tyyntä myrskyn edellä, pirteyttä oli ilmassa
väsymys alkamassa iskeä päälle, masennus pääsemässä valtaan
taistelut jatkuu, tylsyys, epätoivo iskee

Järki katoaa, suru, viha, katkeruus, pahaolo valtaa mielen
miksi? miksi? miksi?
Ei kestä ainaista taistelua, ei ole voimia taistella

Hiljaisuus, yksinäisyys, tylsyys, pimeys
Kotini täynnä pahaaoloa, muistoja, surua
Miksi täytyy jaksaa? minkä vuoksi?

En jaksa tällaista elämää

Ei niin millään jaksaisi kirjoittaa mutta kai sitä pitäisi jotain raottaa. Eli olo on ollut nyt pitkään todella todella huono, tämän yhden tapahtuman jälkeen on vaan ollut huono-olo ja olo on mennyt niin huonoksi että olen alkanut viiltelemään itseäni mitä ennen en tehnyt. En jaksa yrittää esittää enään mitään, ei ole voimia oikein keskittyä mihinkään, ainoastaan voimia että jaksan itseäni.

Onneksi kuitenkin ensi maanantaina pääsen terapiaan vihdoinkin ja toivottavasi siitä lähtien kerran viikossa olisi aikoja mulle koska mä tarvitsen nyt ammattiapua ja mun on keskityttävä itseeni eikä ottaa enään paineita mistään muusta koska olen niin yhden langan varassa ja veitsen terällä että yhtään ylimääräistä taakkaa en halua.

Töissä olen jotenkuten jaksanut käydä mutta en ole pystynyt oikein tekemään mitään hommia, onneksi nyt tosin pääsen taas kiertämään eri yksiköissä kun viimeksi se auttoi olotilaani niin ehkä se nytkin auttaisi.

Alkoholinkäyttöni on vähentynyt huomattavasti tämän tapahtuman jälkeen, ihan sen takia en hirveästi juo koska se voi tuoda esille viiltelyhimoni.

Ei vaan jaksa oikeen mitään

Naamioni murenee, pala palalta osat tippuu
Ruma sairauteni pilkistää punaisilla silmillään, mustalla ihollaan
Iloisuus häviämässä, epätoivo kasvaa

Voimat hiipuvat, ei kykene pitämään naamiota, liian väsynyt kamppailemaan
Kamppaillut olen, yrittänyt kovasti pistää hanttiin, mutta sisäinen demoni on voittamassa
Pimeys sisälläni on pääsemässä valloilleen, viha ja suuttumus yrittämässä tulla esiin isoine siipineen, yrittäen levittää niitä jotta pääsisi lentoon

Ulkokuoreni hajoaa, olen veitsenterällä, yritän pysyä järjissäni pitäen pienestä langasta kiinni

20.11.1982 synnyin vaikeuksien kautta äidin, isän ja isoveljen perheeseen erittäin pitkillä ja mustilla hiuksilla. Varhaisessa iässä minulla oli ollut todella vaikeaa puheen ymmärtämisen ja sanomisen kanssa, sain hirveitä raivokohtauksia kun ihmiset eivät ymmärtäneet mitä sanoin, kun sanat ei tullut niin yritin käsin puhua ja jos silloinkaan ei auttanut niin sain raivokohtauksia ja aina jos sain niin minut hiljennettiin.

Ainut ihminen joka yritti ymmärtää minua oli äitini ja hänen kanssaan sitten käytiin läpi, sitten eräänä päivänä menin lastenlinnaan tutkimuksiin jossa sitten todettiin että minulla on dysphasia. Jouduin olemaan yötä lastenlinnassa ja se oli ensimmäinen kerta kun jäin eroon äidistäni ja olin jo silloin kiintynyt häneen todella paljon koska hän oli ymmäräjäni. Sanoinkin hoitajalle, että “et tee mitään pahaa, koska isäni on poliisi”. Isästä sain sellaisen turvan vaikka hän ei henkisesti auttanut minua tai ollut kuin “normaalit” isät niin hänen kokonsa ja se että oli poliisi toi turvaa omalta osaltaan. Lastenlinna oli kyllä yksi inhottavimmista paikoista jossa olin. Eräänäkin yönä huonetoverini rupesi keskellä yötä yhtäkkiä itkemään ja hoitaja tuli sanomaan “mitä sinä teit Tuomas?” “En mitään” ja kuten arvata saattaa minua ei uskottu ja minut vietiin toiseen huoneeseen ja minua sätittiin. Se oli ensimmäinen kerta kun minua kohdeltiin väärin (kai myös aikaisemmin en vaan muista). Mutta tuosta lähtien kaikki vihat jotka sain pidin sisälläni (olin tuolloin 4-vuotias).

