IRC-Galleria

:'<Torstai 09.06.2011 20:46

5 kuukautta vanhan Brianna Lopezin ruumiinavaus paljasti että hän oli kärsinyt pahoinpitelyistä/hyväksikäytöstä koko lyhyen elämänsä ajan. Viranomaisten mukaan tämä on kauheimpia heidän näkemiään tapauksia. Muunmuassa vanhemmat ovat syytettyjen listalla.
Brianna todettiin kuolleeksi perjantai aamuna Memorial Medical Center -sairaalassa elvytysyrityksistä huolimatta, sanoo sheriffi Ed Miranda.
Perjantai iltana poliisi pidätti Briannan vanhemmat, Stephanie Lopezin 19v., Andy Waltersin 21v. sekä 19-vuotiaan Stephen Lopezin (äidin kaksosveli). Heistä jokaista syytetään lapsen kuolemaan johtaneesta pahoinpitelystä. Waltersia syytetään tämän lisäksi sukupuoliyhteyden harjoittamisesta vauvan kanssa.
Poliisit ovat puhutelleet kuutta aikuista ja kahta lasta jotka asuivat samassa kodissa Briannan kanssa. Sheriffin mukaan perhe on ollut yhteistyöhaluinen. Ystävänpäivänä syntyneellä tytölle todettiin ruumiinavauksessa useita eriasteisia vammoja ja ruhjeita.
Maanantaina sheriffi tarkensi tietojaan ruumiista löytyneistä vammoista: hänen mukaansa Briannassa oli 11 eri vaiheessa paranemista olevia ihmisen puremajälkiä, useita mustelmia, kaksi murtunutta oikeanpuoleista kylkiluuta, kolme kallonmurtumaa, aivojen turvotusta ja jälkiä ravistelusta. Myös Briannan molemmat jalat olivat murtuneet, asiantuntijan mukaan jalkojen murtumat johtuivat siitä että lapsi oli nostettu rajusti jaloista ilmaan. Tutkijat ottavat selvää syytettyjen hammaskartoista selvittääkseen kuka puremajäljet on aiheuttanut.
Oikeuden papereissa mainitaan että Walters on myöntänyt purreensa Briannaa, mutta puolustautunut sanomalla ettei kuitenkaan "Purrut irti palaa tytöstä". Waltersin mukaan myös hänen 18 kuukautta vanha poikansa puri vauvaa.
Lisäksi Stephanie Lopezin väitetään purreen ja nipistäneen Briannaa turhautuessaan tähän.
Sheriffi kertoo että Walters ja Stephen Lopez joivat olutta torstai yönä, jolloin he heittelivät Briannaa ilmaan.
Lapsen pää osui kolmesti kattoon ja ainakin kaksi kertaa miehet epäonnistui ottaa vauva kiinni ennen lattialle putoamista. Stephen Lopez sanoi juoneensa kymmenen olutta, jotka Walters oli ostanut. Stephanie Lopez ilmoitti juoneensa kolme olutta ja nukahtaneensa sitten. Aamulla äiti oli löytänyt Briannan lattialta eikä saanut lasta hereille. Kysyttäessä mitä on tapahtunut, Walters kertoi Lopezille heidän "leikkineen vähän rajusti edellisiltana"...
... oikeudessa Andy Walters sanoo Briannan olleen tajuissaan ja itkeneen ilmaan heittämisen jälkeen. Walters kävi nukkumaan klo 01:30 eikä tiennyt missä Brianna tuolloin oli. Kolmelta aamulla Walters heräsi ja löysi Briannan makaamasta lattialta sängyn vierestä, hän kietoi lapsen huopaan ja laittoi hänet kehtoon. Seitsemän aikaan Briannan vaippa piti vaihtaa ja Stephanie kysyi vauvan mustelmista, tällöin Walters kertoi "leikkineensä rajusti" lapsen kanssa. Walters vaihtoi Briannan vaipan, kietoi sormensa ympärille kosteuspyyhkeen ja työnsi sen vauvan anukseen.
Walters myöntää purreensa Briannaa mutta puolustautuu sillä ettei hän ole ainoa perheenjäsen joka niin teki. Walters kertoi Stephanien nipistelleen ja heitelleen vauvaa menetettyään tähän hermonsa. Lapsen eno, Stephen Lopez tunnusti heittäneensä Briannaa ilmaan ottamatta tätä kiinni ennen lattialle putoamista. Kuulustelun aikana Stephen myönsi myös raiskanneensa vauvan. Sekä eno että isä olivat useaan kertaan olleet sukupuoliyhteydessä Briannaan.
Klo 10 aamulla 19. päivä heinäkuuta Stephanie huomasi ettei Brianna hengitä ja soitti hälytysnumeroon.
Klo 11:10 Brianna kuoli sairaalassa vain viiden kuukauden ikäisenä.
Luettuasi tämän voit teeskennellä, ettei se liikuta sinua mitenkään, tai sitten voit lisätä sen päiväkirjaasi niin kaikki tietävät, että välität..

