IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

kertokaas prkl :DKeskiviikko 24.10.2007 16:58

Nyt Sinulla on tilaisuus tuoda julki käsityksesi minusta vaikka et minua tuntisikaan. Tämän kyselyn esille asettaminen kertoo minusta ainakin sen, että olen helvetin rohkea, utelias ja/tai idiootti. Joka tapauksessa kerjään verta nenästäni! Antaa palaa!

1. Ensimmäinen sana, joka minusta tulee mieleen.
2. Väri, joka minua muistuttaa.
3. Kappale, joka muistuttaa minusta.
4. Millainen ruoka olisin?
5. Millainen ihmistyyppi minulle sopii parhaiten?
6. Mikä minussa on parasta?
7. Mikä minussa tekee sinut hulluksi?
8. Jos eläisin vuoden autiolla saarella, miten luulet, että selviytyisin?
9. Mitkä kuvittelet olevan viimeiset sanani?
10. Uskaltaisitko sinä antaa minun kertoa mielipiteeni sinusta?

~<3~Keskiviikko 24.10.2007 14:14

Kun me tavattiin, oli helppoo
Meni päiviä katsomatta kelloo
Mitään vastaava kokenu ennen
Oltiin ku luotuja toisillemme
Mitä kävi, en käsitä mitenkään
Riidellään, sovitaan ja sit taas riidellään
Pelkkää riitaa ja kummalkin kiirettä
Pinnat kireellä, ero vireillä

Musta tuntuu kuin kädenkäännös
Joist puuttuu kädenväännös
On sekasin pelisäännöt
Mitä sanot, yritetäänkö?
Voitko olla varma musta?
En petä sun luottamusta
Vaikka riitely tuottais tuskaa
En päästä irti susta

kertosäe:
Ei jaksa riidellä enää
Voitasko sopia tää jo tänää?
Ovet paukkuu ja taas kerran pyydän sua jäämään
Ei riidellä enää
Sovitaan tää tänää
Ovet paukkuu

Ei oo salaisuus et mullon ollu noita kertoja, vakioit, sääntöjä, kuvioit
Mun mielestä ne on vanhoja asioit
Enkä tajuu et miks ne taas esiin toit
Jos tuijotan, mut oon vaan mies hei, heti selaat mun tekstiviestei
Tein mielestäs liikaa töitä
Epäilet mun studioöitä
Näin suhteet ajautuu kriisiin
Jos toinen on salapoliisi
Ei järjen häivää touhus
Ei sukat vaan mustat sukkahousut
Sä huolehdit suotta musta
En petä sun luottamusta
Vaikka riitely tuottaa tuskaa
En päästä irti susta

kertosäe

En malta oottaa et taas tääkin riita ohi on
Koska sitten me voidaan rauhas tehä sovinto

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

>PusunenTälläinen oli ihan pakko pistää eteenpäin...."Ainoastaan >sydämellään näkee hyvin, tärkeimpiä asioita ei näe >silmillään"Pusunen...tätä ei tosiaankaan uskalla olla lähettämättä >eteenpäin..!Tänä yönä keskiyön aikaan tosi rakkautesi ymmärtää, >että pitää sinusta. Jotain hyvää tapahtuu sinulle huomenna kello >13.00-16.00 välisenä aikana,se voi tapahtua missä tahansa, kotona, >töissä - missä vain.Valmistaudu elämäsi suurimpaan yllätykseen.

..Maanantai 15.10.2007 01:08

Valmistaudu PITKÄÄN kärsimykseen. Oletko valmis? Joo

Kummat on söpömpiä blondit vai tummat? kummatkii
Pitääkö ihastuksesi/rakkaasi olla pidempi vai lyhyempi kuin sinä? no eipä kauheesti välii.
Inhoatko ketään tällä hetkellä? kyl
Rakastatko ketään juuri nyt? --
Rakastaako sinua kukaan tällä hetkellä? joo

