IRC-Galleria

PAHPerjantai 25.09.2009 16:21

Inssi läpi.
Kiitti.

neiti Paksunahka ilmoittautuuMaanantai 07.09.2009 23:54

Tänään on ollut tooosi kiva päivä pitkästä aikaa.
1. mullon ny neitsyen symboli niskassa, eikä vide ees sattunu!!
2. pääsin tikkakoskelle topp-jaksoille!!!!
3. kaikki on ollu tosi kivaa.
Keski-Suomen Opisto on sittemmin ollut pakotettu tulemaan ulos kaapeistaan. Ahdistavien aikojen infrastruktuuria on silti vielä kovasti jäljellä, joista mainittavimmat lienevät opiston pihaan pystytetyt erilaiset patsaat, puutaloon sijoitetut pronssipäät sekä karmeimpana pysähtyneisyyden ajan muistomerkkinä 1980-luvulla pystytetty laululava, joka oli jo aikaisemmin purettu. Keski-Suomen Opisto on silti tullut nykyaikaan ja on varsin ajanmukainen sisäoppilaitos Lähde?. Kansanopetuksen pahimmasta hapatuksesta se on rimpuillut ansiokkaasti Lähde? 1990-luvun vuosinaan eroon. Menneisyyden luurangot silti vielä järjestävät erillistä maksua vastaan ns. toveripäiviä, jolloin vuosikymmeniä opistosta pois pysytelleet opiskelijat kutsutaan koolle muka muistelemaan menneitä. Tämä tapahtuu aina kevättalvisin.

Keski-Suomen Opistolla epäillään olevan kummituksia, jotka viihtyvät puutalon ja rantasaunan läheisyydessä. Monia havaintoja on tehty, kuten ääni, joka pyörii ympärillä edestakaisin. Se saa aikuisenkin miehen kauhusta kankeaksi. "Se kuulosti aivan uskomattomalta, ääni oli kumea ja matala, joka voimistui ja se liikkui". Näin kertoi (aikuinen) opistolaismies, joka kuuli äänet rannassa 15.-16.1.2009 välisenä yönä. Lähde?

Rahan tuloo ei voi estääPerjantai 21.08.2009 16:42

laskeskelin ympäripyöreesti että noin 160 ois tulossa palkaa heinäkuulta, no sieltä tuli 203 euroa..
opintotukipäätös tuli viidessä päivässä (tie`ettäessä että norm. menee 4 vko) ja sieltä tulee sit se 221,40 eproo tilille kivasti 9 kk ajan.
Vois vaikka alkaa soitteleen töitä niin ois noita tuloja joskus enemmän kun menoja.
Mutta kiitos näistä KELA ja TellSell :)
Pasamyynti haistakoon homeen, sieltä tuli 10e (3pv.)....

Nyt JKL ja tukka lähtee ja ehkä saatan riipaista itseni menopelilläni kaupunkiin, kiitos nam!

heippa!Keskiviikko 29.07.2009 18:11

hyvästi julma maailma, tai jyväskylä ainakin.
en ehkä ikinä palaa, tai sit sunnuntaina jopa.
lähden taistelemaan isänmaan puolesta, tai sit vaan pipefesteilemään.

tarvikelista:
-mak.pus.+ alusta
-teltta
-housujaa, paitojaa, bleisereitää..sukkiaa,alkkareitaa
-biksut+pyyhe+shampoot sun muut
-muu hyg.vehkeet
-rahaa
-kakkos kengät
-__MÄKKIS!!!__

Mäkkis olennainen osa tätä reissua mä huomaan..

pipefest, täältä me tullaan!

