IRC-Galleria

jAA.Maanantai 12.03.2012 17:06

SEURAAVALLA KESÄLOMALLA AION :

Ryypätä perseet olalle.
Iskeä uuden poika- tai tyttökaverin.
Lähteä lomamatkalle.
Nukkua yli yhteen päivällä.
Lukea kokeisiin, tenttiin jne.
Lähteä jonnekin, missä en ole ikinä ennen käynytkään.

MINULLA ON :

Yli 100 e käteisenä lompakossa.
Vain alle 10 e käteisenä lompakossa.
Mesekeskusteluja auki.
Meikatut kasvot juuri nyt.
Ihana harrastus, jonka kanssa vietän joka päivä aikaa.
Niin päättömiä ideoita, että joskus itsekin ihmettelen mistä keksin ne.
Yksi todella hyvä tyyppi mielessä, jonka jutuille nauran aina.
Sipsiä tai karkkia nyt lähettyvilläni.
Dietti kesken.
Luokanvalvoja/ryhmänohjaaja, joka saa pinnani kiristymään päivä päivältä enemmän.
Kammottavia muistoja ryyppyreissuilta.
Noloja muistoja lapsuudesta.
Ainakin kaksi lävistystä.
Suunnitelmia ensi viikonlopulle.
Poreallas kotona.

MINÄ OLEN:

Pyörtynyt.
Itkenyt jonkun pojan vuoksi.
Sammunut.
Itkenyt ja nauranut samaan aikaan.
Sairastanut angiinaa.
Leikkinyt barbeilla yli 12-vuotiaana.
Omistanut monta laatikollista leluja.
Laulanut suihkussa kovaa.
Tehnyt runoja.
Tehnyt novelleja.
Voittanut juoksukilpailun.
Ollut helikopterissa.
Käynyt Espanjassa.
Ollut pommisuojassa.
Lyönyt jotain.
Ollut kiusaaja.
Saanut kokeesta 5.
Saanut kokeesta 4.
Saanut kokeesta 9.
Haukkunut opettajaa.
Omistanut yli 1000 euroa.
Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat.
Omistanut 2 kännykkää samaan aikaan.
Nolannut itseni ihastukseni edessä.
Paennut lemmikkiä.
Ollut sairaalassa.
Ollut poliisiautossa.
Ollut ulkona yli neljään yöllä.
Valvonut yli 30 tuntia putkeen.
Juonut viikon putkeen.
Repinyt rahaa.
Heittänyt kännykän veteen. :D:D:D
Penkonut roskiksia.
Ollut suossa.
Ajanut autoa.
Ajanut ryteikköön pyörällä.
Hyppinyt trampoliinilla.
Tuhonnut äidin meikkejä.
Heittänyt hyvää ruokaa roskiin.
Ollut häissä yli neljä kertaa.
Omistanut nokkahuilun.
Soittanut pianoa.
Ollut musikaalissa.
Nähnyt ufon.
Haukkunut äitiä huoraksi.
Haukkunut isää homoksi.
Ollut koneella yli 10 tuntia putkeen.
Pitänyt lintua sormella.
Tanssinut salsaa.
Nähnyt vanhempien tappelevan.
Kuullut harhoja.
Piirtänyt ruumiita.
Säveltänyt laulun.
Käynyt nollaluokan.
Käynyt kymppiluokan.
Eksynyt tutussa paikassa.
Haukkunut jotain ja tämä on kuullut sen vahingossa.
Ollut töissä.
Ollut nelosen oppilas.
Sairastanut astmaa.
Allerginen yli kuudelle asialle.

OMISTAN :

Auton
Kännykän
Kameran
Tietokoneen
Kuntopyörän
Tauluja
Meikkejä
Koulurepun tai -laukun
Silmälasit
Penaalin
Kannettavan tietokoneen

HALUAISIN:

Kalaa
Lihaa
Jäätelöä
Karkkia
Rahaa
Mehua
Vettä
Limsaa
Suklaata
Ruokaa
Päästä uimaan
Käydä diskossa
Meikkejä
Uuden kaverin
Vaatteita
Järjestelmäkameran
Pankkitilin

MINÄ OLEN:

Joutunut sosiaaliviranomaisten
...tai poliisien kanssa tekemisiin.
Saanut turpiin kaverilta.
Heittänyt kännykkäni seinään.
Ollut Children of bodomin keikalla.
Katsonut Summerlandia.
Saanut kympin kokeesta.
Saanut nelosen kokeesta.
Ollut jälki-istunnossa.
Sanonut jollekulle etten tarvitse häntä elämässäni.
Satuttanut jotain ihmistä todella pahasti.
...enkä edes katunut sitä.
Laihduttanut kauan ja onnistunut siinä mielestäni.
Koittanut matkustaa pummilla mutta epäonnistunut
....onnistunut.
Lyönyt/puristanut jotain takamuksesta.
Uinut avannossa.
Astunut lehmänläjään paljaalla jalalla.
...vahingossa.
...tahallaan.
Tapellut opettajan kanssa.
Ollut ruotsinlaivalla kaato kännissä
Ollut monta päivää syömättä.
Syönyt sushia.
Fanittanut Spice Girlsiä.
Karannut kotoa.
"Karannut" koulusta.
Nukahtanut tunnille.
Ottanut lävistyksen muualle kuin korviin.
Tehnyt itse lävistyksen.
Pessyt hampaat vahingossa väärällä harjalla.
...tahallaan.
Äänestänyt Idolsin/Popstarsin kilpailijaa.
Syönyt samaa purkkaa kuin viisi muuta ihmistä
Leikannut itse itselleni uuden hiustyylin.
Ollut jossain festareilla.
Sanonut jollekin "rakastan sinua" ja tarkoittanut sitä.
Juossut ulkona pelkissä alusvaatteissa.
Saanut valituksia naapureilta.
Rikkonut ikkunan.
Saanut pojan itkemään.
Katsonut telkkaria putkeen yli seitsemän tuntia.
Yrittänyt baariin alaikäisenä.
...onnistunut siinä.
Poistanut tästä kyselystä jonkun kohdan, jota en halua paljastaa muille.
Valehdellut tässä gallupissa.