Ikävöitkö ketään? kyll:/
Ketä? (jos vastasit kyllä edelliseen) salaisuus
Oletko mustasukkainen? liian usein
Paras ystäväsi? cia
Mitä teet v.loppuisin? riippuu
Oletko hyvä koulussa? ihan ok
Oletko koskaan rakastunut ensisilmäyksellä? jjuu
Mitä mieltä olet kaukosuhteista?ei toimi
Mitä eläintä itse muistutat eniten? pupuu?
Lempinumerosi? 8
Keneen luotat parhaiten? ciaan<3
Onko sinulla yhtään sellaista salaisuutta mitä ei kukaan muu tiedä kun sinä? on
Kuinka aikasin menet yleensä nukkumaan? riipppuu
Kirjotatko runoja? e
Lempivärisi? jiolij
Horoskooppisi? kauris
Millainen luonne sinulla on? emt?
Millasista elokuvista tykkäät? laidast laitaa riippuu kenen kans kattoo
Oletko koskaan liftannu? joo
Omistatko mitään kulkuneuvoo? e
mikä on suurin laskusi? emt
Onko puhelimessasi turhia numeroita? o
Mitä sinulla on päälläsi juuri nyt? vaatteet
Mitä kaikkea yleensä teet kun oot koneella?dataan?
Onko sinulla meseä? Jos on niin ossa? joo sanna_uotila@hotmail.com
Mitä ajattelet juuri nyt? =)
Paljonko kello on juuri nyt? 22.00
Ootko tehnyt montakin yhteisöä tähän mennessä? jq pari
Kuka soitti sinulle viimeksi? tiia

OLEN:

[ ]Ala-asteella
[ ]Yläasteella
[ ]Lukiossa
[x]Amiksessa
[ ]Jossain muussa

[x]Blondi
[ ]Brunette
[ ]Punapää
[ ]Joku muu, mikä?

[ ]Alle 150 cm
[ ]150-160 cm
[x]160-170 cm
[ ]Yli 170 cm

[ ]Pitkähiuksinen
[ ]Lyhythiuksinen
[x]Puolipitkähiuksinen
[ ]Lievä Kiharahiuksinen
[x]Suorahiuksinen


OMISTAN:

[ ]Nokian kännykän
[ ]Siemensin kännykän
[x]Samsungin kännykän

[x]Poikaystävän
[ ]Tyttöystävän
[ ]Pikkuveljen
[ ]Pikkusiskon
[x]Isoveljen
[ ]Isosiskon
[ ]Äitipuolen
[ ]Kaksoissisaren
[x]Bestiksen
[ ]Oman asunnon
[x]Oman tietokoneen
[x]Oman teeveen


PIDÄN:

[x]Pojista
[x]Tytöistä
[ ]Lapsista
[x]Keväästä
[ ]Talvesta
[ ]Syksystä
[x]Kesästä
[ ]Hiihtämisestä
[ ]Lentopallosta
[ ]Luistelusta
[ ]Jalkapallosta
[ ]Kilpajuoksusta
[ ]Pituushypystä
[ ]Laulamisesta
[ ]Tanssimisesta
[ ]Lukemisesta
[ ]Pianonsoitosta
[x]Kirjoittamisesta
[x]Piirtämisestä


LUONTEELTANI OLEN:

[x]Puhelias
[x]Ujo
[x]Itsenäinen
[x]Seurallinen
[ ]Tulinen
[x]Rauhallinen

KUINKA MONTA...

...kertaa sydämesi on särkynyt? en oo laskenu
...sydäntä olet särkenyt? pari :/
...ihmistä luokittelisit sellaisiksi tosiystäviksi, joiden käsiin voisit uskoa elämäsi? yksi<3
...kertaa olet niellyt heliumia? monta :D
...pakkomiellettä sinulla on? pari
...kertaa olet kadottanut rahojasi? monesti ;o

HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI...

. Nukkui sängyssä kanssasi? jaahas :D
. Näki sinun itkevän? cia.
. Sai sinut itkemään? yks ;s
. Tarjosi sinulle leivoksen? mami
. Huusi sinulle? öö.emt
. Antoi sinulle pusun poskelle? ..
. Antoi sinulle pusun suulle? ...
. Lainasi jotain vaatekappalettasi? tiia
. Halasi sinua? ööh.:D

OLETKO KOSKAAN...

