IRC-Galleria


10. päivä

Isä, olemme alle millin pitkä, mutta minulla on pää ja häntä. Rakastan ääntäsi. Joka kerta kun kuulen sen, heiluttelen häntääni. Sydämesi syke on lempi unilauluni.

20. päivä

Isä, tänään opin tänään uimaan. Jos näkisit minut, voisit sanoa että olen selvästi elävä olento. En ole vielä kuitenkaan tarpeeksi iso selviytymään kotini ulkopuolella. Täällä on niin mukavaa ja lämmintä.

30. päivä

Arvaa mitä Isä! Minä olen vielä sukupuoleton! Toivottavasti se tekee sinut onnelliseksi. Haluan sinun olevan aina onnellinen. En tykkää siitä kun itket, kuulostat niin surulliselta. Se tekee minut surulliseksi myös ja itken kanssasi vaikket kuulekaan minua.

40. päivä

Isä, häntäni on alkanut kasvaa. Se on melko lyhyt, mutta kasvaa vielä. Käytän paljon aikaani harjoittelemalla. Osaan kääntää päätäni ja heilutella häntääni ja uida. Olen myöskin aika hyvä siinä.

50. päivä

Kävit taas psykiatrilla. Isä, hän valehteli sinulle. Hän sanoi etten ole vauva. Minä olen vauva, sinun vauvasi. Ajattelen ja tunnen. Isä, mikä on masturbointi?

60. päivä

Kuulen taas sen viisipäisen olennon äänen. En pidä hänestä, hän vaikuttaa kylmältä ja sydämettömältä. Hän puristaa ja heiluttaa kotiani. Psykiatri kutsui kutsui sitä Kädeksi. Isä, mikä se on? Se oksettaa! Laita hänet lopettamaan! En pääse karkuun siltä! Isä! Auta minua!!

75. päivä

Isä, olen kunnossa. Olen Jumalan sylissä. Hän kertoi minulle masturboinnista. Mikset sinä halunnut minua isä?

Jokainen runkku on Miljoonia pysäytettyjä sydämiä enemmän. Miljoonia silmäpareja lisää jotka eivät koskaan tule näkemään. Miljoonia käsiä lisää jotka eivät tule koskaan koskemaan. Miljoonia jalkoja lisää jotka eivät koskaan tule juoksemaan. Miljoonia suita lisää jotka eivät tule koskaan puhumaan. Ole kiltti, kuka tahansa oletkin joka luet tätä merkintää, laita tämä omaan päiväkirjaasi! kiitos <3

[Ei aihetta]Torstai 07.09.2006 18:32

[ .001. ] etunimi: Sara
[ .002. ] toinen nimi: Emilia
[ .003. ] sukunimi: Suomäki
[ .004. ] lempinimi/-et: lempinimiet? Sarba, Sartsu, Sartsa, Lina, Mammarosa
[ .005. ] sukupuoli: Nainen
[ .006. ] ikä: 18,50
[ .007. ] syntymäpäivä: 0403
[ .008. ] pituus: 173cm kai..
[ .009. ] hiusten väri: londi/tumma
[ .010. ] silmien väri: ruskea
[ .011. ] rotu: supi suomalainen
[ .012. ] käytätkö silmä- tai piilolaseja?: nothing..
[ .013. ] Hm..: mm
[ .014. ] onko sinulla pitkät vai lyhyet hiukset: kaippa noi pitkät on
[ .015. ] syntymäpaikkasi: helsingi/Kätilöopisto
[ .016. ] tämänhetkinen olinpaikkasi: oma huone
[ .017. ] horoskooppimerkkisi: kalat
[ .018. ] kuinka montaa kieltä osaat: vain suomea.. enkä sitäkään kunnolla
[ .020. ] pahat tavat: ...niit on paljon..
[ .021. ] lävistyksesi: 4 korvista, 2 rustoo, kielessä, ollu madonna ja korvanipussa(mikälie)
[ .022. ] lävistykset: tos ylempän
[ .023. ] tatuointisi: eip löydy
[ .024. ] tatuointeja: ..
[ .025. ] tämä päivä: torstai
[ .026. ] aika: 15.01
[ .027. ] oletko valmis uuteen kimppuun kysymyksiä?: kaippa mä oon

. : Perhe : .

[ .028. ] äitisi nimi: Pirjo
[ .029. ] isäsi nimi: jag vet inte
[ .030. ] isä-/äitipuolesi nimi, jos on: no ei oo.. turpiin olis tullu..
[ .031. ] velj(i)esi nim(et)i: Toni
[ .032. ] sisko(je)si nim(et)i: -
[ .033. ] lempitätisi: Sirkka ja Sirpa
[ .034. ] lempisetäsi: Erkki
[ .035. ] suosikki-isovanhempasi: mullan alla...
[ .036. ] pahin sukulaisesi: vissii Tepa..
[ .037. ] paras sukulaisesi: Monia..
[ .038. ] tuletko toimeen vanhempiesi kanssa: välillä..
[ .039. ] ymmärtääkö kukaan suvustasi sinua? liianki hyvin..

. : Koulu : .

