IRC-Galleria

ruunepäri

ruunepäri

Hölökynkölkyn

onnesta se hevonenki potkiiLauantai 09.08.2008 13:48

Muurahainen käveli nääntyneenä autiomaan laitaa. Ei se jano, mutta kun ei ollut saanut moneen viikkoon. Yhtäkkiä muurahainen näki yksinäisen elefantin taivaanrannassa.

- Hienoa, kai tuosta seuraksi olisi, muurahainen ajatteli. - Yess... sehän on tyttö.
Muurahainen pani jo juoksuksi. Elefantin tavoitettuaan muurahainen alkoi heti kuiskutella ehdotuksia tämän korvan juurelta. Elefantti vain tuhahti, että muurahaisestapa sitä vasta iloa riittäisi. Muurahainen ei kuitenkaan lannistunut, vaan jatkoi innokkaasti vikittelyään. Lopulta inttämiseen kyllästynyt elefantti huikkasikin muurahaiselle, että menköön sinne taakse sitten vaan, eihän siitä haittaakaan olisi. Muurahainen höyläsi ja höyläsi, kävi välillä jopa elefantin korvan juuressa kysymässä, että tuntuuko hyvältä. Elefantti vain naurahti vastaukseksi ja pudisteli päätään. Muurahainen jatkoi ähisten puuhiaan ja alkoi päästä jo vauhtiin, kun pari saapui keitaalle. Yhtäkkiä elefantin päähän putosi palmusta valtava kookospähkinä ja se kiljaisi ja alkoi vaikeroida tuskasta.
- KÄRSI, narttu, KÄRSI, muurahainen karjaisi voimiensa tunnossa.

KerroKeskiviikko 23.07.2008 20:10

1. Mitä mieltä olet luonteestani?
2. Mikä yhdistää meitä?/Mikä on meidän juttu?
3. Olemmeko koskaan riidelleet, miksi?
4. Luotatko minuun?
5. Mitä haluaisit tehdä kanssani?
6. Mitä haluaisit sanoa minulle?
7. Mitä olet aina halunnut kysyä minulta?
8. Mikä on paras yhteinen muistomme?
9. Huonoin puoli minussa? (aina löytyy)
10. Kopiothan tämän itsellesi, että pääsen kostamaan?

Niin, että tunnetko?Maanantai 14.07.2008 15:30

1. paraskaverini ? (2p.)
2. silmienväri ? (2p.)
3. kengännumero ? (2p.)
4. synttärit ? (3p.)
5. mitä katson telkkarista ? (3p.)
6. juonko ? (3p.)
7. poltanko ? (3p.)
8. missä koulussa olen ? (2p.)
9. onko minulla sisaruksia? jos on mitkä heidän nimensä ovat ? (2p.)
10. missä asun ? (3p.)
11. luottoystäväni ? (2p.)
12. kerro 3 minun kaveria täältä missä asun ? (5p.)
13. kenestä tykkään ? (1p.)

Mitä sanotaan tipuille (EI linnulle) ;-)Keskiviikko 09.07.2008 17:41

1. HEI, Sä oot kuumempi ku
hella kutosel!
2. HEI BEIBI, sä oot niin
kuuma et mä rusketun!
3. Oisko aurinkorasvaa?
oot liian HOT!
4. Onks sul kartta? eksyin
sun silmiin.
5. Onks sun isä leipuri?
ku oot tommonen herkku.
6. Hienot takataskut.
7. Saisinks kuvas ni
voisin näyttää
joulupukille, mitä haluun
joululahjaks? <3
8. Oot niin kuuma, et mun
jätski sulaa!
9. Onks sul peili taskus
vai miks mä nään itteni
sun housuis?
10. Uskotko rakkauteen
ensisilmäyksellä vai
kävelenkö uudestaan ohi?
11. Onks sul
aurinkolaseja? oot niin
häikäsevän komee.
12. Sul on hyvä kroppa, se
näyttäis hyvält mun pääl.
13. Mul on kotona
vesisänky, mennääks tekee
aaltoja?
14. Jos oisit pokemon, ni
valitsisin sut!

ParasLauantai 28.06.2008 17:26

Kirurgeille esitettiin kysymys: Millainen on ihanne-potilas?
vastaukset:

1. Kirurgi
-Minä tykkään eniten leikata kirjanpitäjiä, koska
kaikki elimet on numero järjestyksessä.

2. Kirurgi
- Minä taas pidän eniten kirjastonhoitajien
leikkauksista,koska kaikki elimet ovat aakkos-
järjestyksessä.

3.Kirurgi
-Minusta mukavin on leikata sähkömiehiä,
kun kaikki elimet on eri väreillä
merkattu.

