IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

:PSunnuntai 09.09.2007 21:55

Tämä on Tiibetiläinen persoonallisuustesti!

Istu rauhassa alas ja keskity testin tekemiseen, tulet hämmästymään lopputulosta.

Dalai Lama suosittelee Sinua katsomaan, jos testi toimii sinulle.
Mielenkiintoista.
Vain 4 kysymystä ja vastaukset tulevat yllättämään Sinut.
Ihmisen mieli on kuin laskuvarjo, se toimii parhaiten, kun se on avoin.

Tämä testi on hauska tehdä, mutta seuraa ohjeita,
älä huijaa!


TESTI

Vastaa kysymyksiin saman tien, älä katso testiä alaspäin, ennen kuin olet vastannut kysymykseen.
Kysymyksiä on vain neljä ja jos näet ne kaikki ennen loppua, et saa rehellisiä tuloksia!!
Etene alaspäin hitaasti, ja tee jokainen kysymys loppuun, ennen kuin rullaat tekstiä alaspäin!

Ota kynä ja paperia, jotta voit kirjoittaa vastaukset erilliselle paperille, tarvitset sitä lopussa.
Nämä ovat aitoja kysymyksiä, jotka kertovat paljon todellisesta itsestäsi.
Vastaa jokaiseen kysymykseen. Ensimmäinen asia, joka tulee mieleen, on yleensä oikea.
Ja muista, vastauksia ei näe kukaan
muu kuin Sinä!

TEE TOIVEESI ENNEN TESTIN ALOITTAMISTA !!


ENSIMMÄINEN KYSYMYS

Laita seuraavat eläimet järjestykseen niin, että ensimmäisenä on eläin, josta pidät eniten ja viimeisenä eläin, josta pidät vähiten.

Tiikeri
Lammas
Sika
Hevonen
Lehmä

TOINEN KYSYMYS

Kirjoita yksi sana, joka kuvaa mielestäsi kyseistä asiaa parhaiten

Koira - Räksyttäjä
Kissa - Mau xD
Rotta - Hullu
Kahvi - Ruskea :D
Meri - Vesi


KOLMAS KYSYMYS

Ajattele jotain ihmistä, joka on sinulle merkityksellinen ja joka tuntee sinut. Laita jokaisen värin perään ihminen, jota väri kuvastaa parhaiten, älä toista vastaustasi!

Yksi ihminen jokaiseen väriin

Keltainen - Miia
Oranssi - Cia
Punainen - Vikke
Valkoinen - Satu
Vihreä - Tiia

Ja viimeiseksi, kirjoita ylös lempinumerosi sekä lempiviikonpäiväsi.

VALMIS? Varmista vielä, että vastaukset ovat sitä, mitä todella haluat!

Katso tulokset seuraavaksi, mutta toista toiveesi ennen kuin aloitat testin purkamisen!

Vastaukset:

Ensimmäinen kysymys kuvaa elämäsi prioriteetteja.

Lehmä kuvastaa uraa
Tiikeri kuvastaa ylpeyttä
Lammas kuvastaa rakkautta
Hevonen kuvastaa perhettä
Sika kuvastaa rahaa


Toinen kysymys kuvastaa eri ihmisten piirteitä

Koira- Oma persoonallisuus
Kissa- Parisi persoonallisuus
Rotta- Vihollistesi persoonallisuus
Kahvi- Miten suhtaudut seksiin
Meri- Miten suhtaudut omaan elämääsi


Kolmas kysymys kuvastaa eri ihmisiä elämässäsi

Keltainen- Joku, jota et koskaan unohda
Oranssi- Todellinen ystäväsi
Punainen- Joku, jota todella rakastat
Valkoinen- Kaksoissielusi/Sielunkumppanisi
Vihreä- Ihminen, jonka tulet muistamaan loppuelämäsi

Neljäs kysymys

Sinun pitää lähettää tämä kysymys vähintään niin monelle ihmiselle, kuin mikä on lempinumerosi. Toiveesi toteutuu lempipäivänäsi.
Älä tuhoa tätä viestiä, 96 tunnin sisällä koet mieluisan yllätyksen. Tämä on totta, vaikket olisikaan taikauskoinen!

