IRC-Galleria

[Ei aihetta]Maanantai 11.02.2008 18:49



Koskettava tarina

Käydessäni ensimmäistä vuotta lukiota näin kerran erään luokallani olevan
pojan kävelevän kotiinsa koulun jälkeen. Hän oli Kalle.

Näytti siltä, että hän kantoi kaikkia oppikirjoja mukanaan. Ajattelin
itsekseni: "Miksi kukaan kantaa kaikki kirjat kotiinsa perjantaipäivänä?
"Taitaa olla varsinainen nynny."
Minulla itselläni oli paljon suunnitelmia viikonlopun varalle,
pippaloita ja jalkapalloa kavereitten kanssa seuraavana päivänä.
Niinpä kohautin olkapäitäni ja jatkoin matkaani. Hetken
päästä näin, kuinka poikalauma juoksi Kallea kohti.
He törmäsivät häneen tahallaan, sysäsivät kaikki hänen kirjansa
maahan ja kampittivat hänet niin, että hän kaatui kuraan. Hänen
silmälasinsa lensivät noin kolmen metrin päähän ruohikkoon. Hän nosti
päänsä, ja hänen silmänsä olivat hirvittävän surulliset.

Sydämeeni koski. Juoksin Kallen luokse. Hän ryömi ympäriinsä Etsien
lasejaan, kyynel
silmissään. Ojentaessani hänelle hänen lasejaan sanoin:
"Nuo ovat pölkkypäitä. Niille pitäisi antaa elinkautinen."
Hän katsoi minuun ja sanoi "kiitos", hymyillen leveästi.
Siitä hymystä paistoi todellinen kiitollisuus.

Autoin Kallea keräämään kirjat maasta ja kysyin, missä hän asui.
Kävi ilmi, että hän asui lähellä minua, joten kysyin
häneltä, miksen ollut nähnyt häntä niillä kulmilla aiemmin. Hän
sanoi käyneensä yksityiskoulua ennen kuin tuli meidän luokallemme.
Ennen en ollut ollut missään tekemisissä yksityiskoulun oppilaan kanssa.
Juttelimme koko kotimatkan ajan ja kannoin osan Kallen
kirjoista. Hän osoittautui mukavaksi pojaksi.
Kysyin, halusiko hän pelata jalkapalloa kavereitteni kanssa. Hän
vastasi myöntävästi. Pyörimme samoissa porukoissa koko
viikonlopun ajan, ja mitä paremmin opin Kallea tuntemaan, sitä
enemmän pidin hänestä. Kaverinikin olivat samaa mieltä.

Tuli maanantaiaamu, ja näin Kallen taas valtavan kirjapinonsa
kanssa. Pysäytin hänet ja sanoin hänelle, että jos hän kantaa noin
paljon kirjoja mukanaan joka päivä, hän kehittää itselleen mahtavat
muskelit. Hän vain nauroi ja antoi minulle osan kirjoista.

Seuraavien vuosien aikana Kallesta ja minusta tuli parhaat kaverit.
Lukion lopulla aloimme suunnitella jatko-opintoja. Kalle päätti mennä
lukemaan lääketiedettä ja minä valitsin liiketalouden opinnot
jalkapallostipendin turvin. Opiskelisimme eri paikkakunnilla,
mutta olin varma, ettei välimatka vaikuttaisi ystävyyteemme mitenkään.

Kalle oli luokkamme priimus. Kiusasin häntä siitä jatkuvasti ja
nimittelin häntä nynnyksi. Kallen piti pitää puhe koulun päättäjäisissä.
Olin todella iloinen, ettei Minun tarvinnut nousta korokkeelle puhumaan.

Päättäjäispäivänä näin Kallen, joka näytti komealta. Hän
oli todellakin päässyt sinuiksi itsensä kanssa kouluvuosinaan.
Hän oli hyvännäköinen silmälaseissaan, ja hänellä oli paljon enemmän
tyttökavereita kuin minulla. Kaikki tytöt olivat pihkassa häneen.
Olin joskus kateellinen.

Tuli se suuri päivä. Saatoin nähdä, että Kalle oli hermostunut, joten
läimäytin häntä selkään ja sanoin: "Kuule, hyvin se menee!"
Hän katsoi minuun kasvoillaan se hänelle ominainen, todellista
kiitollisuutta osoittava ilme ja sanoi: "Kiitos."

Hän ryki hieman ja aloitti puheensa.
"Koulun päättäjäisissä on aika kiittää kaikkia niitä, jotka
ovat auttaneet oppilaita selviämään Vaikeistakin vuosista.
Vanhempia, opettajia, sisaruksia, valmentajiakin kenties...
mutta ennen kaikkea ystäviä. Seison tässä sanomassa teille,
että paras lahja, minkä voi toiselle antaa, on olla hänen
ystävänsä. Aion nyt kertoa teille erään tarinan."
Katsoin epäuskoisena ystävääni, kun hän alkoi kertoa siitä päivästä,
jolloin ensi kertaa tapasimme.
Hän oli aikonut tappaa itsenä sinä viikonloppuna.
Hän kertoi, kuinka oli siivonnut pulpettinsa ja ottanut kaikki tavarat mukaansa,
ettei hänen äitinsä olisi tarvinnut mennä
keräämään niitä koulusta jälkeen päin.

