Aamulla herättyäni minulla oli kamala krapula pitkästä aikaa, todennäköisesti johtui antibiooteistani joita olen syönyt koko viikon.
Joka tapauksessa oksensin lopulta aamupillerini pois ja se ei tee kuurilleni hyvää.
Koska oksensin myös matolle, niin oli maton pesun aika. Se oli krapulassa raskasta ja elimistö reagoi siihen luonnollisesti.
Olo helpottui noin kolmen maissa huomattavasti. Söin kuuden aikoihin pizzaa ja pidin pientä taukoa katsoen telkkaria.
Juomaan aloin vasta yhdeksän aikoihin suunnilleen. Yritän parhaani mukaan ottaa kohtuudella, mutta enhän minä siihen pysty, sillä viskilasi tyhjenee kovaa vauhtia koko ajan.
Tällä hetkellä olen kuitenkin vielä ihan hyvässä kunnossa.
Se on sitten vaan hyvät illanjatkot!