voi vittu lollll. :DSunnuntai 09.09.2007 16:18

http://servut.us/ZuiGe/Misc./insulter/ loll.
Cia - Heikkopäinen pyromaani
Vikke - Hitaanpuoleinen pedofiili <--eihän<3
Tiia - Munanmittainen invalidi
Miikka - Munaton pieru
Miia - Hitaanpuoleinen kultaranne
Satu - Lahjaton K.K.K.-jäsen
Ghita - isonenäinen hikipinko
Julia - Impotentti pieru
Jasu - Perverssi puutarhatonttu
Johanna - Silmälasipäinen talibaani
Iisa - teennäinen svedupelle
Saman - Arvelluttava pummi
Osman - Agressiivinen hoppari
Henkka - heikkopäinen svedupelle
Karita - Keskinkertainen mokkeri

Minä olen huorahtava svedupelle . OUJEAH! :D

että näin.

.....Sunnuntai 02.09.2007 19:29

Juonut:
(x) alkoholia
(x) valkoviiniä
(x) punaviiniä
( ) kuohuviiniä
(x) mangoviiniä
(x) kaljaa
(x) siideriä
(x) jotain cattia ( esim. Black cattia,green cattia)
( ) smirnoff icea
( ) Vilmaa
(x) kossua raakana
(x) jotain sekoitusta jonka sisällöstä et tiedä mitään

Tupakka:
(x) olen polttanut tupakkaa
(x) olen polttanut kokonaisen askin yhdessä päivässä
(x) poltan yleensä "askitupakkaa"
(x) poltan yleensä Toppa/Tössi-tupakkaa", eli sätkiä
( ) poltan L&M
(x) poltan Malboroa
(x) poltan bonusta
(x) Poltan Smartia
( ) poltan jotain muuta kuin edellä mainuttuja
(x) olen polttanut yli 2 tupakkaa kerralla
(x (nojaa:D) poltan säännöllisesti
( ) poltan vain kännissä
( ) poltan vain kun olen tressaantunut tai joku tarjoaa
( ) poltan vain jonkun merkkipäivän tai muun tapahtuman kunniaksi
() en polta ollenkaan
(x) olen polttanut sikaria

ostanut:
(x) alkoholia tai tupakkaa alaikäisenä
( ) alkoholia tai tupakkaa alaikäiselle
( ) alkoholia tai tupakkaa väärennetyillä papereilla

suudellut:
(x) miestä
( ) naista
( ) useampaa kuin yhtä ihmistä yhden illan aikana
(x) tuntematonta
( ) jotakuta ja katunut sitä jälkeenpäin

Lyönyt:
(x) ystävääsi
( ) portsaria
( ) jotain tuntematonta

Alkoholi:
(x) ollut humalassa
(x) ollut niin kännissä ettet muista kaikkea edellisillasta
( ) aamulla herännyt ja miettinyt "missä helvetissä mä oon?"
( ) tehnyt jotain kännissä ja katunut sitä myöhemmin
(x) tehnyt jotain paljastuksia kännissä joita et sanoisi selvinpäin
( ) Ryypännyt ainaki viikon putkeen
( ) Ollut humalassa viimeisen 3 päivän aikana
( ) saanut alkoholimyrkytyksen
( ) ollut tekemisissä poliisien kanssa humalatilasi takia.
(x) saanut vitunmoisen itkukohtauksen kännissä


[ ] Hyppinyt sängyllä niin että se on räsähtänyt
[x] Kiroillut pienempien kuullen
[x] Laulanut hississä
[x] Laulanut suihkussa
[x] Laulanut luokassa
[x] ollut jälki-istunnossa
[x] Syönyt karkkipussia päivässä.
[ ] Hajoittanut vahingossa tv:n
[x] Leikannut veitsellä viillon sormeen
[x] Ommellut ompelukoneella sormeen
[ ] syönyt kärpäsen

KÄNNYKKÄNI ON...

