IRC-Galleria

rollari

rollari

elämä on huora, sitten sinä kuolet

TOINEN TÄNÄÄNPerjantai 21.04.2006 01:19

... mitähän mä huomenna tekisin ???

1. Mitä on yöpöydälläsi?
Kelloradio jonka radio ei toimi, enkä välittäisi vaikka toimiski. Sitte siinä on pölyä.

2. CD-levy, jota häpeät tunnustaa omistavasi?
Bon Jovin joku Best Of-kokoelma. Tähän voin vähä selittää että mä en todellakaan muista mistä se on aikoinaan ilmestyny. Kai se oli niitä hämäriä heroiiniaikoja taas.

3. Käytkö öisin jääkaapilla?
Kyllä käyn. Käyn myös päivisin, iltaisin, aamuisin. Itseasiassa kurkistan sinne noin 15min välein jos joku vaikka olisi tuonut jotain syötävää.

4. Elokuva, jonka aikana itkit?
Silloin ku katoin Barb Wiren alkukohtauksen ekan kerran. Pamela näytti tissejään ja minä en oikein sillon ~10 vuotiaana täysin tajunnut mikä noiden mystisten pallojen tarkoitus on. Itkuhan siinä sitten tuli. Myöhemmin tajusin että ne on tarkoitettu lapsen imettämiseen, ja että olen jopa itse saattanut vastaavanlaisia ulokkeita imeä. Nykyään en kyllä enää kehtaisi.

5. Mitä pelkäät?
Oikeastaan tosi paljon kaikkia pieniä turhia asioita. En jaksa alkaa luettelemaan, kuitenkin vain nauraisitte. Ja mulle on naurettu ihan tarpeeksi viime aikoina. Ja yleensä aina.

6. Mikä eleesi paljastaa epävarmuutesi?
Pallien kaivaminen. Toki kaivan niitä koko ajan elikkä taidan olla aika epävarma persoona.

7. Tunnetko ketään julkkista?
En tietääkseni. Moni julkkis kyllä tuntee mut. Toivoisin tuntevani salkkarien Kasperin, se on kuulemma ihan hyvä jätkä oikeesti. Vaikka vähä kujilla aina onki.

8. Kuvaile sänkysi
Kömpelö. Epäeroottinen heteka. Lisäksi se ei oo mun periaatteessa, mä sain sen. En tiedä mitä siinä on tehty ennen mun aikaani mutta edellisestä omistajasta päättelisin että ei mitään kovin kivoja juttuja. On siinä kuitenki ihan kiva nukkua. Se on raskas, kun muutan, jätän sen tänne jonkun huoleksi. Antaa paskan kiertää.

9. Oletko spontaani vai suunnitelmallinen?
Riippuu täysin tilanteesta. Esim. aikoinani kun poltin käteni lähes amputointikuntoon, suunnittelin sitä kauan. Sitten taas voin ottaa vaikka miljoonan lainan ihan tostavaan! Elämä vittu vaan ON!

10. Kuka esittäisi sinua elokuvassa elämästäsi?
Johnny Depp, Brad Pitt, Leonardo DiCaprio tai Anita Hirvonen. Se mimmi osaa bailata!

11. Oletko koskaan pelannut räsypokkaa?
Joskus. Mutta olin sillon jo valmiiksi alasti ja se oli ihan helvetin tylsää.

12. Mitä kannat aina mukanasi?
Taakkaa. Ja kännykkää. Tai no ei se oo aina mukana kyllä läheskää.. Mä vastaan että taakkaa.

13. Mitä kaipaat lapsuudessasi eniten?
Näin kevään korvilla (täh?) tulee mieleen se vesilätäköissä läträäminen. Ja yleensäkki kaikki muu kuin viinalla läträäminen. Puissa kiipeily. Pyörällä kaatuminen. Katoilta hyppely. Kyllähän näitä on.

14. Oletko tyytyväinen nimeesi?
Miksen olisi. Jos en olisi niin vaihtaisin sen. Homeriksi.

15. Mitä kappaletta kuuntelit viimeksi?
Salkkarien teemaa. Päässäni. Siellä on isot kuviot meneillään, saa nähdä saanko tänäkään yönä unta.

16. Oletko ollut mukana koulunäytelmässä?
Olen. Aina paskoja rooleja. Joskus esitin keijua tai jotain sellasta. Oli kyllä vapauttavaa lyödä sukkahousut ja hame (no sellaset keijujutut kuitenki) päälleen ja hyppelehtiä yleisön edessä niinku joku puolijauhoinen. Meistä keijupojista kaikki ei koskaan palannut ennalleen, kuulin että se yks lentelee vieläkin tuola jossain...

17. Pidätkö itsestäsi?
Atleettinen, komea, hyväkäytöksinen nuorimies. Kukapa minusta ei pitäisi.

18. Oletko tehnyt mitään laitonta?
Useitakin asioita, mutta täällä en voi niitä alkaa kertomaan koska KRP tarkkailee.

19. Pidätkö itseäsi söpönä?
Sopivan söpönä. Niin että kehtaan kuitenkin runkata peilin edessä.

20. Epämiellyttävin kotiaskare?
Tiskaus. Ja imurointi. Ja kaikki. En yhtään ihmettele miksi jotkut miehet löytävät virosta itselleen vaimon. Kyllähän sitä papatusta siinä sivussa sitten kuuntelee, varsinkin kun ei ymmärrä kielestä paskan vittujakaan.

21. Syötkö roskaruokaa?
Taiston grilli, Heikin Grilli, Heikin Herkkugrilli, Puskajussi, Rolls, BurgerCenter, Center, Pentinkulma ja Ählykebab. Rakastan teitä kaikkia.

22. Viilaatko kynsiäsi?
Mopon pyttyä viilailin joskus. Leikkas kiinni hyvin pian sen jälkeen ja sekös vasta harmitti. No, uutta pyttyä peliin ja seuraavalla kerralla onnistuinkin jo vähän paremmin. Neuvoisin kyllä ettei se viilaaminen kannata, kannattaa ostaa vaan isompi mopo ja ahtaampi kypärä.

23. Miten pidät huolta ulkonäöstäsi?
Yritän käydä ainakin kerran kuukaudessa suihkussa ja pestä siinä samalla hampaat. Meikkaan kans joskus.

24. Oletko koskaan laulanut karaokea?
Kyllä. Joskus jopa siinä kunnossa etten osannut edes puhua. Sitähän paremmin se kyllä meni!

25. Ikä ja sukupuoli?
Vähänkin nokkelimmat varmaan huomaisivat katsoa tuolta muualta mutta... Naaras, 17v.

26. Seuraatko tosi-tv-ohjelmia?
Unelmakämpän homot on aivan ihania. Harmi että ne ei tiedä miten päin kirvestä käytetään. Tai no, onko se nyt niin harmi.

27. Oletko koskaan halunnut malliksi?
Johonkin Halpa-Hallin Kesäkuvastoon olis ihan kiva päästä uikkareissa poseeraamaan. Osaiskohan ne photoshopata mun nännikarvat pois?

28. Seuraatko naapureidesi elämää?
No asun leskilaaksossa, eli en pysty olemaan seuraamatta välillä. Täällä sitä tosi-tv:tä pitäisi tehdä jos jossain.

29. Oletko koskaan syönyt rautatabletteja?
Ja paskannu sitte kettinkiä vai? Nää on näitä ihan tyhmiä juttuja..

30. Jos voittaisit 1000e, mitä tekisit sillä?
Sijoittaisin. Viinaan.

31. Mitä olet viimeksi maksanut käteisellä? Paljonko se maksoi?
Tupakka-askin ja kokispullon shelliltä. 6,40e

32. Odotatko jo kesää?
Mitäpä tuota odottamaan, tulee se kuitenki. Ja menee. Ja taas tulee. Ja mä paan. Maata.

33. Lasketko laudalla, bleidellä vai suksilla?
Laskin alleni tuossa jokunen kuukausi sitten. Tai en oikeestaan alleni, vaan yhen tyypin päälle. Sori! Oikeesti! :D

34.Turhin juhla?
Joulu. Aamen.

