IRC-Galleria

Lasten suusta!Tiistai 24.02.2009 19:12

* Kun ihmiset alkaa puhua kummallisesti, tietää että Ruotsi on loppunut.
* Belgiassa kaikki kotieläimet ovat harmaita. Tai sitten se lehti oli mustavalkoinen.
* Jeesuksella ei ollut lompakkoa, koska hänellä ei ollut taskuja. Vaipat vaan koko ajan. Sitten kävi todella huonosti.
* Kaikki tädit voivat synnyttää lapsia, kunhan niillä on ruumis ja etuosa.
* Aviomies on oikeastaan samanlainen kuin isä, paitsi vähän kalliimpi.
* Ennen maito tuli lehmästä. Nyt se tulee Arlasta.
* Lapsena oleminen on ihan hauskaa, kun on jo neljä vuotta siihen tottunut.
* Koiran äidin nimi on koira ja koiran isän nimi on koira ja lasten nimi on koiranpentu ja koiran nimi on koira.
* Ne lehmät, jotka juoksevat eniten ja ravistelevat utareitaan, tekevät jogurttia.
* Pappina oleminen on tylsää. Hänen täytyy kaivaa ihmisiä maahan tai paistaa niitä uunissa.
* Aivot ovat sitä varten, että hiukset pysyisivät kiinni.
* Psykologi on hullu mies, joka lyö tätejä.
* Vaari on niin vanha, ettei enää muista miksi hän pitää naisista.
* Jos ei olisi luita, olisimme matelijoita. Ja silloin kenkäkaupoissa ei myytäisi paljon mitään.
* Ihmisellä on monenlaista nahkaa. Esinahka on edessä ja takanahka on takana.
* Jos ei ole hermoja, niin tekee paremmin työtä ja ehtii tehdä enemmän asioita.
* Pankit jakaa rahaa ihmisille, mutta isä saa sitä töistä.
* Mahalaukku on hurjan tärkeä. Jos sitä ei olisi, ruoka valuisi jalkoihin.
* Ihmisen ja eläinten ero on siinä, että kun siat ovat lihoneet tarpeeksi, ne syödään.
* Ne lehmät, jotka juoksevat eniten ja ravistelevat utareitaan, tekevät jogurttia. Eläimen ruumis on yleensä pään takana ja tassut roikkuvat alapuolella.
* Äidin nimi on kana ja isän nimi on uros, lapset ovat kilejä ja lapsenlapset ovat munia. Jotkut lehmät ovat mustia. Ne ovat maahanmuuttajia.
* Ei lapset tee hölmöjä asioita. Niillä on omat syynsä.
* Jeesus oli ensin kotelo ja sitten hänestä tuli toukka ja sitten hänelle kasvoi siivet ja hänestä tuli Jumala.
* Mummi elää yliaikaa. Mutta hän ei saa siitä lisämaksua.
* Isoäiti on sellainen täti, joka lapsena oli äiti.
* Isoäiti on sellainen, jonka kautta koko suku on tullut ulos. Siksi ei ole niin kummallista, että hänen nahkansa vähän lerppuu.
* Isoisä makaa hautakiven alla. Taputamme häntä kivelle ja kerran kaivoimme maahan sipuleita, että hänellä olisi jotain purtavaa.
* Anoppi on rangaistus, jonka joutuu kärsimään, kun menee naimisiin tuntemattoman kanssa.
* Isoäiti on ollut isoisoäidin mahassa, äiti on ollut isoäidin mahassa ja minä olen ollut äidin mahassa. Mutta minun mahassa on vain lihapullia.
* Vain sielu kuolee. Ruumis jatkaa elämää.
* Kun Jumala kuoli, hän pääsi taivaaseen niin kuin kaikki muutkin. Ja sinne hän on jäänyt.
* Jeesus asui kaukaisessa maassa. Mummi on ollut siellä valittamassa muurista. Se oli hirveän vanha ja romahtamaisillaan.
* Jeesus käveli vetten päällä, koska hän ei halunnut kastella jalkojaan.

:'''DTiistai 24.02.2009 19:07

hahah.. en ainakaa äsken kaatunu tuolilla ja mehut kaatu mun päälle
<hymy>

!Sunnuntai 22.02.2009 23:38

Mä en ymmärrä sua enään.