. Sanonut "rakastan sinua" ja tarkoittanut sitä? joo
. Oletko ollut julkisella paikalle yöpuvussa? joo
. Itkenyt elokuvan aikana? joo
. Ollut esiintymislavalla? joo
. Toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta? e
. Kokenut sydänsuruja? joo
. Ollut ihastunut yli kolmeen henkilöön samaan aikaan? joooe
. Valehdellut vanhemmillesi? jooo
. Jutellut syvällisiä? joo
. Halannut ketään? joo
. Koskaan itkenyt tytön vuoksi? joo
. Koskaan itkenyt pojan vuoksi? joo

[ ] Soittanut hätänumeroon
[x] Nukkunut pommiin
[x] Syönyt muurahaisen
[x] Värjännyt hiukset
[x] Ollut blondi
[x] Tehnyt läksyt kunnolla
[ ] Saanut 4:n
[x]Ratsastanut
[ ]Ollut putkassa
[ ] Nukkunut roskiksessa
[ ] Värjännyt hiukset yli 20 kertaa
[x] Lintsannut
[ ] Juonut kusta
[x] Nukkunut tunnilla
[ ] Käyttänyt huumeita
[x] Kuunnellut Antti Tuiskua
[x] Ollut lentokoneessa
[x] Muuttanut
[x] Tilannut tuotteita netistä
[x] Tehnyt yli 100:n euron kännykkä laskun
[ ] Seonnut Marilyn Mansoniin
[x] Ollut haastattelussa
[x]Saanut turpiinsa
[x] Soittanut kitaraa
[x] Lyönyt vetoa
[ ] Poseeranut alasti :'DDD
[ ] Leikkinyt aidoilla hämähäkeillä
[x] Yöpynyt hotellissa
[x] Oksentanut matolle
[x] Lukenut seiskaa
[x] Pelannut Harry Potteria
[x] Vittuillut vanhemmille
[x]Väärentänyt kokeeseen nimen
[x] Juossut pakoon ampiaisia
[x] Pyytänyt anteeksi
[x] Istunut koneella jopa 14h putkeen
[ ] Vihannut räppäreitä
[x] Soittanut väärään numeroon
[x] Nukkunut sohvalla
[x] Nukkunut puun alla
[x] Ollut sairaalassa
[x] Valvonut koko yön
[x] Juossut alasti ulkona
[x]Käynyt avannossa
[x]Hypännyt ikkunasta ulos
[ ] Omistanut hämähäkin
[x] Saanut 10:n kokeesta
[x]Leikannut hiuksiansa
[x] Kiroillut ruokapöydässä
[x] Polttanut levyjä
[x] Harrastanut liikuntaa
[ ] Näytellyt
[x] Nukkunut päivällä
[x] Käynyt ulkohuusissa
[x] Ostanut tupakkaa
[ ] Polttanut talon/pientalon
[x] Grillannut
[x] Ollut Linnanmäellä
[x] Uskonut horoskooppeihin
[x] Tuhlannut yli 50 euroa rahaa samalla kertaa
[ ] Käyttänyt vanhempien korttia
[x] Ajanut autoa
[ ] Syönyt matoja
[x] Hyppinyt katolla
[x] Eksynyt ostoksilla
[x] Matkustanut junalla
[x] Nukkunut bussissa
[x] Tekstannut mtv3 chattiin
[ ] Oksentanut lautaselle
[x] Käyttänyt sukkahousuja
[x] Selaillut kaupan lehtiä
[x] Lukenut siskon/veljen viestit
[ ] Ostanut huumeita
[ ] Vaihtanut vauvan vaipat
[x] Imenyt verta
[x]Pyörtynyt
[x] Pelotellut ihmisiä


Omenat vai banaanit? bansku
Sininen vai punainen? punane
Kevät vai syksy? kevät
Mitä aiot tehdä tämän jälkeen? dataa
Minkä aterian söit viimeksi? emt :D
Missä kulkee pettämisen raja? suutelemises
Oletko herännyt ikinä "väärästä sängystä''? kyl
Lempisyntisi? hhhmm
Mikä saa sinut raivostumaan? monetjutut
Jos saisit valita haluaisitko lapsesi olevan tyttö vai poika? ihansama

MITEN..

