IRC-Galleria

Uudet hiukset = ♥

Mä lupaan, että joku päivä vielä mä opettelen lentämään. Kasvatan perhosen siivet ja lennän korkealle, korkeammalle kuin kukaan muu on koskaan uskaltanutkaan. Ja sinä päivänä kaikki kattoo mua kerrankin, kerrankin mä tulen huomatuksi, ja olen edes jotakin.

Niin kauan mä olen halunnut kasvaa perhoseksi, kuoriutua ulos tästä kuoresta joka lukitsee mut sisäänsä ja tekee musta huomaamattoman, harmaan. Mä hukun väkijoukkoihin, uppoudun epämääräisen värisiin seiniin ja kulun pois kuin maalaukset seinistä. Kirjoitan nimeni ylös johonkin, mutta kukaan ei sitä huomaa, se pyyhitään pois kuin ei mitään, en ole kukaan. En ole edes joku, enkä koskaan tule olemaankaan joku.

Siksi mä rakastin niin paljon Päivänsädettä. Se säteili ja räiskyi väriä, kuin aura sen ympärillä olisi maalattu täysin tuntemattomilla, maailman kirkkaimmilla ja räiskyvimmillä väreillä. Väreillä jota näkyi jäässä ja väreillä mitä juoksi liekeissä. Sellaisista väreistä oli Päivänsäde koottu - varsinkin sen silmät. Sen silmät oli etelänmeren tumman yötaivaan värjäämän meren sinistä ja mustaa, niissä oli syvyyttä johon kukaan vaan ei pystynyt koskemaan. Ja joka kerta kun katsoin sen silmiin, mä hukuin niihin etelänmeren öihin - kivuitta.

Päivänsäde toi valoa mun päivään, se oli ainoa joka koskaan tulisi huomaamaan mut. Sen hymy oli kaunis, vaikka sen iholla oli arpia. Kasvoilla sillä oli vähän pisamia, ja vaikka kuinka vihaan omia pisamiani, pakko sanoa, että ne vaan teki tytöstä kauniimman. Halusin aina niin kovin saada Päivänsäteen mukaani matkalle, vihreän autoni takapenkille tai pelkääjän paikalle. Olisin vienyt hänet kanssani etelänmeren rannalle, ja näyttänyt kuinka minä aina hänen silmiinsä hukuin. Ja hän olisi hukkunut kanssani, olisimme maanneet siinä meren pohjassa, vaalean hiekan hivellessä selän ihoa, pik-ku-hil-jaa hukuttaen.

Mutta en tule koskaan saamaan pyydystettyä Päivänsädettä, en koskaan saa kiinni tämän liian ohuesta ranteesta, en saa häntä mukaani. Minä haluan ison valkoisen seinän, johon voisin maalata minut ja tarinani, johon mahtuisi Päivänsäde ja etelänmeren syvät yöt. Minä haluaisin maalata paperille kosketuksen, hetken jolloin sotken Päivänsäteen kirkkaat värit omaan harmaaseen palettiini, mutta minä olisin niin onnellinen ja olemassa!

Minä.. halusin vain yhden kosketuksen.

Hiukset leikkautan tänää ♥

Yritän saada pääni kestämään joka päivä, sillä peilikuvat eivät itke. En tunne itseäni tutuksi kuka olen, ei kukaan muistakaan tiedä kuka on mutta minä vielä vähemmän, vai..? Luulen kuvittelevani kaiken ja ehkä en eläkään täällä enää nytkään. Ehkä olen jo mennyt, viimeisellä junalla etkä sinä jäänyt odottamaan, et maihareissa, et punaisissa tanssikengissä, et keltaisissa tennareissa. En jää tänne enää kauaksi aikaa, sillä kun aika kuluu loppuun minä kärsin ja kidun, kuin mennikäinen kärsii katsoessaan päivänsädettä. En voi unohtaa, sillä päivänsäde on niin kaunis, niin kaunis, että sattuu. Sattuu niin paljon.

Päivänsäde oli huora joka asui naapurissani. Sillä oli aina paljon meikkiä, tummat silmät kuin villihevosella ja arpi jonkun puukosta poskessa. Minä rakastin Päivänsädettä. Päivänsäde oli kaunis, todella kaunis lyhyessä hameessaan tai kireissä housuissaan, liian korkealle nousevassa tai avokauluksisessa paidassaan. Päivänsäteellä oli kauniit, valkoiset kihartuvat, kuluneet hiukset. Kuluneet kaikesta värinpoistosta. Päivänsäteen hiuksissa oli vaaleansinistä, sellaista pastellisinistä mistä en ole koskaan oppinut pitämään. Mutta minä rakastin Päivänsädettä, jokaista hiuskiehkuraa, arpea, katsetta, rakastin kuin kalpeaa aamunkoittoa alkukeväästä. Minä rakastin niin paljon, että sydämeni pakahtui ja särkyi aina kun näin hänet sen sanomalehtilaatikon vieressä tupakka suussa. Vaaleanpunaisiksi punatut huulet imivät tupakasta savukiehkuroita, ulos sisään ulos sisään hän hengitti, hengitti niin siinä hetkessä, miten minä en koskaan osannut. Hän odotti seuraavaa mustaa mersua, joka pysähtyisi ikkuna auki viereensä, ja pyytäisi takapenkille.

