IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

Kauan sittenKeskiviikko 08.03.2006 20:37

Kauan sitten kirjoitin edellisen kerran päiväkirjaan. Siitä on itse asiassa niin kauan aikaa etten mitenkään voi muistaa, enkä jaksa, kirjoittaa pois jääneistä päivistä koosteita.
Sen verran nyt voi vaan sanoa, että olen ollut baarissa kolmena edellisenä viikonloppuna ja karaoke tietysti laulettu kymmenien biisien verran.
Kännejä ollut useasti ja töitä tehty hieman motivaation puutteessa.

Tänään oli töissä sitten urani toistaiseksi hiljaisin päivä, että silleen. Eipä siinä sitten muuta.
Mitään siis ei ole tapahtunut, tähän lienee hyvä lopettaa?

Tasan kuukausi synttäreihinLauantai 25.02.2006 01:48

Elikkä k'äydään siis viikon alusta alkaen viikko läpi.

Maanantaiana menin töihin puoliksi lääkehuuruissa ja luonnollisesti väsytti pävän päätteeksi, jätin baarireissun väliin vaikka miten teki mieli.
Nukkunaan menin lopulta noin puoli kymeneltä.

Tiistaina oli vittumainen työpäivä jonka jälkeen otin alkoholia sen verran että oli hyvä olo. Se teki hyvää, Shieldin katsoinsilti.

Keskiviikkona otin myös alkoholia sen verran, että oli humalaa hiukan. Siitä päivästä ei ole oikein muuta mainittavaa.

Torstaina ei oikeastaan tapahtunut mitään. Siis oikeasti ei mitään.

Perjantaina, eli tänään. Olin töiden jälkeen Alkossa ja kotiin päästyäni aloin juoda.
Aloin sitten myöhemmin katsomaan peliä Suomi-Venäjä. Tällä hetkellä peli on Suomelle 3-0.

Jatkuu jossain vaiheessa...
Pitkä aika taas viime merkinnästä, joten on taas hyvä kerrata päivien tapahtumat.

Elikkä torstaina menin duuniin myöhemmin muistaakseni, totta puhuen torstai on vähän hämärän peitossa.

Perjantaina oli suhteellisen paljon duunissa tekemistä, mutta silti lähdin tunnin aikaisemmin.
Kotiin Alkon kautta tietysti ja sitten juomaan.
Muisti meni rehellisesti sanottuna, tulihan niitä juomia aika paljon taas juotuakin.

Eilen heräsin joskus (ei voi enää muistaa) ja söin aamiaista ja sen semmoista.
Pelasin myös pitkästä aikaa sitä perus Dating Sims -peliä.
Kaverikin tuli käymään siinä olisikohan ollut neljän aikoihin (en ole ajasta varma) ja katsottiin tietysti myös mäkikisat, tai minä ainakin.
Kuten kaikki tietävät, niin Thomas Morgernstern voitti kultaa, Andreas Kofler hopeaa ja Lars Bystöl pronssia.
Mäkikisojen jälkeen baariin toisen kaverin kanssa lähestulkoon noin klo 21.10.
Tämän kertainen menomesta oli Olutpankki. Kapakka on mukava pikkuräkälä Itäkeskuksessa. Lauloin karaokessakin kolme biisiä, ensin Tapio Rautavaaran Reissumies ja kissa, sitten Lapin jenkka ja lopuksi intoa täynnä vielä Frederikin Jos jotain yrittää (harva meistä on rautaa).
Kotona olin lopulta joskus vähän ennen kahta.

Tänään on ollut taas niitä päiviä jolloin ns. vituttaa kun on seuraavana päivänä työpäivänä. Noh ei auta. Huomenna on kassavuorokin kaupan päälle.
No katsoin kuitenkin telkkarista Simpsonit ja pelasin myös monta tuntia Dating Sims -peliä jälleen.
Tuli sitten katsottua myös Akkaa päällä sekä Uuno Turhapuron veli. Jälkimmäisessa ei näytellyt jostain syystä Vesa-Matti Loiri.
Tulihan sieltä myös joku uutuus komediasarja, mutta nytten loppukoon kirjoittelut.

Hyvää yötä!

