En tiedä mistä tää tunne hyppäs mun eteen, mutta hetin ko lopetin murehtimaan "pakko löytää elämäni rakkaus"- juttua, mun on ollu helpompi hengittää. Tuntuu vaan siltä että mulla olis melkein kaikki hyvin ja enkä tarvitse mitään. Tietenkin se oma unilelu jonka kainaloon vois nukahtaa olis mukavaa, mutta ehkä se vielä tulee mun oven taakse. :3 Mulla on mun ystävät, pikkuveli, Alek ja tietenkin nää karvaiset kaverit <3 Ne saa mut hymyilemään ja se riittää. Jeijj.