35. Mitä kieliä osaat puhua?
Jossain tietyssä tilassa vääntyy jos jonkinlaista kieltä. Kitaran, basson, viulun jne..

36. Edellinen matikan numerosi?
Arvoasteikolla 1-5: 5.

37. Onko sinulla lävistyksiä?
Korvissa. Oli kulmassa ja huulessa. Huulesta otin ite pois joskus ku sitä piti syödä koko ajan ja näytin ihan vammaselta. Kulmalävärin ois voinu pitää mutta kiitoksia vaan Ravintola Catchyn mukavalle järkkäripojalle kuristamisesta ja lävärin repäsemisestä. Toivottavasti menetit järkkärikorttis ikuisiksi ajoiksi biaaaaatch!!!

38. Jos tulisit(/kumppanisi tulisi) nyt raskaaksi, mihin ratkaisuun todennäköisesti päätyisit?
Ei tälläsiä voi kysellä. Mä varmaan synnyttäisin pienen neekeripojan ja muutaisin sen kanssa meksikoon ja söisin sen.

39. Onko sinulla hyvä itsetunto?
Ei. Mä en tunne jalkojani. Voi luoja! Mä en tunne mun jalkoja!!! Enkä vanhempiani!!!

40. Onko paras ystäväsi sinua nuorempi vai vanhempi?
Onhan se. En mä viitsi laittaa vähäisiä ystäviäni paremmuus- enkä vanhemmuusjärjestykseen.

41. Milloin olet viimeksi käynyt rautakaupassa? Miksi?
E muista. Mutta emäntä on rautakaupassa töissä että tavallaan mä oon henkisesti mukana joka päivä.

42. Mitä mieltä olet lapsityövoimasta?
Hyvähän se on että löytyy lapsukaisille virikkeitä. Kukapa ne lenkkarit muuten tekis.

43. Onko sinulla nälkä?
Aina. Mä oon sellanen pohjaton vitun kaivo että vaikka änkis kymmenen kiloa lihaa naamaan niin se nälkä alkais välittömästi sen änkemisen jälkeen uudestaan. Aina räjähtämiseen asti. Tätä sanotaan myös "läskeydeksi"

44. Oletko hankkinut/hankitko mopokortin?
Oon just sitä ikäluokkaa että meidän piti hankkia mopokortit. Sain kummitädiltä rahat sen hankkimiseen, mutta ryyppäämiseenhän ne meni. perkele. Mitäpä tuolla, eipä sitä tarvittu sillon ~10v ku alotin ajelemaan mopolla ympäriinsä. Miks se pitäis sitte 15v hankkia?

45. Oletko sitä mieltä, että neon-värit yhdistettynä toisiinsa ovat jotain kamalaa?
NE ON!! (lol)

46. Kävitkö rippikoulun, protuleirin vai et kumpaakaan?
Riparin, ja ihan kivaa oli. Poltettiin tupakkaa ja potkittiin palloa. Luettiin vähä raamattua. Sain paritonnia rahaa siitä hyvästä ja ostin kitaran. Helpoin työ ikinä, menisin kyllä uudestaanki.

47. Teetkö kotitöitä?
Joskus niitä on pakko tehdä. En kyllä haluaisi. Mutta pakko. En halua. En tee.

48. Pidätkö linnunlaulusta?
En helvetti. Siitä tulee pää kipeeksi ja muutenki sellanen piipitys vituttaa.

49. Haluatko isona naimisiin, omakotitalon, 2 lasta ja koiran ja voittaa lotosa?
Lotossa voisin voittaa. Ja omakotitalokin olis ihan ok. Suomussalmelta, meren rannasta. Koirankin voisin ottaa jos akkaa ei oo alistettavana, jotain se on miehen potkittava!

50. Jos saisit aloittaa täysin uuden kouluaineen Suomen kouluissa, mikä se olisi?
Puutarhanhoitoa ja lisää huumevalistusta.

51. Minkä asian parantaisit itsessäsi, jos voisit?
Miten niin parantaisin? En mä oo kipee?

52. Mikä sinusta tulee isona?
Lihava ja omituinen. Sitte saan hiihdellä kännissä osuuspankin pipo päässä ja pelotella lapsia.

53. Mitä aiot nyt tehdä?
En varmaan paljo mitä... varmaan syön ja sitte selaan vähä pornosivuja.

54. Haluaisitko muuttaa nyt pois kotoa?
Määrittele "koti"

55. Edes yksi hyvä puoli koulussa?
Ilmasta ruokaa ja jotain tekemistä.

56. Kuinka monta levyä omistat?
Ihan tarpeeksi monta joista puolet on hukassa.

57. Oletko tehnyt jotain maailman parantamisen hyväksi?
Johonki tsunamikeräykseen taisin päissäni muutaman centin antaa. Myöhemmin menin vaatimaan niitä takasi ku tarvin tupakkaa. Eivät antanu. Mulkut.

58. Laitatko rahaa esim. Punaisen ristin keräyksiin?
Lue edellinen. Lue ny.

59. Tiedätkö, mitä haluat tulevaisuudeltasi?
En ihan tarkasti. Ehkä lihapiirakan, väliin sinappia, ketsuppia, majoneesia ja pari juustonsiivua.

60. Janottaako sinua tällä hetkellä?
Ei nyt niin kamalasti.

61. Mitä tahtoisit juoda?
Kylmä kokis menis. Samoin joku tuollanen 15 kylmää kaljaa.

62. Miten vietät viikonloppusi?
Ihan sama, en mä siitä mitään muista kuitenkaa.

MINÄ TAPAN KOHTA!!! asdfdfTorstai 20.04.2006 22:17


no en mä oikeesti ketään ny.. höh..


1. Kuvaile itseäsi yhdellä sanalla.
-Lupsakka.

2. Kerro kaksi asiaa perheestäsi.
-No ehän kerro.

3. Kolme asiaa, mitä olet tehnyt tänään.
-Istunu koneella, Runkannu (se tapahtu samassa paikassa), Syöny (niin muuten sekin..)

4. Neljä lempiväriäsi.
-Musta, Valkonen, Mustavalkonen ja Harmaa

5. Jokin viisikirjaiminen sana.
-Pillu.

6. Biisi, jonka kuuntelit viimeksi.
-Jotain Toolia.

7. Kaksi asiaa, mitä teet seuraavaksi.
-Luultavasti Syön ja sitte oon koko päivän miettiny että jos jaksais venyä suihkuun asti... Se nyt jää nähtäväksi. Toivottakaa onnea.

8. Kolme asiaa, jotka ärsyttävät sinua.
-Yhdys sana virheet, tyhmät ihmiset ja Kurikka. (kaks viimestä vois olla oikeestaan vaan yks mutta eipä nyt aleta leimaamaan ketää. Ei.)

9. Neljä asiaa, joista olet onnellinen.
-Ruokaa on kaapissa, kaljaa on kaapissa, keksejäkin on kaapissa, minäkin olen kaapissa! hihihhii!!!

10. Viimeinen sana, jonka sanoit.
-"Joo"

11. Viikon kaksi parasta päivää.
-Tiistai ja Sunnuntai.

12. Jotain, mitä sinulla on kolme.
-Silimää.

13. Neljäs sana, joka tulee mieleesi.
-Maisemamaalaus.

14. Mitä näet nyt yli 5?
-Penistä. Oikeesti.

15. Yksi vaatekappale päälläsi.
-Vasen sukka.

16. Jotain, mitä on kiva tehdä kaksin.
-Kaksin käsin? heheh. Kyllä te tiätte. Taputtaa.

17. Kolme turhaa asiaa elämässäsi.
-El
-Äm
-Ä

18. Mitä teet neljän päivän päästä?
-Varmaan jotain tällästä samaa.

19. Viime kokeesi numero?
-En kyllä muista.

20. Mistä olet ostanut kenkäsi?
-Halapahallista.

21. Montako julistetta huoneessasi on?
-10 näin äkkiä katottuna.

22. Oletko koskaan fanittanut Antti Tuiskua?
-Kerran. Sitte tajusin että sehän on Ivalosta vitun homo.

23. mitä koulureppusi sisältää tällä hetkellä?
-Mun koulureppu on jossain Kauhajoella ja sisätää varmaan eritteitä tms.