[ .45. ] käytkö koulua?: joo
[ .044. ] jäitkö luokalle: en
[ .045. ] wtf: joo
[ .046. ] suosikkiluokkasi: ei sellasta oo..amis on kyl jees..
[ .047. ] inhokkiluokkasi: kaikki paitsi amis..
[ .048. ] lempiopettajasi: Sarianna Korpi
[ .049. ] inhokkiopettajasi: Helmi Halabi
[ .050. ] lempiaineesi: kaikki jotka alaani liittyy
[ .051. ] inhokkiaineesi: kaikki yhteiset aineet
[ .052. ] tuotko/ostatko sinä kouluun ruokaa: harvoin
[ .053. ] pelaatko jossain koulusi urheilujoukkueessa: pelasin peruskoulussa
[ .054. ] teetkö/teitkö joitain extraoppiaineellisia aktiviteettejä: mitä vittuja ne on?
[ .055. ] oletko/olitko suosittu: ihan normi
[ .056. ] lempitanssisi: en tiiä ku nii vähän tullu tanssittua
[ .057. ] lempimuistosi: evt
[ .058. ] inhokkitanssisi: en tiä
[ .059. ] inhokkimuistosi: en tiä
[ .060. ] nöyryyttävin kokemuksesi: evt

. : Suosikit : .

[ .061. ] numero: 5 (amiksessa paras)
[ .062. ] vaatemerkki: jossa on kiva olla
[ .063. ] kengät: jotka on hyvät jalassa
[ .064. ] sanoma: en lue sanomia
[ .065. ] tv-show: big brother, c.s.i, pelinaiset, todistettavasti syyllinen, ilman johtolankaa
[ .066. ] urheilulaji: KORIIIIIS!!<3<3<3<3<3<3<3
[ .067. ] vihannes: kaikki käy
[ .068. ] hedelmä: käy kaikki
[ .069. ] elokuva: liian monii
[ .070. ] lehti: COSMO JA PINNI<3
[ .071. ] näyttelijät: jaa-a.. minä itse?!
[ .072. ] näyttelijättäret: no minäminä!?
[ .073. ] karkki: jaaa-a..
[ .074. ] purkka: oranssi jenkki.. sitä ku va ei enää löydy mistää :'(
[ .075. ] tuoksu: joku hyvä
[ .076. ] karkkipatukka: jaaaaa
[ .077. ] jäätelömaku: mango-meloni
[ .078. ] väri: joku
[ .079. ] vuodenaika: kesä
[ .080. ] loma: kesäloma
[ .081. ] yhtye: moniiiiiiiii
[ .082. ] laulaja.. Olli Lindholm
[ .083. ] ryhmä: mikä vitun ryhmä?
[ .084. ] räppäri: RÄHINÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!!<3
[ .085. ] musiikin laji: melkeimpä kaikki käy
[ .086. ] asia huoneessasi: sänky, tv, stereot, digiboxi, tietsikka, kaikki.. OMA RAUHA!!<3
[ .087. ] paikka, jossa olla: joku lämmin
[ .088. ] radioasema: KLF
[ .089. ] tv-kanava: 3,4,subi
[ .090. ] roskaruoka: hampurilainen ja pizza
[ .091. ] ruoka yleensä: en syö.. (hahah.. ikinä..)
[ .092. ] liike: ???
[ .093. ] kenkämerkki: ???
[ .094. ] nopea ruoka: nuudelit ja pussi ruuat
[ .095. ] ravintola: en tiijä ku nii vähä tullee käytyä
[ .096. ] muoto: ..
[ .097. ] vuorokaudenaika: iltapäivä..
[ .098. ] valtio: Suomi
[ .099. ] osavaltio: ...
[ .100. ] pojan nimet: Aleksi-Kristian ja Anton Aatu Benjamin
[ .101. ] tytön nimet: Aleksandra Aada Emilia ja Anette Enni Johanna
[ .102. ] ostoskeskus: hhmm...
[ .103. ] videopeli: ??? sims, ja monsterit oy
[ .104. ] shampoo: bc
[ .105. ] lautapeli: en tiä
[ .106. ] tietokonepeli: sims?
[ .107. ] auto: TOYOTA COROLLA<3<3<3<3<3
[ .108. ] musiikkivideo: en kato musiikki videoita
[ .109. ] kirosana:kaikki mitä sylki suuhun tuo
[ .110. ] sana:
II
[ .111. ] kuukausi: touko-elo
[ .112. ] sarjakuvahahmo: karvinen, nalle puh
[ .113. ] kauhuelokuva: jotkut
[ .114. ] joukkue: jag vet inte
[ .115. ] omaisuus: koko elämä

HORO!Tiistai 05.09.2006 18:50

http://www.uku.fi/~krmhuttu/sinkut-org/luonnehoroskooppi.html


KALAT


Sinulla on vilkas mielikuvitus ja kuvittelet usein, että salaiset agentit vakoilevat sinua. Keräilet erilaisia aseita ja kiikareita. Et tee vaikutusta lähimmäisiisi, joita raivostuttaa pöyhkeytesi. Sinulla ei ole lainkaan itseluottamusta, jonka vuoksi pelkäät kaikkea silmittömästi. Kaloilla on taipumus kiristää valtaapitäviä. Nuorena Kalat yleensä lähettävät nimettömiä uhkauskirjeitä tärkeille ihmisille, nimitellen näitä hassuilla, loukkaavilla nimillä. Koska Kalat vain haaveilevat kaikesta, he ovat vaarattomia tomppeleita ja kelpaavat taustakävelijöiksi TV-uutisten katunäkymä-filminpätkiin. Kalat tekevät valtavasti itsemurhia, koska he pelkäävät, että joku tulee ja nitistää. Kalat pelkäävät myös itsensä murhaamista, joten he yrittävät kusettaa itseänsä tekemällä itsemurhan hukuttautumalla. Kalat ovat niin typeriä, että luulevat olevansa Kaloina hukkumattomia. Tämän vuoksi Kaloja naarataan paljon järvistä, meristä, joista ja kylpyammeista. Kaloilla on erinomaisen huvittava taipumus sotkea itsensä melkoiseen soppaan, joten Kalat sopivatkin parhaiten keittoihin.