jaa moro oon jätkäTorstai 01.03.2012 18:56

Poikamainen puolesi:
[1] Rakastat huppareita
[2] Rakastat farkkuja
[3] Koirat ovat parempia kuin kissat
[4] Olet vahingoniloinen
[ ] Olet pelannut poikien kanssa samassa joukkueessa
[ ] Shoppailu on kidutusta
[ ] Inhoat surullisia elokuvia
[5] Omistat Xboxin
[6] Olet leikkinyt pienenä leluautoilla
[7] Olet halunnut olla palomies
[8] Sinulla on DS, PS2/ PS3 tai Sega.
[ ] Sinulla on ollut pakkomielle Power Rangerseihin
[9joskus] Katsot urheilua TV:stä
[10] Pyydät isältäsi neuvoja
[ ] Haluaisit omistaa satoja baseball-lippiksia
[ ] Tykkäät käydä jalkapallopeleissä
[ ] Olet kerännyt/keräät baseball kortteja
[ ] Roikkuvat farkut ovat makeita
[11] On outoa pitää pyjamabileitä
[12] Vihreä, musta, punainen, sininen tai hopea on yksi lempiväreistäsi
[13] Sinusta on hauska tehdä hulluja juttuja välittämättä mitä muut ihmiset ajattelevat
[14] Urheilu on hauskaa
[15] Puhut ruoka suussa
[ ] Käytät boksereita
[16] Rakastat moottoripyöriä
tulos: 16

Tyttömäinen puolesi:
[ ] Käytät huulikiiltoa
[1] Tykkäät shoppailusta
[ ] Käytät eyelineria
[2] Sinulla on sama paita useana erivärinä
[ ] Pukeudut pinkkiin
[3] Pyydät äidiltäsi neuvoja
[ ] Mielestäsi cheerlearding on urheilua
[ ] Inhoat pukeutua mustaan
[en ennää] Tykkäät hengailla ostareilla/kauppakeskuksissa
[ ] Tykkäät käydä manikyyreiisä/pedikyyreissä
[4] Tykkäät pitää koruja
[ ] Hameet ovat suuri osa garderobiasi
[ ] Shoppailu on yksi lempiharrastuksistasi
[5] Et pidä Star Wars-elokuvasta
[6] Olet harrastanut cheeleadingia, kuntosalia tai tanssia
[ ] Sinulla menee noin tunti käydä suihkussa, pukeutua, meikata ja valita asusteet
[7] Naurat paljon
[8] Sinulla on enemmän kuin 10 paria kenkiä
[9] Välität ulkonäöstäsi
[10] Pukeudut aina mekkoon kun siihen on mahdollisuus
[11joskus] Käytät hajuvesiä
[ ] Leikit pienenä nukeilla
[ ] Tykkäät meikata toisia ihmisiä
[13] Tykkäät ottaa itsestäsi kameralla kuvia kun sinulla on tylsää
[14] Pelkäät ötököitä
tulos: 14

sadfaceTiistai 14.02.2012 17:29

henkilö, jota sinulla on ikävä
milloin näitte viimeksi ? » viime viikolla?
kauanko olette tunteneet ? » joku 2 vuotta kohta?
milloin näette seuraavan kerran ? » en tiä..
millaisena muistat hänet ? » rakas ja luotettava..
henkilö, jonka kanssa olit ennen läheisempi kuin nykyään
miksi ette enää ole niin läheisiä kuin ennen? - ihmiset muuttuu.
haluaisitko vielä olla läheinen hänen kanssaan? - mm
oletteko yhä väleissä? - ollaanollaan
oletko ollut hänen luonaan yötä? - jeppis
henkilö, jolle viimeksi tekstasit
onko hän sinua nuorempi vai vanhempi? - nuorempi
onko hän sinulle tärkeä? - on!!
riitelettekö usein? - noei !
rakkaus
onko joku ihastunut tai rakastunut sinuun - ei kiinnosta
koska viimeksi joku on kertonut sinulle rakastavansa sinua? - joku kuukausi sitte
haluatko isona naimisiin - tahdon!
kaipaatko ketään - toellaki
уѕтäνäт
onko sinulla paljon ystäviä - tarpeeksi
voiko exän kanssa olla kaveri - riippuu
kuka oli ensimmäinen hyvä kaverisi - julia
kenet kaverisi olet tuntenut kauiten - mira oona julia annika
kenet ystävistäsi ottaisit mukaan autiolle saarelle - ^ + pari muuta
нeɴĸιlö
jonka kanssa viimeksi shoppailit - tytöööt
jonka kanssa viimeksi halailit - hmm, vissii artun :D
jonka kanssa viimeksi puhuit mesessä - ei pysty muistaa
jonka kanssa viimeksi itkit - en muista
jonka haluisit nähdä - se jääköön nimeämättä
jota viimeksi pidit kädestä kiinni - tiitu
joka viimeksi soitti sinulle - isäntä
joka sai sinut viimeksi nauramaan - en muista
joka viimeksi lauloi - tä
joka viimeksi tanssi kanssasi - hmm moni

aasdMaanantai 13.02.2012 16:27

Tee tämä niin viikonlopusta tulee paras ja ikimuistoinen!

