Luulin jo, että huono karma vainoaa mua, mutta kaikki kääntyi lopulta parhain päin
.
Rakas koirani karkasi eilen ja törmäsi irtokoiraan. Siitähän syntyi sit tappelu.
Kun näin koirat, niin olin kieltämättä täynnä vihaa, vihainen siitä, että koirani oli tottelematon
ja että sen kimppuun oli hyökätty.
Sain huomata, että kovakouraisesta käytöksestä ei ole tappelevien koirien suhteen juuri mitään hyötyä vaan kipu saa koirat vielä enemmän käymään toistensa kimppuun.
Ja vihani kasvoi, kun tajusin, että koirani oli se joka tahallaan ärsytti toista isompaa koiraa.
Rauhallinen tekniikka tehosi lopulta koiriin ja ne saatiin erilleen.
Koirani näytti tappelun jälkeen siltä, että tarvitsee eläinlääkäriä.
Niin surkealta se näytti verisine silmäkulmineen, että en voinut edes katsoa sitä.
Yritin olla tuntematta sääliä, koska koirani oli itse kerjännyt sitä.
...
Kaikeksi onneksi ehdin vielä bussiini ja pääsin Kuopioon, jonne olin edellisenä iltana päättänyt lähteä.
Luvassa oli kämpän katsominen. Olin tässä vaiheessa jo niin epätoivoinen, että olin jopa pukeutunut hillitysti ja meikannut tavallista vähemmän. Mitä vain, että vakuuttaisin vuokraisännän.
Kämppä ei ollut mikään unelma, mutta mä tarvitsin sen, joten laitoin näyttelijänlahjani peliin
ja mä sain sen
. Olin jo melkeinpä menettänyt uskoni ja toivoni.
Onneksi vuokrasoppari ei ole mikään vuodeksi asti sitova, joten voin etsiä mieleisempää asuntoa
koko ajan. Täydellisen asunnon löytäminenhän vie aikaa.
Nyt olen kuitenkin erittäin onnellinen siitä, että pääsen muuttamaan taas kerran pois kotoa,
koska olinhan jo kurkkua myöten täynnä tätä väliaikaista kotona asumista.
Sain jo kolmessa kuukaudessa tarpeekseni. Porukatkin jo iloitsevat, että pääsevät musta viimein eroon. Hiphei.
Mitä hyvää asunnossani sitten on? No se on ainakin tilava, tosin en edes tarvitse niin paljon tilaa.
Rakastan kuitenkin jo uutta vaatehuonettani :) ja sit sijainti sataman tuntumassa on ihanan rauhaisa
ja lenkkipolutkin on lähellä, lähibaaria unohtamatta x).
.
.
.