[x] tekstaamista varten
[x] soittamista varten
[x] kuvien ottamista varten
[ ] paras
[x] paska
[ ] uusinta mallia
[ ] vanhinta mallia
[ ] tv:n sisältävä huippukänny
[x] Jotain ihan muuta

PUHELIMESSANI ON...

[x ] kamera
[ ] muistikortti
[x] tekstariliittymä
[x] soittariliittymä
[ ] normaali liittymä
[ ] saldoraja
[x] yli 100 saapunutta viestiä
[x] yli 30 tallennettua lähetettyä viestiä

KATSON/ KATSOIN

[x] Päivien viemää
[ ] Frendejä
[x] O.C:tä
[ ] Tuhkimotarinaa
[ ] Pakoa
[x] Salattuja elämiä
[ ] Teho-osastoa
[ ] Lostia
[x] Hurjaa Muodonmuutosta
[ ] Everwoodia
[x] 24:sta
[x ] Huippumalli haussa
[ ] E! Entertaimenttia
[x] Idolsia
[x] Musiikkitv:tä
[x] Sinkkuelämää
[ ] Amorin apulaista

joo oli vitun tylsää :D

</3Sunnuntai 02.09.2007 19:16

Nuori nainen ajaa autoaan. Hän on nauttinut alkoholia ja kyyneleet valuvat pitkin hänen poskiaan. Hän uskoo ettei kukaan välitä hänestä. Hän uskoo että hänet on hylätty.
Samassa nainen kuulee kovan äänen ja näkee edessään rekka-auton ajovalot. Kuuluu rysäys. Nainen pudottaa lompakkonsa jossa näkyy kuva pienestä pojasta.
Kaksi päivää myöhemmin tämä sama poika istuu orpokodissa ilman ihmistä joka peittelee hänet nukkumaan. Ilman ihmistä jonka suusta kuulee joka päivä maailman ihanimmat sanat.
Lapsi ei puhu koskaan paitsi tiettyyn aikaan illalla jolloin hän nousee pöydälle seisomaan. Hän katsoo ylös lähettäen lentosuukon ja sanoen: "Hyvää yötä äiti. Mä rakastan sua."

Kopioi tämä omaan blogiisi niin muistat että aina on niitä jotka välittää
<3<3

[Ei aihetta]Sunnuntai 02.09.2007 19:14

1. Ikäsi:

[ ] Alle 15v.
[x] 15-17v.
[ ] 18-25v.
[ ] 25v. -->

2. Hiuksesi:

[ x] Blondi
[ ] Punapää
[ ] Brunette
[ ] Muu

3. Meikkaus:

[] Käytän meikkiä.
[x (kovin usein ainakaa) ] En käytä meikkiä.

4. Lävistykset:

[ ] Napa
[ ] Kulma
[ ] Silmienväli
[ ] Unicorn
[ ] Huuli
[ ] Smiley
[ ] Kieli
[ ] Tongueweb
[ ] Nenä
[ ] Septum
[ ] Poski
[x] Korvalehdet
[ ] Rusto
[ ] Surface
[ ] Venytyskoru
[ ] Muu, mikä?
[ ] Ei ole lävistyksiä.

5. Tupakointi & Alkoholi

[ ] En ole maistanut tupakkaa.
[x] Olen maistanut tupakkaa.
[x] Poltan sillointällöin.
[ ] Poltan vain kännissä.
[ ] Poltan vakituisesti.
[] Poltan valmista.
[x (Joskus) ] Käärin sätkäni itse.
[ ] En ole ikinä maistanut alkoholia.
[x] Olen maistanut vähän.
[x] Olen juonut itseni pikku hiprakkaan.
[x] Olen juonut itseni isoon hiprakkaan.
[ x :D] Olen juonut itseni oksennuskuntoon.
[x ] Olen juonut niin, että seuraavana päivänä en muista edellisestä illasta mitään.
[ x] Olen tullut alkoholin vaikutuksen alaisena kotiin.
[ x] Olen jäänyt vanhemmilleni kiinni alkoholista.
[ ]Vanhempani tietävät että juon.
[x (vissii)] Vanhempani eivät tiedä juonnistani.
[ ] Kun jäin kiinni, vanhempani suuttuivat.
[x ] - eivät suuttuneet.
[ ] Olen tullut alkoholin takia jopa poliisiautolla kotiin.
[ ] Juominen on mielestäni tyhmää.
[x] Juominen on tietyissä määrissä mukavaa.
[x] Juon siideriä / lonkeroita tms.
[ ] Olutta.
[x] Viinaa.