IltavuorolainenKeskiviikko 15.02.2006 22:54

Menin töihin hieman yli yhdeksäksi, koska minulla oli iltavuoro. Heti tuntui kaiken menevän pieleen, mutta sitten tilanne helpottui ja päivä sekä ilta sujuivat nopeasti.
Duunin jälkeen parturiin, hiusten pesu tuntui hyvältä, mutta en ollut lopputulokseen aivan tyytyväinen.
No sitten ehdin kotiin nipin napin Salkkareihin. Sen jälkeen avasin Black Catin ja juon sitä tälläkin hetkellä, ei vaan saa liikaa innostua. Kohta alkaa C.S.I mutta en ole nyt tällä hetkellä siitä kovin innostunut.
Ei tässä sitten muuta.

Hyvää illanjatkoa!
Maanantain kirjoittelut jäivät väliin, joten laitan sen tähän.

Eli eilen menin duunin vähemmän väsyneenä kuin normaalisti, syynä oli se etten ollut ottanut unilääkettä.
Noh duunipäivä meni hyvin, lähdin suuren plussamääräni takia tuntia aiemmin kotiin.
Meinasin poiketa baarissa, mutta jätin silti väliin. Myös Alkossa meinasin käväistä, mutta onnistuin välttämään senkin. Kotonakin olivat viinapullot, mutta niitäkään en avannut.
Pelasin Galaxy Angels -peliä tietokoneella, katsoin Salkkarit, Käenpesän ja 70' show:n ja menin nukkumaan.

Tänään menin väsyneenä duuniin ja olin yllättäen kassavuorossa, sehän kävi hyvin, koska huomenna on iltavuoro (puoli kuuteen) joten voin hyvin mennä myöhemmin töihin huomenna.
Töiden jälkeen menin melkein baariin, mutta koska huomasin ikkunasta sen olevan ihan täysi, jätin väliin ja poikkesin Alkosta ostamassa seitsemän Cruiseria (enempää ei kaupassa ollut).
Tänään ne siis juon ja olen netissä, luonnollisesti aion katsoa myös ohjelmat; Salatut Elämät ja Shield...

...nyt jatkuu, muistin ettei Salkkareita tulekaan koska sieltä tulee Telvis-gaala. Ostin myös tarpeetonta ihkusälää galleriasta 600 poletin edestä (hinta kuusi euroa).

Hyvää ystävänpäivää!
T. Jarkko

Viinaa oli, mutta...Maanantai 13.02.2006 00:19

Eilinen, eli lauantai, ei alkanut erikoisella tavalla. Mietin mitä oli tullut tehtyä viime yönä kun olin sammunutkin jossain vaiheessa.
Katsoin yhdistetyn jonka Hannu Mannisen piti voittaa, mutta toisin kuitenkin kävi.
Kisan jälkeen menin kauppaan ostamaan kissanhiekkaa sekä lonkeroita.
Juomia oli yhteensä vaikka kuinka paljon. Kuitenkin join vain reilut 10 alkoholiannosta ja pystyin lopettamaan juomisen sen jälkeen vaikka kuinka teki mieli juoda lisää ja oli viinaakin jäljellä.

Tänään heräsin jo ennen kymmentä ja päivä onkin tuntunut matelevan, kunnes katsoi mäkihyppykisan. Lars Bystöl voitti kultaa ja Matti Hautamäki hopeaa.
Kisojen jälkeen tuli telkkarista Daredevil jota aloin katsomaan ja katson edelleen. Elokuva on mielestäni parempi kuin mitä aluksi odotin, katson sen loppuun ja tässä koneella samalla ainakin hetken aikaa.

Hyvää illanjatkoa!

5. helmikuutaSunnuntai 05.02.2006 19:49

Nonniin, elikkä edellisen kerran kirjoitin päiväkirjaa torstaina, joten kerrataanpas sitten taas edellisiä päiviä.

Elikkä perjantaina oli kassavuoro duunissa, ei ollut oikein fiiliksiä siellä olla, mutta loppuun asti jaksoin.
Töiden jälkeen menin Alkon kautta kotiin. Kotona tuli ryypättyä, sammuttua ja lopulta muistinmenetys.

Eilen kävin Rossossa syömässä ja juomassa, sitten sieltä kodin kautta frendin kanssa Herttuan Krouviin.
Siellä sitten juotiin ja minulle ei tarjoiltu yhdessä vaiheessa koska olin silloin liian humalassa. Kotiinhan sieltä oli sitten lähdettävä. Rahaa meni 30,50 euroa ja sen lisäksi taksimaksu. Sitten vaan nukkumaan.

