IRC-Galleria

sansarey

sansarey

Vaikka vuoksesi myrkkyä joisin, voisin karhuja kengittää.

What a day, one day.Perjantai 18.09.2009 18:20

Alalalallala, oli siis erittäin megajees herätä aamulla way too early ja lähteä veneilemään.
Ainakin siinä heräs, kun on sellanen kiva avomoottorivene.
Äeäeäeäe, tää kirjaston kone on paljon laadukkaampi kuin mein oma. :'D Ö, no, anteex?
Mutta tällä ei näy modaukset. </3
Lolz, käytiin Elisan kanssa mein ex-koululla. Ei hitto, kun oli weirdoa.
Kaikki örsyt oli ihan outoja, pieniä ja söpöjä (ainakin suurin osa :'D).
Oltiin ilmeisesti aika hämmentäviä, kun eräskin 9A koki jonkun mykistyksen.
Jea jea, tänään alkaa startti-leiri. En nyt jaksas.
Sitä paitsi missaan sen takia yhen päivän med Linde ja Luke. So it's like angst.
Uh, ne lattianhiojamiekkoset oli jotain progeja, koska myö päästään vissiinkin jo maanantaina raahaamaan kamoja inside. MUFF. :3
Haluun kirjottaa, piirtää ja sellasta kivaa. Ei nyt oikein leirit nappaa, sori vaan.
Sain kivan inspiksen Anssi Kelan Aamu-biisistä ja miulla on Jonni-tapaa-Miikan -juttu kesken. 8)
Oh my, miulla on maanantaina terveystarkastus. Tulee taas vähän valapukkeilua nukkumisen ja liikuntaharrastusten suhteen. Noo, datausta harrastan silloin tällöin.
Taidanpa hipsiä tästä kotiin syömään ja pakkaamaan. Onhan meillä sentään takkahuone ja sauna käytössä.
Tää Bodies on kiva. Haluun ladata sen koneelle asap.

All weÂ’ve ever wanted
Is to look good naked
Hope that someone can take it
God save me rejection
From my reflection,
I want perfection

Ayo, I'm tired of using technology.Keskiviikko 16.09.2009 00:18

Huhh.
On erittäin outoa, että almost mein koko kämppä on tyhjänä.
Kaikki kamat on tungettu saunaan, autotalliin, varastoon ja autokatokseen.
Omg, muutetaan kohta mökille ties kuinka pitkäks aikaa. Ei noiden ajanmääreistä saa mitään selkoa.
Errh, siis ihan vaan siksi, että meillä hiotaan ja lakataan lattiat.
Ei mökissä mitään, mutta pitää herätä himoaikasin, että ehtii kouluun, kun pitää matkustella veneellä ja vielä autollakin. Voisin arvioida, että myöhästymisprosenttini kasvaa.
Aateltiin Jusun kanssa mennä joka päivä kirjastoon dataamaan. :'D
Amamamma, äiti vittuilee miulle, ku en oo tehny läksyjä, haluun kattoo BB:n ja dataan enkä oo viemässä miun kamoja ulos. Ja kiitos joo, dissaa nyt vielä miun musamakuaki.
"Tää on tyhmä biisi!" <3
Weekendinä on vielä startti-leirikin.
Ugh, menenpäs tästä roudaamaan kamoja ja imuroimaan.
Kohta lähtee konekin. Änkst.

Tulevaisuus suorastaan hymyilee.Maanantai 14.09.2009 02:31

A = Sinut raiskataan.
B = Elät pitkään.
C = Saat 5 lasta.
D = Kaikki rakastavat sinua.
E = Olet malli.
F = Kuolet vanhana.
G = Olet koko elämäsi aurinkoinen.
H = Sinusta tulee pummi.
I = Kuolet nuorena, eikä kukaan jää kaipaamaan sinua.
J = Elämäsi on lyhyt.
K = Masennut tänä vuonna.
L = Tapaat elämäsi rakkauden huomenna.
M = Pääset yli alkoholismista.
N = Naurat paljon.
O = Huomenna tapahtuu onnettomuus.
P = Paljon seksiä.
Q = Kalastat paljon.
R = Saat rintasyövän.
S = Joudut vakavaan onnettomuuteen ja menetät toisen jalkasi.
T = Olet työtön.
U = Saat AIDS:n.
V = Elät vähintään 100-vuotiaaksi.
W = Opiskelet koko elämäsi.
X = Soitat saksofonia työksesi.
Y = Saat uuden hyvän työn.
Z = Sinusta tulee Zorro.
Å = Olet auinkoinen koko elämäsi.
Ä = Saat aivohalvauksen.
Ö = Syöt koko elämäsi ötököitä.


S = Joudut vakavaan onnettomuuteen ja menetät toisen jalkasi.
A = Sinut raiskataan.
N = Naurat paljon.
N = Naurat paljon.
A = Sinut raiskataan.


PS. Eli siis, ymmärsinkö oikein? Miut raiskataan jalkapuolena ja sitten hajoilen urakalla sille ja sitten taas SURPRISE BUTTSEX? Voi kuinka mukavaa.