Noh kotona olo oli lapsena melko mukavaa ja ainakin turvallista, paitsi silloin kun isä ryyppäsi joka oli hänen tapansa rentoutua joka viikonloppu, no ei siinä silleen mitään hän ei ollut väkivaltainen vain ärsyttävä. Ja veljeni oli aika ikävä kun olimme lapsia hän aina nolasi minut hänen ystävien edessä jos sanoin jotain tyhmää. Tällaista se oli hyvin pitkään.

Omalla veljellä oli hyvin normaali murrosikä, eli paljon huutoa jne. Silloin äidilläni ei ollut aikaa minulle ollenkaan vaan jouduin jäämään varjoon ja pitää mölyt mahassani joten niin tein. Sitten kun oli oma murrosikäni aika niin minun oli todella “helppo” ainakin vanhemmilleni koska en koskaan suuttunut tai ollut kapinoiva, olin kiltti poika, kaikki aina sanoi niin. Ja joka kerta kun suutuin niin pidin kaikki sisälläni ja esitin hymyilevää poikaa.

Koulussa olin tosin suosittu kun aloitin tosin olin koulussa jossa oli vain 10 henkeä per luokka, joten ei ollut kiusaajia vaan oli hyvä kouluhenki ja koulussa oli mukava käydä. Peruskoulun jälkeen siirryin sitten Keravan Kauppaoppilaitokseen (nykyinen Keravan Ammattiopisto) ja pari vuotta siellä meni ihan mukavasti kunnes viimeisenä vuotena kaikki muuttui. Silloin en enään jaksanut pitää pahaaoloani enään aisoissa vaan se räjähti päälle, rupesin lintsaamaan paljon koulusta, lähdin kesken koulupäivien pois kotiin nukkumaan. Silloin äiti huomasi miten pahaolo minulla on ja ehdotti minulle terapiaan käyntiä ja niin myös meninkin ja kun terapia oli nuorille suunnattu niin se jopa auttoi oloani…samoihin aikoihin kaverini katosivat elämästäni kokonaan ja vetäydyin omaan kuoreeni, näihin aikoihin myös tapasin ensimmäisen kunnollisen tyttöystäväni (suhde kesti 8 kuukautta), tässä suhteessa jouduin todella tiukoille koska jouduin hoitamaan tätä tyttöä, hän kertoi niin hirveitä tarinoita ja kertoili miten hän nukkuu rapuissa yms. Ja minä yritin auttaa, soitin auttaviin puhelimiin ja yritin tehdä kaikkeni auttaakseen häntä. Ja hän sai minut ja äitini todella huonoihin väleihin, koska en nähnyt miten hän käytti minua hyväkseen ja teki hallaa minulle ja äitini yritti auttaa minua mutta minä suutuin hänelle. Olisi niin paljon sanomista siitäkin suhteesta mutta en jaksa alkaa kirjoittamaan siitä niin paljoa, mutta sanottakoon, että loppujen lopuksi hän jätti minut tekstiviestillä eräänä kauniina elokuun päivänä.

Muutin tämän suhteen aikana omaan asuntoon ja silloin näytti elämän hymyilevän, olin saanut työpaikan, oli tyttöystävä jota rakastin ja oma asunto, mutta kuten arvata saattaa kaikki meni päin mäntyä: ensin tyttöystävä jätti minut ja muutaman kuukauden päästä minut erotettiin työpaikastani ja taas jouduin masennuksen kouriin mutta sitten tuli elämääni viimeisin tyttöystäväni ja hänen kanssaan luulin, että olisin loppuelämäni hänen kanssaan…suhde kesti 3 ja puoli vuotta (erosta puoli vuotta).

Noh kaippa sitä voisi jotain nyt sitten kirjoittaa kun on uneton malmilla tällä hetkellä.

Niin eilen siis en mennyt töihin kun olin niin lopenuupunut ja ahdistunut kun herätyskello soi laitoin sen vaan pois päältä ja jatkoin uniani, en vaan jaksanut ja en sitten ilmottanut töihinkään että en tullut paikalle, pitää tänään jotain selittää töissä miksi näin tapahtui, oli vaan niin poikki. Noh mutta kuitenkin kun sain nukuttua hyvin (no hyvin ja hyvin jatkuvasti vaan näin unia ja unia varmaan näin 6-7 eri unta ja en päässyt syvään uneen jolloin aivoni rauhoittuisi).

