IRC-Galleria

Varpaani tuntuvut elottomilta, kävelen pääkatua kohti tyhjää kirpputorin nurkkaa. Pakkanen hivuttautuu farkkutakin lävitse, en silti jaksa keskittyä kylmyyteen. Missään ei ole mitään, eikä todellakaan ketään, ja Truelovekin aukeaa vasta kolmen tunnin päästä. Ei sillä että minulla sinne jotain asiaa olisi, niin usein sieltä minut on potkittu. Vielä kolme helvetin kuukautta, sitten saan mennä vapaasti minne ikinä haluan.

Kusipäät ajavat ohitseni autot täynnä ja musiikki täysillä. Kiroan tyhmyyttäni, kuka nyt nipan pileitten perään enää toista päivää jaksaisi. Ihmisen väitetään olevan ahne, mutta jos ihminen olisi ahne niin missä kaikki sitten ovat? Minun ainakin tekee mieli jotain elämää. Ehkä en saanut tarpeekseni eiliseltä, vai entä jos sainkin liikaa? Homo-Roopekin sai parempaa tekemistä, kun Anna soitti vanhempiensa lähteneen Hyvinkään yöhön. Eniten vituttaa, kun kerkesin pullon korkkaamaan. Enon opetusta olen pyrkinyt vaalimaan:"Viinapulloa ei koskaan jätetä kesken." En kyllä ikinä ole ymmärtänyt mitä järkeä tuossa on, vai oliko se vain vaimolle kovistelua. Pullo painaa liikaa, otan huikan. Raakanakin tuo on alkanut maistumaan, vaikka eihän sitä herkuksi voi väittää. Röökiäkin tekee mieli.

Päätän lähteä lipettiin kyliltä. Oikaisen kerrostalojen välistä menevän aidan yli. Lähden puolijuoksuun kylmyyden voittamiseksi. Käännyn kulman taakse ja eteeni ilmestyy aave, naamastaan haavanlastun valkoinen hahmo. En hallitse liikkeitäni ja estän törmäyksen sukeltamalla liukkaaseen maahan.

Olen juuri kerkeämässä kiroamaan takin sisään hajonnutta pulloa, kun hahmo tarttuu ollalleni. Kinsas ja vetreä mummo kerkiää kuin kerkiääkin avaamaan suunsa ennen minua. Hän tuntuu olevan vähän kauhuissaan, ja pahoittelee ainakin viidesti, ennenkö kerkiän sanomaan mitään.

Pian löydänkin itseni sisältä lämpimästä, mummon luota. En ikinä ole osannut kieltäytyä mistään, ainakaan mistään tyhmästä, mutta en tiedä halusinkokaan nyt. Ei kämpilläkään mitään olisi ollut, ja vielä kun ulkona on vitun kylmä ja viinat tahmeana rinnuksillani. Mummo lainaa miehensä flanellipaitaa, on tyrkyttämässä sitä jopa omaksi. Mitähän jätkät tuumaisivat jos ilmestyisin tämä päällä pajalle maanantaina! Mies oli kuollut kaksi vuotta sitten, keuhkosyöpään, oli polttanut ikänsä. Minua hänen olemus huvittaa, vaikka aluksi purinkin huuleni melkein verille raivosta. Mummon eläväisyys ja lämpö tuntuu tarttuvan minuunkin, pelottavaa. Hän on hakemassa lisää sämpylöitä, kun silmiini osuu kuva kirjahyllyssä. Vaikka tämä käpykylä onkin, ei helvetissä...

Mummo tuli takaisin ja varmisti ettei vain kaakaoni olisit päässyt loppumaan. Mitä enemmän mummon olemusta seuraan, sen enemmän hän alkoi muistuttamaan Heidiä. Mutta ei. Lämpö sisälläni muuttui kuumaksi jyskytykseksi, voiko sitä muutenkaan kuvailla. Luulin päässeni sen yli, mutta muistot vain palaavat kaikkialle: sormiini, varpaisiini ja päähäni, siis ihan kaikkialle. Heidiä olisin voinut oikeasti rakastaa, siis ihan oikeasti rakastamalla rakastaa. Omaa tyhmyyttä kai kaikki.

Kello on jo varttia vaille kymmenen kun Roope kysyy olinpaikkaan, vastaan jotain epämääräistä. Tajuan olleeni mummon luona jo kaksi tuntia! Olemme katselleet kaikkea mummon nuoruuden kuvista lähtien. En voinut olla ajattelematta Heidiä niitä katsellesani, mutta pyrin sulkemaan ajatukseni. Mummo vaikuttaa yksinäiseltä, koska niin paljon hänellä on ollut jaettavaa. Minusta hän ei ole kysynyt juuri mitään. Eikä se minua haittaa, yleensä olenkin tottunut toimimaan enemmän suuna kuin korvana. Sanon mummolle äitini soittaneen, ja käskeneen heti kotiin. Vaikka mutsi asuukin melkeinpä toisella puolella Suomea, eikä sitä voisi vähempää kiinnostaa. Ukon sijainnista minulla ei ole mitään tietoa, tuskin edes Suomessa, runkkari. Eikä se kai minua niin haittaakaan, kunhan rahaa vaan tulee tilille.

Huudan vielä ovenraosta kiitokset, ja lupaan mummon estelyistä huolimatta palauttaa paidan. Ihmettelen kohteliasta käytöstäni, mutta missä minun olisi pitänyt käyttäytyä noin? Olen jo laskeutumassa portaita alas, kun muistan Heidin. Palaan takaisin ovelle. Kiroan hymyillen, ovessa lukee kuin lukeekin Virtanen! En tiedä uskallankokaan palauttaa paitaa.. Ulkona oloni onkin taas tyhjentynyt, minun tulee ikävä sisälle...

(c) Peltonen Kalle 25.4.2007
Suomi, Finland
Sahinmäentie 27
35820 Mänttä