Hän katsoi minuun kiinteästi ja hymyili.
"Olen kiitollinen siitä, että minut pelastettiin. Ystäväni
pelasti minut tekemästä jotain kamalaa."
Kuulin yleisön haukkovan henkeään, kun tämä komea, suosittu poika
kertoi meille kaiken hetkestä, jolloin hän oli ollut elämässään
heikoimmillaan.

Näin hänen isänsä ja äitinsä katsovan minua kasvoillaan Kallen
kiitollinen hymy. En ollut ennen tajunnut tämän kiitollisuuden
syvyyttä.

Älä koskaan aliarvioi tekojesi voimaa. Yhdellä pienellä
eleellä voit muuttaa toisen elämän, parempaan tai huonompaan
suuntaan.


Sinulla on nyt kaksi vaihtoehtoa:
1)Voit kopioida tämän omaan päiväkirjaasi
2)tai voit olla kopioimatta viestiä ja toimia ikään kuin se ei olisi
vaikuttanut sinuun mitenkään

[Ei aihetta]Keskiviikko 16.01.2008 14:56

1. Milloin viimeksi juoksit?
- eile

3. Milloin viimeksi näit henkilön, johon olet ihastunut?
- minä ihastunut? HA

4. Nukutko vähintään 8 tuntia yössä?
- en

5. Jos joku tulisi kotiisi kun olet viettämässä "laiskaa päivää", mitä luultavimmin olisit tekemässä?
- dataisin

6. Kuka viimeksi kosketti takapuoltasi? (joku muu kuin sinä itse)
- nii pelottava tyyppi etten voi ees kertoo

9. Voisitko elää ilman tietokonetta?
- en

10. Mitä ihan ensimmäiseksi teet kun tulet koneelle?
- avaan mesen

11. Jos sinulla on/olisi seurustelukumppani, voisitko käyttää hänen vaatteitaan?
- joo kai, mut en mielellää

13. Milloin viimeksi poistuit kotoasi?
- n. tunti si

15. Mitä luulet, pärjäisitkö vankilassa?
- sama se missä sitä aikaa tappaa

16. Jos kaikki ystäväsi lähtisivät yhdessä pitkälle automatkalle, lähtisitkö mukaan?
- minä ajaisin

17. Tunnetko ketään, jolla on sama nimi kuin sinulla?
- kyl

18. Omistatko luistimia?
- useita

19. Missä pidät puhelintasi öisin? (jos sellaisen omistat)
- tyynyn alla

20. Miten nyt istut?
- öö, niinko tuolilla ny istutaa

22. Katsotko koskaan elokuvia vanhempiesi kanssa?
- harvemmin

23. Kuinka usein leikkautat hiuksesi?
- en usei

24. Surffaatko internetissä joka päivä?
- ju

25. Oletko koskaan itkenyt ilman syytä?
- kyl

27. Mainitse joku henkilö, jonka haluaisit juuri nyt nähdä.
- monia, oon sosiaalisel tuulel

30. Teeskenteletkö koskaan olevasi sairas?
- een

42. Mitä mieltä olet hiustyylistäsi juuri nyt? Pidätkö, inhoatko..?
- huoh.

43. Oletko mielestäsi hemmoteltu?
- en

44. Millaiseen poikaan/tyttöön yleensä ihastut?
- noo en tiä

45. Milloin viimeksi otit nokoset?
- tos aamulla

46. Haluaisitko itse olla kuuluisa joskus?
- en tod

47. Teetkö nyt montaakin asiaa yhtäaikaa?
- en

48. Jos olet ollut ulkomailla, pisin aika jonka olet ollut poissa kotimaasta?
- 2 vk

49. Milloin viimeksi olit sairas?
- tos lomal

50. Piknik tähtitaivaan alla vai hevoskärryajelu puistossa?
- siirappia molemmat

kukkuuTorstai 06.12.2007 23:16

1. Tiedätkö mitä postia teille tuli tänään?
juu

2. Kertooko ihmisen ulkonäkö millainen hän on luonteeltaan?
eipä useinkaan

3. Jos saisit lisätä kouluun pakolliseksi aineeksi ihan mitä tahansa tekemistä, mitä se olisi ja miksi?
no ehdottomasti mammutti jahti