JÄTKÄT
- pisin tuntemasi miespuolinen ystäväsi? - hmmm, en muista kyllä yhtään :D
- kuka poika on saanut sinut onnellisemmaksi kuin olet koskaan ollut? - sitä voi kaikki miettiä hiljaa pienessä päässään, kusipää se oikeesti o
- kaipaatko häntä ? - mm
- oletko ihastunut? - een
- edes vähän? - en
- voisitko himoita ystäväsi poikaystävää? - no e

MUIJAT
- paras naispuolinen ystäväsi? - julia tiitu mira ja nää
- tykkäätkö pitää tyttökavereidesi kanssa leffailtoja? - juu
- voisitko seurustella tytön kanssa? - never know
- oletko käynyt ystäväsi kanssa jossain hemmottelussa ? - ei meikä tiä :D
- onko sinulla joskus ollut cat fight ystäväsi kanssa? - on :D:D
- riiteletkö usein kavereidesi kanssa? - en

LOVE
- haluaisitko nyt halata jotain tiettyä ihmistä? - mm
- milloin itkit viimeksi? - eile
- kenen kanssa haluaisit parhaillaan olla kahdestaan? - nojaa
- mikä on ihaninta, mitä sinulle on sanottu? - ei pysty kertoo
- rakastaako sinua kukaan? - äiti ♥
- ikävöitkö ketään juuri nyt? - vähän juu
- onko kukaan pussannut sinua tänään? - eei
- kenen vieressä viimeksi nukuit? - artun :DDDDD
- kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa? - äitin
- kenen kanssa viimeksi nauroit? - tiiitu
- ketä halasit viimeksi? - varmaan joku tiitu yms?
- kuka kavereistasi asuu sinua lähimpänä? - täällä isän lähellä arttu :) äitillä sit vissiii juho

uliLauantai 11.02.2012 15:34

ASKEL YKSI:
– Nimi: Rosa-Maria
– Syntymäaika: 230896
– Lempinimi: tappi, tappivanukas, pätkä, rospuli, rosa, roger, rooge, lutka... yms :D:D:D joo mun kaverit on ihania <3
– Silmien väri: siniset
– Hiusten väri: tummat
– Horoskooppimerkki: neitsytleijona

ASKEL KAKSI:
– Kengät, joita pidit tänään jalassasi: ei oo ollu vielä tänää kenkiä jalassa, mut laitan ruskeat korkkarit
- Heikkoutesi: VALKOSUKLAA !! <3
– Pelkosi: menettäminen..
- Täydellinen pitsa: kinkku tonnikala
– Asia(t), jotka haluaisit saavuttaa?: niitä on paljon

ASKEL KOLME:
– Paras fyysinen ominaisuutesi?: hmmmm... en mie tiiä
– Nukkumaanmenoaikasi?: viikolla 11-12 ja viikonloppusin 2-6
– Muisto, jota kaipaat eniten?: viime kesä ja kaikki ne hetket nikon kans ois kiva saaha takas :(

ASKEL NELJÄ:
Tämä vai tuo...
– Pepsi vai Cokis?: kokis
– McDonald's vai Hesburger?: hese
– Lipton Ice Tea vai Nestea?: liptoni
– Suklaa vai vanilja?: suklaa
– Cappuccino vai toffee?: toffee

ASKEL VIISI:
– Kiroiletko?: joo
- Laulatko?: joo !
– Tanssitko?: joo
– Onko sinulla ihastusta?: on.........
– Uskotko meneväsi yliopistoon?: ehkä
– Haluatko mennä naimisiin?: juu !!
– Kärsitkö matkapahoinvoinnista?: riippuu
– Luuletko olevasi viehättävä?: noe
– Oletko terveysintoilija?: ee
– Tuletko toimeen vanhempiesi kanssa?: äitin joo isän en

ASKEL KUUSI:
Oletko viimeisen kuukauden aikana..
– Käynyt shoppailemassa ostoskeskuksessa: olen
– Syönyt kokonaista suklaarasiaa: e
– Syönyt sushia: e
– Esiintynyt lavalla: e
– Luistellut: e
– Leiponut keksejä: e
– Avantouinut: e
– Varastanut mitään: joo.. D:

ASKEL SEITSEMÄN:
Oletko koskaan..
– Pelannut peliä, joka on vaatinut vaatteiden vähentämistä?: en muuista
– Viuhahtanut: en muistaakseni :D
– Tullut hakatuksi: ee

ASKEL KAHDEKSAN:
– Ikä, jolloin toivot pääseväsi naimisiin?: 23-30
– Kuvaile unelmiesi häät?: talvihäät !!