6. Seurustelu:

[ ] En ole ikinä seurustellut.
[] Olen seurustellut, mutta en juuri nyt seurustele.
[x ] Seurustelen.
[x] Olen ihastunut.
[x ;)] Olen rakastunut.

7. Ystävät

[x] Minulla on useita ystäviä.
[x] Minulla on pari hyvää ystävää, mutta useita kavereita.
[ ] Olen yksinäinen.

8. Opiskelu

[] Peruskoulussa
[x ] Ammattikoulussa
[ ] Ammattikorkeassa
[ ] Lukiossa
[ ] Yliopistossa
[ ] Oppisopimus
[ ] Muu, mikä?

8. Perhe

[x] Äiti.
[x] Isä.
[ ] Vanhemmat eronneet.
[ ] Äitipuoli.
[ ] Isäpuoli.
[] Sisko/Siskoja.
[x] Veli/Veljiä.
[ ] Siskopuoli/siskopuolia
[ ] Velipuoli/velipuolia

9. Tietokoneet

[x ] Oma kone.
[x] Perheen yhteinen kone.
[ x] Kannettava.
[x] Tavallinen.
[ ]Windows 2000 tai vanhempi.
[x] Windows xp tai uudempi
[ ] Ei ole konetta kotona.
[ ] Koneella käyn kavereilla.
[ ] Koulussa.
[ ] Muualla, Missä?

[x] On kuvia galleriassa.
[ ] Ei ole kuvia.

[x] On messenger.
[ ] Ei ole messengeriä.

[] On Skype.
[x ]Ei ole Skypeä.

[ ] Pelaan myös tietokoneella.
[x] En pelaa.

[x ] On webkamera.
[] Ei ole webkameraa.

10. Asuminen

[] Omakotitalo.
[ ] Rivitalo.
[x (kai tää kerrostalo on:D) ] Kerrostalo.
[ ] Solu.
[ ] Muu, Mikä?

11. Musiikki:

[x] Omistan mp3:sen.
[ ] En omista.
[x] Kuuntelen musiikkia koneella.
[ ] En kuuntele koneella musiikkia.
[x] Minulla on omat stereot/radio.
[x] Lordi oli oikea voittaja Euroviisuissa.
[x] Kuuntelen paljon musiikkia laidastalaitaan.
[ ] Minulla on oma lempi " musiikkityyli".

12. Minulla on:
[x] Pyörä.
[ ] Mopokortti
[ ] Mopo.
[ ] Skootteri.
[ ] Mönkiä.
[ ] Kevarikortti.
[ ] Kevari.
[ ] Autokortti.
[ ] Auto.
[ ] Moottoripyörä.

13. Kirjoitus:

[x] Kirjoitan katsomatta näppäimistöön.
[x] Katson näppäimistöön kirjoittaessani.


1. Kirjoita nimesi siten, että painat nimesi kirjaimien oikealla puolella olevia kirjainnäppäimiä.
:: dsmms

2. Katso suoraan jalkojesi juureen. Mitä näet?
:: jalat? o.O

3. Mitä teet neljän päivän päästä?
:: öö, oon koulus :D vissii

4. Ota kännykkä esiin, ja selaa saapuneista viesteistä viides. Kirjoita se tähän.
::Kolumbus prepaid liittymääsi on ladattu 33.00 euroa. T. Kolumbus

5.