4. Oletko ostanut jo joulukalenterin? Aiotko ostaa?
on hankittu

5. Mahtuvatko kaikki meikkisi yhteen pussiin?
juu, jos laittaa mahtuu

6. Kenelle et tule sanoneeksi tarpeeksi usein, että hän on tärkeä?
en sano kellee tollasia höpöhöpöjä

7. Mikä on parasta mitä rahalla ei saa?
minä<3

8. Uskotko rakkauteen ensi silmäyksellä?
vaikka

9. Kamalin paikkakunta Suomessa missä olet käynyt?
harjavalta

10. Millaisiin päiväkirjoihin olet kirjoitellut elämäsi aikana?
en moniinkaan

11. Voiko kukaan sanoa sinusta että olet "paha tyttö/poika"? Miksi/miksi ei
ei voi, oon kiltti

12. Mitä syöt jos tahdot herkutella?
kaikkii hyviksii

13. Olet menossa jonnekin, missä järjestetään naamiaiset. Asu ei ole pakollinen, mutta pukeudutko silti?
jos on saunailta samas, ni saatan jättää pukeutumatta

14. Millainen olet suuttuessasi?
örtzi ja ahdistunu (hengitys vaikeuksia)

15. Kuinka moneen kaveriporukkaan olet kuulunu elämäsi aikana?
useampaan

16. Voisitko kuvitella meneväsi kauneusleikkaukseen?
juu miksei, olis pal korjattavaa

17. Millaisiin ihmisiin kiinnität huomiota?
erilaisiin

18. Muuttaako seurustelu ihmistä?
juu

19. Millainen olisi unelmaelämäsi 30-vuotiaana?
njääh, iha sama sinänsä

20. Kuka Muumihahmoista olisit ja miksi?
nipsu!

21. Keneltä sait viimeksi sähköpostia?
- öö, miinalta

22. Oletko rakastunut?
en

23. Oletko suosittu?
En

24. Päivän paras juttu?
tein äikän työt

ääääääääääKeskiviikko 05.12.2007 16:26



1. Kuka olit viime yönä?
- no ihan minä itteni kai

2. Mikä herätti sinut tänä aamuna?
- ajatus siitä et nyt ei enää väsytä

3. Missä olet?
- omas huoneessa

4. Tuleeko huomisesta hieno päivä?
- no varmastikki koska on vapaata!

5. Suutelitko tai halasitko ketään tänään?
- en ainaka vielä;)

6. Milloin viimeksi itkit?
- hmm, viime viikol? oli vähä murria

7. Oletko koskaan oksentanut julkisesti?
- joskus villissä nuoruudessa ehkä

8. Sammunut?
- no kotii omaa sänkyy

9. Ketä ajattelet juuri NYT?
- joulupukkia

10. Ottaisitko luodin kenenkään puolesta?
- saattasin ottaakki.

11. Missä haluaisit asua?
- kotona nyt ja ehk aina

12. Millaisen kodin haluaisit?
- normaalin

13. Missä näet itsesi viiden vuoden päästä?
- hmm, ehk josai töis

14. Milloin viimeksi kaaduit/juoksit johonkin päin?
- kaadun päivittäin ja usein, mahdotonta muistaa yksittäisiä tapauksia

17. Kuunteletko musiikkia joka päivä?
- juu

18. Mitä söit viimeksi?
- purkkaa

19. Oletko nopea kirjoittamaan näppiksillä?
- en ole

20. Kuinka monesta ihmisestä olet välittänyt?
- niitä on liikaa

21. Mitä aiot tehdä tänä viikonloppuna?
- no j-päähä ainaki ja ehkg menen myös raumalle

22. Lempi virvoitusjuomasi?
- kaikki energia juomat<3

23. Virvoitusjuoma jota vihaat?
- en vihaa mitään niist

24. Oletko koskaan voittanut palkintoa?
- harvemmin

26. Kuunteletko musiikkia juuri nyt?
- e

27. Mitä siteerausta rakastat?
- en tiä

28. Kuinka pitkä aika on syntymäpäivääsi?
- puolisen vuotta kohta

29. Milloin olit surullisin koko elämäsi aikana?
- ku mun vappupallo hajos

30. Kuinka paljon kello on?
- 14.24

31. Kuinka paljon haluaisit kellon olevan
- noo, vaik 17 ni tulis kaunarit

32. Mikä tekee sinut vihaiseksi?
- no se ettei kuunnella jos on sanottavaa

33. Onko sinusta koskaan kirjoitettu laulua?
- noup

34. Mikä laulu tekee sinut iloiseksi?
- öö

35. Mitä tykkäät kuunnella ennen nukkumaan menoa?
- jotai rauhallista

36. Onko sinulla työpaikka?
- nyt ei aikaa työlle

37. Menetkö suihkuun illalla vai aamulla?
- illalla

39. Mikä tekee sinut onnelliseksi?
- monet asiat

40. Mikä on seuraava CD minkä aiot hankkia?
- no hei ehk toi anna abreu:D!

öööKeskiviikko 05.12.2007 15:27



Lähtisitkö kahville, jos joku poika kysyisi?
- riippuu pojasta

Kertoisitko suurimman salaisuutesi henkilölle, jota halasit viimeksi?
- voi olla

Muuttaisitko asumaan maahan, jossa kävit viimeksi?
- no en muuttas ruotsii, yök

Menisitkö koulukuvaukseen vaatteilla, jotka sinulla on nyt päällä?
- joo vaik

Laulaisitko karaokessa kappaletta, jota viimeisimpänä lauloit?
- en laula karaokee:D

Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit?
- en tod

Löisitkö henkilöä, jonka takia viimeksi itkit?
- en löis

Kirjoittavatko ihmiset nimesi väärin?
- eii

Sanotaanko nimesi usein väärin?
- no pasi vaan, ei muut

Oletko hiljainen vai äänekäs?
- riippuu tilanteest, usein kuitenkin äänekäs

Kenestä ihmisestä pidät vähiten?
- riippuu päivästä

Rakastatko oikeasti ketään koko sydämesi pohjasta?
- njääh

Lähtisitkö ulkomaille, jos voittaisit lotossa?
- kyllä varmastikkin saattaisin lähteä

Kuka viimeksi katsoi sinua pitkään?
- hmm. enpäs tiiä

Rakastatko montaa ihmistä?
- enpäs tiedä

Soittaisitko häissäsi kappaletta, jota viimeisimpänä kuuntelit?
- öö, en

Kuka teillä kävi viimeksi kylässä?
- tätini

Mitä kaverisi sanoi sinulle viimeksi?
- ei mennä vielä ettei valmentajat suutu-maria

Kuka sinulle on viimeksi soittanut?
- iskä

Kenelle et ole vastannut viimeksi?
- äitil

Kenelle soitit viimeksi?
- marial

Oletko rauhallinen ihminen?
- en oikeastaan

Tylsistytkö helposti?
- kyllä, kaipaan paljon virikkeitä

Ihanin kirje mitä olet saanut? Keneltä?
- en oo saanu paljooka kirjeitä:(

Milloin olet viimeksi kaatunut pyörällä?
- kesäl, oli noloo

Muistatko tunteen, kun menit 1. luokalle kouluun?
- muistan, koska itkin nii pirusti

Komedia vai kauhu?
- molemmat hyvii, mut ehk komedia kuitenki

Missä päin Suomea piileskelet?
- aika mettäs

Minkälainen sää siellä on?
- talvinen pakkaspäivä, pal lunta

Ketä halasit viimeksi?
- en muist yhtää. en pal halaile

hihaPerjantai 23.11.2007 14:53

Mitkä ovat/olivat lempiaineitasi koulussa?
[ ] Biologia
[x] Englanti
[ ] Filosofia
[ ] Fysiikka
[x] Historia
[ ] Kemia
[ ] Kuvaamataito
[ ] Käsityö
[x] Liikunta
[x] Maantieto
[x] Matematiikka
[ ] Musiikki
[x] Psykologia
[ ] Ruotsi
[ ] Saksa
[ ] Ranska
[ ] Uskonto / Elämänkatsomustieto
[ ] Äidinkieli
[ ] Inhosin kaikkea!
[ ] Jokin muu aine, mikä?

Mitkä ovat arkivaatteidesi hallitsevimmat värit?
[x] Harmaa
[ ] Keltainen
[x] Musta
[ ] Punainen
[ ] Ruskea
[x] Sininen
[ ] Pinkki
[ ] Violetti
[ ] Valkoinen
[ ] Vihreä
[ ] Jokin muu

Mihin aikaan heräät lomilla?
[ ] Ennen viittä
[ ] 05-06
[ ] 06-07
[ ] 07-08
[ ] 08-09
[ ] 09-10
[ ] 10-11
[ ] 11-12
[x] Mihin aikaan sattuu
[ ] Vaihtelevasti
[ ] Myöhemmin
[ ] En nuku ollenkaan

Mistä olet riippuvainen?
[ ] Alkoholista
[ ] Huumeista
[x] Internetistä
[x] IRC Galleriasta
[ ] IRC:stä / chäteistä
[ ] Kahvista
[ ] Läheisestä ihmisestä
[ ] Lääkkeistä
[ ] Rakkaudesta
[ ] Shoppailusta
[x] Suklaasta/karkeista
[ ] Teestä
[ ] Tiedosta
[x] Tietokoneista
[ ] Tietokonepeleistä
[ ] Tupakasta
[x] TV:stä
[ ] Työstä
[ ] En ole riippuvainen mistään
[ ] En osaa sanoa

Voisitko kuvitella meneväsi kauneusleikkaukseen?
[ ] Kyllä
[ ] En
[ ] Vain onnettomuuden, palovammojen jne jälkeen
[x] En osaa sanoa

Oletko itse tai onko sinulle koskaan luettu Uppo-Nallea?
[x] Kyllä
[ ] Ei
[ ] En ole varma

Kuinka vastaat puhelimeen?
[ ] "Haloo"
[ ] "Moi"
[ ] "Niin?"
[x] Epämääräisellä ynähdyksellä
[ ] Jollain muulla tavalla
[ ] Omalla etu- ja sukunimellä
[ ] Omalla etunimellä
[ ] Omalla sukunimellä
[ ] En osaa sanoa
[ ] En vastaa puhelimeen

Puhutko koskaan itseksesi, edes muutamaa sanaa?
[ ] En koskaan
[ ] Harvoin
[ ] Joskus
[x] Usein
[ ] En osaa puhua