ASKEL YHDEKSÄN:
Seurustelukumppanissa..
– Paras silmien väri?: ei ole väliä, mutta ikävä mulla on niitä ihan vaalean siniharmaita :((
– Paras hiusten väri?: ei oo väliä
– Lyhyt vai pitkä tukka?: riippuu iha siittä kummat sopii paremmin
– Pituus? - no sillä nyt ei oo väliä ku kaikki on jokatapauksessa mua pitempiä :D

ASKEL KYMMENEN:
– Kuinka monen ihmisen käsiin luottaisit elämäsi?: parin
– Kuinka monta tatuointia sinulla on?: 0
– Kuinka monta lävistystä sinulla on?: korvikset vaa

MENNEISYYSOSIO:
Oletko oksentanut julkisella paikalla?: en
Mitä on mielessäsi juuri nyt?: niko..

TULEVAISUUSOSIO
Millaisen asunnon haluaisit?: semmosen hienon
Mikä haluat olla ammatiltasi?: lentäjä, tai sit nuoriso-vapaa ajan ohjaaja TAI putkiasentaja
Missä näet itsesi viiden vuoden kuluttua?: ojan pohjalla

YLEISPÄTEVÄOSIO:
Pidätkö karkkikaulakoruista? : nojaa
Milloin viimeksi kaaduit tai törmäsit johonkin?: hmm en muista :D
Mitä olet syönyt viimeksi?: juustokakkua
Suosikkilimpparisi?: kokis
Oletko koskaan muuttanut?: olen !! päälle 10 kertaa..
Oletko koskaan voittanut mitään yli 50 euron arvosta?: en
Kuunteletko musiikkia tällä hetkellä?: joo
Kuinka pitkä aika syntymäpäivääsi?: puoli vuotta
Milloin olet ollut kaikista surullisimmillasi elämäsi aikana?: 2.1.2012 ja siitä eteenpäin.
Kuinka paljon kello on?: 13.33
Käytätkö eBayta ostamiseen tai myymiseen?: mikäseo
Oletko koskaan kuullut sinusta tehtyä laulua?: e
Jotain, mitä haluaisit tapahtuvan vuonna 2012?: ei pysty kertoo
Kesä 2012?: oispa samanlainen ku viime kesä !

.Perjantai 03.02.2012 02:42

Ole oma itsesi
Mikä on olo? - masis
Milloin itkit viimeeksi? - hmmh, tällä viikolla
Mitä olet tehnyt tänään? - opiskellu ja vammannu
Mikä on nimesi? - rosa
Pidätkö siitä? - e

Tuttavat tulevat ja menevät, mutta ystävyys on ikuista
Onko sinulla parasta ystävää? - onon
Kuka on paras miespuolinen ystäväsi? - artttu ! :) ♥
Kuka on paras naispuolinen ystäväsi? - juliaa ! ♥♥
Onko sinulla paljon kavereita? - tarpeeks

Onni ei tule etsien, vaan eläen
Rakastatko ketään? - mm..
Rakastaako sinua kukaan? - tuskin
Haluaisitko halata jotain tiettyä henkilöä juuri nyt? - JOO
Seurusteletko? - en..
Kuunteletko tällä hetkellä musiikkia? - joo
Mitä sinulla on päälläsi? - jumpsuit
Haluaisitko muuttaa jotain menneisyydessäsi? - todellaki
Haluaisitko elää jonkun päivän uudelleen? - moniaki
Haluaisitko kertoa jotain tietylle henkilölle, mitä et joskus pystynyt sanomaan? - mm.
Oletko koskaan miettinyt, kuka on elämäsi tärkein henkilö? - tälläki hetkellä

Kokemus, on se mitä sait kun et saanut sitä mitä halusit
Kenen vieressä viimeeksi nukuit? - öööp, julian?
Kenelle kerroit viimeeksi murheistasi? - julialle ja tiitulle
Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa - äiti
Kenen kanssa sinulla on parhaat muistosi? - monien :)
Kenen kanssa viimeeksi nauroit? - julian
Kenelle pystyt kertomaan kaikki murheesi? - julialle melkeempä ihan kaiken, tiitulle suurimman osan

Hymyile ja koko maailma pitää sinua idioottina
Pidätkö itseäsi viisaana? - jotenki juu
Meneekö sinulla kauan tajuta asioita? - joskus
Nauratko enemmän kuin itket? - joo
Kerro tähän joku asia, joka naurattaa sinua aina kun muistelet sitä? - vapise tero. emt
Mitä aiot tehdä tämän jälkeen? - emt