[Ei aihetta]Perjantai 20.02.2009 17:35

http://servut.us/ZuiGe/Misc./insulter/


Sara on puolialaston pedofiili.
Sara on impotentti pippeli.
Sara on arveluttava penis.
Sara on lahjaton teinixi.
Sara on steriili wannabe.
Sara on karvaton naapurintyttö.
Sara on hitaanpuoleinen tepu.
Sara on seniili vieterikoira.
Sara on homohtava muotifriikki.
Sara on munanmittainen kultaranne.
**********************************

Kopioi 10 ensimmäistä totuutta itsestäsi ja haasta kolme kaveriasi ! :)

haastan:
:DD en ketää

[Ei aihetta]Lauantai 14.02.2009 00:40

Nyt kun luet tätä tekstiä, sinun on kopioitava tämä blogiisi ja tehtävä tämä,
jos et tee, ihminen jota rakastat kuolee.

Muistatko, missä suutelit ensikertaa? - taidan muistaakkin ;)
Kuka on sinulle tärkein ihminen maailmassa?- Aika monet <3
Minkälaisessa seurassa viihdyt? - hauskassa ja hyvässä
Tunnetko paljon ihmisiä? - melko paljon<3
Mihin suurin haaveesi liittyy? - no en tiiä
Kerro jokin pieni mukava toiveesi? - öö.. et olisin tosi rikas
Kutiatko helposti? - no jaa :D
Antaisitko kumppanillesi anteeksi jos hän pettäisi sinua? - riippuu vähä
Onko Titanic hyvä? - en tiiä enää
Ovatko naiset heikompia kuin miehet? - jaa-a
Kamalin tunne? - kipeenä oleminen ja riidat ja kaikkee
Paras tunne? - no se ku on iloinen ja asiat menee hyvin ja sitte niin
Oletko ikinä ollut kännissä? - no tota... :DD
Oletko ikinä ollut masentunut? - jaa-a :<
Jaksatko elää elämääsi? - kyllävain
Keihin luotat? - siskoon ja ystäviin
LUETTELE 1 ASIA JOKA SAA SINUT AINA HYMYILEMÄÄN: YSTÄVÄTJYRY JA NIIN<3

<3Perjantai 13.02.2009 17:40

Larppa &lt;sydän&gt;
Pärjäile muruu ;<

[Ei aihetta]Perjantai 13.02.2009 16:18

Se, kenen toivot olevan vierelläsi lopun elämäsi ajan, pidä siitä kiinni, äläkä päästä irti<3
Kopioi tämä päiväkirjaasi minuutin sisällä, tai se ketä ajattelit tätä lukiessasi löytää toisen, jonka kanssa haluaa viettää loppu elämän..

[Ei aihetta]Sunnuntai 08.02.2009 20:40



UUSI ELÄINRÄÄKKÄYS VIDEO ! TÄMÄ ON VERISTÄ ELI EN SUOSITTELE KATSOA !


eli, rullaathan alas nimilistaan ja lisäät nimesi tähän vaatimuskirjeeseen ja
lähetä se kaikille tutuille. Ruotsissa tämä viesti on lähtenyt eteenpäin
Ruotsin Kennelliitosta ja Käyttökoiraorganisaatiolta. Videota ei ole pakko
katsoa (meet farm=''liha tehdas'' - se on TODELLA RAAKA!), - mutta jos päätät katsoa,
niin varoitus että SE ON HIRVEÄTÄ katsottavaa ja kauheata väkivaltaa. Sen
kipeä hiljaisuus on koskettanut meitä kaikkia syvästi. Jos emme suojele eläimiä
tämänlaiselta brutaalisuudelta, olemme osarikollisia.

Voit tehdä jotain! Allekirjoitathan ja lähetät kontakteillesi - tällaisen
väkivallan on LOPUTTAVA!