Kuinka WC-istuin (rinkula) ja istuimen kansi tulee jättää käytön jälkeen?
[x] Sekä kansi että WC-istuin alhaalla
[ ] WC-istuin alhaalla, kansi ylhäällä
[ ] Sekä WC-istuin että kansi ylhäällä
[ ] Asialla ei ole mitään väliä

Kirjoitatko nopeammin koneella vai käsin?
[ ] Koneella
[ ] Käsin
[ ] Yhtä nopeasti
[x] En osaa sanoa

Asennoidutko asioihin kielteisesti?
[ ] En
[ ] Kyllä
[ ] En osaa sanoa
[x] Riippuu asiasta

Onko äitisi hyvä ihminen?
[ ] Ei
[x] Kyllä
[ ] On minua kohtaa
[ ] En osaa sanoa

Millainen olet juuri nyt?
[ ] Ahkera
[ ] Iloinen
[x] Janoinen
[ ] Kärsimätön
[x] Levoton
[ ] Masentunut
[ ] Nälkäinen
[x] Onnellinen
[ ] Pirteä
[ ] Surullinen
[ ] Tylsistynyt
[ ] Unelias
[ ] Vihainen
[ ] Väsynyt

Kuinka tyytyväinen olet tähänastiseen elämääsi? Anna sille kouluarvosana 4-10.
[ ] 4
[ ] 5
[ ] 6
[ ] 7
[x] 8
[ ] 9
[ ] 10
[ ] En osaa sanoa

Kuinka kauan olet yleensä suihkussa?
[ ] En käy suihkussa
[ ] 0 - 2 min
[ ] 3 - 5 min
[ ] 6-10 min
[ ] 11 - 15 min
[x] 16 - 20 min
[ ] 21 - 30 min
[ ] yli 30 min

Mitä piirteitä olisi mahdotonta sietää seurustelukumppanissa?
[x] Epäluotettavuus
[x] Epämiellyttävä ulkonäkö
[ ] Itsepäisyys
[x] Itserakkaus
[ ] Kouluttamattomuus (alhaisempi koulutus kuin sinulla)
[x] Tupakointi
[ ] Voimakkaasti erilaiset poliittiset näkemykset
[ ] Yksinkertaisuus
[x] Ylimielisyys

Olisitko halukas kuulemaan tarkan kuolinhetkesi etukäteen?
[x] Kyllä
[ ] En
[ ] En osaa sanoa

Tunnustaisitko syyllisyyden murhaan jota et ole tehnyt, jos saisit siitä 3 vuotta vankeutta ja 10 miljoonaa euroa korvauksena todelliselta tekijältä?
[ ] En
[ ] Kyllä
[x] En osaa sanoa

Jos tekisit itsemurhan, mitä välinettä käyttäisit?
[ ] Ampuma-ase
[ ] Korkea paikka (hyppääminen)
[ ] Köysi
[ ] Myrkky/lääkkeet/alkoholi
[ ] Pommi
[ ] Veitsi
[ ] Vesi (hukuttautuminen)
[ ] Jokin muu
[x] En osaa sanoa
[x] En haluaisi tehdä itsemurhaa

Kuulutko yleensä mielipideasioissa enemmistöön vai vähemmistöön?
[ ] Enemmistöön
[x] Vähemmistöön
[ ] Minulla ei ole omia mielipiteitä
[ ] En osaa sanoa

Mitä näistä "hyvistä käytöstavoista" noudatat?
[ ] Avaan oven tuntemattomille
[ ] En aloita syömistä ennen kuin naapurissa istuneet ovat saaneet annoksensa
[ ] En pidä kyynärpäitä ruokapöydällä
[x] Laitan käden suun eteen kun aivastan
[ ] Laitan käden suun eteen kun haukottelen
] Päästän mummon istumaan bussissa

HeSunnuntai 18.11.2007 22:03

Tunnusta mitä näistä omistat:
[x] nallen, jonka vieressä nukut
[x] vaaleanpunaiset alushousut
[x] tarrakirjan
[ ] pornolehden
[x] Antti Tuiskun levyn
[ ] ex- poika tai tyttöystäväsi valokuvan ?


Myönnä, mitä näistä oletkaan tehnyt:
[x] oksentanut humalatilassa
[x] käynyt pomppulinnassa, vaikka olet ollut sinne liian vanha
[x] käynyt pallomeressä, vaikka olet ollut sinne liian vanha
[x] haukkunut kaveriasi selän takana ilman syytä
[ ] liftannut tuntemattoman kyytiin
[x] kiusannut vakavissasi
[ ] saanut jonkun sanoillasi itkemään
[ ] pettänyt vanhempiesi luottamuksen
[x] huutanut jollekin niin kovaa, kuin kurkustasi lähtee ?


Millaiset treffit seuraavista haluaisit:
[x] kahvi ja mukava pieni kahvila
[ ] illallinen romanttisessa ravintolassa
[ ] piknik viltillä
[ ] lempibändisi keikka
[x] baari, humala
[ ] luistelu
[x] mökki,soutuvene, sauna
[ ] kynttilöitä, itse tehty illallinen
[ ] kävely
[ ] ajelu autolla ympäri kotikaupunkiasi
[x] huvipuisto
[ ] hesburger ?