24.Oletko joskus varastanut omenan toisen pihan omenapuusta?
-Jep, ja tullut melkein ammutuksi sen takia. Omenat on btw ihan vitun pahoja.

25. Mitä lukee lähinnä sinua olevan kirjan 18 sivulla, 3 rivillä?
-"Liverpoolia muistuttavan tienoon. Todellisuudessa vaikutus oli epä-"

TÄSSÄKÖ TÄMÄ NYT OLI HÄH!!!??

TYLSYYS TAPPAA OSA IIIXXCMCXVMaanantai 10.04.2006 20:25

1. Nimesi?
JJ Reponen, Iskelmäprinssi avaruudesta.

2. Synttärit?
29.8.

3. Seurusteletko?
Kyl

4. Missä muodossa asut, kenen/keiden kanssa?
Yksiö leskilaaksossa. Yksin.

5. Voidellessasi näkkäriä voiteletko "reikäisenpuolen" vaiko sileämmä
Sehän nyt on ihan saatanan sama.

6. Kumpi tulee ensin leivälle, juusto vai makkara?
Tää ei oo ihan sama. Juusto tietysti. En kyllä tajua sellasia friikkejä jotka laittaa makkaran ENNEN juustoa. Tappaa pitäis.

7. Käykö ketsuppi kaiken kanssa?
Ei käy. Ei jumalauta sitä ei sotketa mielellään mihinkää.

8. Olet tilaamassa fantasia pizzan, mitkä ovat täytteet?
Entä jos haluanki rullakebabin!? HÄH!?

9. Kun menet pikaruokalaan tilaat yleensä?
Öö.. pikaruokaa?

10. Mikä on lempi ruokakauppasi?
Kurikan Halpa-Halli. Aamen.

11. Millä kulkuvälineellä liikut eniten?
Autolla.

12. Katso levyhyllysi 8 levy, mikä se on? (ylhäältä alaspäin)
Ei mun levyhylly mee niin päin, mut vasemmalta oikeelle se olis: Nirvana - Hormoaning EP japanin versio.

13. Kumman valitset tv vai tietokone?
Tieeetokone.

14. Mitkä fyysiset ominaisuudet kiehtovat sinua siinä sukupuolessa mihin olet kiintynyt?
Vittu ja pillu.

15. Unelmakämppä vai huippumalli haussa?
Unelmakämppä ilman homoja.

16. Lenkkarit vai tennarit?
Maiharit.

17. Onko sinulla lävistyksiä?
On ollu ja on.

18. Jos vastasit kyllä, missä?
Pillussa.

19. Entä onko tatuointeja?
Ei

20. Jos vastasit kyllä, missä?
Missä?

21. Ruutu vai raita?
Skottiruutu. Sean Connery. ididnlsntouljoorhamvii.

22. Omistatko mp3 soittimen?
no puhelimes on pian. Kunhan postimies tois mulle sen.

23. Montako tuntia vietät aikaa koneella?
En juuri yhtää. Sellanen 12-15h päivässä.

24. Milloin viimeksi sairastit jotain, mitä?
Syöpää oli tuos vähä viime viikolla ja ny on krapula.

25. Kuinka nopea nettisi on?
1/512

26. Pelaatko koneella?
Joo. Pasianssia enimmäkseen ja sitte kaikkia paskoja java ja flash-pelejä.

27. Minkä merkkistä hiuslakkaa käytät?
Käytän ihan vitusti.

28. Kun katsot peiliin, mitä näet?
En paljo mitää. naamani yleensä.

29. Kuunteletko tällähetkellä musiikkia?
Joo

30. Jos kuuntelet, mitä?
Killswitch Engagea

31. Mikä kappale saa tanssijalkasi liikkeelle?
Minähän en muuten tanssi. Kovinkaan usein.

32. Mikä kappale saa kyyneleet pakkautumaan silmille?
Gary Jules - Mad World. En mä toki oikeesti ikinä itke.

33. Mikä kappale saa sinut iloiseksi?
Ilonen musiikki on syntistä. Mutta Martti Srvon joku hyvä. muahaha..

34. Iltaseksi vai aamuseksi?
Aivasama.

35. (vastasit ylempään ei kumpikaan) no mikä seksi?
No mie runkkaan.

36. Sänky vai puska? (joku muu, mikä?)
Häh!?

37. Onko sinulla paljon ystäviä?
Mitä ne on? Siis toisia ihmisiä? Ei.

38. Onko myös vastakkaista sukupuolta olevia YSTÄVIÄ paljon?
No ei.

39. Oletko koskaan fanittanut Tuiskua?
Koko ajan. Iha vitu hyvä.

40. Entä pikku G:tä?
Joo eduskuntaan vaan.

41. Spice girlsiä?
Panisin.

42. Orlando Bloom vai Viggo Mortensen?
Onks nää jotain maalareita. Tykkään enemmä tosta Munchista.

43. 50 Cent vai Eminem?
TAPETAAN. MOLEMMAT. VÄLITTÖMÄSTI.

44. Kotiteollisuus vai Mokoma?
Ei tähän voi vastata. Molemmat <3

45. Stamina vai ajattara?
Stam1na ku en oo pahemmin Ajattaraa kuunnellu kauheesti.

46. Linkin park vai limp bizkit?
LOOOOO:. Hakekaa ny haulikko.

47. Ronaldo vai Becham?
Emmä mitää potkupallua. Beckhami on kyllä ihan komee jätkä että valitten sen.

48. Laveerre vai Steen Christensen?
Emmä.

49. Pitkä kuuma kesä vai helmiä ja sikoja?
Pitkäkuumakesä.

50. Simpsonit vai futurama?
SIMPSONS!!! HOMER!!! futuramaki kyllä menettelee.

51. Popeda vai Klamydia?
LOL. MOLEMMAT!!!

52. W.A.S.P. vai Pink floyd?
vaspi.

53. Good charlotte vai Private line?
No ei saatana kumpaakaa.

54. Sytkä vai tulitikut?
Musta Coltti.

55. Pantera vai Children of bodom?
Pantera tietty.

56. Tympiikö sua nää kyselyt?
Itteasias kyllä! Ei vaan oo parempaakaa tekemistä just nyt.

57. Osaatko tehdä ruokaa?
Näytänkö siltä etten osaisi sitte syödäkkää vai!?

58. (MISTÄ LEFFASTA?) Kerro kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin?
Aika monesta..

59. ..... Uu, kovis vai?
Hä.

60. ..... Mun tuulihatut!
Hä.

61. ..... Sä mokasit mun kuviot!
Hä.

62. .... Pumba ootsä sekasi!? Toiha o jellona, sehän syö meikäläisiä!
Tää on joku timon ja pumpasysteemi.

63. Mitkä lehdet on tilattu nimelläsi?
No ei mikkää.

64. Kynsilakkaa, vai ei?
Joo Ei.

65. Jos on, minkä väristä?
Mustaa.

66. Mitä mieltä olet pojista jotka meikkaa?
Jotku näyttää ihan auttamattoman typeriltä. Joillekki sopii.

67. Pitkä letti tekee miehen, oletko samaa mieltä?
Riippuu miehestä.

68. Paras lastenohjelma?
Kaapo.

69. Mitä tämän kysymyksen numero tuo mieleesi.
Lihapiirakan.

70. Mitä sinulla on nyt päällä?
Korvakuulokkeet. Winamp. irkki. Tää selain. Sukat.

71. Katso lukujärjestystäsi keskiviikko päivä, kolmas tunti, mitä ainetta silloin on?
Ei pahemmin oo lukujärjestyksiä näkyny.

72. Menetkö kesällä ulkomaille?
Toivottavasti.

73. Onko ruotsi puhevika?
On. Ruotsi ois ihan kiva paikka ilman ruotsalaisia.

74. Onko seksi harrastuksista paras?
Ei.

75. Panisitko?
Emmä ny ehdi ku pitää täyttää tämä.

76. Jeesus tulee, otatko kopin?
Ohi meni, heitä uudestaan.

77. Miksi banaaneissa on naruja?
Emmä oo nähny kyllä...

78. kuulakärkikynä vai lyijykynä?
Tussi. Ja mahdollisimman iso.