[x] Olen tyttö
[ ] minulla on lyhyet hiukset
[x] minulla on paljon ystäviä
[x] jotka joskus rasittavat kun ovat niin uteliaita
[vain unelmissa] olen kiltti tyttö
[x] olen lintsannut
[ ] olen juossut pelkillä farkuilla ja rintsikoilla pakkasessa
[x] olen hieman ujo
[x] mutta peitän sen mainiosti!
[x] minulla on huono itsekuri
[ ] vanhempani on eronneet
[ ] se on hyvä asia
[ ] en tule toimeen isäni kanssa
[ ] olen menossa Iron Maideniin 14.11
[x] mokailen usein
[ ] isona muutan asuntovaunuun
[ ] johonkin järvenrantaan
[x] inhoan persoonattomia ihmisiä
[x] joskus tuntuu että olen mielipuoli
[x] en usko jumalaan
[ ] olen ateisti
[x] joskus tykkään erikoisista vaatteista
[x] nuolen aina jogurttipurkin kannen

6. Mainitse 5 kaveriasi nimeltä.
:: Cia, Tiia, Ghita, Jasu ja Miia

7. Viimeinen sana, jonka sanoit.
:: "joo" :D

8. Jotain, mitä sinulla on kolme:
:: öö.tauluja :D

9. Neljäs sana, joka tulee mieleesi.
:: öö. ernesti? :D

10. Biisi, jonka kuuntelit viimeksi.
:: Eminem - Lose your self

11. Montako Messenger kaveria sinulla on?
:: ööhöm... 128 :D yli puoliakaa en tunne..

12. Viime kesän paras muisto?
:: nohh.. viikonloma tiian kaa :D hahaa, oli tosi siistii..

13. Omistatko mopoa?
:: enn.

14. Äitisi koko nimi?
:: Sarianjahannele, lol :D

15. Lempisuklaa?
:: öö. emt :D

16. Ketä et ole nähnyt pitkään aikaan mutta tahtoisit?
:: Satua :D nulikka-satu..

17. Mitä teit aamulla ensimmäisenä kun heräsit?
:: menin kylälle. hahaa :D

18. Mitä teit illalla viimeiseksi ennenkuin menit nukkumaan?
:: Luin viestin<3

19. Mitä tahtoisit syödä nyt?
:: öö, enpä kai mtn..

20. Onko sinulla pakkomielle?
:: joo, sanoa joo koko ajan :D

21. Jos olisit itse saanut valita nimesi, mikä se olisi?
:: öö. erkki? ;D

hahha, ei lol :DSunnuntai 02.09.2007 13:39

1.Nukkuisitko sohvalla vai kanssani sängyssä?
2.Nukkuisitko päällä, alla, vieressä vai siellä sohvalla?
3.Antaisitko minun nukkua rauhassa vai valvottaisitko koko yön?
4.Millä tavalla valvottaisit minua?
5.Luuletko onnistuvasi siinä?
6.Veisitkö tyynyni?
7.Jos minulla olisi kylmä niin saisitko minut lämpiämään?
8.Herättäisitkö minut aamulla ja millä tavalla?
9.Odottaisitko paita hampaissa palatessani makkariin?
10.Auttaisitko minua pesemään lakanat?
11.Tulisitko uudestaan yökylään? ;)

...Sunnuntai 02.09.2007 13:38

1. Minkä värisellä tuolilla istut nyt?
sinisellä

2. Minkä värinen paita sinulla on päällä?
harmaa huppari

3. Millainen logo/tausta sinulla on nyt kännykässä?
öö, pelkkää mustaa. en oo viel keksiny parempaa :D

4. Mikä on kännykässäsi soittoäänenä?
akonin don't matter.

5. Ketä mietit juuri nyt (mainitse henkilö nimeltä)?
Vikkeä<3 aina. :)

6. Montako tuntia nukuit viime yönä/viimeksi kun nukuit?
en tiiä, en montaa tuntia. ehkä 5?

7. Tuorekurkku vai suolakurkku?
Tuorekurkku.

8. Joululoma vai kesäloma?
Kesäloma !!

9. Mikä on toinen nimesi?
Anja :D ähäh

10. Mikä on viimeisin sana jonka sanoit?
vissii oot rakas tai jtn sinne päin. :)

11. Kenelle sen sanoit?
no vikelle<3 tietenkin.

12. Mitä odotat tällä hetkellä eniten?
perjantaita

13. Millä kulkuneuvolla viimeksi liikuit? (auto, linja-auto, pyörä jne.)
pyörällä vissii :D tai omil jaloilla :D

14. Mitä pelkäät tällä hetkellä eniten?
enpä mtn.

15. Mikä on toiveammattisi?
ruumisauton-kuljettaja. haha lol..

16. Voisitko kuvitella olevasi opettaja?
jooen.

17. Minkälaista liikuntaa harrastat?
nno. käyn kaninäyttelyis :D hyvin liikunnallista, joutuu seisoo koko päivän. että nii:D