Minä ajoin usein Päivänsäteen ohi autollani, joskus jarrutin tämän luokse. Minulla ei ollut mustaa mersua ja Päivänsäde ei koskaan tullut takapenkilleni istumaan. Minulla oli aina tummanvihreä jokin, joka oli koottu eri osista. Luulin joskus, useinkin näkeväni pienen helpotuksen Päivänsäteen villeissä silmissä, kun jarrutin. Se ei koskaan tullut autoni takapenkille, enkä koskaan pyytänytkään. Toivoin, toivoin aina niin kovin, että Päivänsäde olisi ymmärtänyt, avannut oven ja istunut vaikka viereeni pelkääjän paikalle. Olisin vienyt hänet pois tästä kaupungista, joka tappaa unelmia ja murskaa haaveita kuin isot pojat hiekkalaatikoilla pienempien hiekkalinnoja. Minä aina rikoin muiden hiekkalinnat, sillä omani oli hienoin. Minun oli aina se kaikkein hienoin.

Mutta koskaan, koskaan ei Päivänsäde huomannut minua, se huomasi vain ne mustat mersut ja niiden kasvottomat miehet, vaikka olisin halunnut, että Päivänsäde katsoo vain minua, minua vain minua. Ja eräänä päivänä Päivänsäde ei ollut enää siinä. Eikä seuraavanakaan. Enkä pystynyt seuraamaan jalanjälkiä, en auton jälkiä, vaikka olin mielessäni luvannut seurata häntä maailman reunalle ja vaikka ylikin siitä.
Ja nyt...

Pöydällä oli enää viimeisiä puruja polttava tupakka.

Pidin kädessä pikkutipua! Se oli sulonen. Ja piipitti, että täris.

1. Ensimmäinen sana, joka minusta tulee mieleen.
2. Väri, joka minua muistuttaa.
3. Kappale, joka muistuttaa minusta.
4. Millainen ruoka olisin?
5. Millainen ihmistyyppi minulle sopii parhaiten?
6. Mikä minussa on parasta?
7. Mikä minussa tekee Sinut hulluksi?
8. Jos eläisin vuoden autiolla saarella, miten luulet, että selviytyisin?
9. Mitkä kuvittelet olevan viimeiset sanani?
10. Uskaltaisitko Sinä antaa minun kertoa mielipiteeni Sinusta?

http://korukissan-landia.spaces.live.com/default.aspx


Lollolol oon angstiteini.

Ann-Marie says (23:24):
dont pii a sad panda

Janina says (23:24):
... en mä kuse onnetonta pandaa?

Ann-Marie says (23:25):
:D älä tee niin, sitten panda vasta onneton onki.

Janina says (23:25):
:-O :|
Joo, öitä :D

Ann-Marie says (23:25):
öitä :D
ps, panda on onneton onki(vapa.)

Ann-Marie says (23:07):
en tajuu miks se tulee ees kyselee mult ooks koulussa ko voi arvata et jos sua ei näy siel missää ni oot A) tupakalla jolloin yleensä mä oon messissä tai B) himas dataamas/kännäämäs/angstaamas/wowittamas.

Janina says (23:07):
Totta, totta :D

Ann-Marie says (23:07):
I know you well.
"Tiedän sinut kaivo."
EHEHEHEHEHEHHEHEHEHEHHE.
Hä?

Janina says (23:07):
Ahahahahahah :D:D:D:D;S:PF:

Janina says (23:08):
Oot parsa<3
Ja paras<3

Ann-Marie says (23:08):
Olen aika... parsakaali ilman kaalii ja kirjotusvirheel!
jepajep

Janina says (23:08):
Oot pelkkä typo
Virhe
Käsikirjoituksessa
TYPO

Ann-Marie says (23:08):
angst oon typottaja

Janina says (23:08):
KIRJOITUSVIRHE

Ann-Marie says (23:09):
KRIJOTIUSVIHRE

Janina says (23:09):
:D

Ann-Marie says (23:10):
mut janina kuule
mullon sulle oikeesti tärkeetä asiaa.
Tai siis
aattelin
et olis hyvä kertoo et
BEWARE OF HOMONINJAS!

Ann-Marie says (23:11):
ps olen lautasantenni.

27.03.08 19:10 <santtu_> ylläpitoa odotellessa