AAAAAAAaaaaaaaaaaaaaaaa, feilaan.Maanantai 14.09.2009 00:04

En ymmärrä mitään.
En tiiä enää miten saan edusaimaan ja Wilman toimimaan.
Ja sain matikan tehtävästä vastaukseksi 202,35918361591664313504063445757, joka ei näemmä todellakaan ole oikein.
Että näin.
Kiitos (h)ei, meen kattoo BB Talk Show'n.
Hoi hoi. Sinne meni nasupileet.
Oli kiva dänssätä ja mein luokka jopa voitti sen tulitikkuhommelin.
Mitä nyt ambulanssi tuli paikalle ja yksi jos toinenkin juoskenteli suhteellisen urakalla.
Taidanpa hipsiä nuksimaan.
Huomenna, I mean tänään, mökille jajajaja Pirrekin tulee ja sellasta ja AYEE.
Oyasuminasai. :3

Tuli vaan sellanen olo.Perjantai 11.09.2009 03:30

Alallalala, miun tekee mieli jostain syystä avautua.
Wellh, avaudunpa a bit.
Myöhästyin tänään bussista, joten piti mennä seuraavalla, ja yllätyin kovasti ehtiessäni kouluun. Bilsan tunti oli eeääeäeäeäeätylsä. Enkä enää ikinä haluu nähä Holmin naamaa. Kiitti vaan, Herski! :'DDDD
Oon jotenkin tosi ilosella tuulella nyt. Huomenna nasupartyt. Toivottavasti tulee kivaakivaa. 8)
Tyksin mein luokasta. Ootte ihania. ♥
Haluisin nähä kaikkia ja matkustaa jonnekin. Ihan weirdoa.
Haluun mennä jollekin yöks.
Ihanaa päästä mökille.
Pelaan kyllä tätä nykyä ihan liikaa, mutta whatevah. Ainakaan en oo koneella.
BB vie ihan liikaa aikaa elämästä, mutta katon silti hamaan loppuun asti. Äeäeä, paritan Sampoa ja Raksua, kun non niin söpsöjä.
Haluun kattoa animea. Nyt. Heti.
Aion kyllä, saakeli, asentaa ne Simsit. Tässä joku päivä. Ahemsori. Hirvee hinku pelaamaan all the time.
Miun iho kuivaa, tarviin rasvaa.
Tykkään tästä epäflunssasesta olosta.
Huomenna luen AIYS:n (jos ehdin), koska sain tänään koulussa päähäni, että luen sen taas, koska se on superrakkaus. ♥
Niih, äiti on kiva, kun se tulee hakemaan miut yöllä sieltä pileistä.
Nukuttaa hieman. Jeespäs, taidan mennä nuksimaan.

Nyt meen tekemään läksyt + nuQsiis.
Mojssan ja öitä. :3

Btw, Spread My Wings on inana biisi. X3
Itsumademo waraenakereba zutto sou sa
Tomaru shikanai kara spread my wings
Katakuna ni kogoeta kokoro wa kitto
Nozomanaize from head to toes

Postimies Ismo aiheuttaa hilpeyttä.Perjantai 11.09.2009 00:53

Herkkua tuo
Muussia tuo
Kiisseliä tuo
Ismo jokaisen luo

Ismo sekä osteri-Ossi
heti naisen lossi
tyhjentävät Stellansin kassakonekiisseliä

Kettua tuo
Mansikkaa tuo
Isoäidin tuo
Ismo jokaisen luo

Kun on vankilavuoro,
ja laulaa Seppo-kuoro
silloin Ismo lyhdyssä on

Postikassin tuntee jokainen
Iloisesti vilkuttaa Kuussa

Kenties oveen koputetaan juuri nyt ja - TÄDÄÄ
Ja *ring ring* pulla itse herkkua saa

Kahvia tuo
Pöksyyn tuo
Pupumuussia tuo
Ismo jokaisen luo

Aamuin sängyssä varhain,
kun on appelsiini parhain
silloin Ismo onnellinen on
silloin Ismo onnellinen on
Ismo tosi onnellinen on



This is SO getting embarrassing!
Kuuntelen Uniklubia ja TYKKÄÄN siitä (köhhitostiköh).
Amamamama, se uusi levy vaan nyt on niin söpsökivainana.
Ermm, ostin sen. NO ANTEEKS! :'D
Jussi dissaa miuta ihan hitosti koko ajan ja väittää miun musamakua paskaksi (ja silti se aina laulaa niitä piisejä! :'D).

Kasvaa paine liian suureksi
Ja kaiken tämän keskellä tulen hulluksi
Hulluuden vaihtaisin suudelmaan
Vaihtaisin sen mihin vaan

Hittoon Galtsu-avautumiset.
Meen kattoo BeeBeen, moi.

No kuulkaas helöy.Maanantai 07.09.2009 20:16

Luen täällä randomien päiväkirjoja ja hajoilen rutosti. :'DDDD

pullasorsa sanoo:
kommaan sille "HEI!!! HALUUN SUN IHKU BOKSIIN! VAika tänää ei olekkkkaann keski viikko! 00t hiotn söpsö!!111 :
D"

Aaaah, paras anime aikoihin. ♥Lauantai 05.09.2009 02:56

Translator's Note: Nichirin Rekkou Hiten Houkyaku literally means Solar Shining Flying Cannon Kick.
:'DDDD