79. Katso puhelimestasi 20. viesti, mitä siinä lukee?
En jaksa kaivaa puhelinta.

80. Oletko koskaan toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta?
No sitte ois tissit niin juoksisin seinään.

81. Aiotko syödä pääsiäisenä paljon munia?
Emmä varmaan mitää munia. Viinaa.

82. Miten aiot viettää tulevan juhannuksen?
Se on varma että Kalajoelle en mee. Terveisiä vaan vuoden juntimpiin bileisiin.

83. Entä vapun?
Varmaan pistän kaljan sekaan rusinoita ja irkkaan.

84. Mitä mieltä olet koulukiusaajista?
Ihan hyviä jätkiä.

85. Onko sinua koulukiusattu?
Aina.

86. Oletko sinä koulukiusannut?
No en tietenkää.

87. Kun laitat kädet ristiin, kumman käden peukalo on päälimmäisenä?
Oikeen.

88. Missä olit viimeksi bilettämässä?
Määrittele "Biletys!?"

89. Lempi drinkkisi?
Valkovenäläinen

90. Mitä mieltä olet viiltelystä?
Pitäs kersojen opetella viiltämään kerralla kunnolla ja oikein päin niin ne ongelmat saattas ratketakki.

91. Oletko koskaan harkinnut itsemurhaa?
Joo

92. Mitä teit viime synttäreilläsi?
En muista. Tuskin mitää kovin järkevää.

93. Onko sinulla sisaruksia?
Onhan niitä aika pirusti. Yheksän.

94. Minkä ikäisiä?
En kyllä muista kaikkien ikää.

95. Mikä kappale sinulla nyt soi?
In Flames - Egonomic

96. Lähteekö nuha nussimalla?
Ei oo tähän mennessä lähteny.

97. Roikkuvat korvikset vai napit?
Anustapit.

98. Mitä mieltä olet kaukosuhteista?
En vitunkaa mitää mieltä.

99. Voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa?
Rajansa kaikella.

100. Entä nuoremman?
Joo no todellakin rajansa kaikella. Tiedätte amispojat mitä tarkotan.

101. Mielestäsi kauniita nimiä?
Jessica ja Josh

102. Paras lukemasi kirja?
Bukowskin Naisia tällä hetkellä.

103. Mitä tällä hetkellä odotat?
Uutta kännykkää. Salkkareita. Kuolemaa. Yhtä odottamistahan tää paska on.

104. Entä ketä odotat?
Joulupukkia. Tuo mulle tauteja.

105. Onko huoneessa jossa olet, joku muukin kuin sinä?
On.

106. Jos on, kuka?
Jenna.

107. Missä vaiheessa jouluvalot otetaan pois ikkunoista?
Joulua ei juhlita.

108. Bacardi vai Smirnoff?
Tasispullo

109. Juotko? Kuinka usein?
En kovin usein. Joskus kerran vuodessa korkeintaan.

110. Poltatko?
Joo.

111. jos poltat, mitä merkkiä?
Punasta Smarttia tai Marlboroa.

112. Aiotko lopettaa polttamisen?
No se olis mahtavaa koska sitte jere lopettais vaatteiden käyttämisen. Kyllä mä yritän. Tiedän toki etten siihen ikinä pysty.

113. Minkä kappaleen sanat menevät näin:
Nin miten :D

114. Cocis vai pepsi?
Kokis tottakai. Oon addikti. Myönnän.

115. Mikä on toinen nimesi?
J

116. Mikä on paras suklaapatukka mielestäsi?
Kaikki ne on aika hyviä.

117. Montako kelloa huoneessasi on?
Yks. Kaks. Kolme. Neljä. Viis. VIISI!

118. Millainen talvitakki sinulla on?
Mitä sitte?

119. Entä millaiset tumput?
Ei mitää tumppukysymyksiä.

120. Nukutko sukat jalassa?
En tod.

121. Oletko nukkunut vastakkaisen sukupuolen vieressä harrastamatta seksiä?
En ikinä.

122. Oletko suudellut samaa sukupuolta?
Oon.

123. Mikä puhelimen liittymä sinulla on?
Telefinland

124. Juna vai bussi?
Riippu mihin mennään.

125. Osaatko tehdä tämän Ü merkin?
En. En osaa edes kopioda sitä tuosta ja esittää osaavani.

126. Oletko esiintynyt koskaan lavalla?
Joskus pienenä lauloin.

127. Mitä olet lavalla tehnyt?
Laulanu ja Soittanu ja Tanssinu (muuten suorassa tv-lähetyksessä) ja Näytellykki joskus.

128. Mikä sinusta tulee isona?
Ei varmaan yhtää mitää.

129. Haluatko lapsia?
En tiijä kannattaako se.

130. Minkä pituinen olet?
Jotain vähä päälle 180

131. Osaatko tehdä kärrynpyörän?
En yritä.

132. Entä kuperkeikan?
Luulis ny että se menee..

133. Onko sinulla tällähetkellä karkkia?
Tietysti on!

134. Jos voisit tehdä jonkun asian elämässi tekemättömäksi, mikä se olisi?
Syntymisen.

135. Onko seinälläsi seinälippuja?
O

136. Do you have messenger?
Mul on

137. Oletko hyvä englannissa?
Kyllä sitä ny tajuaa.

138. Onko sinulla sormuksia?
Ei.

139. Oletko kokeillut huumeita?
En. Olen aktiivikäyttäjä.

140. Mikä on paikka jonne et koskaan ottaisi lävistystä?
Varmaan silmässä olis aika tyhmä.

141. Mitä ruokaa voisit syödä niin paljon että napa paukkuu?
LOL ihan mitä vaan.

142. Mikä on ruoka, jota ajatellessakin nousee ylös?
Mikä nousee? Sori mutta en mä kuitenkaa kiihotu ruuasta.

143. Mätitahna vai pikkelssi?
En mä ees tiiä mitä nää on.

144. Tykkäätkö maksamakkarasta?
Kyllä se ruisleivällä menee.

145. Kuka on gallerian söpöin mielestäsi?
alp

146. Minkä kohteliaisuuden kuulit viimeksi?
Kassaneiti sano että ole hyvä. Siistiä.

147. Freeman vai Badding?
Rauli moi.

148. Minkä kappaleen sanat menevät näin:
MITEN HÄHÄHÄAHAHÄ!!!!!???

149. Kyllästyttääkö jo tämän täyttäminen?
Kyllä.

150. Kenen vieressä nukuit viimeksi? (silloin kun nukuit jonkun vieressä)
Oiskohan tuon joka tuos makaa nytki.

151. Onko Nightwish mitään ilman Tarjaa?
En usko. Paska se on joka tapauksessa.

152. Mitä mieltä olet partiosta?
Kyllä sinne mettään pääsee ilman partiotaki. Aika tekopyhiä hinttejä. Emmätiä. Voi kai se olla kivaaki.

153. Mitä olet sanonut viimeksi?
"Mitä vittua."

154. Kenelle?
Itelleni.

155. Oletko koskaan satuttanut itseäsi?
Päivittäin.

156. Eikö nyt olisi hyvä aika lopettaa kysely?
Joo kyllä vois.

157. Sano vielä viimeiset sanat.
En mä vielä sano ku en nyt just kuole.

158. Niin ja terveiset!!
Mie vihana teitä kaikkia jotka tän lukee. Pusi Pusi. Kommentoikaa mua mä oon ihan mukava oikeesti. Älkää uskoko mitä kylillä puhutaan en mä tehny niitä juttuja!! MÄ OON SYYTÖN! PILUPILLLUUUU.

159. Koska viimeksi sanoit jollekin rakastavasi häntä.
En muista tarkalleen

160. Tarkoititko sitä?
Kyllä.


...tässäkö tää nyt sitte oli.

Tällä viikolla...Maanantai 10.04.2006 16:04

...olen käyttänyt enimmäkseen nänninnipistimiä.