18. Kuinka pitkä olet?
164,5cm. OUJEAH.:D

19. Mitä kuuntelet juuri nyt?
50 centin if i cant..
20. Montako lävistystä sinulla on?
eipä yhtään.

21. Missä lävistykset ovat? (nenässä, huulessa, korvissa)
....

22. Mitä sinulle tulee mieleen sanasta vaahto?
öööhh.. vaahto. en minä vaan tiedä :D

23. Minkä nimistä lehteä luit viimeksi?
Demi

24. Minkä merkkistä huulirasvaa käytät?
Blistex

25. Onko tylsää juuri nyt?
on vähän. :P

26. Keneltä sait viimeksi viestin kännykkääsi?
Vikeltä<3

27. Minkä väriset hiukset sinulla on?
blondit, alla kyl ruskeet.. ;P tai siis sillee. :D

28. Mitä kappaletta inhoat? (Laita myös esittäjä)
öö.. tean tytöt tykkää. sairaan ärsyttävä.

29. Kampaatko hiuksesi joka päivä?
kyllä.

30. Kuinka usein käyt saunassa?
öö. sillon ku on kylmä xD

31. Minkä merkkinen polkupyörä sinulla on (jos on)?
öö... tota. oliks se joku kontio tai jtn. emt iha sama..

32. Minkä merkkistä ja tuoksuista suihkusaippuaa käytät?
Palmolivee..

33. Minkä värinen hiusharjasi on?
vihree, yks musta ja sit on myös lila:D

34. Ilkka, Pete vai Katri?
no ei mikää noist.

35. Kuka ihminen on tällä hetkellä lähimpänä sinua?
lähimpänä, siis nyt vai? ei nyt oikeestaan ketään. vai mitähä täl tarkotettiin, en ymmärtäny.

36. Minkä numeron sait viimeisimmästä kokeestasi?
ei oo ollu viel kokeita.

37. Minkä laulun sanat menee näin: "sä olit perhonen, jonka siivet eivät kauas kantaneet. sä väsyit kylpyhuoneeseen..."?
emt, en oo ikinä ees kuullu :D

38. Seurusteletko jonkun kanssa?
kyl<3 :) ja ylpee olen siitä. ;P
39. Mikä on tavoitteesi?
No emt, pitäskö sellanen olla. siis mikä tavote, liittyen mihin. mul ei tänää leikkaa :D

40. Mitä katsoit viimeksi telkkarista?
BB

hähää. :DSunnuntai 02.09.2007 13:27

löydätkö C -kirjaimen ?

OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOCOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO

Kun löysit C:n...

Etsi 6:nen!

9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999699999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999

Kun löysit 6:sen...

Etsi N -kirjain! [Jo vähän vaikeampaa!]

MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMNMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM

Kun löysit N -kirjaimen...

Etsi Y -kirjain!

TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTYTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT

Kun löysit Y- kirjaimen...

Etsi W- kirjain!

VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVWVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV

Kun löydät W- kirjaimen niin toivo jotain.
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
..
.