Onnenkapine: Paska katiska
Onnennumero: Mikä tahansa numero, joka nousee alitajunnasta
Onnenväri: Kaikki neuroottiset värit
Motto: "En minä ainakaan uskaltaisi!"
Auto: Kupla -62



ahahahahhhaaaaaaaaaaaaaaaaaaahahahahhahaaaaaaaaaa.... x)

MIEHEN KÄYTTÖOHJEMaanantai 04.09.2006 22:08




1. Ennen kuin hankit miehen on sinun pohdittava tarkoin jaksatko pitää siitä huolta monta vuotta eteenpäin, sillä miehet eivät selviä luonnossa ilman omistajaansa.

2. Keskustele myös perheesi kanssa. Vaikka miehet ovat suloisia, kaikki eivät kuitenkaan pidä niistä, jotkut voivat olla jopa allergisia niille.

3. Ennen miehen hankkimista mieti tarkoin minkä rotuisen miehen haluat. Karvan pituudessa,värissä ja luonteessa on huomattavia eroja rodusta riippuen. Yleisesti ottaen erilaiset suomenhörökorvat ja lapinseisojat on helpoin hankkia, mutta hieman vaikeampia kouluttaa kuin eurooppalaiset rodut.

4. Mieti myös mihin käyttötarkoitukseen miehesi haluat. Jos haluat vain tavallisen kotimiehen makaamaan sohvallesi, kerjäämään ruokaa ja haukkumaan vieraita, kelpaa siihen parhaiten tavallinen suomalainen perusmies.
Jos taas tarvitset näyttelymiehen, on myös ulkonäölle asetettava vaatimuksia. Miesnäyttelyissä menestyvät parhaiten jäntevät, ruskeat ja suhteellisen lyhytkarvaiset miehet. Näyttelymiehen pitoon liittyy muutamia ongelmia, niillä on mm. taipumusta karkailla.
Harrastuskäyttöön on myös erilaisia miehiä. Metsästykseen tarkoitetut miehet vaativat paljon liikuntaa ja ulkoilutusta. Siksi suosittelemme erilaisia nk. seisojia, jotka eivät vaadi niin paljon liikuntaa ja niitä voidaan harjoittaa myös sisätiloissa.

5. Kun olet tehnyt päätöksen miehen hankkimisesta, sinun on otettava selvää mistä saat haluamasi miehen. Ota yhteyttä perheisiin joissa tiedät olevan vapaita miehiä ja tee varaus. Käy tapaamassa miestä ja hänen perhettään ennen lopullista päätöstä, sillä perheolosuhteet vaikuttavat myöhempään koulutukseen.

6. Varmista että mies on vieroitettu emostaan.

7. Kysy miehen kasvattajilta miehen ruokintaohjeita ja muita tärkeitä sinua kiinnostavia seikkoja.

8. Voit hankkia myös hylätyn miehen, mutta sillä voi olla edellisten omistajien jäljiltä pahoja tapoja.

9. Kun olet löytänyt sopivan miehen, vie se lääkärille tarkastukseen ja rokotettavaksi.

10. Vie mies kotiisi. Varmista että sillä on tarpeeksi juomaa ja ruokaa, jotta se pysyy tyytyväisenä.

11. Useimmat antavat miehen nukkua sängyssään ja se onkin usein mukavaa. Varmista kuitenkin ettei miehelläsi ole syöpäläisiä, jotka voivat tarttua sinuun.

12. Koulutus on parasta aloittaa yksinkertaisista asioista, kuten sisäsiisteydestä. Ankarasta koulutuksesta huolimatta kaikki miehet eivät kuitenkaan opi sisäsiisteiksi. Oven avaaminen ja kukkien tuominen ovat hankalia temppuja, jotka onnistuvat vain valioyksilöiltä.

13. Vaikka miehet näyttävätkin kuuntelevan sinua, ne eivät kuitenkaan ymmärrä puhettasi.

14. Jos mies karkailee, kokeile aidata piha tai käyttää talutushihnaa. Useimmat eivät kuitenkaan suostu jälkimmäiseen. Jos karkailu jatkuu, hanki uusi mies.

15. Huomaa, ettei kaikkia miehiä kannata käyttää siitokseen. Siihen kelpaavat vain rekisteröidyt miehet. Jos kuitenkin haluat pentuja eikä miehesi ole rekisterissä, varaudu ongelmiin.

.....Perjantai 25.08.2006 22:39




http://sinkku.org/tyo.php

Nimen mukaan työ?