MUAHAHAHNANSÖLKMÖ AATASNATorstai 30.03.2006 16:18

Tylsyys tappaa osa ties kuinkavitunmones.

1.Nimeä joku, jolla on sama syntymäpäivä kuin sinulla!
A. Pekurinen

2. Asumismuotosi?
Yksiö leskilaaksossa.. (huoh)

3. Vasen- vai oikeakätinen?
Vähä Molempia.

4. Silmien väri?
Riippuu ihan sienistä.

5. Oletko koskaan juonut itsesi niin huonoon kuntoon, ettet muista mitään?
OMG kyllä. mainitakseni viime lauantain...

6. Lempiurheilulajisi?
Joku pallo. Tai kiekko. Tai curling.

7. Lempituoksusi?
Rehelline suomalainen paskanhaju.

8. Vuoden lempipäiväsi?
Menisköhän tohon johonki provinssin tienoille kyllä.

9. Uskotko jumalaan?
Meillä kaikilla on jumalamme.

10. Pidätkö presidentti Bushista?
lol

11. Onko sinulla nettipäiväkirjaa/blogia?
No mikä tää on?

12. Avaatko kengännauhasi, kun otat kengät pois jalasta?
Mitkä ne on? Onko ne ne narut sielä kengän sisällä?

13. Montako tyynyä käytät nukkuessasi?
Ainaki kahta.

14. Esitätkö tähdille toiveita?
Jos näen tähdenlennon.

15. Katsotko vielä lapsille suunnattuja TV-ohjelmia/elokuvia?
Kyllä mä.

16. Oletko sarkastinen?
lol en ikinä lol

17. Onko kukaan sanonut sinun muistuttavan jotain julkkista?
Ei kai. Varmaan Brad Pitt vois olla aika lähellä...

18. Jos olisit värikynä, mikä olisit?
Aiva vitun isoo tussi!

19. Pidätkö lentokoneella matkustamisesta?
Pidänhän mä Lostistaki.

20. Oletko koskaan laulanut yleisön edessä?
Aika monta.

21. Monellako keikalla olet ollut?
Aika monella.

22. Imuroitko musiikkia (Internetistä)?
Sehän on syntiä!

23. Montako lainvastaista asiaa olet suorittanut?
No aika monta.

24. Oletko koskaan ampunut aseella?
Oommä.

25. Oletko koskaan tärvellyt tosissasi ja tahallasi toisen omaisuutta?
Oommä. Se on ihan kivaa toisinaan.

26. Oletko koskaan lyönyt vastakkaista sukupuolta olevaa henkilöä?
Oommä. Mutten oikeesti.

27. Oletko koskaan vahingoittanut itseäsi tahallasi?
Oommä.

28. Suurin virheesi?
Hahaha.. Aika paha valita. Syntyminen?

29. Jos voisit matkata minne tahansa, minne menisit?
Grunge-ajan Seattleen yms.. Tai sit aikaan Doorsin yms..

32. Oletko sinut pituutesi kanssa?
Kyllä mä yletyn lampun vaihtaan. Vai minkä pituuden?

33. Pidätkö käsialastasi?
Riippuu kuinka kirjotan.

34. Pidätkö itseäsi vahvana?
Miten niin vahvana?

35. Jos olisit joku muu, olisitko itsesi ystävä?
En varmaan. Tai en tiä.

36. Oletko homofobinen?
Toisinaan. Tai en mä taida olla.

37. Oletko biseksuaali?
Emmä!

38. Ensimmäinen asia, jonka huomaat vastakkaisessa sukupuolessa?
Riippuu mikä kohta tulee ekana vastaan.

39. Onko sinulla ollut vastakkaista sukupuolta olevaa vierasta asunnossasi?
lol ei.

40. Minne haluaisit mennä ensitreffeillä?
Kebabiin ja sitte takapenkille syömään.

41. Kuvaile täydellisiä treffejä.
Anal Boom ja Talouspaperirulla.

42. Onko kukaan laulanut tai soittanut (musiikkia) sinulle henkilökohtaisesti?
Kyllä kai.

43. Onko sinua suudeltu ilotulituksen aikana?
En mä muista. En mä oo yleensä siinä kunnossa ilotulitusten aikoihin.

44. Milloin sait ensisuudelmasi?
Ekalla luokalla.

45. Onko joku yli 10 vuotta sinua vanhempi yrittänyt iskeä sinut?
Joo. Yks mieski. hyh.

46. Mikä sytyttää sinua?
Grillineste ja grilli ja aika hyvät pöhnät.. Kyllä te tiätte. Tai Nevalan navetan katto ja palavat sukat ja Lizard King.

47. Mikä tappaa kiinnostuksesi?
Emmätiä. Voin mä itekki tappaa jos sille päälle satun.

48. Oletko ujo?
Oon mä aika. hihih.

49. Oletko liian ujo pyytääksesi ketään ulos?
Miks pyytäisin ketää ulos ku haluun itekki olla sisällä?

50. Oletko koskaan itkenyt ilman hyvää syytä?
Ihan piruuttani joo.

51. Oletko kiinnostunut jostain henkilöstä juuri nyt?
Mä oon kiinnostunu just nyt lihakeitosta.

52. Koti poislukien, missä kävit viimeksi?
Sokkarilla.

53. Mitä kirjoja luet tällä hetkellä?
En just nyt mitää. Bukowskia viimeksi.

54. Mikä on tämänhetkinen lempikappaleesi?
Queens Of The Stone Age - Infinity

55. Mikä hiirimatollasi on?
Ei oo hiiriä matolla. Tietääkseni. Vois kyllä ollakki.

56. Mitä katsoit eilen illalla TV:stä?
No salixet ja CSINY:n

57. Kenet haluaisit tavata juuri nyt?
Kebab-miehen tuomassa Aurarullaa.

58. Jos voisit olla jonkun kanssa juuri nyt, niin kenen?
Kebab-miehen kanssa syömässä Pullaa.

59. Minkä väriset housut ja kengät sinulla on jalassasi?
Harmaat olohousut. Kukaa ny kenkiä sisällä pirä tottamalata!

60. Millainen sää on nyt ulkona?
En vaivaudu kattomaan.

61. Kelle puhuit viimeksi puhelimessa?
Nikolle muistaakseni.

62. Mitä kuuntelet tällä hetkellä?
Mastodonia

63. Mitä söit viimeksi?
Juustopahtiksia ja jotain ihme heppamakkaraa

64. Pelottavat elokuvat vai onnelliset loput?
Onnelliset loput on ihan perseestä.

65. Halit vai suudelmat?
Suoraa kakkoseen vaan.

66. Rolling Stones vai Beatles?
Beatlesit. Ei rollareita. (muahahah)

67. Kissat vai koirat?
Kissit.

68. Sano jotain-ihan-mitä-vaan itsestäsi!
Enkä sano.

kyllähän ny lisää..Perjantai 24.03.2006 02:34

Tylsyys tappaa osa 4


HAVE YOU EVER...

Suudellut serkkuasi: En kai..
Karannut kotoa: Oommä.
Ajatellut ihastustasi alasti: Mä ajattelen aina kaikkia alasti.
Lintsannut: Oommä.
Särkenyt jonkun sydämen: Kyllä kai.
Halunnut jotakuta jota et voi saada: Oommä.
Tehnyt jotain tyhmää: En :DDD

THE LAST TIME YOU...

Kävit suihkussa: Hajusta päätellen aika kauan sitte...
Olit ulkona: Äsken kävin röökillä..

ABOUT YOU...

Romanttisin muisto: Varmaan ku katoin pornoa ekaa kertaa filmnetiltä pienenä.
Paras asia elämässäsi: Emmätiä.
Taustakuvasi: Pelkää mustaa.

FAVORITE...

Väri: Musta ja valkonen
Bändi: Vitun monta. Mainittakoon nyt vaikka: Tool ja Kyuss
Hiusmalli: Se riippuu kenen päässä ne on.
Jäätelö: Pingviinituutit. Luulisin.
Ruoka: Äiten tekemät. Ja kaikki roskamössö.