Nyt kun olet toivonut jotain, toive toteutuu kunhan kopioit tämän omaan päiväkirjaasi!

lollol. (:Keskiviikko 29.08.2007 23:17

1. Hammasharjasi väri? - Vaaleansininen
2. Sukkiesi tyypillisin väri? - Mustat
3. Montako kuppia tällä hetkellä pöydällä sinun syystäsi? - Ei yhtään.
4. Miltä kätesi tuoksuvat tällä hetkellä? - öö. raikkaalta :D
5. Mitä dödöä/hajustetta laitoit tänään? - Rexonaa.
6. Rakkain pehmolelusi? - Mr.Bean<3 :D
7. Montako tyynyä on sängyssäsi? - 5 vissii..
8. Entä minkäväriset lakanat? - Ei iha pinkit mut siihe suuntaa.
9. Ovatko ikkunasi kaihtimet avoinna/suljettuna? - verhot auki
10. Tietokonepöytäsi väri? - ruskee
11. Onko huoneessasi valot päällä? - ei
12. Mitä äitisi sanoi sinulle viimeksi? - Moimoi
13. Väsyttääkö? - vähän.
14. Maistuisiko kupillinen maitokaakaota? - eipä nyt just.
15. Mitä ruokaa mielesi tekee tällä hetkellä eniten? - ei mtn. söin just :D
16. Oliko kyseinen mielihalusi kotiruokaa vaiko roskaruokaa? - emt...
17. Peilaatko itseäsi WC:ssä käydessäsi? - En vaa omas huonees. itel peili :D
18. Millainen mieliala tällä hetkellä? - Väsyny, ikävä yhtä poikaa<3
19. Minkäväriset silmät sinulla on? - Siniharmaat
20. Minkäväriset niiden todellisuudessa haluaisit olevan? - Samat.

MINÄ & MUUT:

21. Seurusteletko? - Jepp :P
22. Kuinka kauan olet ollut varattu/sinkku? - No hmh.
23. Jos sinulle annettaisiin 50 euroa, mihin veisit mielitiettysi syömään? - Emt :D
24. Piirre, joka täytyy ehdottomasti löytyä vastakkaisesta sukupuolesta? - Huumorintajua,..
25. Jos veisit rakkaallesi kukkia, mitä kukkia ne olisivat? - tuskin mä sille kukkasii vien :D
26. Kuvaile rakastasi / ihastustasi yhdellä sanalla. - Namm<3
27. Vahvin luonteenpiirteesi? - öö. jaa'a.
28. Paras ulkonäöllinen piirteesi? - TISSIT :D :DxD
29. Paras ulkonäöllinen piirre rakastetussasi/ihastuksessasi? - Kaikki.<3
30. Jos saisit sanoa rakkaallesi/ihastuksellesi VAIN yhden sanan, mikä se olisi? - No en oikeestaa tiiä :P

AJATUSTEN VIRTAA (SATUNNAISIA TÄRKEITÄ KYSYMYKSIÄ):

31. Lempi automerkkisi? - öö. emt :D
32. Lempivärisi? - PINKKI<3 :D
33. Lempi autonväri? - Musta
34. Kaunein puu? - en tykkää puista:D
35. Kaunein lehti? -LOL
36. Kaunein vuodenaika? - Kesä
37. Romanttisin vuodenaika? - Syksy
38. Miten päin vessapaperirulla kuuluu telineeseen? - No sen paperin pittää rullata päältäpäin.
39. Missä asennossa yleensä nukut? - Kyljellää..
40. Stressaako? - en..
41. Minkä lemmikin haluaisit KOLMANNEKSI mieluiten? - Fretin :D
42. Mitä suosittua lemmikkieläintä et missään nimessä haluaisi? - Koiraa, koska on jo semmone :D ja siitki on jo reisaks
43. Oletko lihansyöjä vai kasvissyöjä? - Kumpiki
44. Oletko? - Oon.
45. Oletko nyt aivan varma? - Jop.
46. Oletko luotettava? - Oon.<3
47. Mitä mielessä? - ULOS :D koiran kans.
48. Oliko juuri ajattelemasi asia jokin, joka huolestuttaa sinua? - eip.
49. Mikä tekisi sinut nyt iloiseksi? - Nähdä mun kultani<3
50. Pidätkö shoppailusta? - Jooooo
51. Millaiset vaatteet ovat mielestäsi tyylikkäitä tytöillä? - Riippuu tytöstä. Kaikki on kaunista jos ne kantaa oikeen.
52. Entäs millaiset pojilla? - Sama.
53. Paljonko rahaa varaat mukaan, jos shoppailet? - Kaikki mitä on :D
54. Tuntuuko yleensä, että valinnanvaraa on liian vähän? - Nojoo.
55. Mieluisin julkinen kulkuneuvo? -öö. emt :D
56. Luotatko siihen mitä lääkärit sanovat? - En pidä niistä.
57. Ovatko vanhemmat mielestäsi liian tiukkoja? - No ei ne oo.
58. Miltä nyt tuntuu? - Väsyttää.
59. Väsyttääkö jo? - No jo.
60. Karvanopat vai wunderbaum? - Karvanopat. mitä toi toine ees meinaa :D??