Sinulle sopivin työ: äidinkielen lehtori :D hahahah...

thjdgkjfylKeskiviikko 23.08.2006 00:28

tapahtumia:


* 1461 - Henrik VI menetti kruunun Ruusujen sodassa Edvard IV:lle.
* 1782 - Kuopio sai kaupunkioikeudet.
* 1955 – Saimaannorpan rauhoittava asetus tuli voimaan.


syntyneitä:


* 1678 - Antonio Vivaldi, italialainen säveltäjä
* 1932 - Ryszard Kapuściński, puolalainen journalisti
* 1951 - Chris Rea, brittimuusikko
* 1952 - Ronn Moss, yhdysvaltalainen näyttelijä ja muusikko
* 1954 - Antti Muurinen, suomalainen jalkapallovalmentaja
* 1960 - Mikko Kuustonen, suomalainen laulaja-lauluntekijä
* 1968 - Patsy Kensit, brittiläinen malli ja näyttelijätär.


kuolleita:


* 1852 - Nikolai Gogol, venäläinen kirjailija
* 1994 - John Candy, näyttelijä, Camp Candy


lyhyt tiivistelmä:


# 1678 – Italialainen säveltäjä Antonio Vivaldi syntyi.
# 1852 – Venäläinen kirjailija Nikolai Gogol kuoli.
# 1932 – Puolalainen journalisti Ryszard Kapuściński syntyi


tälläne...Sunnuntai 20.08.2006 03:19

Kirjoita seitsemän kaverisi nimet, ja käy kysymässä ORAAKKELILTA kuka on? Lopuksi kysy mitä oraakkelilta mitä mieltä on on sinusta ? Haasta 4 ystävääsi.

kuka on?

Mira = Eräs, jonka tapasit entisessä elämässäsi. (ehkä siinäkin)
Dani = Unelias runoilija. (ja vitut)
Oona= Taivaan lahja kädettömille (muahahah.. tää on hyvä)
Linda = Se on toi naapurin Aarne ja sen kaveri Unto (oot sitten muuttunu kaheks ihmiseks?)
Emmi = Se pornotähti, tiiäthän sä, vaikka harvoinhan tästä kuulee puhuttavan. (HAHAHAAHAH!!! Emmi tulihan se totuus sitten jonkun suusta!!! :D)
Janne = Söpö respan tyttö. (aijaaha.. Jannesta tainnu transu tulla oO)
Miska = Viimeisin hoitosi, mutta muista että olen pahoillani että joudun tämän sinulle kertomaan. (hoitoni kyllä mutta ei viimeisin.. :D)


Sara = No sinä itse tietysti... (katos prkl.. aika hyvin vastattu!! )



kaikki jotka haluu tehä nii saa tehä..

[Ei aihetta]Torstai 17.08.2006 02:05

Mitä mietit?
X Et voisiko Dani vastata tohon mun kysymykseen ja että mikä paska sarja tulee sinkkuelämän tilalla.

Oletko kotona?
X jepp.

Mitä teit ja missä olit eilen kello 14.30
X kotona.. ylläri ylläri koneella! :D

Minkä tv-ohjelman katsoit viimeksi?
X c.s.i. miami ja nyt sinkkuelämän viimestä.. yritätkö matkia?

Pidätkö toisesta nimestäsi enemmän kuin etunimestäsi?
X no samakai tuo mulle mikä nimi on :D kuhan se on :D

Onko sinulla kivat vanhemmat?
X on toi mun oma mamma rakas aika ihQ

Oletko mielestäsi ikäistäsi kypsempi?
X joissakin tilainteissa, joissakin en, kuinka niin?

Onko sinulla joku kiikarissa?
X ei, pitäiskö?

Onko huoneesi sekainen?
X se on aina..

Kuinka vanha äitisi äiti on?
X 52v

Etkö tiedä? Menehän kysymään:
X enpäs menekkään.

Ulkona on hieno sää, miksi istut koneella?
X no tuolla on kyllä aika pimeää ja juuri satanu.. miksi sinne menisin??

Käytätkö farkkuja kotona?
X en yleensä..

Lempihuvipuistolaitteesi koko maailmassa?
X jag vet inte

Ajattele jotain vihannesta..
X kurkku?? ;P

Ajattelitko porkkanaa?
X en, se on liian pieni! ;D

Onko sinut nimetty jonkun mukaan?
X on.. äitini mielen mukaan..

Minkä värinen postilaatikko teillä on?
X no tollanen joka koristaa tota meijän ihanaa ulko ovea..

Onko siinä "Ei mainoksia" tarra?
X no ei.. miksi olisi?

Mitä joit viimeksi?
X coca-colaa...<3

Pidätkö banaaneista?
X KHYL!! ;) <3

Montako tyynyä sängystäsi löytyy?
X 4

Minkä elokuvan katsoit viimeksi?
X 40v ja neitsyt.. kai sä sen oot nähny?

Minkälaiset sukat sinulla on?
X just nyt ei oo ku gorillatossut jalassa.. kuis nii? olisitko halunnu mun sukat?

Katsotko muumeja?
X joohops..

Osaatko tehdä sillan?
X kyllähän sellasen rakentais.. haluuks neuvoo?

Kärrynpyörän?
X jonkun kokoisen kyl..

Oletko ollut jälki-istunnossa?
X jeespoks

Miksi?
X tupakista, opettajalle vittuilusta...

Oletko laulanut karaokea? Missä?
X kyllä kai mää... laivalla..

Voisitko osallistua idolsiin?
X en :P

Käveletkö unissasi?
X enpä oo ainakaa kuullu..olisko mun pitäny sun luo kävellä?

Tiedätkö missä on luumäki?
X en.

Asutko korvessa?
X ei ku ihan helsingissä..

Mitä sulla on nyt päällä?
X yökkäri.. riisunko?

Oletko käynyt ivalossa?
X joo-o..

Oletko kiivennyt kotisi katolle?
X entisen kodin kyllä..

Joko kyllästyttää?
X no joo.. kuinka ees kysyt?

Ei kait?
X jooo..

Koska värjäsit hiuksesi viimeksi?
X 20.7..

Mikä sinusta ei ainakaan tule isona?
X eläinlääkäri..

