IRC-Galleria

Mietin tänään mun ihastumisia ja sitä miten järkyttäviä/naurettavia
ne ovat aina olleet, kun niitä näin jälkikäteen selväjärkisenä muistelee.
Onneksi naurettavimmat ihastumiset kuuluvat lapsuuteen,
kuten muistan ihastuneeni uimaopettajaani ja syy tähän palavaan
ihastumiseeni oli se, että hän opetti minut yksinkertaisesti vain sukeltamaan!
Kyllä vain, sukeltamaan ilman, että tarvitsi pitää nenästä kiinni siellä veden alla.
Tämä sai minut sitten tuntemaan jotain tätä uimaopettajaani kohtaan
(ja tässä vaiheessahan tuskin tarvitsee kertoa, että minä olin erittäin pieni
ja tyyppi oli mua ainakin 10v vanhempi). Mutta ihastuminen on ihmeellistä.
Myöhemmin olen myös pitänyt paljon pojasta, joka piti aina kivoja kumisaappaita
ja antoi minun olla välillä leikissä se roolihahmo mikä halusin olla tai olen pitänyt pojasta,
joka oli hieman väkivaltainen, voimakastahtoinen, omalla hyvällä tavallaan.
Näin myöhemmin, kun noita ajattelee, niin sitä miettii, että onko sitä
kuitenkaan oppinut mitään menneestä?! Minusta tuntuu, että ihastun
vieläkin ihmisessä johonkin taitoon enkä ihmiseen itseensä.
Niin outoa kun se onkin, kiinnostun aina hyvin erilaisista ihmisistä,
joita kuitenkin tuntuu yhdistävän aina joku erityinen taito/ammatti.
Vaikka voisin kai sanoa, että nykyisinkin se pelkkä hymy vie jalat altani.
Ihastun aina niin helposti ja kaverini saavat kärsiä tästä x).

Ja mikä sai minut sitten miettimään ihastumisia..
No satuin näkemään pitkästä aikaa uimaopettajaani (tai sit vaan kuvittelin niin..).
*noloilua*. Muistini on kyllä aina ollut mitä parhain..


"ainoastaan mies pystyy poistamaan miehen aiheuttaman tuskan"