Mitä näistä teet joka päivä:
[ ] laulat
[ ] pidät hauskaa
[ ] tapaat ystäviäsi
[ ] opiskelet
[ ] teet töitä
[ ] kuuntelet musiikkia
[x] katsot televisioa
[ ] laittaudut peilin edessä
[ ] tanssahtelet
[x] kiukkuat
[x] naurat
[ ] käyttäydyt hyvin
[ ] autat apua tarvitsevaa, jos se kohdalle sattuu
[ ] luet
[x] käyt galleriassa
[ ] ajattelet ja ikävöit ystävää/ystäviä
[ ] valehtelet ?



Mitkä seuraavista kuvaa sinua parhaiten:
[x] kostonhaluinen
[x] ilkeä
[ ] siisti
[x] itsekäs
[ ] kaunis/komea
[ ] terve
[x] sohvaperuna
[ ] kiltti
[ ] epätoivoinen
[ ] yksinäinen
[ ] onnekas
[ ] ihmeellinen
[x] erilainen
[ ] ahkera
[ ] auttavainen


Mitä seuraavista haluaisit:
[ ] päästä bb-taloon
[x] nauraa, niin että vatsaan sattuu
[ ] halata jotakuta
[ ] matkustaa maailman ympäri
[ ] kiittää jotakuta
[ ] syödä puuroa
[ ] tehdä lumiukon
[x] käpertyä peiton alle
[ ] juoda pääsi täyteen
[ ] syödä mustikoita ?

HaSunnuntai 18.11.2007 21:43

Tällä testillä voit nopeasti testata, minkälaiset kyvyt sinulla on toiminnassasi. Merkitse vastauksesi (o/v). Vertaa sitten omaa riviäsi allaoleviin lyhyisiin luonneanalyyseihin, niin saat tietää, minkälainen luonne sinulla on. Tämä vie vain pari minuuttia.

1. Pane kädet ristiin (perinteinen rukous).
Kumpi peukalo tulee päälle, oikea vai vasen?
- v

2. Sulje kumpikin silmä vuorotellen.
Kummalla silmällä näet paremmin, oikealla vai vasemmalla?
- o

3. Pane kädet puuskaan rinnan päälle.
Kumpi käsivarsi jää päälle, ikäänkuin liikkumavapaaksi, oikea vai vasen?
- o

4. Anna aplodit. Kumpi kädenselkä jää päälle, oikea vai vasen?
- o

Nyt sinulla on neljän merkin rivi. Vertaa merkkiriviäsi alla oleviin luonnehdintoihin.


LUONNEANALYYSIT:

OOOV = harkitseva ja pohtiva, ei halua loukata ketään eikä edes aiheuttaa pahaa mieltä
OOVO = rohkea, päättäväinen, hyvä seuraihminen, esiintymishaluinen.
OOVV = muuten vahva tyyppi, mutta jahkailee päätöksiä tolkuttoman kauan tai ei saa päätöstä ollenkaan tehtyä
OVOO = analyyttinen tilanteiden pohdiskelija hiukan etäinen ja viileä, erittäin luotettava
OVOV = tuuliviiri, joka innostuu milloin mistäkin, hetkeksi
OVVO = suhtautuu kaikkeen kepeästi, lempilause on "kyllä se siitä"
OVVV = haluaa tehdä kaiken itse, työssään vaativa ratkaisee vaikeita ongelmia
VOOO = sopeutuu nopeasti uusiin tilanteisiin, vuorovaikutus vahvin puoli,
VOOV = vaatii muilta huomiota, tehokas, silloin kun todella tarttuu toimmiellyttäväeen
VVOO = suunnattoman ystävällinen ja ymmärtäväinen, ei saa ihmisiä tekemään parastaan
VVOV = luottavainen ja muiden ohjailtavissa, kertakaikkiaan liian kiltti
VVVO = energinen (joskus ylienerginen), tekee liian nopeita päätöksiä ja tarvitsee jarruttajaa
VVVV = innovatiivinen, taiteellinen, sortuu joskus taivaanrannan maalailuun
VOVO = sympaattinen, vahva luonne, määrätietoinen ja pitkäjännitteinen
VOVV = oma mielipide tärkein, ei käännytettävissä, suorastaan jääräpäinen

VOOO= sopeutuu nopeasti uusiin tilanteisiin, vuorovaikutus vahvin puoli, miellyttävä


jeps, todellakin

poopKeskiviikko 31.10.2007 12:27



S I N Ä
Nimikirjaimesi? - sktv
Minä viikonpäivänä synnyit? - sunnuntai
Opiskeletko jotain? - lukios
Oletko joutunut vakavaan onnettomuuteen? - e

