IRC-Galleria

Oikeasti suurin osa masennuksesta on vain opittua avuttomuutta. Mutta toki minunkin tekisi mieli päivittäin käypä makaamaan kylpyhuoneemme lattialle. Vain kylpyhuoneen lattia kelpaa koska se on tarpeeksi kylmä ja kurja. Voisin vain itkeä huutaa ja kuunnella Marilyn Mansonia. Lisätäkseni jännitystä voisin viillellä nilkkoja , koska ranteiden aukivetäminen on niin.. Mutta kerran muuan psykologi suljetulla osastolla kertoi minulle että ei tua ole masennusta, se on vain opittua avuttomuutta. Koska en tiedä mitä tehdä, koen etten hallitse tilannetta tunnen itseni avuttomaksi joka saa minut tuntemaan oloni kurjaksi. Samalla tavalla kuin masentuessani (sitaateissa) tunnen opittua avuttomuutta katsoessani O.C:tä katsoessani kymmenettä tuntia putkeen. Yleensä havahdun siihen kun Calebin hautajaiset saavat minut itkemään kuin vesiputouksen, Siinä vaiheessa kun Johnyn hautajaiset vietetään rannalla en enää näe mitään olen jo niin suunniltani. Kun taas vaihtoehtoisesti kun kohtaukset Marissasta ja (HUOM!) Volchok yhteis elosta alkavat. Saa se minut hyppimään ja hihkumaan riemusta. Ja kyllä minulla on elämä ja kyllä minulla on pahaolla ja kyllä minä haluaisin kuolla ja kyllä minä haluan elää ja kyllä minä olen onnellinen ja kyllä minulla on edelleen elämä, en vain ole ihan varma haluanko juuri tämän elämän saisinkohan vaihtaa sen..

Tervetuloa pöpimaailmaa.