VAROITUS! TÄMÄ ON OIKEASTI JÄRKYTTÄVÄÄ KATSOTTAVAA!!!


http://getactive.peta.org/campaign/turkey_investigation1
http://getactive.peta.org/campaign/turkey_investigation1

Tässä video lyhyesti (lihatarha): piilokameralla filmattuna, eläimet
kuvattiin kun ne NYLJETÄÄN ELÄVÄNÄ! Sanovat että tulee 'täydellisempi
leikkaus'.tämän jälkeen ruhot heitetään kasaan, yhä elävänä, ja jopa 10
minuuttia sydän vielä sykkii, silmittömässä kivussa, ja silmät vielä
liikkuvat.lintujen pienet käpälät värisevät. Yksi lintu joka vielä nostaa
päätänsä ja katsoo kameraan verisillä silmillään.

Vaikka et katso videota, ALLEKIRJOITATHAN ja lähetät ystävillesi:
tällainen
hirviömäisyys on loputtava, JOTAIN ON TEHTÄVÄ!!

Kun tässä listassa on 500 nimeä, lähetäthän sen: PETA2@petaorg
<PETA2@peta.org>

01. Helen Walthew, Cape Town
02. Joyce Luxton, Cape Town
03. Garth Luxton, Cape Town
04 Terje McKnight, Norway
05 Joachim B McKnight, Norway
06 Jannicke McKnight, Norway
07 Rita Lyngsmo, Norway
08 Hanne Dahle, Norway
09 Elizabeth Dahle, Norway
10 Pia Baumann, Norway
11 Anita McKnight,
12 Laura Garner Scotland
13 Ken Garner Scotland
14 Noel Bowie Scotland
15 Chris Bowie China
16 Jang Jing China
17 Val Cummnings South Africa
18 Derek Cummings South Africa
19 Kim Samuels South Africa
20 Ron Samuels South Africa
21 Vanessa Mclean UK
22 David Stainforth - South Africa
23 Lynne Proude - South Africa
24 Jenny Wilkinson - South Africa
25 Sharon Künnemann - South Africa
26 CELESTE WEBER
27 Yvonne Miller
28 David Miller
29 Jennifer Ormond-Brown
30 Digby Ormond-Brown
31 Martin Brown
32. Tonel Rautenbach - South Africa
33. Naco Rautenbach - South Africa
34. Jessica Moller - South Africa
35. Roxanna De Bruyn - South Africa
36. Charlene Morgan - South Africa
37. Shaun Morgan - South Africa
38. Marianne le Grange - South Africa
39. Marius le Grange Jnr - South Africa
40. Marinka le Grange - South Africa
41. Marius le Grange Snr - South Africa
42. Ida Botha - South Africa
43. George Botha - South Africa
44. Joey Pretorius - South Africa
45. Riekie Pretorius - SA
46. Jaco Pretorius - SA
47. Gerhardus Pretorius - SA
48. Silvia Pretorius - SA
49. Malie Swart - SA
50. Nico Swart - SA
51Andre Koegelenberg
52 Trudie McIntosh
53 Maryanne Jooste
54 Frans Jooste
55 Lulu Joost
56 Dené Jooste
57 Freda O'Connell
58. Carmen Slabbert - South Africa
59. Debbie Smith - South Africa
60 Dudley Bennet South Africa
61 Pamela Bennet South Africa
62 Yvonne Brink, Sweden
63 Anneli Paldin/Rengart
64.Cathrine Hellberg
65. Thereze Axelsson / Sweden
66. Marie Tälth
67.Anna Andersson
68.Marcus Nilsson
69.Isak Andersson
70.Ida Andersson
71. Ritva Lindström
72. Sven Lindström
73. Rose-Marie Carlsen / Denemark
74.Tatiana Pajares/Spain
75. Hugo Gutierrez Colas /Spain
76. Caroline Bjälstam/Spain
77. Solvår Warmestad/Norway
78. Camilla Dahlgren/Sweden
79. Peter Rasmussen/Sweden
80. Satu Kettunen / Sweden
81. Olof Haggren / Sweden
82. Marianne Paunimo/Finland
83.Elina Paunimo/Finland
84.Tuomas Paunimo/Finland
85.Arto Hynninen/Finland
86. Minna Kurvinen / Finland
87 Sauli Latvalehto / Finland
88. Päivi Mikkonen / Finland
89. Jyrki Leinonen / Finland
90. Markku Mankinen / Finland