Nyt kun puoli vuotta on tulossa täyteen erosta niin sellaista usvaa tämä eläminen on ollut ja kokoaika tuntunut ettei elämässä ole mitään suuntaa tai järkeä. Taidan olla koukussa suhteisiin ja rakkauteen . Sen kuitenkin olen huomannut että rakkaus exääni on pikkuhiljaa kadonnut mutta edelleenkin välillä ikävöin häntä ja varsinkin silloin jos olen nähnyt unta hänestä niin kokopäivä on persiistä sen jälkeen.

Muutenkin paljon asioita ollut mielessäni ja hirveästi analysoinut tunteitani ja mietin uskallanko antaa tunteitten valloilleen jos päästän niin tiedän ettei se tekisi hyvää minulle koska voi olla että loukkaisin vain itseäni siinä. Välistä tuntuu, että olen niin kuollut sisälläni että mikään ei tunnu miltään mutta sitten taas tulee välkähdyksiä siitä kadonneesta minusta joka katosi eron saatossa ja nyt on tämä apaattinen alkoholisti-minä.

Äiti lähetti tässä aamulla taas lämmittävän tekstiviestin:

"Tottakai olet hirveän väsynyt ja uupunut. Tunteitten kohtaaminen ja läpikäyminen on tosi, tosi rankkaa. Sinua on läpi elämän loukattu ja se, mitä Jonna (eli exäni) teki ja sanoi oli valtava loukkaus. Vaatii todellista sisua ja rohkeutta kohdata omat tunteensa. Harva tekee niin. Olen tosi ylpeä sinusta!!!"

Kyllähän tuo viesti lämmitti sydäntäni mutta oikeasti mietin miten äitini voi olla ylpeä minusta? siis oikeesti mä olen tällä hetkellä sellainen musta lammas meidän perheessä että, mä en ole onnistunut elämässäni missään, paljon olen yrittänyt antaa mutta mitä mulla on? Erittäin masentunut ja itseinhoinen minäkuva, epäonnistuja työelämässä, koulutuksessa, veli oli ensimmäinen joka toi lapsenlapsia (ja hän ei edes haluaisi elää perhe-elämää ja itse olisin ollut valmis exän kanssa....ironista), ainut miten olen niin olen taakkana vanhempieni lompakolle ....Miksi minä yritän vaikka tiedän aina lopputuloksen? *huokaus*

Monesti tuntuu että en elä itselleni ollenkaan vaan elän sen takia että muilla olisi parempiolla, mä en ole koskaan ajatellut itseäni ja miten ihmeessä pystyisin noin vain ajattelemaan itseäni kun en ole koskaan tehnyt niin? Mä en ole tottunut sanomaan suoraan asioita, pelkään että toinen loukkantuu (huoh), Jos minua on loukattu niin en sano siitä mitään koska en halua toisille pahaaoloa, mä yritän tehdä aina kaikkeni että toisilla olisi hyvä olla ja minä en pystyisi sanomaan jollekkin että nyt voisit lähteä koska minulle tulisi kauhea syyllinen olo, että loukkasin toisen mieltä.

Hyvin harva ihminen tietää mun sisintä minkälaista taistelua mä käyn itseni kanssa jokaikinen päivä, useimmat näkee tämän hilpeän ja "iloisen" ulkokuoren vaikka oikeasti mieleni on todella musta, niin paljon vihaa, niin paljon surua, niin paljon tuskaa. Mun olis niin paljon helpompaa jos kykenisin olemaan että teen mikä tuntuisi hyvälle mutta mites teet kun ajattelen aina toisia? Siksi oli tämän uutukaisen kanssa laitettava poikki koska hänellä alkoi tulemaan tunteita kohtaani ja minulla taas ei, nautin hänen seurastaan mutta en kokenut mitään sellaista mitä hän olisi halunut joten se oli laitettava heti poikki ettei mene liian pitkälle.

Jos minulla ei olisi omaatuntoa niin olisin pystynyt jatkamaan vaikka kuinka pitkään tämän uutukaisen kanssa koska myönnän että se läheisyys tuntu hyvältä mutta mielummin olen sitten yksin kun rikon toista.

Miksei vaan tulisi kohdalle sellainen ihminen joka oikeasti välittäisi minusta, osaisi rakastaa minua sellaisena kun minä olen eikä minun tarvitsisi muuttua ja olla aina se helkutin tukipilari johon aina puretaan kaikki pska, voisin olla heikko, voisin itkeä, voisin suuttua, tuntisin rakkautta ja edes välillä tulisi halauksia ilman mitään syytä ja sanottaisi, että "minä rakastan sinua"? Mikä tuossa mättää? Miksi löydän naisia joille olen työkalu ja olkapää? Miksi näissä suhteissa minulla ei ole saanut olla pahaolla? miksi minun täytyy aina kestää kaikki? Mä tein aina kaikkeni toisen eteen miksen saanut edes pieniä välittämisen tai rakkauden merkkejä?