voivittuTorstai 09.06.2011 20:42

http://www.youtube.com/watch?v=dEtFNUZQekc&feature=player_embedded#at=18 (139)



^ hyi saaataaannnaaaa . ei osaa ees englantii ja viel tommone tuksukopio. C,VMEWIUFNIWLSAKNDSHYI

[Ei aihetta]Torstai 09.06.2011 20:41

TEE TÄMÄ KYSELY, NIIN VIIKONLOPUSTASI TULEE TODELLA HYVÄ JA SINULLE TAPAHTUU VIIKON AIKANA JOTAKIN TODELLA HYVÄÄ. JOS ET TEE TÄTÄ, RAKKAUSELÄMÄSI KUSEE LOPUN ELÄMÄÄSI.

KAIKKEE
# kuinka monesti olet jäänyt kotiarestiin ja miksi? - enkoskaa (y)
# milloin viimeksi pesit hampaat? - öä eile
# haluaisitko haukkua jonkun juuri nyt? - ehkäpä (;
# millainen mielentilasi on? - hyv
# ikävöitkö ketään tällä hetkellä? - jjep
# onko sinulla kotiintuloaikoja? - no enpä oo kovi asiaa aatellu ::p
# kiroiletko? - jooo

KUKA
# viimeksi huusi sinulle? - äiti
# viimeksi kertoi että olet hänelle tärkeä? - heidi
# todennäköisesti lähettää sinulle seuraavaksi viestin? - emma(?)
# haastoi kanssasi viimeksi riitaa? - marianna
# kenen kanssa puhuit viimeksi messengerissä? - suvin
# lähetti sinulle 13. viestin saapuneissa? - lotta

MITÄ
# aiot tehdä vielä tänään? - uimaan ja nukkuu
# aiot tehdä huomenna? - no emt , reenit & uimaanh
# kappaletta kuuntelit viimeksi? - who says
# suunnitelmia sinulla on ensi viikolle? - empästiä
# sinun tekee mieli juuri nyt? - mennä uimaan =Dd
# sinulla lukee 24. viestissäsi? - poistin aamul kaikki viestit xd
# kyseinen henkilö halusi viestissään ilmaista? -

MIKSI
# teet tätä kyselyä? - jaa'a
# naiset pitävät suutaan auki laittaessaan ripsiväriä? - :D:D niijjoo se on hyvä kysymys
# suomessa tapahtuu joka vuosi enemmän avioeroja? - köhköh

MUUTA
# onko sinulla tapana riehua kaupungilla ympärikännissä viikonloppuisin? - nosiish kyllää 24/7 . lol emmä mitää sellasii w.w
# olisiko maailma parempi paikka ilman rakkautta? - noup
# oletko koskaan värjännyt hiuksiasi? - e

10 FAKTAA
1. hiusten väri: - sellane kullanruskee
2. hiusten pituus: - emt
3. lävistykset: - korvikset
4. tatuoinnit: - eeej
5. silmien väri: - ruskee
6. kengän koko: - 38-39
7. mieliala: - normi
8. tuoksu: - selllane joku jännä :DD
9. vapaa: - jhoo
10. oikea vai vasen: - oikea

RAKKAUSELÄMÄSI

1. Oletko nyt rakastunut: en
2. Uskotko rakkauteen: tietenki o;
3. Oletko koskaan rakastanut/ihastunut jotain, mutta et ole kertonut tälle: - jooop