Viime matikan kokeen numerosi?
X olikohan tuo 4 :D

Ruotsin numero todistuksessa?
X 7

Entäs englannin?
X 6

Haluaisitko hypätä benjihypyn?
X joo.. tuuks mukaa?

Entä benjihypyn ilman köyttä?
X häh? en usko.. sä voit hypätä mun puolesta..

Entä laskuvarjohypyn?
X jep.. jos sä hyppäät sen mun kans?

Paljonko kello on?
X 22.55... olisko aika hankkii kello?

Onks sulla lävistyksiä?
X on.. haluuks säki?

Tatskoja?
X noup

Osaatko puhua japania?
X unissani

Tehdä sudokuja?
X joo.. haluuks et opetan?

Minkälainen vyö sulla on tällä hetkellä?
X ei oo ku mul on yökkäri päällä..

Mikä sulla on kuudes viesti saapuneissa ja keneltä se on?
X Nelliltä<3

Oletko koskaan lukenut kenenkään viestejä ilman lupaa?
X hmmm.. enpä kai..

Kenen?
X .... sun?

Kenen kanssa viimeksi puhuit puhelimessa?
X Miran.. olisitko halunnu kans?

Pidätkö puhelinta öisin kiinni?
X EN TOUD!

Oletko poiminut koskaan mustikoita?
X jep.

Mitä sänkysi alta löytyy?
X varmaa koiran karvaa ja sen leluja... vai oletko sinä siellä?

Haluatko miljonääriksi?
X no emmä nyt nii välttämättä..

Katsotko lastenohjelmia?
X joo-o..

Olisitko mielummin pikkukakkosen juontaja vai työskentelisit ruumishuoneella?
X pikkukakkosen juontajan.. jos se olis mies.. en mä mikää lesbo oo..

Oletko koskaan rikkonut peiliä?
X hhmmm.. en kai..

Miten onnistuit siinä?
X ....

Rikotko lakia?
X kyllä sitä joskus aina tulee rikottua.

Oletko uinut alastomana?
X oon.

Kuunteletko tällä hetkellä musiikkia? Mitä?
X tota telkkarin hulinaa.. se on nii ihanaa musiikkii..

Onko se hyvä biisi?
X vitun jees

Oletko namu?
X ihan helmi tziksi x)

Kenen kanssa puhut pisimpään puhelimessa?
X Miran..

Mikä puhelu on jäänyt eniten mieleesi?
X vitttu.. en tiiä..

Lempijäätelösi?
X mango-meloni..

Oletko väsynyt?
X joo.. ja huomenna kouluu.. meeks mun puolesta?

Millainen sänkysi on?
X tollanen liian pieni jousisänky.. ei 120cm riitä mihinkää..

Oletko omassa huoneessasi?
X kyllä, vituttaako?

Mitä huoneen seinillä on?
X paskaa..

Millaiset matot huoneessa on?
X ei oo

Millainen olotilasi on?
X vittuuntunu ja väsyny..

Valvotko koskaan myöhään?
X mikä se sellanen on?!

Kaksi elokuvaa, jotka kävit viimeksi katsomassa elokuvissa?
X da vinci koodi ja madagascar

Kirjoita ruotsiksi:"Minun täytyy mennä nyt, kello on kahdeksan"?
X mitä sit vaikka osaisinki?!?! ite et salee osaa..

Oletko iloinen?
X oon.. ku saan ehkä sunnutaina.. x)

Tykkäätkö salmiakista?
X joo

Mitä söit viimeksi?
X ruokaa

Mitä sinulle sanottiin viimeksi?
X hyvää yötä!<3

Oletko hyvä uimaan?
X paras! ilmiselvä hengenpelastaja..

Mitä teet huomenna?
X meen kouluu ja sit meen stadii moikkaa jengiläisii ja sit oonankaa pelaa photoplaytä!!<3

Mitä teet nyt?
X katon sinkkuelämää odotan et Dani vastaa ja teen tätä..


AH!! SE LOPPU!!! &lt;tuuletus&gt;

