Iha uskomatonta. En tiä mikä siinä on, mut nyt voin olla jotenki oma itteni. Ilma mitää pelkoo siitä, et joku jättää yksin tai vittuilis päin näköö. Kaikki paineet on vaa, hävinny. Okei, oon asunu tääl vasta viikon, mut tunnen jo et oisin aina jotenki kuulunu tän jumalan selän taa. Ja se on aika spesiaalii, koska asuin kuitenki rannikol 9 vuotta, enkä tuntenu oloani kotoisaks, varsinkaan tos loppupuolella.
Ootan innol loppukevättä, oon pitkästä aikaa menos innossani kouluu ja joka päivä tuntuu iha perjantailta. Ees vähäset yöunet tai tekemättömät läskyt, tai ees valtakunnalliset ei huoleta yhtää. Tää on uskomatonta. Tätä mä oon kaivannu.
Oon kotona, vihdoi ♥
© saija