SITÄ JA HIEMAN TÄTÄ
1. Rakkaus vai raha: - rakkaus
2. Vahvat viinat vai olut/lonkero/siideri?: - jälkimmäine
3. Yhden yön juttu vai suhde: - suhde
4. Tv vai internetti: - emtt ... netti tuitui
5. Pepsi vai cola: - cola
6. Villit illat baanalla vai rauhalliset illat kotosalla: - riippuu
7. Värilliset vai musta-valkokuvat: - kummatki
8. Puhelimitse vai kasvotusten: - kasvotusten
9. Mese vai sähköposti: - mese
SINUSTA
# Horoskooppisi?: - kalat
# Syötkö mieluummin suklaata vai lakritsia?: - suklaata
# Aterioitko usein pikaruokaravintoloissa?: - nojoooen emt :D:DD
# Omistatko lemmikkejä: - jep (;
# Saatko hiuksesi helposti sellaisiksi kun ne haluatkin?: - NOEN
SINUN YSTÄVÄSI
# Tekstaatko paljon ystäviesi kanssa?: - jiii !
# Soitatko ehkä mielummin?: - en
# Onko sinulla ylipäätään ystäviä?: - on
# Kuinka kauan olet tuntenut läheisimmän ystäväsi?: - jo täs pari vuotta kaii ==)
# Entä kuinka kauan olet tuntenut ystäväsi, jonka olet tuntenut pisimpään?: - 13 v melkeinpäää (;
# Voisitko lajitella ystäväsi paremmuusjärjestykseen?: - no muutaman mut en kaikkii
# Onko sinulla ja parhaalla ystävälläsi eri porukat joissa liikutte?: - nokyllä ko eril paikkakunnal asutaa :p
SINÄ & MUSIIKKI
# Mielipiteesi Euroviisuista?: - paskempi ku viime vuon , voitto meni vääräl mut iha jeespoks
# Miltä vuosiluvulta on lempiartistisi?: - -93 se taitaaa olla öäöä
# Auttaako musiikki oikeasti sydänsuruihin?: - juu u !
VIIMEISIN..
# autoajelu - ku mentii uimaa
# nähty elokuva - joku pentujengi njäääh && saw 1 (88
# viimeisin itku - U__U eimuista

OLETKO KOSKAAN..
# oletko koskaan joutunut tekemisiin poliisin kanssa - en ite oo
# oletko koskaan uinut alastomana - juuu
# oletko koskaan ollut TV:ssä - öen
# oletko koskaan kirjoittanut päiväkirjaa - juh
MIELIPITEET
# pidätkö enemmän lumisateesta vai vesisateesta - vesi
# mikä on lempivuodenaikasi ja miksi - kesä , on lämmintäää & loma ♥♥
SUHTEET
# keitä kuuluu perheeseesi - äiti iskä ja veljet + koirat
# minkälaisessa seurassa viihdyt - noen ainakaa minkää esittäjien enkä lisssujen
# tunnetko paljon ihmisiä - jyyy
# seurusteletko - e
# jos et, oletko ihastunut - eh
KYSYMYKSIÄ
# keneltä haluaisit pyytää anteeksi nyt - njäääh
# oletko tällä hetkellä riidoissa jonkun kanssa - een
# häpeätkö itkeä kavereidesi nähden - riippuu kaverista
# Mitä kappaletta kuuntelet nyt - enmtn

REMIX
# onko sinulla lainkaan tapoja - jaa'a :::DD
# rakastatko ystäviäsi - jooo <3
# jaksatko elää elämääsi - täl hetkel jooo

<3Keskiviikko 08.06.2011 14:34

heidi oli yötäää (= ♥ olipas hauskaa =D ♥♥

-Maanantai 06.06.2011 19:22

Jokaisella ihmisellä on 1000 toivomusta, syöpäpotilailla on vain yksi: parantua.
Tiedän, että 97% ei laita tätä blogiinsa - ole yksi 3% ja laita tämä blogiisi.
Kunniaksi heille jotka ovat kuolleet syöpään tai heille jotka vielä taistelevat sitä vastaan.

[Ei aihetta]Sunnuntai 05.06.2011 01:19

TEE TÄMÄ KYSELY, NIIN SEURAAVASTA VIIKONLOPUSTA TULEE KAIKKIEN AIKOJEN PARHAIN !