[Ei aihetta]Torstai 17.08.2006 01:39

[x]Suudellut miestä
[x]Suudellut naista
[x]Käynyt huussissa
[x]Harjannut kissaa
[x]Ollut jälki-istunnossa
[x]Lyönyt kaveria
[x]Halannut naapuria
[x]Juonut samppanjaa
[ ]Heittänyt televisiota ikkunasta
[x]Yöpynyt hotellissa
[ ]Käynyt Amerikassa
[x]Puhdistanut wc-pönttöä
[x]Käynyt Puuhamaassa
[ ]Polskutellut Serenassa
[x]Valehdellut äidilleni
[ ]Ollut musiikkivideossa
[x]Tanssinut napatanssia(en harrastuksena.. joku oma tekonen)
[x]Varastanut
[x]Kokeillut isäsi pitkiä kalsareita(veljen jeps!)
[x]Valvonut koko yötä ja seuraavan päivän
[x]Rikkonut ikkunaa
[x]Ollut rakastunut
[x]Ollut rippileirillä
[x]Nukkunut villasukat jalassa
[x]Ollut päivän syömättä mitään
[x]Ajanut traktorilla
[x]Tilannut taksia
[x]Yrittänyt iskeä itseäsi yli 7 vuotta vanhempaa ihmistä(mä en iske, ne iskee mua! x))
[x]Ajanut viiksiä
[x]Pureskellut kynsiä
[x]Soittanut pilapuhelua
[x]Ollut Ankkarockissa(aidan ulkopuolella)
[x]Rikkonut lupaustasi
[ ]Ollut moottoripyörän kyydissä
[x]Nukkunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa
[x]Soittanut seksilinjalle(en omiin tarpeisiini kylläkää :D)
[ ]Haukkunut hoppareita
[ ]Soittanut bassoa
[x]Kuullut kunnasta nimeltä Vesanto
[x]Uinut vaatteet päällä
[x]Kuunnellut klassista musiikkia
[ ]Ajanut pyörällä laiturilta järveen
[x]Röyhtäissyt ruokapöydässä
[x]Koskenut sähkölankaan eli paimenpoikaan
[x]Nielaissut jääpalaa
[ ]Tippunut ponin selästä
[ ]Haukkunut hevareita
[x]Ollut vaahtobileissä
[ ]Lähettänyt viestiä mtv3 chattiin
[x]Soittanut väärään numeroon
[ ]Oksentanut ruusupuskaan
[x]Vilautellut julkisilla paikoilla
[ ]Halannut julkkista
[x]Itkenyt ilman mitään syytä
[x]Ollut järjestämässä discoa
[x]Siivonnut lattialta oksennusta
[ ]Kävellyt yli 10cm koroilla
[x] Karannut kotoa
[ ]Tilannut Mix-lehteä
[x]Saanut 4 kokeesta
[x]Pelannut kännykällä kirkossa
[ ]Pelännyt hämähäkkejä
[ ]Ihaillut gootteja
[x]Hävennyt kilojani(koko ajan)
[x]Ollut puolukassa
[ ]Rakastunut()
[x]Pitänyt stringejä
[x]Nolannut itsesi ihastuksesi edessä
[x]Laulanut kun olet ollut kävelyllä ja kuvitellut ettei kukaan kuule...
[ ]Liftannut
[x]Kerännyt mansikoita
[x]Käynyt navetassa
[ ]Esittänyt Güntheria
[ ]Juonut pepsiä ja maitoa sekaisin
[ ]Ollut yksin lentokoneessa
[ ]Eksynyt kaupungille
[x]Laulanut mikrofoniin
[ ]Laittanut metalliesinettä mikroon tai muuta mitä sinne ei saisi laittaa
[x]Astunut lehmän paskaan
[x]Nielaissut purukumia
[ ]ollut/vieraillut vankilassa
[x]Itkenyt itseäsi uneen
[x]Tykännyt The Rasmuksesta
[x]Seurustellut
[ ]Käyttänyt narubikineitä
[x]Laihduttanut
[x]Keräillyt kaljapullon korkkeja(pienenä se oli mun ja veljeni yhteinen harrastus)
[x]Juonut hylamaitoa
[ ]Fanittanut RAW:ta
[x]Käyttänyt ripsentaivutinta
[ ]Koskettanut käärmettä
[ ]Juonut venäläistä valkoviiniä
[x]Hävennyt tyttö/poikaystävääsi
[x]uinut avannossa
[x]tehnyt runoa
[ ]ollut isosena jollain leirillä
[x]jättänyt kokonaan lukematta kokeisiin
[x]tuntenut itseni yksinäiseksi
[ ]harrastanut näyttelemistä
[x]lukenut Mauri Kunnaksen kirjoja
[x]neulonut lapasia
[x]tykännyt Stand by me-leffasta
[x]eksynyt
[x]keksinyt aprillipäivänä pilaa jonka joku uskoi
[ ]järjestänyt yllätysjuhlia jollekin
[x]syönyt pizzaa aamupalaksi
[x]saanut paniikkikohtauksen
[x]ollut poliisiautossa
[x]omistanut lemmikkieläintä
[ ]laulanut sooloa jossain tilaisuudessa
[ ]soittanut/laulanut bändissä
[x]ajanut autoa
[x]ajanut mopoa
[x]nukahtanut koulussa tunnille
[ ]lukenut salaa toisen päiväkirjaa
[x]ollut tietokoneella yli 5 tuntia putkeen
[x]ollut yli kuukautta pois kotoa
[x]ollut kesätöissä
[x]luntannut kokeessa
[x]antanut rahaa katusoittajalle
[ ]ensin inhonnut jotain leffaa/tv-sarjaa ja sitten alkanutkin tykkäämään siitä
[x]käynyt ruotsissa
[x]irkannut
[x]pelannut twisteriä
[x]seurannut Kauniita ja rohkeita kokonaisen jakson verran
[x]hukannut kirjastonkirjan
[x]kulkenut alasti kotona
[ ]ollut galleriassa päivän kuvana
[x]opetellut elvyttämistä
[x]Pelannut (mini)golfia
[x]ollut sairaalassa yötä
[ ]vuokrannut asunnon
[x]ollut lapissa
[ ]esiintynyt oikeassa teatterissa
[x]käyttänyt heijastinta
[x]leikkinyt pikkuautoilla
[ ]syönyt viimeisen tunnin sisällä
[x]valvonut yli 48 tuntia putkeen
[x]ollut onkimassa
[ ]kuvitellut olevani kala
[x]palauttanut kokeen tyhjänä
[ ]ollut nälkäpäivä-kerääjänä
[ ]pessyt hampaani joka ilta
[x]käynyt lääkärissä viimeisen vuoden aikana
[x]käynyt kampaajalla/parturissa viimeisen vuoden aikana(itsestäni tulee sellainen x))
[x]ihastunut/rakastunut viimeisen vuoden aikana