miten pussataan? sillee
miten syödään domino? eka se toinen puoli sit ne välimössöt ja sit toine
miten syödään kiinalaista ruokaa? haarukal

KUKA..

kuka on viimeaikoina satuttanut sinua henkisesti? yks
kuka on viimeaikoina satuttanut sinua fyysisesti? yks
kuka on viimeaikoina tehnyt tyhmästi? se pelle

MILLOIN...

milloin viimeksi nauroit? äske
milloin olet viimeksi opiskellut? pariviikkoosit

OLISIKO...

olisiko elämä helpompaa/parempaa ilman rakkautta? helpompaa
olisiko kamalaa kieltäytyä kosinnasta? olisi
olisiko se katastrofi, jos toimisit lastenhoitajana päivän? eiiii
olisiko maailma parempi ilman sotia? olisi

Millainen on olosi nyt? ihan kiva
Mikä biisi soi tällä hetkellä? ei mikään
Paljon kello on? 22.07


MONTAKO...

a) ...suklaapatukkaa olet syönyt viimeisten 3 päivän aikana? pari
b) ...tekstiviestiä olet saanut viimeisen vuorokauden aikana? muutaman
c) ...kertaa olet itkenyt viimeisen viikon aikana? pari
d) ...kertaa olet uinut viimeisen viikon aikana? emt

SINÄ...

Lempinimet: apina
Nimesi alkukirjaimet: S A J
Kuinka vanhalta näytät? jaa
Kuinka vanhan ihmisen tavoin käyttäydyt? en tiiä
Mikä saa sinut noloksi? hmm.kaikki?
Mikä saa sinut onnelliseksi? monikijuttu
Mikä saa sinut surulliseksi? monikijuttu

[Ei aihetta]Lauantai 13.10.2007 03:57

. Onko tänään ollut hyvä päivä?
iha

2. Mitä mukavaa tänään on tapahtunut?
No emt :D

3. Mitä olisit halunnut tänään tapahtuneen?
emt

4. Moneltako heräsit tänään?
6

5. olitko koulussa/töissä? monestako moneen?
8-14 kouluss

6. montako lämmintä ruokaa olet syönyt tänään?
no vissii2 x)

7. oletko kuunnellut tänään musiikkia? mitä?
öö joo. en muista mitä.

8. mitä kaikkea teit tänään?
Olin kolus,kyläl jne..

9. paljonko olet käyttänyt tänään rahaa? Mihin?
jotain 10€ kaikkee paskaa:D

10. keille kaikille olet soittanut tänään?
ei o saldoo

11. Entä tekstannut?
ei oo saldoo

12. oletko katsonut/aiotko katsoa tänään tv:stä jotain? mitä?
en muista

13. oletko lukenut tänään jotain? Mitä?
en muista

14. onko sinua ärsyttänyt tänään joku? mikä?
on,;> en kerro

15. millainen ilma tänään on ollut/on?
kylmä

16. oletko käynyt/käytkö tänään ulkona?
öö. joo

17. oletko tehnyt tänään jotain mitä ei olisi pitänyt? mitä?
öö ehk.

18. oletko miettinyt tänään paljon jotain? mitä?
kyl :) en kerro mitä.

19. mitä aiot tehdä vielä tänään?
emt

20. mikä on tämän päivän paras kappale? entä mikä kappale kuvaisi tätä päivää?
-

22. onko sinulla ollut tänään joku ruumiinosa kipeänä? mikä?
joo ei kai

23. suutuitko tänään jollekin? kenelle? miksi?
suutuin. eräälle

24. halasitko tänään jotakuta? ketä?
joo<3 ciaa<3 :D

25. mikä tästä päivästä jäi erityisesti mieleen?
..<3

26. monelta aiot mennä tänään nukkumaan?
emt.koht

27. Onko sinulla kuvia netissä?(muualla kun täällä)
on

28. sano yksi paikka missä nyt haluaisit olla tämän paikan sijasta.
sellasen kivan tyypin vieres.<3

29. ota lähin kirja mitä näät ja avaa sivu 33 ja kirjoita seitsemäs lause siltä sivulta.
"pane mua "

30. mikä kirja se oli?
joku ihme hippuli kirja

31. käytätkö hiustuotteita?
joo ?