en rauhotu..Perjantai 27.01.2012 00:51

Jos rastitat yli 50 , olet hullu
Jos rastitat yli 100 , RAUHOTU VITUN HULLU


Olen...
[ ] Tullut umpikännissä kotiin
[ ] Nukkunut samassa sängyssä monta vuotta itseäsi vanhemman vastakkaisen sukupuolen henkilön kanssa
[1] Kontannut koulun lattialla
[2] Sanonut opettajaa vahingossa äidiksi/isäksi
[3] Poiminut sieniä
[4] Juossut todella henkesi edestä
[ ] Murtautunut autoon
[ ] Unohtanut jotakin lentokoneeseen
[5poski] Pussannut serkkuasi
[6] Polskutellut Serenassa
[7] Uinut vaatteet päällä
[8] Laulanut mikrofoniin
[ ] Nyt koulussa
[9] Kokeillut nuuskaa
[10] Leikkinyt vetäväsi huumeita ja kiskonut nenääsi tomusokeria tms
[11] Oksentanut ihmisen päälle
[12] Purrut kissaa, kun se on purrut sinua
[13] Haukkunut koiralle
[ ] Mennyt viemään roskia ja heittänyt roskasäiliöön vahingossa roskapussin sijaan oman laukkusi
[14] Potenut vauvakuumetta
[ ] Ollut raskaana
[15] Kaatunut mopolla
[ ] Liukastunut banaanin kuoreen
[16] Pessyt ikkunoita
[ ] Maistanut mustekalaa
[ ] Ollut ambulanssissa
[17] Käynyt huussissa
[ ] Ratsastanut kamelilla
[18] Harjannut kissaa
[ ] Ollut jälki-istunnossa
[19] Lyönyt kaveria
[ ] Halannut naapuria
[ ] Heittänyt televisiota ikkunasta
[20] Yöpynyt hotellissa
[ ] Käynyt Amerikassa
[21] Puhdistanut wc-pönttöä
[22] Käynyt Puuhamaassa
[ ] Ollut musiikkivideossa
[23:D:D] Kokeillut isäsi pitkiä kalsareita
[ ] Rikkonut ikkunaa
[24] Nukkunut villasukat jalassa
[25] Syönyt kuivattuja banaanilastuja
[26] Mokannut kotitalouden tunnilla
[ ] Tehnyt yli 80€ kännykkälaskun
[27] Leikannut lemmikkisi kynsiä
[ ] Pessyt vauvaa
[28] Ollut päivän syömättä mitään
[ ] Ajanut traktorilla
[ ] Tilannut taksia
[ ] Yrittänyt iskeä itseäsi yli 7 vuotta vanhempaa ihmistä
[ ] Ajanut viiksiä
[29] Syönyt / pureskellut kynsiä
[30] Soittanut pilapuhelua
[ ] Ollut Ankkarockissa
[31] Rikkonut lupaustasi
[32] Ollut moottoripyörän kyydissä
[33] Haukkunut hoppareita
[ ] Kuullut kunnasta nimeltä Vesanto
[34] Kuunnellut klassista musiikkia
[35] Ajanut pyörällä laiturilta järveen
[36] Sekoillut humalassa
[37] Koskenut sähkölankaan
[38] Nielaissut jääpalaa
[39] Haukkunut hevareita
[ ] Ollut vaahtobileissä
[ ] Lähettänyt viestiä mtv3 chattiin
[40] Soittanut väärään numeroon
[ ] Oksentanut ruusupuskaan tms
[41] Itkenyt ilman mitään syytä
[42] Laskenut pulkalla katolta
[43] Nostanut lippua salkoon
[44] Tehnyt jotain todella tyhmää katumatta hetkeäkään
[ ] Saanut turpaan tuntemattomalta
[45] Matkustanut peräkontissa
[ ] Siivonnut lattialta oksennusta
[ ] Kävellyt yli 10cm koroilla
[ ] Tilannut Miss Mix-lehteä
[46] Saanut 4 kokeesta
[47] Pelannut kännykällä kirkossa
[ ] Vastannut seuranhakuilmoitukseen
[48] Nähnyt jossain julkkiksen
[49] Pelännyt hämähäkkejä
[ ] Kirjoittanut Reginaan
[ ] Ihaillut gootteja
[50] Ollut puolukassa
[ ] Poistanut punkkia
[51] Nolannut itsesi ihastuksesi edessä
[52] Laulanut kun olet ollut kävelyllä ja kuvitellut ettei kukaan kuule
[ ] Hypännyt 10 metristä pää edellä
[53] Kerännyt mansikoita
[ ] Ajanut mopolla päin seinää
[54] Seisonut hevosen selässä
[55] Käynyt navetassa
[ ] Kokeillut vanhusten vaippoja
[56] Esittänyt Güntheria
[ ] Juonut pepsiä ja maitoa sekaisin
[57] Tuntenut mielisairasta
[ ] Hypännyt benjihyppyä
[58] Eksynyt kaupungille
[59] Laittanut metalliesinettä mikroon tai muuta mitä sinne ei saisi laittaa
[ ] Astunut lehmän paskaan
[60] Nielaissut purukumia
[ ] Ollut / vieraillut vankilassa
[61] Itkenyt itseäsi uneen
[62] Ajatellut itsemurhaa
[63] Tykännyt The Rasmuksesta
[64] Täyttänyt 14 vuotta
[ ] Käynyt psykiatrilla vierailulla
[65] Juonut Hyla-maitoa
[ ] Ollut krapulassa
[66] Herännyt samasta sängystä vastakkaisen sukupuolen kanssa
[ ] Fanittanut RAW:ta
[67] Hengittänyt heliumia
[68] käyttänyt ripsentaivutinta
[ ] Juonut venäläistä valkoviiniä
[ ] Ollut tuhkarokossa
[ ] Uinut avannossa
[69] Tehnyt runoa
[ ] Ollut isosena jollain leirillä
[70] Jättänyt kokonaan lukematta kokeisiin
[71] Tuntenut itseni yksinäiseksi
[ ] Tehnyt kurkkunaamiota kasvoillesi
[ ] Ollut katsomassa oopperaa
[72] Lukenut Mauri Kunnaksen kirjoja
[73] Neulonut lapasia / kaulahuivia / pipoa
[ ] Katsonut Stand by me-leffaa
[74] Eksynyt
[75] Keksinyt aprillipäivänä pilaa jonka joku uskoi
[76] Järjestänyt yllätysjuhlia jollekin
[77] Syönyt pizzaa aamupalaksi
[78] Saanut paniikkikohtauksen
[79] Omistanut lemmikkieläintä
[80] Laulanut sooloa jossain tilaisuudessa
[ ] Laulanut bändissä
[81] Ajanut autoa
[82] Nukahtanut koulussa tunnilla
[83] Saanut aivotärähdystä
[84] Lukenut salaa toisen päiväkirjaa
[85] Ollut tietokoneella yli 5 tuntia putkeen
[ ] Ollut yli kuukautta pois kotoa
[86] Ollut koko yön ulkona
[87] Luntannut kokeessa
[ ] Saanut ampiaisenpistoa
[ ] Saanut murtumaa
[88] Ensin inhonnut jotain leffaa/tv-sarjaa ja sitten alkanutkin tykätä siitä
[89] Suudellut samaa sukupuolta edustavan henkilön kanssa
[90] Käynyt Ruotsissa
[91] Pelannut twisteriä
[92] Katsonut Kauniita ja rohkeita kokonaisen jakson verran
[93] Hukannut kirjastonkirjan
[ ] Ollut galleriassa päivän kuvana
[94] Opetellut elvyttämistä
[95] Nauranut vahingoniloisena
[ ] Pelannut golfia
[ ] Ollut sairaalassa yötä
[ ] Vuokrannut asunnon
[96] Ollut Lapissa
[97] Katunut jotain tekoa enemmän kuin mitään
[ ] Esiintynyt oikeassa teatterissa
[98] Käyttänyt heijastinta
[99] Leikkinyt pikkuautoilla
[100] Syönyt viimeisen tunnin sisällä
[101] Valvonut yli 48 tuntia putkeen
[102] Ollut onkimassa
[103] Kuvitellut olevani kala
[104] Palauttanut kokeen osa tehtävistä tyhjänä
[105] Pessyt hampaani
[106] Saanut kuhmun viimeisen vuoden aikana
[107] Saanut mustelman viimeisen kahden viikon aikana
[108] Käynyt lääkärissä viimeisen vuoden aikana
[ ] Saanut silmätulehduksen viimeisen vuoden aikana
[109] Käynyt kampaajalla / parturissa viimeisen vuoden aikana
[110] Ihastunut viimeisen vuoden aikana
[111] Muuttanut yli viisi kertaa elämäsi aikana
[112] Nauranut suudellessasi
[113] Itkenyt suudellessasi
[114] Hakannut päätä seinään