Ps. en kerkee lakkaa kynsiäni kotona, joten pakko lakkaa ne junassa, sori kaikki jo etukäteen :)

räväytinMaanantai 27.07.2009 03:31

ihan siis nyt sit ihan kaikillee tiedooks että mä oon tänään tehny siis vaikka mitä:

-leikkasin nurmikon
-kitkin rikkaruohot terassin lautojen alta
-pesin fönsterit sisältä ja ulkoo
-laitoin astiat koneeseen (ikinä sitä siis muuten tee, oikeesti), tiskasin loput mitkä ei mahtunu
-tyhjensinkin vielä koneen
-imuroin ja pyyhkäsin pölyt
+ harrastin myös sosiaalisia kanssakäymisiä Satun, Pönen, TerZin, Anssin, Suskun, Saran, Tarun syntterillä kävin Suskun kanssa onnittelemassa ja siellä oli kanssa kaiken maailman porukkaa.

HipHei ja huomenna soitteleen porukalle taasen että ottaisko ne lehtiä :P

Heissan siis.

ps. rahat on loppu mä huomaan.
pps. pipe lähestyy uhkaavasti mä huomaan senkin.
ppps. porukka saattaa olla vähän kohmeessa töissä kun ovat mökillä olleet nollaamassa.

MUAH! :D moro paskoille!

RÄVÄYTETTIINSunnuntai 26.07.2009 02:52

No nyt on ohi 5 + 10h ohi, ja vaimolla on rastat, mulla sormet kipeenä.
Mulla ruskee tukka again, tuli ikävä brunetteaikoja.

eli eilen perjantaina 5 tuntia ja tänään 10 tuntia väkerrettiin niitä vitun patukoita sannin päähän. Olen siis kukistanut kaikkien aikojen paksuimman tukan, jeij!

ketään sinänsä nyt ees tää kiinnosta mutta sikshän nää päiväkirjat onkin, voi lätistä paskaa syömmen täydeltä :D

kiitti mo!

huhhuhhuhuuu kyllä kesä on kivaMaanantai 01.06.2009 17:23

minä jo mietin tossa pihassa ollessani että miten ei jaksa olla ollenkaan enää auringossa..
noh, kattoin ihan mielenkiinnosta lämpömittaria niin AHAA selvis syy tähän, siellä saatana on 38.7 astetta lämmintä missä istuskelin...
ei ihme että meinas taju lähtee :DD

HALOO SUOLAHTITorstai 14.05.2009 22:11

pitipä keksiä repäsevä otsikko.. vituikshan se meni..
2 vko enää töitä että noin, sannin kanssa palloillaan telakalla ja ollaan muka tärkeitä.

taru kaatoi juuri kuumaa vettä housuilleen... ei mene hyvin että noin, kikka taas tuolla soittelee kitaraa oikeen kivasti, juttelee myös itsekseen.

jösses että täällä on nuo leirikoululaiset niin ei täällä oo mitään sosiaalista elämää, kaikki vaan on jossain kun nuo lapsoset on vallanneet oleskelun eikä me saada olla siellä....

helouhelouhelouaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa.


[Ei aihetta]Sunnuntai 10.05.2009 15:06



1. Miten vatsasi voi ?
- kaipa se ihan hyvin, pahemmin ikinä sen hyvinvointia kysele

2. Oliko kiva päivä ?
- täähän on tässä vasta aluillaan mutta toivottavasti tulee ihan jees... vitut

3. Surettaako joku juttu nyt ?
- kyllä.

4. Murisetko ?
- välillä on kiva murista

5. Saako Ossi Saaran ?
- no tottakai..??

6. Oletko pilkunnussija ?
- välillä liiankin... tahi itseasiassa täydellisyyden haluinen sanottaisko

7. Mitkä ovat kolme ällöttävintä sanaa ?
- noh, tuo alapääsanasto on aika iljettävää

8. Jos sinulla on joku lemmikki, mikä sen nimi on ?
- ei ole..

9. Löytyykö sinulta ennakkoluuloja ?
- eipä oikeestaan...

10. Mitä mieltä olet terroristeista ?
- itsehän olen sellainen..

11. Onko sinulle tapahtunut tänään mitään hyvää ?
- eipä juuri, no sain meikattua itteni sopivan katteltavaks

12. Minkälaiset hiukset sinulla on ?
- no tälläset kaksväriset, luonnonkirharat, olkapäille, kerroksittain, otsis. semi...