[Ei aihetta]Maanantai 14.08.2006 04:04

Rastita elokuvat jotka olet nähnyt:
[x]Taru Sormusten Herrasta: Sormuksen ritarit
[x]Taru Sormusten Herrasta: Kaksi tornia
[x]Taru Sormusten Herrasta: Kuninkaan paluu
[X]Bridget Jones- Elämäni sinkkuna
[x]Bridget Jones- Elämä jatkuu
[x]Kauna
[x]Salaisuus pinnan alla
[x]Mean Girls
[ ]Troija
[x]Kill Bill vol. 1
[x]Kill Bill vol. 2
[x]Kuolleiden aamunkoitto
[x]Pirates of the Caribbean
[x]Harry Potter ja viisasten kivi
[x]Harry Potter ja salaisuuksien kammio
[x]Harry Potter ja Azkabanin vanki
[ ]New York minute
[ ]Pieni suklaapuoti

Tämän gallupin odotan olevan:
[x] pitkä
[ ] lyhyt
[ ] hyvä
[x] ihan ok
[ ] siedettävä
[ ] huono
[ ] tylsä

Sinulla on:
[ ] sisko
[x] veli
[x] mitaleja
[x] älyä(joissain tilanteissa :D)
[ ] purkka suussa
[x] yksinäistä
[x] kurkku kipeä
[ ] lapsi mahassa
[ ] huono päivä
[x] hyvä päivä
[ ] ihana päivä
[ ] nalle puh matto
[ ] kaksi ovea huoneestasi
[x] roskis täynnä
[x] äitiä ikävä (vaikka nukkuu seinän toisella puolella)
[ ] ruokaa edessäsi
[x] radio päällä
[ ] lamppu palanut huoneestasi

Sinä tahdot:
[x] matkustaa Australiaan
[x] pelata jotain peliä
[x] mennä vessaan
[x] muuttaa
[ ] käärmeen
[ ] kirppuja
[x] kouluun
[x] ulos
[x] kavereita
[x] ystäviä
[ ] huutaa
[ ] itkeä
[x] nauraa
[ ] katsella ulos
[ ] lopettaa tämän gallupin
[x] tehdä tämän gallupin loppuun

Sinä pelkäät:
[ ] ihmisiä
[ ] likaa
[ ] melua
[x] käärmeitä
[ ] tietokoneesi hajoavan
[ ] että pyöräsi varastetaan
[ ] olla hississä
[ ] varastaa
[x] uida -suomen kamalissa mutapohjajärvissä
[ ] hiiriä
[ ] pölypunkkeja
[x] pimeää
[ ] mennä ulos
[ ] minua
[ ] itseäsi
[ ] koulua
[ ] rusakoita

Sinä pidät:
[x] sitruunoista
[x] siileistä
[x] juustosta
[x] piimästä
[x] siisteydestä
[x] sotkusta
[x] hiljaisuudesta
[x] melusta
[ ] tungoksesta
[x] lumesta
[ ] lokeista
[ ] hatuista
[ ] itsestäsi
[ ] minusta
[x] eläimistä
[ ] mudasta

Sinä odotat:
[x] kesää
[ ] kärpäsiä
[x] tämän gallupin loppumista
[ ] menkkojasi
[x] pääseväsi ulos
[x] kännykkäsi soivan
[x] rakkautta
[x] ruokaa
[ ] kasvupyrähdystäsi
[ ] maailmanloppua
[ ] isääsi
[x] kaverisi viestiä

Sinulla on ikävä:
[x] entisiä kavereita
[ ] syksyä
[ ] joulua
[x] koiraasi
[ ] kaikkea
[x] kouluun
[x] viime vuotta
[ ] hukkaamaasi esinettä
[ ] bestistäsi
[ ] olla vaan

Aikuisena sinä:
[ ] olet työtön
[x] perustat oman firman
[ ] joudut vankilaan
[x] saat lapsia
[ ] menet naimisiin
[ ] olet onneton
[x] olet onnellinen
[ ] itket päivittäin
[x] ajat autoa
[x] käyt baareissa
[x] elät sivistyneesti
[x] kudot villasukkia
[x] hyppäät laskuvarjolla



Vielä sinä matkustat:
[x] ulkomaille
[x ] rovaniemelle
[x] helsinkiin
[x] bestiksellesi
[x] laivalla
[x] lentokoneella
[x] taksilla
[x] junalla
[x] minne vain haluat

Tämä gallup olikin:
[ ] pitkä
[x] lyhyt
[ ] hyvä
[ ] todella tylsä
[ ] huono
[x] ihan ok
[ ] aikaavievää
[ ] kiva
[ ] masentava
[ ] piristävä
[ ] ihan kummalinen