WHO...

Saa sinut nauramaan: Aina joku joskus.
Saa sinut hymyilemään: Aina joku joskus.
Saa sinut hyvälle tuulelle: Aina joku joskus.
Olet ihastunut: Lostin Sawyeriin.

DO YOU EVER WANT TO...

Olla joku muu: Joskus. Saiski vaihtaa aina ku haluaa.
Olla vastakkaista sukupuolta: Haluisin ehkä vaan tissit.

HAVE YOU EVER...

Rakastunut ystävääsi joka on vastakkaista sukupuolta: Emt.
Säätänyt kaverin kanssa: Mopoa.
Ollut torjuttu: Sählyssä.
Ollut rakastunut: Kerran.
Jättänyt ketään: Oommä.
Suudellut jotakuta: Oommä. Oikeesti.
Tehnyt jotain mitä kadut: Oommä.

WHO WAS THE LAST PERSON...

Jota halasit: Itteäni halailen koko ajan ku on niskat niin vitun jumis...
Jonka kanssa puhuit: Jenna.
Jota suutelit: Oiskohan tuo sama.
Jolle huusit: Taitaa olla sama vieläkin
Jota ajattelit: ...ja vielä.
Joka laittoi sinulle viestiä: ...ja vielä.
Joka särki sydämesi: ...ja vielä.

MORE ABOUT YOU...

Hiusten väri: Ruskee. kai niissä vielä vähä mustaaki on.
Tatuointeja: Emmä sellaasihin.
Lävistyksiä: Korvissa. Oli joskus huules ja kulmas.
Sinkku/varattu: Varattu.

10 ensimmäistä:

Ensimmäinen paras ystävä: Mielikuvituskaverini Kukulin Jarkko. (ei naureta)
Ensimmäinen nettinimi: Emmie muista.
Ensimmäinen suudelma: Ekalla luokalla kai.
Ensimmäinen lemmikki: Kissi nimeltä Nysse.
Ensimmäinen lävistys: Joskus viidennellä luokalla otin korviksen ja olin kovaa.
Ensimmäinen ihastus: Varmaan joku James Bond.
Ensimmäinen lempimusiikki: Kait sitä rokkia ekana oikeesti kuunteli. Ei niitä muita lasketa.
Ensimmäinen auto: Korolla. (tavallaan)
Ensimmäinen rakkaus: Se Barbie jonka kanssa kävin pienenä saunassa :D
Ensimmäinen pehmoeläin: Mitään pehmoja!!!

9 viimeisintä:

Viimeisin tupakka: 37 min sitten.
Viimeisin alkoholijuoma: Tiistaina kalijaa.
Viimeisin autoajelu: Jokunen tunti sitten.
Viimeisin suudelma: Jokunen tunti sitten.
Viimeisin nähty elokuva: Ömmm... joku paska teeveestä pari päivää sitten.
Viimeisin puhelinsoitto: Jen.
Viimeisin soitettu cd: Air - Moon Safari
Viimeisin vaahtokylpy: Mikä se on?

8 oletko koskaan -juttua:

Oletko koskaan deittaillut yhtä parhaista ystävistäsi? Emmä.
Oletko koskaan ollut pidätettynä? Oommä.
Oletko koskaan uinut alastomana? Oommä.
Oletko koskaan ollut Tv:ssä? Oommä.
Oletko koskaan suudellut jotakuta ja katunut sitä? Tää on paha. Kyllä kai.
Oletko koskaan nähnyt eroottista unta jostain tuntemastasi tyypistä? Oommä.
Oletko koskaan lemmiskellyt pyörremyrskyn keskellä? HÄH!?
Oletko koskaan kirjoittanut päiväkirjaa? Oommä.

7 uraa, joita olen harkinnut:

1. Pornotähti
2. Rokkitähti
3. Rokkipornotähti
4. Rallikuski
5. Juoppo
6. Työtön
7. Perustan grillin kurikkaan.

6 asiaa, joita olen tehnyt tänään:

1. Heränny.
2. Syöny.
3. Istunu tässä.
4. Käyny tupakalla.
5. Kayny paskalla.
6. Istunu tässä.

5 ihmistä, joille voit kertoa kaikkea (ei järjestyksessä): EI AVAUDUTA!

4 parasta leffaa (Ei järjestyksessä): Fight Club, Seitsemän, Butterfly Effect, Donnie Darko.

3 valintaa:

1. Kuuma vai kylmä: Kylmä.
2. Suklaa vai vanilja: Suklaa.
3. Musta vai valkoinen: Musta.
4. Suora vai kihara: Suora.

2 tautia jotka oisit jättänyt sairastamatta: Laiskuus ja Tyhmyys.

1 asia jota kadut eniten: Hahahaha.. Syntymääni varmaan.

JA KOLMANNEN PRKL!Keskiviikko 22.03.2006 11:43

tylsyys tappaa osa 3.

- Minkä värisellä tuolilla istut nyt?
- mustanruskeella

- Minkä värinen paita sinulla on päällä?
- valkonen

- Lempivärisi?
- musta tai valkonen

- Millainen logo/tausta sinulla on nyt kännykässä?
- joku hämärä

- Mikä on kännykässäsi soittoäänenä?
- tool - aenima

- Mikä susta tulee isona?
- ei tätä menoo yhtää mitää

- Ketä mietit juuri nyt (mainitse henkilö nimeltä)?
- tota jumppamuijaa joka levittelee telkkarissa

- Montako tuntia nukuit viime yönä/viimeksi kun nukuit?
- 5 tai jotain

- Tuorekurkku vai suolakurkku?
- tämähän on kiinni ihan käyttötarkotuksesta

- joululoma vai kesäloma
- kesä. joulu on ihan homo.

- mikä on toinen nimesi?
- J

- Mikä on viimeisin sana jonka sanoit?
- "mitä vittua"

- kenelle sen sanoit?
- ittekseni lauloin autossa jotain paskaa ja sit totesin tuon.

- Mitä odotat tällä hetkellä eniten?
- ruokaa. jostain on saatava ruokaa.

- Millä kulkuneuvolla viimeksi liikuit? (auto, linja-auto, pyörä jne.)
- corollallallall.allaaa

- Mitä pelkäät tällä hetkellä eniten?
- että en saa ruokaa ja kuolen nälkään

- Mikä on toiveammattisi?
- emmätiä. varmaan hammaslääkäri tai perämies...

- Voisitko kuvitella olevasi opettaja?
- en mä kestä lapsia. enkä vanhuksia. enkä juuri ketään.

- Mitä kuuntelet juuri nyt?
- tuota vitun jumppamuija hokee teeves jotain

- Montako lävistystä sinulla on?
- 764

- Missä lävistykset ovat? (nenässä, huulessa, korvissa jne.)
- vitus

- Mitä sinulle tulee mieleen sanasta vaahto?
- kermavaahto. mmm kermavaahtoa.

- Minkä nimistä lehteä luit viimeksi?
- varmaan bilteman kuvastoa ku se tossa pöydällä vieläki kummittelee

- Minkä merkkistä huulirasvaa käytät?
- en mä käytä. tai ainakaa en tunnusta.

- Onko tylsää juuri nyt?
- eiku teen tätä ihan mielenkiinnolla.

- Keneltä sait viimeksi viestin kännykkääsi?
- äitiltä. :|

- Minkä väriset hiukset sinulla on?
- nää vaihtelee.

- Mitä kappaletta inhoat? (laita myös esittäjä)
- hahah. paa radio päälle.

- Kampaatko hiuksesi joka päivä?
- mikä se on?

- Kuinka usein käyt saunassa?
- tarpeeks harvoin. tylsä paikka. ja ylensä pirun kuuma.

- Minkä merkkinen polkupyörä sinulla on (jos on)?
- se on rikki. ja varastettu. ja vihree.

- Minkä merkkistä ja tuoksuista suihkusaippuaa käytät?
- öööööööööööö

- Minkä värinen hiusharjasi on?
- ÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖ

- Ilkka, Pete vai Katri?
- Katri. Ehdottomasti.