91. Tuomo Pajari / Finland
92. Petteri Jestola/ Finland
93. Jenni Rönkä/Finland
94. Riina Pirinen / Finland
95. Elina Alavuotunki / Finland
96. Hanna Koivuperä/ Finland
97. Jenni Lohikoski, Finland
98. Hanna Rikkonen, Finland
99. Saila Huttunen, Finland
100. Satu Autio, Finland
101. Marjut Kriikku, Finland
102. Henna Takala, Finland
103. Marja Salimäki, Finland
104. Helena Salimäki, Finland
105. Tapio Vilmunen, Finland
106. Johanna Hautala, Finland
107. Anni Itäpalo, Finland
108. Aarne Niskala, Finland
109. Jonna Niskala, Finland
110. Pauline Hellevig, Finland
111. Lily Wright, Finland
112. Elina Kumpula, Finland
113.Nelli Teeriniemi,Finland
114.Alina Turunen,Finland
115.Ida Bergström,Finland
116.Kaisa Korpela,Finland
117. Veera Nikula, Finland
118. Vilma Sirèn, Finland
119. reetta mallat ,finland
120. Mira Palenius , Finland
121. Tomi Hietala , Finland
122.Jaakko Luoto,Finland
123.Touko Laakkonen,Finland
124.Oskari Oksanen,Finland
125.Pekka Saarinen,Finland
126.Jori Ilanko,Finland
127. Veera Selin, Finland
128.Ella Manninen,Finland
129. Vilma Leino, Finland
130. Jenina Levomäki, Finland
131. Tanja Salonen, Finland
132. Jp Tuononen,Finland
133. Leena Hyvölä,Finland
134. Satu Isoaho,Finland
135. Andrijana Avramov, Finland
136. Jeremias Hellman,Finland
137. Ina Avramov, Finland
138. Moona Anukka, Finland
139. Jenni Tiittanen, Finland
140. Kia Halttunen, Finland
141.Moona Kivilahti, Finland
142. Laura Sivula, Finland
143. Tessa Juselius, Finland
144. Nitta Hiltula, Finland
145. Julia Hyvärinen, Finland
146. Henna Rasi, Finland
147. Susanna Heikkilä, Finland
148. Julianna Romppainen, Finland
149. Petra Joukainen, Finland
150. Maiju Kallioinen, Finland
151. Pauliina Kannisto , Finland
152. Ronja Koskela , Finland
153. Milla Peltomäki , Finland
154. Niina Vaittinen, Finland
155. Nicola Valtonen, Finland
156. Maiju Jaatinen, Finland
157. Emilia, Finland
158. Elli Honkanen, Finland
159. Nelli, Finland
160. Jassu. Finland
161. Miia, Finland
162. Taavi, Finland
163. Katja, Finland
164. Tiia, Finland
165. Jessica, Finland ( i think that's so stupid)
166.Anette,Finland
167.Natasha, Finland
168.Maria , Finland
169. Ronja, Finland
170.Roosa, Finland
171.Siiri, Finland
172.Anne, Finland
173. Anette, Finland
174. Amanda, Finland
175. Susanna, Finland
176. Sara, Finland
177. Annika, Finland
178. Tuomas, Finland
179. Linda,Finland
180. Sofia, Finland
181. Elisabeth, Finland
182. Kiia , Finland
183.Joel, Finland/Sweden
184. Anniina, Finland
185. Sanna , Finland
186. Roope , Finland
187. Janina, Finland
188. Gemo, Finland
189. Oona, Finland
190. Helena, Finland
191. Mati, Finland
192. Ressu, fucking Finland
193.Veera, Finland
194. Chrisu, Finland
195. Petra, Finland
196. Roba, Finland
197. Anastasia, FINLAND
198.Feeb, Finland
199. Eetu-Aleksi, FINLAND
200. Lenda, FINLAND
201.Janne,FINLAND
202.Rasmus,FINLAND
203. Sara,Finland

Jokainen vieras jää vieraslistaan, katsotaan kuinka monella on sydäntä olla kopioimat.

[Ei aihetta]Tiistai 03.02.2009 22:19

Se, kenet toivot olevan vierelläsi lopun elämäsi ajan, pidä siitä kiinni, äläkä päästä irti. Kopioi tämä päiväkirjaasi minuutin sisällä, tai se ketä ajattelit tätä lukiessasi löytää toisen ;< </3