1. Etunimesi?: sanni
2. Toinen nimi: maria
3. Kolmas nimi: elina
4. Oletko ihastunut?: e
5. Kenties rakastunut?=enn
6. Oletko avioliitossa?= KYLLÄ <69
7. Oletko mielestäsi ruma?= noeen (8
8. Milloin viimeksi olit vihainen?= öäää toissapäivänä
9. Milloin viimeksi olit onnellinen? = TÄNÄÄN
10. Mitä sinulla on nyt päälläsi?= kaprit & t-paita
11. Viimeisin asia, josta olet unelmoinut?= no yks juttu vaan (;
12. Ihminen jolle viimeksi nauroit?= yhel tyypil skkehehfnweölfrk
13. Miksi nauroit?= ko se o semmone...köhköh lissu 8d
14. Onko viikonlopuksi suunnitelmia?= kyllä ! ellan ja mantun kanssa yöllä pilettäään jejejejeejej
15. Harrastatko tällä hetkellä mitään?= kyl
16. Mitä suunnitelmia huomiseksi?= no sinne pilettäään :---D
17. Nauratko usein?= joooooh =D
18. Oletko positiivinen?= kyl yleensä (8
19. Mikä biisi soi nyt?= jasmine v - jealous
20. Parasystävä?= SARAA 1 ♥

[Ei aihetta]Perjantai 03.06.2011 22:55

ÄLÄ KATSO ALEMPIA KYSYMYKSIÄ ENNEN KUIN OLET TÄYTTÄNYT KAIKKI KOHDAT!

1. Kunnioitatko opettajia?
- riippuu ihan opettajasta :--D
2. Oletko alkoholisti?
- noen
3. Yksi kaverisi, josta pidät?
- sara
4. Pidätkö jäätelöstä?
- kyl
5. Jokin muu numero kuin nolla?
- 17
6. Pidätkö suklaasta?
- kukapa ei
7. Pidätkö kesästä?
- todellaki <3
8. Mainitse joku paikka, mielikuvitusta saa käyttää!
- muumilaakso :D:D
9. Onko hyväkroppainen mies seksikkäämpi kuin tyypillinen kaljamaha?
- on
10. Jonkun muun kaverin nimi kuin kohdassa 3?
- heidi
11. Jälleen jokin muu numero kuin nolla, ei samaa kuin kohdassa 5!
- 11
12. Pidätkö banaanista?
- jooo
13. Laita tähän joko kohdan 3. tai kohdan 10 kaveri, ei väliä kumpi?
- heidi
14. Jokin luku 10-100?
- 55
15. Juureskasvi?
- porkkana
16. Jokin lempivärisi?
- pinkki
17. Jokin muu väri kuin äskeinen?
- vaaleansinine
18. Pidätkö musiikin kuuntelusta?
- kyllä
19. Mainitse yksi ystäväsi?
- siiri

LOPPUTULOKSET!
No niin! Nyt luet vastauksesi ja kirjoita ne samassa järjestyksessä alle, lue mielellään ääneen.

1. Puhuitko totta?
- riippuu ihan opettajasta :--D
2. Oletko neitsyt?
- noen
3. Ketä rakastat?
- sara
4. Oletko maannut hänen kanssa?
- kyl
5. Kuinka monta kertaa?
- 17
6. Piditkö siitä?
- kukapa ei
7. Haluatko lisää?
- todellaki <3
8. Missä SE tapahtui ensimmäisen kerran?
- muumilaakso :D:D
9.Onko sinulla toinen?
- on
10. Hänen nimensä?
- heidi
11. Kuinka montaa kertaa olet maannut hänen kanssaan?
- 11
12. Oliko teillä kivaa?
- jooo
13. Kummalla oli isompi?
- heidi
14. Kuinka monta senttiä pitkä?
- 55
15. Mitä se muistutti?
- porkkana
16. Minkä värinen se oli ennen SITÄ?
- pinkki
17. Entäpä jälkeen päin?
- vaaleansinine
18. Oletko koskaan kokeillut "tree-somea?"
- kyllä
19. Kuka oli kolmantena?
- siiri








joooo :'D

Torstai 02.06.2011 23:41

Okeijoo, pakko sanoa että tää galleria on oikeesti ihan perseestä.

[Ei aihetta]Torstai 02.06.2011 23:35

Joo galtsu fail Ö.Ö

[Ei aihetta]Sunnuntai 29.05.2011 20:39

kommentoi KEUHKO jos luulet että poltan tupakkaa
kommentoi HYI jos olet ollut kanssani tupakalla
kommentoi TERVE jos luulet että en polta tupakkaa