IRC-Galleria

ry-my

ry-my

On maailman onnellisin ♥

[Ei aihetta]Keskiviikko 04.03.2009 18:39

Meillä on vähän niinkun epävirallisesti kolmi-vuotispäivä <3

Perfect morning.Tiistai 03.03.2009 11:53

Katottiin Jonin kanssa sunnuntaina sellanen kauhuleffa kun Mirrors.
Se oli aika melkoisen pelottava ja nyt pelkään PEILEJÄ entistä enemmän.
Aikaisempi pienoinen PEILIfobia on aiheutunu jostain aikoja sitten tulleesta
supernaturalin jaksosta.

En oo nyt sit pariin yöhön nukkunu kunnolla, koska makkarissa on PEILI.
Ja koska en oo nukkunu kunnolla, niin en oo jaksanu herätä aamusin aikasin salille.
Tänä aamunakaan en jaksanu nousta kuudelta, mutta onneks ei oo koulua,
niin ei kiirettä mihinkään. Lähdin sit siinä puol 9 maissa salille ja tajusin, että
ihan hyvä, että meen vasta "myöhään" salille, niin en oo ihan yksin siellä KAIKKIEN
NIIDEN PEILIEN keskellä!

Vaikka siellä oli suht paljon populaa reenaamassa, niin silti ne PEILIT oli pelottavia,
saattoi myös johtua siitä kuvajaisesta, joka sieltä heijastui :D
Ja nyt mä en uskalla mennä suihkuun, kun siellä on saakeli PEILI. Vessassa en
uskalla muutenkaan käydä muuten kun, että jätän oven auki tai otan Tinon mukaan.
Koira-parka..



[Ei aihetta]Sunnuntai 01.03.2009 18:06

Kaiken maailman sossun elätit vaan sikiää ja pallopäät riehuu.
Vittu mitä touhua!

[Ei aihetta]Maanantai 23.02.2009 12:04

Kiva vloppu, vaikka ei keittoa tullu otettuakaan.
Mönkijä-äijiä oltiin useaan otteeseen ja ajoin 90 sillä.
Sunnuntaina käytiin pilkillä ja Tino oli täys Toope.
Aamulla kävin salilla ja kahteen pitäis mennä töihin.
Huomenna sit töiden jälkeen tsukulla ähtäriin ja ke vapaa.
Joop- aamupalalle.

[Ei aihetta]Lauantai 21.02.2009 14:21

Mönkijä-äijiä!

[Ei aihetta]Perjantai 20.02.2009 18:09

Piikki pyllyyn piu!

[Ei aihetta]Perjantai 20.02.2009 09:03

Hemmetin naisten vaivat!

[Ei aihetta]Torstai 19.02.2009 12:33

Ihana fiilis. Heräsin 7 maissa, söin ja lähdin salille. Puoltoista tuntia treeniä ja sit kotiin. Ja sain mamman sponssaamaan mulle polarin sykemittarin, kun saadaan ne nyt "ammattialehintaan".
Nyt yritän päntätä huomiseen patofysiologian tenttiin ja pohdin jaksanko lähteä pariks tunniks kouluun :DD

P.S Suokoppelolle ryyppäysrahaa. Harmi vaan, että mikään raha maailmassa ei tee siitä ihmistä. Epätoivoinen, rupsahtanut ja ruma. HYI!

[Ei aihetta]Keskiviikko 11.02.2009 19:39

Hajoaa pää ihmisten kanssa, jotka ei tajua, kyselee tyhmiä ja valittaa kaikesta!
...MUMMOILTA!

Kävelin tuossa 11 maissa töistä kotiin ja matkan varrella vastaan oli tulossa sellanen vanha ja lihava pariskunta. Nämä kävelivät tyytyväisenä koko tien leveydellä ja katsoin, että oli väistettävä vasempaan laitaan, jotta niiden ohi pääsisin. Lähdin sitten kävelytien oikealta puolelta kaartamaan vasempaan ja olin jo melkein kohdakkain pariskunnan kanssa. No se mummo kaartaa koko ajan lähemmäs ja lopulta kun se on kohdalla, se TÖNÄSEE mua ojaan päin ja mäkättää, että "Sinä kävelet väärällä puolella tietä!" ja se papparainen naureskelee vittumaisesti vieressä.

No meikäläinen sitten kengät lunta täynnä möyrii ojasta takas tielle ja mietin samalla, että miten iso juttu taas tulis, jos laittas mummoa vähän kumoon. Laskin kuitenkin kymmeneen ja sain onneksi väkivaltaisuudet mielestäni. Huusin kuitenkin pariskunnalla kypsästi, että " Te saatanan läskiperseet viette koko tien leveyden, niin pakkohan mun on jostain raosta päästä teidän ohi!"

Vanhat ihmiset vielä kehtaa valittaa, että nuorilla ei ole käytöstapoja. Kyllä mun käytöstavat ainakin katoaa aika äkkiä siinä vaiheessa, kun päälle käydään :D Niin vittu!