huh loppuhan seSunnuntai 22.01.2012 14:43

TÄMÄN OLEN KOKENUT
[] Perheväkivalta
[] Parisuhdeväkivalta
[] Seksuaalinen hyväksikäyttö
[] Koulukiusaus
[x] Ensirakkaus
[x] Läheisen kuolema
[]Läheisen/oma mielisairaus
[] Petetyksi tuleminen parisuhteessa
[x] Petetyksi tuleminen muuten vain

MINÄ PIDÄN
[/] Itsestäni
[x] Ystävistäni
[x] Jäätelöstä
[] Juanesista
[] Työstäni
[] Teeskentelystä
[] Hevareista
[x] Elämästäni

MINULLA ON
[] Sukupuolitauti
[/] Ihana ja onnellinen elämä
[x] Ystäviä
[x] Hyvä musiikkimaku
[] Paljon rahaa
[/] Huono itsetunto
[] Oma kämppä
[x] Lemmikki
[x] Iloinen luonne
[] Hyvä fyysinen kunto
[] Anoreksia
[xtiitu :D:D:D] Ystävä joka uskoo Jumalaan

TAHTOISIN...
[] Lyödä isääni joskus
[x] Lisää rahaa
[] Lisää ystäviä
[] Itkeä koska ikävöin erästä
[] Olla lahjakas kuvataiteessa
[x] Alkoholia
[x] Osata lentää
[x] Paremman tietokoneen
[] Kuolla
[] Olla erakko
[] Parempia televisio-ohjelmia
[] Tappaa USA:n presidentin

1) Miten vietät vapaa-aikasi?
[x] Olen ystävien kanssa
[x] Katson TV:tä
[/] Harrastan urheilua
[x] Muuten

2) Onko sinulla paljon kavereita?
[] ei yhtäkään
[] 1
[] 2-3
[] 4-5
[x] enemmän kun 5

3) Lempikarkkeja?
[x] Salmiakki
[x] Suklaa
[ ] Hedelmäkarkit ja pastillit
[x] Vaahtokarkit
[] En voi sietää karkkeja
[] Kaikki käy

4) Olen käynyt seuraavissa kaupungeissa/paikkakunnilla:
[x] Helsinki
[x] Tampere
[] Pori
[] Turku
[] Jyväskylä
[] Vaasa
[] Kajaani
[x] Rovaniemi
[] Kuusamo
[x] Espoo
[x] Oulu
[] Utajärvi
[ ] Raahe

5) Väri, jota en ikinä voisi käyttää vaatteissani:
[] Musta
[] Valkoinen
[] Sininen
[] Punainen
[x] Oranssi
[] Keltainen
[] Pinkki
[x] Violetti