M I E L I P I T E E T
Pidätkö enemmän lumisateesta vai vesisateesta? - lumisade
Mistä musiikista pidät? - kaikest vähä
Mikä on lempi vuodenaikasi ja miksi? - talvi
Pidätkö jonkun maan kulttuurista erityisen paljon? - e
Minkälaisista elokuvista pidät? - hömppä komedioista


S U H T E E T
Keitä kuuluu perheeseesi? - isi äiti ja isosisko
Kuka on sinulle tärkein ihminen maailmassa? - tietokone
Minkälaisessa seurassa viihdyt? - en liiku
Tunnetko paljon ihmisiä? - joo kait

R U O K A
Eksoottisin ruoka jota olet maistanut/syönyt? - emt
Onko sinulla erikoisruokavalio? - ei
Mistä juomista pidät? -riippuu tilaisuudesta
Mitä ajattelit syödä tänään? - mansikkakeittoo
Pidätkö ruuanlaitosta? - en

F R E E T I M E
Pidätkö piirtämisestä? - joo
Pyöräiletkö paljon? - jos on pyöränavain talles
Mitä musiikki merkitsee sinulle? - ei mtn
Harrastatko mitään vakituisesti? - ringettee ja datausta
Haluaisitko aloittaa jonkun harrastuksen? - e

K O T I
Asutko vanhempiesi luona? - joo<3
Vietätkö paljon aikaa huoneessasi? - kyllä
Onko kotisi kodikas? - joo
Mitä muuttaisit kodissasi? - en tiij'
Millaisessa talossa asut? - kivassa

H A A V E E T
Odotatko aina huomista vai elätkö tätä päivää? - hä?
Mihin suurin haaveesi liittyy? - et sais olla diktaattori
Kerro jokin pieni mukava toiveesi? - noo, jos vaik koulu loppus

T U R H A T
Onko sinulla hyvä ryhti? - ei
Oletko onnellinen? - toisinaan
Nautitko olla yksin? - kyllä
Pidätkö pimeästä vai valoisasta enemmän? - pimeä

H A L U A I S I N
Olla: nukkumassa
Syödä: pullan
Juoda: ediä
Saada: tekstiviestin ?

V I I M E K S I
Join: vettä
Tipuin tuolilta: siitä on jo aikaa
Itkin: en tiijä
Nauroin: tänään lentis tunnilla

K Y S Y M Y K S I Ä
Keneltä haluaisit pyytää anteeksi nyt? - en tiä
Oletko tällä hetkellä riidoissa jonkun kanssa? - aina vähä joka suuntaa
Häpeätkö itkeä kavereidesi nähden? - joo
Oletko löytänyt netistä kavereita? - e
Mitä kappaletta kuuntelen nyt? - en mittä

S U O S I K K I
Huulikiiltosi: hå?
Ripsivärisi: mist tälläsii muistaa
Värisi: en tiä
Liikuntalaji: rinkulakiekko ja säbä

O L E T K O
Itsepäinen: joo
Ilkeä: joo
Viisas: tietty
Hyvä koulussa: juu
Hyvä soutamaan: Joo
Satuttanut itseäsi: joo
Huutanut jollekkin ystävällesi: joo
Satuttanut ystävääsi: joo

O N K O
Vika aina sinussa: ei
Sinulla lainkaan tapoja: on
Sinua kohdeltu huonosti: ei kai
Sinulla pelkoja: minäkö pelkäisin, HA

K Y S Y M Y K S I Ä
Rakastatko ystäviäsi? - joo
Kelle puhuit viimeksi messengerissä? - maria
Lause/sana jonka sanoit viimeksi? - ei ne auta kuitenka
Oletko ihastunut? - en kai
Oletko rakastunut? - en
Katsotko sinkkuelämää? - juu
Paras sarja ikinä? - salkkarit
Jaksatko elää elämääsi? - päikkäreiden jälkeen juu
Hesburger vai Mc'Donalds? - hese

[Ei aihetta]Keskiviikko 24.10.2007 16:17

Peppi Pitkätossu
[ ] Tykkään pitää hiuksiani leteillä
[x] Minulla on pitkä nimi
[ ] Minulla on oranssinpunaiset hiukset
[x] Olen todella voimakas tyttö
[ ] Minulla on kultarahoja
[ ] Äitini on enkelinä taivaassa
[ ] Isäni on merikapteeni
[ ] Omistan hevosen
[x] Roistot vainoavat minua
[ ] Minun parhaat kaverini asuvat naapurissani

3

Topi-kettu [Piirretystä Topi ja Tessu]
[ ] Metsästäjä tappoi äitini, minun ollessani ihan pikkuinen
[ ] Paras ystäväni on koira
[ ] Olen asunut ystävällisen muorin luona
[ ] Minulla myös yksi hyvä ystävä, joka on vanha pöllö-muori
[ ] Metsästäjä ajaa minua usein takaa
[ ] Olen todella söpö
[x] Olen ehkä liian varomaton joskus
[ ] Minä olen myös hyvin ystävällinen kaikille
[x] Olen joutunut taistelemaan parhaan ystäväni kanssa
[ ] Nykyään asun metsässä rakkaani kanssa