- Kuka ihminen on tällä hetkellä lähimpänä sinua?
- Varmaan naapuri. toivottavasti. jos kukaan ei oo piiloutunu tänne.

- Minkä numeron sait viimeisimmästä kokeestasi?
- no siitähän nyt on jo aikaa.

- Minkä laulun sanat menee näin: "sä olit perhonen, jonka siivet eivät kauas kantaneet. sä väsyit kylpyhuoneeseen."
- Ilona. terkkuja amiksen musiikintunnille!

- Mikä on tavoitteesi?
- tavoitteet on tylsiä.

- Mitä katsoit viimeksi telkkarista?
- toissapäivänä c..s.i. :n

- Mitä kanavaa katsot eniten?
- em tiijä.

- Mihin maahan haluaisit matkustaa?
- meksiko, hollanti, ranska...

- Mitä söit viimeksi?
- paahtoleipää ainaki sadalla meetwurstilla

- Oletko ikinä jäänyt luokallesi:
- en ihan

- Oletko ihastunut johonkin:
- peilikuvaan

- Oletko koskaan ollut ihastunut opettajaasi:
- hehehhehehhee. vieläkö lonkainen opettaa yläasteella? :D

- Lempieläin:
- Kissi.

- Kuka on paras ystäväsi:
- Minä itte

- Oletko koskaan hakannut ketään:
- no vahingos ehkä.

- Kenen kanssa puhut eniten puhelimessa:
- äitin. eiku jennan.

- Vietätkö paljon aikaa internetissä:
- en. en todellakaan.

- Vihaatko koulua:
- mitä luulisit.

- Onko sinulla sosiaalista elämää:
- hyvin harvoin. viikonloppuisin joskus.

- Pidätkö matkustamisesta:
- joskus.

- Oletko hemmoteltu:
- tavallaan. tavallaan en.

- Juotko paljon vettä:
- mikä on paljon?

- Mitä hammastahnaa käytät:
- sitä mitä tuubissa on saatana!

- Onko sinulla kännykkää:
- ei. valehtelin niistä taustakuvista ja soittoäänistä.

- Jos on, niin minkä merkkinen:
- nokia 3200 iha vitu kova luuri!

- Onko sinulla rusketusta:
- missä?

- Ärsyynnytkö helposti:
- toisinaan

- Miten purat vihaasi:
- kyllä sen huomaa sitte

- Oletko töissä:
- olisinki

- Haaveiletko paljon:
- siihenhän tää mun elämä perustuu

- Millaisen tatuoinnin haluaisit:
- homer simpsonin johonki. naamaan.

- Mikä on viimeksi kuulemasi kohteliaisuus?
- eilen kuulin että finni mun nenässä korostaa mun mannenenää. kiitos.

- Voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa:
- no jos nyt pysytään hyvän maun rajoissa.

- Milloin oksensit viimeksi:
- viime viikon tiistain ja keskiviikon välisenä yönä noin kahden maissa. tarpeeksi tarkka?

- Kengännumerosi:
- 44

- Millainen olo sinulla on tällä hetkellä:
- aiva. vitun. kova. nälkä.

- Mainitse yksi huono puolesi:
- oon ehkä liian komia.

- Menisitkö naimisiin rahan takia:
- rahastahan nyt tekis pahempiaki juttuja

- Oletko enemmän äidin vai isän poika/tyttö:
- ääääitin kai.

- Kirjottavatko ihmiset nimesi väärin?
- joskus

- Jättäisitkö sukunimesi, jos sinusta tulisi kuuluisa?
- mihin sen voi muka jättää?

- Henkinen ikäsi
- 10v tjsp..

- Oikea/Vasen/Molemmat kädet?
- tää joku runkkauskysymys? molemmat siinä tapauksessa.

- Puhutko muita kieliä?
- tietyssä olotilassa

- Elätkö elämääsi juuri nyt?
- en usko.

- Vihaatko itseäsi?
- toisinaan

- Onko sinulla pahoja tapoja?
- ei.

- Jos elämästäsi tehtäisi elokuva, mikä sen nimi olisi?
- mission impossible

- Osaatko laulaa?
- aiva vitun hyvin.

- Tykkäätkö viettää aikaa yksin?
- kyl

- Onko elämäsi ollut hienoa tähän mennessä?
- no en tiiä

- Oletko muiden mielestä kaunis?
- tietysti :)

- Oletko itsevarma?
- jossain asioissa ehkä

- Tajuavatko muut sinut aina väärin?
- no paha mun on sitä sanoa.

- Poltatko?
- en polta mitään. en.

- Luetko sanomalehtiä?
- jos sattuu käteen

- Käveletkö sateessa?
- minkä helvetin takia kävelisin?

- Oletko satuttanut itseäs?
- jatkuvasti.

- Ollut rakastunut?
- kerran

- Uinut alasti?
- kyl

- Ollut leikkauksessa?
- kyl

- Nukkunut ulkona?
- kyl

- Ollut syömättä yhtenä päivänä.
- kyl

- Nukkunut vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa samassa sängyssä harrastamatta seksiä?
- kyl

- Nukkunut koko päivää?
- kyl

- Ollut TV:ssä tai radiossa?
- kyl

- Onko sinulla yhtään homoseksuaalista ystävää?
- kaikkihan ne on yksiä homoja

- Paras inside-vitsinne?
- nää vaihtelee aika usein.

- Kenelle nauroit viimeksi?
- en muista

- Kuka nauroi sinulle?
- minä ite kai.

- Kuka sai sinut kuumaksi?
- vasen ja oikee käsi

- Ketä ajattelit?
- khskn-f

- Kenen kanssa katsoit elokuvan viimeksi?
- jennan.

TEEN TOISENKI SAATANA!Keskiviikko 22.03.2006 11:06


tylsyys tappaa osa 2.

Nimi: JJ Reponen, Iskelmäprinssi avaruudesta
Lävistyksiä: Korvissa, lol. oli joskus huulessa ja kulmassa mutta ne on lähteny irti erinäisten väkivaltaisten tapausten vuoksi.
Tatuointeja: Odottelen MyFirsTattoo-settiä
Pituus: Jotain päälle 180 .. emt.
Kengännumero: 44... kai
Hiustenväri: Vaihtelee. Oon kameleonttimies.
Sisarukset: Aika vitun monta.

VIIMEISIN

Elokuva, jonka ostit: Uinu, uinu lemmikkini. Kirpparilta. 3€.
Kappale, jonka kuuntelit: En muista. Olin pöhönis.
Kappale, joka oli juuttunut päähäsi: Joku Tosta Ismo Alangon uudelta.
Cd, jonka ostit: Ne oli tyhjiä. Ja niitä oli monta.
Henkilö, jolle soitit: Ville kai. Mistäminämuistan.
Henkilö, joka soitti sinulle: Jenna soitti just.
Tv-show, jonka katsoit: Jaa että oikein shöy. En tiä.
Henkilö, jota ajattelit: Tuo joku ruma hörhö joka sauvakäveli mun lasin alta.

VASTAAN VAI PUOLESTA

Kaukosuhteet: Aivasama
Hyväksikäyttö: Aina hyvä asia.
Itsemurha: Puolesta.
Ihmisten tappaminen: Riippuu ihmisestä.
Teinitupakointi: Ehdottomasti vastaan!
Rattijuopumus: Kyllä ny pienis voi viä ajaa...
Homo- ja lesbosuhteet: Puolesta. Vaikka homot onki inhottavia otuksia.
Saippuasarjat: EMMÄ!

OLETKO

Koskaan itkenyt tytön vuoksi: Joo
Koskaan itkenyt pojan vuoksi: En ainakaa tunnusta.
Koskaan ollut nyrkkitappelussa: Joo
Koskaan joutunut pidätetyksi: Joo

MITÄ

Shampoota käytät: Havin Mäntysuopa.
Kenkiä: Mun mummonpotkintamaihareita.
Pelkäät: Pimeetä. Ja ukkosta.

KUINKA MONTA

Kertaa olet ollut rakastunut?
Kerran.

Kertaa sydämesi on särkynyt?
Emt.

Sydäntä olet särkenyt?
Tuhansia.