6) Näitä ohjelmia seuraan/seurasin televisiosta:
[] Serranon perhe
[x] Sinkkuelämää
[x] Täydelliset naiset
[] Selviytyjät
[x] Salatut elämät
[x] C.S.I. New york
[x] C.S.I. Miami
[] Suurin pudottaja
[] Tupakkalakko
[x] Pimp my ride
[] Tahdon asia
[] 4D
[] Sillä silmällä
[] 45 min. special
[] Dirt
[] Spiral
[x] Simpsonit
[] Smallville
[] Siskoni on noita
[] Venus&Apollo
[] En mitään noista

7) Olen käyttänyt rahaa tällä viikolla:
[] 0-2 e
[] 2-4 e
[x] 4-6 e
[] 6-8 e
[] 8-10 e
[] 10-15 e
[] 15-20 e
[] 20-30 e
[] 30-50 e
[] 50-100
[] 100-.. e
[] En ollenkaan

8) Omistan:
[x] Kännykän
[] Ipod soittimen
[x] Aurinkolasit
[] Pikkusiskon
[] Pikkuveljen
[x] Parhaan kaverin
[x] Poikaystävän
[x;););)] Tyttöystävän
[] Oman tyylin

9) Huoneeni on:
[] Aina tiptop- kunnossa
[x] Miten sen nyt ottaa
[x] Sotkuinen
[] Moderni
[x] Iso
[] Pieni
[] Söpö
[/] Vaalea
[/] Tumma
[] Ei mitään noista!

10) Osaan tehdä:
[] Spagaatin
[x] Kärrynpyörän
[x] Pizzan
[x] Letun
[x] Pannukakun
[x] Kaverin ja/tai poika/tyttökaverin onnelliseksi
[x] Kaikenlaista jännää

11) Viihdyn mieluiten:
[] Ulkona
[x] Sisällä
[x] Rannalla
[x] Kotona
[x] Tietokoneen äressä
[x] Kavereiden kanssa
[] Yksin

12) Rakastan:
[] Itseäni
[] Ihastustani
[x] Poika/tyttöystävääni
[x] Äitiä
[x] Isää
[x] Lemmikkiäni/lemmikkejäni
[] Rock-festareita
[x] Ihanaa musiikkia
[] Luontoa.

uliuliLauantai 21.01.2012 16:02

Rastita rehellisesti jos olet vuonna 2012
[x] juonut alkoholia
[x] pussannut
[x] polttanut tupakkaa
[x] lakannut kyntesi
[x] käynyt toisella paikkakunnalla
[ ] käynyt kirjastossa

KUUKAUSI
✖ Onko sinua joku halannut viimeisen kuukauden sisällä? - joo
✖ Entä kenties pussannut? - jeesjees
✖ Oletko ikävöinyt jotain kovasti? - olen !!
✖ Mitä olet ostanut viikon sisällä? - ööö en mittää :)
✖ Oksentanut? - ehen
✖ Harrastanut seksiä? - een >:(
✖ Soittanut jollekkin? - jeppis
✖ Saanut viestiä vastakkaisesta sukupuolelta? - no omg en todellakaaa !!! joo oon.
✖ Lähettänyt viestiä vastakkaiselle sukupuolelle? - jep

SINÄ
✖ Monta kirjainta on etunimessäsi? - 9
✖ Missä kuussa olet syntynyt? - elo
✖ Onko joku ihastunut sinuun tällä hetkellä? - no näköjään tuo pössi on =) ♥

RAKKAUS
✖ Oletko suudellut yli 4 ihmistä illan aikana? - en
✖ Onko sinulla joku sydämessäsi jota et saa millään pois? - mm..
✖ Miksi et seurustele? - seurustelen mie
✖ Miksi olit viimeksi surullinen? - viikko sitten
✖ Miksi teet tätä testiä? - koska tylsää

VIIMEISIMMÄT
✖ Viimeisin itku - viime viikolla
✖ Viimeisin nähty elokuva - life as we know it
✖ Viimeisin soitettu biisi - FRONTSDIDE OLLIE !!!!!!!
✖ Haluaisitko nyt halata tai hakata jotain tiettyä ihmistä? - halata !
✖ Rakastatko ketään tällä hetkellä? - en mää sillain vielä
✖ Rakastaako sinua kukaan? - en usko että vielä :DD
✖ Oletko koskaan tippunut portaat takaperin? - oi kyllä olen
✖ Minkä väriset hiukset sinulla on? - tummat ja vaaleita raitoja
✖ Oletko koskaan pitänyt henkilöstä joka seurustelee? - hmm.. joo kai?

POJAT TAI TYTÖT
✖ Oletko playeri? - en oo mutta nyt vähän tuntuu kyllä siltä..
✖ Oletko aloitteentekijä? - nojaaaa
✖ Oletko koskaan syönyt toisen reseptilääkkeitä? – joo
✖ Juotko alkoholipitoisia juomia? – joo
✖ Puhutko tunteistasi helposti? - riippuu ihmisestä kelle puhun
✖ Oletko menettänyt rakkaitasi? - mhm..