joo.Keskiviikko 29.08.2007 22:40

Montako viestiä puhelimessasi on?
- 173 ;D

Seuraavat kysymykset koskevat kolmannen viestin lähettäjää.
1. Onko hän tyttö vai poika? - poika
2. Nuorempi vai vanhempi kuin sinä? - nuorempi :P
3. Rakastatko häntä? - tjuu<3
4. Asuuko hän samalla paikkakunnalla kun sinä? - aika naapuris ja toisaalta ei :D
5. Omistaako hän jonkin lemmikkieläimen? - joo. koiran muistaakseni :)

Onko ensimmäisen viestin lähettäjä hyvä ystäväsi?
- todellakin<3 poikaystävä<3

Onko viidennen viestin lähettäjä sinulle tärkeä ja rakas?
- onn<3

Onko viimeisen saapuneen viestin lähettäjä tyttö vai poika?
- poika

Luotatko viimeisen viestin lähettäjään?
- joo.

Mitkä ovat toisiksi viimeisen viestin kolme ensimmäistä sanaa?
- kyllä mä sua

Oletko ihastunut kahdeksannen viestin lähettäjään?
- olenn ;> vikke<3

MENE PUHELUIDEN TIETOIHIN JA SIELTÄ VASTATTUIHIN PUHELUIHIN.

Onko kolmas soittaja sinulle tärkeä?
- emt. kenenköhä numero toi on ees :D

Missä ja milloin olet tutustunut viidenteen soittajaan?
- emt.

Vihaatko vai pidätkö viimeisen puhelun soittajasta?
- emt :D

--> MENE OSOITEKIRJAN NIMILISTOILLE.

Montako A-kirjaimella alkavaa nimeä listassasi on?
- 2

Montako H-kirjaimella alkavaa nimeä listassasi on?
- 2

Kirjoita kaikki sinun etunimesi kirjaimet ala puolelle, ja niiden perään montako samalla kirjaimella alkavaa henkilöä listassasi on.
S=2
A= 2
J= 5

Seuraavat kysymykset koskevat 25:tä henkilöä.

1. Onko hän tyttö vai poika? - tyttö
2. Onko hän mielestäsi nätti/komea/hyvännäköinen? - nättiii<3
3. Onko hän brune vai blondi? - brune :D
4. Montako kirjainta hänen nimessään on? - 4
5. Mikä on hänen nimensä kolmas kirjain? - I
6. Missä olet tutustunut kyseiseen henkilöön?- se on mun serkku :D ei hajuukaa mis tutustuttii.
7. Onko hän sinulle jotain sukua? - ON<3 :D

Kerro 30:tä henkilöstä.
1.Onko hän tyttö vai poika? - poika :)
2.Missä olet tutustunut tähän henkilöön? - yhel ´sillal<3
3.Rakastatko/pidätkö hänestä? - rakastan<3
4.Onko hänellä lemmikkejä? - on :)
5.Onko hän sinua vanhempi? - eip. :) eikä se mua haittaa
6.Onko hän kaunis/ hyvännäköinen?- TOSO HOT<3
7.Kuunteleeko hän samallaista musiikkia kuin sinä? - joo vissii.
Oleko saanut viestejä tämän kyselyn aikana?- enn. :P

Oletko lähettänyt viestejä tämän kyselyn aikana?enn. :P
- ei ole saldoa

Onko kukaan soittanut sinulle tämän kyselyn aikana?
- eip..

Oletko soittanut kenellekään tämän kyselyn aikana?
- noe n :D

Lähetätkö enemmän viestejä vai soittele

molempii. vastailen yleensä