4.Kirurgi
-Minä taas leikkaan mielelläni insinöörejä,
he ovat niin suvaitsevaisia vaikka jälkeenpäin
jokusia osia on ylimääräisiä.

5. Kirurgi
- Minusta POMOT on parhaita potilaita leikata.
Heillä ei ole munia eikä sydäntä,
ja päänkin voi vaihtaa perseeseen ja päinvastoin,
ilman että kukaan huomaa eroa !!!!!!

Hommien jälkeen sanottuaTorstai 26.06.2008 19:34

Mäkihyppääjä: "Tiedän, pituutta olisi saanut olla enemmän."

Jääkiekkoilija: "No, minä vain roiskaisin sinne päin ja tällä kertaa sattui menemään sisään."

Jääkiekkoselostaja: "Mitä ihmettä tapahtui? Onko se siellä? Oli kyllä sekava tilanne, vaikea sanoa mitään."

Formulakuljettaja: "No, ei mahda mitään, jos vehkeet pettävät."

Formulaselostaja: "Mahtavaa! Elämme historiallisia hetkiä! Tätä ei kukaan ota meiltä pois."

Hiihtäjä: "Väärä voitelu."

Huippu-urheilija: "Kun ei jaksa, niin ei jaksa..."

Markkinoija: "Eikä tässä vielä kaikki..."

Olympiaurheilija: "Totta kai olen pettynyt. Sitä kun on harjoitellut vuosikaudet tätä hetkeä varten ja sitten mikään ei onnistu!"

Poliitikko: "Minä en ole tehnyt mitään. Olen järkyttynyt tuollaisista syytöksistä. Tämä on selvä ajojahti."

Jalkapalloilija: "Kyllä tuollaisesta paikasta on jo pakko pistää sisään!"

Rallikuski: "Väärä kumivalinta pilasi kaiken."

Maanviljelijä: "Minähän sanoin, ettei tämä onnistu ilman tukea."

Insinööri: " En minä tätä kyllä näin suunnitellut."

Portsari: "No, yritetäänpä sitten ensi kerralla uudestaan."

Hammaslääkäri: "No niin, nyt voit laittaa suun kiinni ja nielaista välillä."

Lääkäri: "Tämä on tällä selvä. Voitte pukea."

Pesäpalloilija: "Eikös me näin sovittu..."

IT-ammattilainen: "Kyllä se EILEN vielä toimi..."

Koripalloilija: "Eka yritys meni ohi, mutta onneksi toisella jo osui."

Apteekkari: "Kenenkä vuoro oli seuraavana?"

Rockmuusikko: "Okei, nyt kaikki mukaan!"

Golfari: "Onko nyt minun vuoro?"

Sekä poliisin puoliso: "Sä osaat pidättää niin ihanasti."

Rakastatko?Tiistai 24.06.2008 20:52

Poika ajaa lujaa moottoripyörällä 180 km/h
Tyttö: Hidasta, mua pelottaa
Poika: Enkä, tää on hauskaa
Tyttö: Eikä ole. Oo kiltti, tää on liian pelottavaa
Poika: Sano mulle sitten, että sä rakastat mua
Tyttö: Hyvä on, mä rakastan sua. Jarruta !
Poika: Ja nyt halaa mua OIKEIN kovaa
*tyttö halaa poikaa*
Poika: Voitko ottaa pois mun kypärän ja laittaa sen sun päähäs? Mä kyllästyin siihen..

Sanomalehdessä seuraavana päivänä:
"Moottoripyörä törmäsi rakennusta vasten jarrujen vian seurauksena. Samalla hetkellä kyydissä oli kaksi henkilöä, joista vain yksi jäi eloon."
Totta puhuen, matkan puoli välissä poika huomasi jarrujen olevan rikki, mutta ei halunnut tytön tietävän asiasta. Sen sijaan hän pyysi tyttöä sanomaan että tämä rakastaa häntä ja halaamaan tätä viimeistä kertaa. Lisäksi hän käski tytön laittaakypärän päähän, jotta tyttö jäisi eloon vaikka tämä merkitsi pojalle kuolemaa.


Jos sinäkin rakastat jotakuta yhtä paljon - kopioi tämä päiväkirjaasi