32. jos käytät, niin mitä?
emt

33. mikä on lempitavara huoneessasi/asunnossasi?
öö.. tietokone

34. nukutko unilelun/unilelujen kanssa?
joo dildon<3

35. Onko niillä nimiä? Jos on niin mitkä?
isokyrpä

36. mitä pelasit viimeksi? (lautapeli, joku urheilulaji, mikä vaan )
en muista..

37. onko paras ystäväsi tyttö vai poika?
tyttö<3

38. mikä on ensimmäinen asia mitä näät kun katsot taaksesi?
tv:D

39. ensimmäinen sana mikä tulee mieleesi juuri nyt on ?
voi vittu

40. kaikki värit mitä kaikissa vaatteissasi on juuri nyt? (myös alusvaatteet)
harmaa,mustavalkone,vaaleenpunane

41. mitä kuuntelet?
emt

42. oletko koskaan rakastanut ketään?
Joo :P

43. rakastatko ketään nyt?
of koors

44. oletko koskaan ollut vakasti loukkaantunut tai sairas?
en muista

MITÄ LÖYTYY?

- Farkkujen taskuista:kortsu ja rahaa :D iha oikeesti
- Koulun kaapista: kirjoja ja roskaa
- Penaalista: ehkä kynii?
- Jostain omasta laatikosta: kaikkee rojuu :D
- Takin taskusta: mp4-soitin
- Laukusta/repusta: kirjoja
- Roskiksesta: roskii ?
- Sängyn alta: mörkö
- Muistutustaululta: ei oole

MILLOIN:

- siivosit huoneesi: sillon ku muutettii tähä kämppää :D
- söit purkkaa: joku kuukaus sitte?
- pelasit tietokonepeliä: en muista
- nauroit: äske
- itkit surusta: ...
- lauloit joululauluja: äske ?:D
- laskit matikkaa: puolvuotta si:D
- harjasit hiuksesi: aamullaa, ja äske
- katsoit peiliin: äsken
- pussasit jotakuta: no comments.
- huusit opettajalle: en huuda koskaa.:D

VOISITKO KOSKAAN:

- nauraa henkilölle joka kaatuu: joo emt
- luntata kokeessa: joo ?:D
- juosta 10 kilsaa: ei jaksa:D
- varastaa suklaapatukan kaupasta: ...
- lintsata koulusta: of koors
- nukkua paljaalla lattialla: jjoo xD

LEMPI:

- eläin: kani
- väri:pinkki ja musta
- aine: emt
- fontti: iso
- peli: en pelaa o.o
- harrastus: ernesti
- soitin: en muista

TÄLLÄ HETKELLÄ:

- ärsytyksen kohde: erkki
- sinulla on päällä: vaatteet ;P
- hiukset: blondit<3
- olet: örkki
- ajattelet: <3
- mitä teet: dataan.

MUITA KYSYMYKSIÄ:

- tee lempihymiösi: <3
- keksi lyhenteelle KERS selitys?:eeokawetgf.rsä
- minkä väriset seinät huoneessasi on? : keltaset?
- mitä lemmikkielukoita sulla on?: kanei, kissa ja koira
- mikä laulu soi just nyt?: en muista
- nauratko idioottimaisesti?: joo ?
- Pinni vai ponnari?: pinnni.iku ponnari
- Keksi oman nimen alkukirjaimella kolme itsestäsi parhaiten kuvaavaa adjektiivia: S sssssienestäjä A Ahne N Nalkuttaja
-Oletko Nalle Puh, Tiikeri, Nasu vai Ihaa?: ihaaa
- mikä on horoskooppimerkkisi?: runkku. noei. Kauris.

OLETKO KOSKAAN:

- surullinen?: mm
- leikannu päätä kaljuksi?: just äske
- syönyt karhun lihaa?: en
- kävellyt talvella ulkona ilman kenkiä?: ju
- tehnyt jotain noloa yleisön edessä?: öö. emt
- pettänyt kaveriasi?: kyll.
- ollut humalassa?: ...yhym. en tietenkää
- rikkonut gallerian sääntöjä?: en :D
- salakuvannut ihmisiä?: eeen ??_:D

[Ei aihetta]Perjantai 12.10.2007 09:41

Muistatko sinä, joka juuri luet tätä tekstiä ja tunnet minut (esim. omistat puhelinnumeroni, olet paras kaverini, olet joskus jutellut kanssani jne.)
MITEN TAPASIMME?
Sinä, joka kommentoit kopioi tämä omalle sivullesi ja ylläty siitä, miten moni sinut muistaakaan!