Ihmistä luokittelisit sellaisiksi tosiystäviksi, joiden käsiin voisit uskoa elämäsi?
En tiä. Aimon ehkä.

Kertaa nimesi on ollut sanomalehdessä?
Aiva tarpeeksi monta. Roktähtivuosinani lol.

Arpea on kehossasi?
Aika monta. En laske. tuhatmiljoonaa.

Asiaa kadut menneisyydessäsi?
Aika monta.

AJATTELETKO OLEVASI

Soma? Tietysti.
Hauska? Aiva vitun.
Kiihkeä? Täyttä erotiikkaa.
Ystävällinen? En.
Huvittava? ööööh...
Rakastettava? Tietysti.
Huolehtiva? HAHAHAA
Suloinen? Tietysti!

SUOSIKKI-
Nelikirjaiminen sana: PLVS
Mies ja naisnäyttelijä: Edward Norton ja (jonku pornon nimi tähän)
Karkki: Karkki ku karkki.
Sarjakuva/piirroselokuva: Ruokapöytäakut.
Aamiaismurot: Ei paljo muroilla meidän perhees.
Purukumi: Eikä purkkailla
Väri(t): Musta ja valkonen
Kynsilakan väri: No en tiä sellanen kiva pinkki on aiva kiva..
Viikonpäivä: Krapulasunnuntai.
Inhokkipäiväsi: Mikä tahansa.
Kukka: Jennan hyvinhoidetut huonekasvit.
Koru: Mun anuslävistys
Erikoiskyvyt/lahjat: Osaan soittaa voiveittellä Finlandian. Oikeesti.
Kesä/talvi: Syksy.
Trampoliinit vai uima-altaat?: Porealtaat.

HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI...

Nukkui sängyssäsi: No.... minä?
Näki sinun itkevän: Ei pojat itke.
Sai sinut itkemään: Ei pojat itke.
Oli kanssasi elokuvissa: loooool en muista.
Huusi sinulle: Kaikki aina huutaa mulle.
Lähetti sinulle sähköpostia: Pornosivujen mainosviestikone. hm.

OLETKO KOSKAAN...

Sanonut "rakastan sinua" ja tarkottanut sitä: Joo
Ollut julkisella paikalla yöpuvussa: Joo
Pitänyt jonkun salaisuuden: Joo
Itkenyt elokuvan aikana: Joo
Suunnitellut viikkosi tv-ohjelman perusteella: Emmä
Ollut esiintymislavalla: Joo
Toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta: Joo. Haluaisin työntää kaikkia juttuja...

--

Paljonko kello on?: 0841
Omenat vai banaanit?: Banskut
Sininen vai punainen?: Punanen
Kevät vai syksy?: Syksy
Mitä aiot tehdä tämän jälkeen?: Vien Jennan töihin ja käytän äiteetä kaupas.
Minkä aterian söit viimeksi?: Vittu makaronia ja tonnikalaa.
Lukio vai yliopisto?: Kansalaisopiston kutomakurssit.
Oletko tylsistynyt?: Yleensä
Minkä äänen kuulit viimeksi?: Ääniä pääsäni. huh.
Mitä tuoksua nuuhkit viimeksi?: Paska täälä haisee.

YSTÄVYYS/RAKKAUS

Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä?: En
Haluatko jonain päivänä lapsia ja jos haluat, kuinka monta?: Aiva vitun monta pikkujonia. lol.
Mikä on sinulle tärkeintä ystävyydessä?: Perseraiskaus.

MUUTA TIETOA

Rikosrekisteri?: Poliisi on ystävä.
Mitä kieliä osaat?: Vaikka mitä!
Nimeä lempiasioita makuuhuoneestasi: öhh..
Asia, josta pidät itsessäsi vähiten: Mä oon täydellinen
Kamalin tunne maailmassa: Kuolemakrapula.
Ketä rakastat: Itteeni, tietty.
Ketä kaipaat: En itseasias just ny ketää.

SINÄ

Lempinimet: Mä tottelen melkein mitä vaan nimeä.
Nimesi alkukirjaimet: JJR
Kuinka vanhalta näytät?: Varmaan 15v.
Kuinka vanhan ihmisen tavoin käyttäydyt?: Varmaan 10v.
Silmälasit/piilolinssit: Ei. Tarttis kyllä ku mä en näe mitää.
Onko sinulla lemmikkejä?: Ei. Jos ei Jennaa lasketa.
Mikä saa sinut noloksi: Emt.
Mikä saa sinut ilahtumaan: Aina jokin turhuus joskus. emt.
Mikä huolestuttaa sinua?: Vaikka mikä.

OLETKO KOSKAAN...

Ajatellut, että kuolet: Joo
Halunnut karata: Oon karannutkin.
Kokeillut huumeita: SYNTI!
Harrastanut seksiä vieraan ihmisen kanssa: SYNTI!
Pinnannut koulusta: SYNTI!

huoh...Keskiviikko 22.03.2006 10:15

hö. ei oo parempaakaa tekemistä, vittujakos pitää herätä tähän aikaan.


MIELUISIN:

mehu? Mehukatin viheriä päärynämehu!

karkki? Melkein kaikki paitti ne pahat mitä jenna syö...

ruoka? Kaikki äiteen tekemät. ja jotku kuumat pitsat.

ravintola? Mikä tahansa missä ei soi joku amisjumputus

limsa? Kokis. jep.

baari? Eikö baari oo sama asia ku ravintola häh!? Karpalo sitte.

hedelmä? Porkkana ;)

keksi? Kaikki menne. paitti ne paskat kaurakeksit mitä kaikilla vanhoilla ihmisillä aina on.

jäätelö? Joku pingviinihomotuutti.

auto? No tämä nyt oi ihan tyhymä...

radiokanava? HAHAHAHA

tv-ohjelma? Öh.. Mitä nyt sattuu tulemaan. Simpsonit.

kaupunki? Vitu TEUVA!

vaate? Runkkarit aka olohousut.

cd? En mä kuuntele musiikkia. Se on syntistä.

ihminen? Homer Simpson.

eläin? Elukat on aiva mukavia. R.I.P. Bambam

päivä? Kunnon krapulamässysunnuntai

harrastus? Olin joskus lennokkikerhos. Se oli aiva mukavaa. Oli Oli!


KUMPI (perustelut perään)

auto vai pyörä? Auto. Ei kaadu niin helposti ku siinä on yleensä neljä pyörää.

bensa vai diesel? Bensa. Mut en mä paljo imppaa.

äiti vai isä? Miten niin kumpi?

TV vai tietokone? Tietokone <3

raha vai rakkaus? Raha. Kaikki on ostettavissa. Rakkauskin.

hissi vai rappuset? Rappuset. Hyi saatana mä pelkään hissejä.

alkoholi vai tupakka? SYNTIÄ!

lentokone vai laiva? Laiva. Pelikoneet ja viina.

ikea vai jysk? Onko nää jotain norjalaisia?

vanha vai uusi? Uusipaavalniemi. Tuplapoistot.

sukset vai lumilauta? Emmä. Kylymä.

iso vai pieni? Pieni. En mä sille mitää voi.

halpa vai kallis? Kallis. Kyllä rahaa on!

kahvi vai tee? Hyi saatana. Tee.

pepsi vai coca-cola? Kokis. Pepsi on aiva homo.

kalja vai siideri? Kalja. Siideri on viä enemmä homo.

kaulaketju vai ranneketju? Ketju ku ketju.

säästämäninen vai tuhlaaminen? Mihin vittuun sitä pitäis säästää? Pahan päivän varalle? LOL!

perhe vai ystävät? Anustapit. Leventää peräaukkoa mukavasti.

meno vai tulo? Pano.

muna vai kana? Kana. Emmä niin munista.

heti vai hetkenpäästä? Emmä ny ainakaa...

hihihihihihhahahahhiiiiiiSunnuntai 19.03.2006 19:48

ARVAKKAAS!!?? kuinka monta meetwurstia panin tänään leivän päälle!!!!???









VASTAUS::::




AIVA YLIMONTA!!!!!!!!!! ::D:D:D:D:D:D:D:D:D:DDDD