1.[x] Olet väsynyt
2.[ ] Sinun kuuluisi olla nyt koulussa
3.[x] Olet sitä kauniimpaa sukupuolta
4.[x] Musiikki on yksi tärkeimpiä osia elämässäsi.
5.[ ] Omistat karvattoman lemmikin
6.[x] Olet kaksimielinen
7.[x] Sinulla on punaiset sukat
8.[ ] Lasket itsesi oudoksi
9.[ ] Muut laskevat sinut oudoksi
10.[ ] Se on hyvä asia
11.[ ] Se on huono asia
12.[ ] Lempiaineesi on lukuaine
13.[ ] Vanhempasi eivät ole eronneet
14.[x] Inhoat IhQrAXu-kirjoitustyyliä
15.[ ] Rakastat sitä
16.[ ] Eli oletko siis pissis?
17.[ ] Inhoat pop-musiikkia
18.[ ] Osaat soittaa jotain instrumenttia.
19.[ ] Et osaa, mutta osaat laulaa.
20.[x] Et osaa kumpaakaan
21.[ ] Olet jäänyt luokallesi
22.[x] Olet jonkun opettajan silmätikku
23.[ ] Sinulla on yli 8.8 keskiarvo
24.[ ] Sinulla on alle 6 keskiarvo
25.[x] Michael Jackson on friikki
26.[ ] The Rasmus on ansainnut menestyksensä
27.[x] Antti Tuisku ei ole hyvä
28.[ ] Rakastat piirtämistä
29.[ ] Olet hyvä siinä
30.[ ] Olet omaperäinen
31.[x] Vähät välität muodista
32.[ ] Seurustelet
33.[x] Sinulla on vastakkaisen sukupuolen edustajia hyvinä ystävinä
34.[x] Poltat
35.[x]Juot kännihakuisesti- joskus
36.[x]Ja se on mielestäsi kivaa
37.[x] Haistatat pitkät kaikelle, mikä ei sinua kiinnosta
38.[ ]Nimimerkkini on outo
39.[x] Ei tässä gallupissa ole mitään järkeä.
40.[x] Mutta silti ruksitat
41.[x] Jaksat vielä ruksia näitä
42.[ ] Olet lukenut kaikki Harry Potterit
43.[ ] Pidit niistä
44.[ ] olet Potter-fani
45.[ ] Luet paljon kirjoja
46.[ ] Kirjoitat paljon
47.[ ] Olet hyvä siinä
48.[x] Arvostelet ihmisiä heidän ulkonäkönsä perusteella-joskus valitettavasti
49.[ ] Muoti on elämäsi
50.[ ] Kirpparilta löytyy hienoimmat vaatteet
51.[x] Olet nettiaddikti
52.[x] Omistat MSN messengerin
53.[x] Olet irc-galleriassa
54.[ ] Ärsyynnyt, kun hymiöitä - ja ... päätteisiä lauseita käytetään liikaa
55.[ ]Olet hyvä äidinkielessä (9-10 arvosana)
56.[ ] Olet huomannut tässä paljon kielioppivirheitä
57.[ ] Olet ala-asteella
58.[ ] Olet yläasteella
59.[x]Olet muussa koulutuksessa

60.[x] Tiedät mikä yhteishaku on
61.[x] Tiedät kuka on Matti Vanhanen
62.[x] NRJ-on lempiradiokanavasi
63.[ ] Eikä ole!
64.[ ] Vaan joku muu
65.[ ] En edes kuuntele radiota
66.[ ] Alice Cooperin Poison on tajuttoman hyvä kipale!
67.[ ] En ole kuullutkaan
68.[ ] Oliko hyvä gallup?
69.[x] Oliko kysymyksiä liikaa?

Elämäni aikana olen:

[x] ollut masentunut
[x] tuntenut olevani rakastettu
[x] satuttanut itseäni fyysisesti
[x] satuttanut toista ihmistä fyysisesti- nooraa pienenä :D
[x] ollut tyytyväinen itseeni
[x] ollut ylpeä isästäni tai äidistäni
[ ] varastanut vanhemmiltani
[ ] tuntenut todellista rakkautta
[x] ollut epäitsekäs
[ ] antanut toiselle ihmiselle jotain mikä merkitsi minulle todella paljon
[ ] arvostan neitsyyttä
[x] näyttänyt todellisen minäni jollekin ihmiselle
[ ] ajanut autoa humalassa
[ ] saanut sakkoja
[ ] rikkonut toisen omaisuutta koska olin kateellinen
[ ] yrittänyt rikkoa jonkun suhdetta
[ ] rikkonut jonkun suhteen
[ ] pettänyt
[ ] suunnitellut kokeilevani huumeita
[ ] kokeillut huumeita
[ ] tippunut talon katolta
[ ] kiivennyt/ hypännyt parvekkeelta alas
[ ] syönyt masennuslääkkeitä
[ ] harkinnut itsemurhaa
[ ] joutunut elämään ystävän/omaisen itsemurhan
[ ] itkenyt onnesta
[ ] lähettänyt mummolle ystävänpäiväkorttia
[x] sanonut jollekin sisarukselle rakastavani häntä
[ ] kuullut vanhempien riitelevän
[ ] nähnyt isän lyövän äitiä
[x] joutunut fyysisen väkivallan uhriksi
[ ] pelännyt omaa poikaystävää
[x] hävennyt omaa vartaloani-joskus
[ ]käyttänyt samoja sukkia 3 päivää putkeen
[x] kertonut äidilleni rakkaushuolistani
[x] heitellyt pikku kiviä ikkunaan
[ ] antanut ruusun pojalle
[ ] syönyt litran jäätelöä kerralla
[x] kärsinyt unettomuudesta
[x] hajottanut tietokoneen
[x] nuollut kermavaahtoa jonkun keholta
[x] ladannut netistä musiikkia
[ ] pitänyt piratismia varkautena
[ ] juossut poliisia pakoon
[ ] kirjoittanut wc:n seinään jotain
[x] matkustanut pummilla junassa
[x] itkenyt yksinäisyydestä
[x] ostanut alaikäiselle alkoholia
[x] ostanut alaikäisenä alkoholia
[x] miettinyt millaista olisi olla joku toinen
[x] soittanut pilapuheluita
[ ] tippunut jäihin
[x] uinut avannossa
[x] pelännyt hammaslääkäriä
[x] lukenut Aku Ankkaa ja pitänyt siitä
[x] koittanut nostaa omaa painoa penkistä (nousikin)