13. Onko sinulla pitkä kieli ?
- on.. ainakin mitä peili näytti

14. Mikä on perussuomalainen kotiruoka ?
- perunata ja sillain..

15. Onko Matti Nykänen mäkikotkista mäkikotkin ?
- tottakai, se on myös miesten mies että noin...

16. Mikä on lempi iskelmä biisisi ?
- no kaikkihan ne on mahtavia :D

17. Koirra koirra koirraa
- jahass.

18. Oletko vaikeasti ymmärrettävä ?
- joskus... :))

19. Toisin sanoen, oletko vaikea ihminen ?
-:)))
20. Mikä on henkinen ikäsi ?
- no testi kerto että 24. :))
dippadei!

21. Mikä on suosikki korttipelisi ?
- pasi ja anssi ja sit vaikka toi ryöstö ja sillein.

22. Et kai pureskele kynsiäsi ?
- En, kynnet on mun henkireikä..

23. Millä kirjaimella sukunimesi alkaa ?
- kovalla peellä meinaan.

24. Harrastatko mitään ?
- ihmisen pitää uskaltaa uskaltaa harrastaa!! attraction ti, tididi, tididididi

25. Onko sinulla vihamiehiä ?
- ei toivottavasti... kai niitäkin on tottakai, mulla on henkivartija kun kaikki haluu tappaa :((

26. Oletko kovis ?
- koulun kovin gimma! emmä tiä. tottakai

27. Onko miehet pelkkiä pettureita ?
- eipä ne ole, naisetkin hairahtaa..

28. USA vai Kanada ?
- usalla on kivampi kansallislaulu meinaan että noin..

29. Mitä et ikinä pukisi päällesi mistään hinnasta ?
- ??

30. Oletko koskaan pudonnut puusta ? Sattuiko ?
- emmä muista. :D en tykkää kiipeillä puissa että noin.

31. Leijutko usein esim. uusilla vaatteilla etc. ?
- en enää muista millasta on olla maantasalla leijun 24/7..

32. Onko sinulla pitkät kynnet ?
- tällaset siististi pitkät.. ei kauheet tappajat eikä mitkää nysät. :D

33. Mitä väriä vihaat ?
- emmä tiä ?

34. Mikä on lempi lukusi ?
- 15 tuo on

35. Oletko ikinä maistanut hajuvettä ?
- no joskus sitä suuhunkin menee..

36. Kuka sanoi sinulle viimeksi ' moi ' ?
- matti kai

37. Oletko superhero ?
- oon toki.

38. Oletko nimennyt jalkasi ?
-eipä oo tullut mieleen... pitääpi ruveta miettiin nimia..

39. Mikä sinua viehättää vastakkaisessa sukupuolessa ?
- mmmmm.. miehiäääää...*kuolaaa* kröhömm! no vähän kaikki vissiin.

40. Viehättääkö mikään samassa sukupuolessa ?
- tissit on kivoja.

41. Käytätkö sanaa ' stoori ' ?
- no emmä kylä

42. Tekeekö Kanada maalin ?
- onhan se muutaman tehnyt jo..

43. Onko sinua kutsuttu miehekkääksi ?
- oon aika ÄIJÄ!

44. Oletko räkätaudissa ?
- en ole kiitos kysymästä.

45. Ovatko dinosaurukset söpöjä ?
- no emmä oikeen innostu...

46. Minkä elokuvan katsoit viimeksi ?
- piu piu cheetah girls 2 (emmä tiiä miten kirjotetaan, varmaan ihan hyväkin...)

47. Sininen vai vihree vai kenties punainen ?
- nno punaneen.

48. Oletko löllö vai kiinteä ?
- löllykkä<3

49. Oletko silittänyt elävää lammasta ?
- no kyllähän sitä on tullu siliteltyä, siksi se savukin mua seurailee aina nuotiolla..

50. Minkä väriset silmäsi ovat ?
- noh, pitkien tutkimusten jälkeen olemme tulleet siihen tulokseen että : ulkoreuna on siniharmaa ja keskusta on rusehtavan vihreät. tule ja koe tämä elämys.