KOULU
✖ Oletko luntannut kokeessa? - hehe joo :D
✖ Kiroiletko tunnilla? - joo en koskaan =)=) joo.
✖ Onko mukana ollut tupakkatuotteita? - onon
✖ Alkoholia? – eei
✖ Lempiopettaja? - hmm.. pirita :)
✖ Oletko nukkunut tunnilla? - olen
✖ Vihaatko hikkejä? – noe

tkrlmSunnuntai 11.12.2011 16:51

OLEN:
[x] pikkusisko
[] isosisko
[] isoveli
[] pikkuveli
[] velipuoli
[x] siskopuoli
[x] viettänyt tänä vuonna jo synttäreitäni
[] ollut viettämättä vielä tänä vuonna synttäreitäni

MITÄ OLET TEHNYT:
[x] jutellut julkkiksen kanssa
[x] huutanut tunnilla täysillä
[x] käyttänyt teippiä johonkin muuhun kuin paperiin
[x] hävennyt kaveria
[ ] ollut katsomassa teatterinäytöstä
[x] hävennyt jotain asiaa elämässäsi
[x] hajottanut kaupassa jotain
[x] hajottanut jonkun perheenjäsenen omaisuutta
[x] huutanut jotain typerää julkisilla paikoilla
[x] haukkunut opettajaa
[ ] saanut jälki-istuntoa
[x] riidellyt jonkun kanssa
[] istunut muurahaispesän päälle
[x] ollut koko yön koneella
[x] pelannut jotain peliä koko päivän
[] pyöräillyt yli 100 km jonnekki päin
[x] juossut karkuun juoppoja
[x] pelännyt jotakuta
[] syönyt multaa
[x] täyttänyt tälläisiä ainakin sata
[ ] katsonut uutiset tänään
[ ] onnellinen
[] täysi-ikäinen
[] juonut lasillisen ruokaöljyä
[x] ostanut jotain kallista, mitä et tarvitse
[] vasenkätinen
[] lentänyt baarista
[] ruokkinut lintuja
[] ruokkinut oravia
[] syönyt mustekalaa
[x] leikannut varpaankynsiä

OLEN KERÄILLYT:
[x] pokémon-kortteja
[] digimon-kortteja
[x] pokémon-palloja
[] jotain muita kortteja
[x] jotain cd-levyjä
[ ] eri maiden valuuttaa
[ ] vessapaperirullia
[ ] käpyjä
[ ] kiviä
[ ] paperia
[ ] jotain ötököitä
[ ] lamppuja
[ ] soittimia
[ ] leluautoja
[ ] Mc Donald's leluja
[x] Kinder munien leluja
[] linnunsulkia

MITÄ OMISTAT:
[ ] siemensin kännykän
[x] nokian kännykän
[ ] LG:n kännykän
[] samsungin kännykän
[ ] sony ericssonin kännykän
[ ] motorolan kännykän
[ ] panasonicin kännykän
[] jonkun muun?
[x] meikkejä
[x] tietokoneen
[x] lompakon
[ ] mopon
[x] pyörän
[x] skootterin
[ ] moottoripyörän
[ ] kevytmoottoripyörän
[ ] frisbeen
[ ] my little ponyn tuotteita
[ ] digimoneja
[ ] diabolon
[x] jotain kummallista krääsää, jonka nimeä et edes tiedä
[x] demin kalenterin
[ ] witch-kalenterin
[ ] jonkun muun kalenterin
[xxxxxxxx] p0rn0lehtiä
[x] demi-lehtiä
[ ] suosikki-lehtiä
[ ] miss mix:in lehtiä
[ ] girls-lehtiä
[ ] regina-lehtiä
[ ] vogue-lehtiä
[ ] Anime-lehtiä
[ ] apu-lehtiä
[x] jotain muita lehtiä
[x] koulukirjoja
[x] koulurepun
[x] lemmikin

MITÄ MIELTÄ:
[x] ulkomaille nyt heti
[ ] tytöt ovat tyhmiä
[x] pojat ovat tyhmiä
[x] lesbot ovat normaalikansaa
[x] bi-seksuaaliset ovat normaalikansaa
[x] pissikset on raivostuttavia
[x] huora-sanan merkitys unohdettu
[x] ihmiset kiroilee liikaa
[x] sumu on kaunista
[x] aurinkoinen päivä on ihana
[x] kuumuus
[ ] kylmyys
[x] kesä
[] kevät
[x] talvi
[] syksy
[x] kaverit on kaikki kaikessa
[x] läheiset on kaikki kaikessa
[x] musiikki on kaikki kaikessa
[] alkoholi on kaikki kaikessa
[x] eläimilläkin on tunteet
[ ] lasi on puolitäysi
[x] lasi on puolityhjä

MINULLA ON:
[x] vaal.pun vaatteita
[x] julkkisten nimikirjoituksia
[ ] Kirkan levy
[x] nahka/pvctakki
[x] hiirimatto
[] Nalle Puh-pehmo
[x] suuret suunnitelmat
[ ] kaakaoriippuvuus
[ ] digikamera
[x] koira
[x] äiti
[ ] murtunut joskus käsi/jalka
[x] hulluja sukulaisia
[ ] suklaata
[x] säkkituoli
[x] muki, jossa on nimesi

TÄNÄÄN OLEN:
[x] herännyt
[ ] saanut jotain aikaiseksi
[ ] käynyt kaupassa
[x] nähnyt äidin tai isän
[x] nähnyt kaverisi
[] ryypännyt
[] syönyt salaattia
[ ] ajanut ylinopeutta
[] hajottanut jotain
[] meikannut
[ ] korjannut jotain
[x] käynyt ulkona