[Ei aihetta]Torstai 11.10.2007 11:54

vastaa nimesi alku kirjaimella

Olen: Sanna

Haluan: sssieniä :D

Minulla on: sytytin.

Vihaan: saappaita.

Pelkään: sonneja :D

Kuuntelen: sjotain :D

Pohdin: sellasia tyhmii juttui.

Rakastan: sjoo emt

Minua koskee: sjoku :D

Minä aina: skäytän väkivaltaa.

Minä en ole: sanna

Olen aina: svitun läski

Laulan: sen mtn

Itken: skaikest

En ole aina: se mitä luulen

Kirjoita kommentti: sjoo, sepäs se.


:D<3 oot tärkeeKeskiviikko 10.10.2007 01:08

Millon olet viimeksi halannut häntä? tänää ;D
Millon viimeksi huusit hänelle? öö on siit aikaa
Milloin viimeksi näit hänet? tänää<3
Oletteko olleet leikkipuistossa yhdessä? joo
Oletko käynyt jossain huvipuistossa hänen kanssaan? nööy,.
Oletko vihannut häntä joskus? enn<3
Oletko ostanut hänelle synttärilahjan? oon .)
Oletko käynyt elokuvissa hänen kanssaan? eehen, ollaa kyl meil leffoi kateltu :P
Oletko itkenyt niin että hän näkee? njuu<3
Onko hän sinulle todella tärkeä? kyllä<3<3
Onko hän komea/kaunis? tietenki :)<33
Pukeutuuko hän huonosti? ei :P
Onko hänellä hyvä musiikkimaku? on
Oletteko kokeneet paljon yhdessä? ollaan :D
Demittääkö hän? joo 24/7
Pelaako hän paljon? täh
Mutta sinä olet silti hänelle tärkeämpi kuin pelit? no TIETENKIN
Onko hänelle lemmikki/lemmikkejä? kyl<3
Onko hänellä mukava mummo? kylläpä kai :)
Onko hän kätellyt sinua? on ;D
Tiedätkö mitä hän tekee juuri nyt? tiedän ;D

[Ei aihetta]Tiistai 09.10.2007 01:12

Tee näin:
1. Valitse 5 kaveriasi.
2. Etsi jokaiselle nimelle yhteisö, jossa esiintyy kyseinen nimi!


_________________________________________

1.Vikke Vikke tietää kaiken <3
2.Toni Tonin mafioso VIIKSET
3.Cia cias käraste vänner<3
4.Tiia Tiia-Elämäni nainen <3
5.Satu Satu on mun vakiopano .

Vastaat kysymyksiin saapuneilla viesteilläsi järjestyksessä ja jos saapuneet loppuvat kesken siirryt lähetettyihin.

01. Tuntematon mies soittaa ovikelloasi ja menet avaamaan. Mitä sanot hänelle?
- " tuu mesee "

02. Pedofiili hyökkää kimppuusi. Millaisen avunhuudon huudat?
- " oot mulle tärkee ja tosi rakas. "

03. Äitisi pyytää sinua imuroimaan..mitä sanot hänelle?
- " huomen kylälle. "

04. Jätit läksyt tekemättä ja opettaja uhkaa jälki-istunnolla. Miten puolustaudut?
- "sori tyhmä kysymys ja mitä se mulle kuuluu. vai? :D "