2

Kaunotar [Piirretystä Kaunotar ja Kulkuri]
[ ] Olen todella herttainen tapaus
[ ] Seurustelukumppanini on Kulkuri
[ ] Olen syönyt seurustelukumppanini kanssa spagettia
[ ] ... samalta lautaselta
[ ] ... lihapullien kera.
[ ] Olen kaikkien mielestä vastustamaton
[x] Olen tuntenut oloni yksinäiseksi
[ ] Joskus olen karannut pois kotoa
[ ] Seurustelukumppanini on vienyt minut romanttiselle illalliselle
[ ] .... "oi mikä yö...." on todella romanttinen kappale

1

Ihaa [Nalle puhista]
[ ] Olen hiljainen
[ ] Asumukseni sortuvat usein
[x] Arvostan ystäviäni kun he auttavat minua
[ ] Olen saanut ystäviltäni syntymäpäivälahjaksi mm.tyhjän hunajapurnukan ja räjähtäneen ilmapallon
[x] Olen luonteeltani pessimistinen
[ ] Lausun usein sarkastisia ja lakonisia tilannehuomioita
[x] Häntäni on välillä kadoksissa
[ ] Käytän pinkkiä rusettia
[ ] Olen masentunut
[ ] Silti minulla on suuri sydän

3

Lilo [piirretystä Lilo ja Stitch]
[ ] Olen pikkuinen.
[ ] Asun siskoni kanssa ilman vanhempia.
[x] Pidän kaikesta kummallisesta
[ ] Minulla on suloisen näköinen eläin joka joka ei muistuta koiraa tai mitään normaalia eläintä.
[ ] Haluan löytää uskollisen ja ikuisen ystävän
[ ] Ihailen Elvistä
[ ] Minulla on mustat (pitkät) hiukset
[ ] Käytän kukkamekkoa
[ ] Käytän paljon sandaaleita
[ ] Olen ihastuttava

1

Pieni merenneito Ariel
[ ] Olen heleä-ääninen neitokainen
[ ] Minulla on punaiset pitkät hiukset
[ ] ja isot silmät
[x] Olen siskoistani nuorin
[x] ... ja uhkarohkein
[x] Rakastan seikkailuja
[ ] Prinssi on ihastunut minuun
[ ] Minulla on pyrstö
[ ] Isäni vahtii minua kuin haukka
[ ] Minulla on violetit rintaliivit

3

Nala [elokuvasta leijonakuningas]
[ ] Minun paras ystäväni on poika
[ ] ... ja hän on minun ainoa ystäväni.
[ ] Seuraan häntä jokapaikkaan.
[ ] Minusta tulee vielä kuningatar
[ ] Minulla on isot silmät
[ ] Olen lempeä
[ ] Olen rakastunut
[ ] Minä vien "jalat alta"
[ ] Seurustelukumppanini vie minut usein vaarallisiin tilanteisiin
[ ] ... mutta hänen isänsä aina pelastaa meidät.

0

Bambi
[x] Olen ollut pienestä pitäen äitini perään
[ ] Äitini on kuollut
[ ] Minä asun nyt isäni kanssa
[x] Olen ollut pienenä todella pelokas
[ ] Hyviä ystäviäni on muun muassa kani ja haisunäätä
[x] Minusta tulee vielä jotain suurta
[x] Uskon aina melkein kaiken mitä ystäväni sanovat
[ ] Olen ollut suuressa tulipalossa
[ ] Minua on ammuttu
[ ] ... mutta isäni käski minun nousta ylös ja pelastuin.

4

Marie-kissa [Kissanpentu Aristokateista]
[ ] Käytän rusettia
[ ] Minulla on kaksi veljeä
[ ] Leikin aina heidän kanssaan
[ ] Olen seurapiirineitokainen
[ ] Äitini sydämen on vienyt komea kolli
[ ] Pidän kermasta
[x] Minun äitini on todella herttainen ja huolehtivainen
[x] Hän on minulle kaikki kaikessa
[x] Ilman häntä olisin pulassa
[ ] Olen söpö

3

Dumbo
[x] Minulla on isot korvat
[ ] Ja pitkä nenä
[x] Olen syntynyt suureen sirkukseen
[ ] Kaikki kiusaavat minua suurten korvieni takia
[x] Osaan lentää
[ ] Paras ystäväni on hiiri
[x] Olen tähti!
[x] Osaan tehdä paljon erilaisia temppuja
[x] Olen aika säikky
[ ] Minulla on siniset silmät

6

Jane [piirretystä Tarzan]
[ ] Olen kaunis
[ ] minulla on ruskeat hiukset
[ ] Seurustelukumppanini on pienestä pitäen asunut viidakossa
[ ] hän hyppelehtii puissa
[ ] Minun piti opettaa hänet puhumaan
[ ] koska hän vain mumisi jotain outoa
[ ] Minulla on keltainen mekko
[ ] ja keltainen hattu
[ ] Minulla on isot silmät
[ ] Seurustelukumppanini on todella vahva

0

jee oon dumbo