IRC-Galleria

Jokelassa on tapahtunut tänään kauhea tragedia. Kahdeksan on kuollut abipojan ammuskeluissa ja hän itse on kriittisessä tilassa teho-osastolla. Otan osaa suuresti uhrien, heidän omaistensa ja kaikkien tapahtumasta kärsineiden puolesta.
Haluaisin tuoda esille erään näkökulman tapahtuneeseen. Puolustelematta hetkeäkään tämän pojan tekoja, haluaisin kysyä mikä meidän ulkopuolisten osuus on tässä kaikessa? Ammuskelija on/on ollut koulukiusattu ja masentunut (tietoni perustuvat uutisiin, hs.fi) mitä asialle on tehty? En ole kuullut sanaakaan, että poika olisi käynyt terapiassa (korjatkaa jos olen väärässä), kukaan ei ole sanonut olleensa huolissaan pojasta, häntä on vain "luokiteltu" poliittisesti valveutuneeksi, filosofistiseksi pojaksi. Miksi? Väitetäänkö, ettei pojasta ole koskaan huomannut mitään?
Meillä kaikilla on nyt aika katsoa peiliin. Poika oli koulukiusattu, ja voin sanoa ihan omastakin kokemuksesta, että loukkaukset eivät unohdu kovin helposti. Kuinka monta kertaa olemme loukanneet jotakuta, tuttua tai tuntematonta, sanoin tai teoin, unohtaen asian samantien tai ohittamalla asian olankohautuksella. Ihminen, joka on kiusattu, jonka itsetunto on huono ja joka on jopa masentunut, ei hevillä unohda näitä asioita, vaikka loukkaaja on ollut tuntematonkin. Oikeastaan sitä suuremmalla syyllä, sillä ajatuksena voi olla, että jopa tuntemattomatkin nauravat/haukkuvat minua.
Mieti, joku jolle olet naureskellut kerran joskus kadulla voi muistella tilannetta silloin, kun viiltelee ranteitaan. Tilannetta, jota itse et ehkä edes muista! Mieti kaksi kertaa, kun mieleesi juolahtaa "onkohan tuolla kaikki hyvin". Kokeile hymyillä, se voi helpottaa tuntemattoman oloa, halaa, jos olet läheisempi. Kun näet jonkun kärsivän tai jotakuta kiusattavan, puutu. Tiedän, että kärjistän, mutta tässä nähtiin minkälaisen summan niin moni pieni tai iso asia tekee. Pieni ystävällinen ele tuntemattomalle voi vaikuttaa enemmän kuin uskotkaan, ja se ehkä saa jonkun "auvisen" miettimään itsekin vielä kerran.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.