Tänään heräsi noin yhdeltätoista ja aamusnapsit piti ottaa, mutta jäi nyt ottamatta kuitenkin. Katsoin joukkuemäen, jonka Suomi voitti reilulla erolla.
Söin ja sen jälkeen katsoin Simpsonit.
Ei kai siinä muuta. Tänään tuskin mitään mainittavaa tulee tapahtumaan, joten se on moro!

Pitkä kotimatkaKeskiviikko 01.02.2006 22:21

Menin tänään duuniin hieman yli yhdeksäksi ja olin puoli kuuten, mutta kotimatka sujui odotettua kauemmin.
Kaikki alkoi myöhästymisestäni Mellumäkeen menevästä metrosta, sitten menin Vuosaareen menevällä ja jouduin jäämään Itäkeskuksessa pois. Luonnollisesti tajusin Alkon olevan aivan lähellä ja menin sinne. Rahaa ei ollut lompakossa ja jouduin lähtemään pois Alkosta. Pankkiautomaatit olivat tietenkin tuurillani epätoiminnassa ja ainut toivoni oli tienata pullo kahdella euroa ja risat.
Menin Täyspottiin pelamaan 20 sentin panoksella, kauan siinä meni, mutta lopulta oli rahaa noin kahdeksan euroa ja sain yhden Black Catin (hinta 7,20 euroa). Sitten vaan bussilla kotiin hieman yli seitsemäksi.
Yhteensä kotimatka kesti siis noin puolitoista tuntia. Eipä siinä sitten ehtinyt kuin syödä ja katsoa Salkkarit. Huikkaa otan tietenkin nyt ennen C.S.I:n alkua ja ehkä siinä samallakin.

Mutta lopetellaan nyt.
Moikka!

Viikonloppu ja muutaTiistai 31.01.2006 20:07

Eli ilmeisesti kirjoitinkin jo perjantain, joten siitä eteenpäin sitten. Elikkä:

Lauantaina join taas niin, että muisti lähti. Muuta en heti muisti, mäkihypyn katsoin, jossa Suomi sain kolmoisvoiton (Matti Hautamäki - Tami Kiuru - Janne Ahonen).

Sunnuntaina olin selvänä, mutta en siltikään parhaalla mahdollisella tavalla muista. Taisin katsoa elokuvan joka tuli telkkarista kahdeksalta telkkarista, nimeä en muista ja joku joka muistaa voisi sen minulle kertoa.

Maanantaina takaisin töihin, olin niin uupunut, että piti jo puoli kymmeneltä mennä nukkumaan. Hyvin sain jopa untakin.

Tänään heräsin melko väsyneenä, vaikka olinkin nukkunut yhdeksän tuntia. Työpäivä meni ihan hyvin, lupasin olla huomenna iltavuorossa (eli puoli kuuteen).
Töiden jälkeen kävin baarissa vetämään kahvirommit ja sieltä Alkon kautta kotiin. Pakko sitä on hiukan ottaa.

No ei tässä muuta...

Takaisin arkeenPerjantai 27.01.2006 22:49

En kirjoittanut irc-gallerian päiväkirjaan koko lomani aikana, eli lienee taas vaihteeksi kerrata lomani tapahtumia.

Tiistaina oli verikokeet, sitten sukulaiselle syömään ja sieltä Alkon kautta kotiin ja ryyppäämään kaatokännit. Muisti meni.

Keskiviikkona oli aamulla aika masentava olo, aamulla piti mennä baariin. Taas vaihteeksi baarireissu jäi väliin.
Siinä neljän maissa kävin sitten viinakaupassa ja kotiin dokamaan ja menettämään muistini.
Huomioitavaa on muuten se, että söin keskiviikkona vain yhden nakin.

Torstaina oli aamulla vaan väsynyt olo, mutta pakko oli ylös nousta, juomat oli juotu edellisenä iltana jo, joten ei voinut mitään.
Syönyt en yhtään mitään, joten en käytännössä ollut syönyt mitään kahteen päivään.

Tänään heräsin aika tärisevänä ja muutenkin huonossa kunnossa, mutta selvisin hyvin kun söin ruokatunnilla lähes koko pizzan ja join melkein litran Coca Colaa.
Sen jälkeen oli taas voimia ja jaksoin tehdä päivällä taas entiseen malliin.
Töiden jälkeen taas Alkoon ja aloin Studio Impossiblen jälkeen juomaan. Olen myös syönyt, joten kaikki on taas tuon suhteen hyvin...