05. Poltit vahingossa kesämökkinne maan tasalle. Miten selität asian vanhemmillesi?
- "miks haukuit ****** "

06. Liukastut koiran jätökseen. Kuinka kiroat?
- " anna sun mese "

07. Joukkueesi voittaa jääkiekko-ottelun. Mitä huudat tuulettaessasi?
- "kikkelipää! nyt sekstasin :D "

08. Koulusi pahin nörtti pyytää sinua alkamaan kanssaan. Mitä vastaat?
- "kui? "

09. Kirjoitat synttärikortin 80-vuotiaalle ukillesi. Mitä kirjoitat korttiin?
- "uhkailetsä? "

10. Kokeessa kysytään: mikä on evoluutio? Sinä vastaat?
- "kikkelipää!! :-D xD joo.. et oo.. :-D onks sul saldoo? "

11. Kirjoitat tekstarin ihastuksellesi. Mitä kirjoitat viestiin?
- " hullu :-D "

12. Bestiksesi onnittelee sinua nimipäivänä. Miten kiität häntä?
- " niinpä... tollee ***** kans teki. "

13. Olette lähdössä sukulaisten luo. Mitä keksit tekosyyksi että saat jäädä kotiin?
- " no voi vittu samanlaine ku *****.. mä kuulin sust juttuu muttten kerro mitä tai keneltä .. -,-' "

14. Mokasit juuri ja olet punainen kuin tomaatti. Mitä sanot pelastaaksesi tilanteen?
- " öö. ei mun tietääkseni. kui?"

15. Ajoit vahingossa naapurin kissan yli. Mitä sanot naapurillesi?
- " haastemies tuo sulle tänään klo 17 kirjeen ole kotona. "

[Ei aihetta]Maanantai 08.10.2007 11:52

vituttaa. tää atk tunti on nii vitun tylsä :D ja vittuku muutenki menee taas aika ..jjoo. iha sama. ketäpä kiinnostaa

[Ei aihetta]Maanantai 08.10.2007 11:51

Nimesi kolmas kirjain:

a= moi!
b= hei!
c= terve!
d=heips!
e=moi!
f=hei!
g=terve
h=heips!
i=moi!
j=hei!
k=terve!
l=heips!
m=moi!
n=hei!
o=terve!
p=heips!
q=moi!
r=hei!
s=terve!
t=heips!
u=moi!
v=hei!
w=terve!
x=heips!
y=moi!
z=hei!
Ã¥=terve!
ä=heips!
ö=moi!

syntymäkuukautesi:

tammi= Eilen
helmi= Tänään
maalis= Toissapäivänä
huhti= Viime viikolla
touko= Tunti sitten
kesä= Viime kuussa
heinä= Juuri nyt
elo= Puolituntia sitten
syys= Viime vuonna
loka= Toissa yönä
marras= Viime yönä
joulu= Viime jouluna

lempi värisi:

punainen= purin
sininen=raavin
vihreä=hakkasin
keltainen=hinkkasin
musta=tapoin
harmaa=kuristin
valkoinen=halasin
ruskea=suutelin
vaaleanpunainen=löin
violetti=potkaisin

syntymäpäiväsi:

1=äitiä
2=isää
3=isoisää
4=koiraa
5=opettajaa
6=isoäitiä
7=parasta kaveriani
8=serkkuasi
9=tyttöystävääni
10=poikaystävääni
11=valmentajaani
12=lemmikkiäni
13=ohikulkijaa
14=vanhusta
15=hammaslääkäriä
16=rehtoriani
17=hyllyäni
18=naapuria
19=pikkusiskoa
20=pikkuveljeä
21=naapurin koiraa
22=stripparia
23=jääkiekkoilija
24=itseäni
25=postimiestä/naista
26=pehmolelua
27=Televisiota
28=Matematiikan kirjaa
29=Penaaliani
30=Kummitätiäni
31=pizzakuskia

Kuinka monta kirjainta etunimessäsi on:

3=koska olin vessassa
4=koska olin humalassa
5= koska minua vitutti
6= koska se oli kivaa
7= koska olin sekaisin
8= koska halusin naimisiin
9= koska koira puri minua
10= koska kuolen huomenna
11= koska saatan joutua vankilaan
12= koska sorruin rikokseen
13= koska sain kokeesta 4-
14= koska opettaja käski
15= koska halusin olla superstara
16= koska olin masentunut
17= koska äiti pakotti
18= koska kaipasin läheisyyttä
19= koska haluan kuolla
20= koska tämä oli tylsää

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Hei! Viime jouluna potkaisin televisiota koska minua vitutti.

xD