IRC-Galleria

shewwock

shewwock

Sleep well with your bad decisions

Selaa blogimerkintöjä

Pöwwin Laura-homohemuliltaTorstai 13.03.2008 23:12

Tahtoisin treffeille kanssasi, tuleva pomoni. Minä tahtoisin hakea paikkaa pakastintyöntekijäksi. Minulla on viiden vuoden kokemus snobeilusta ja minua pidetään kummallisena keksijänä, joten ette tule pettymään taitoihini. Käyttäydyn töissä värikkäästi ja suoritan kaiken sitä mukaan kun saan klimppisoppaa

Toivoisin tätä paikkaa, sillä valmistuin juuri mielisairaalasta, parhailla mahdollisilla papereilla. Linjani oli biologia/maantieto, joten sen pitäisi helpottaa työtäni huomattavasti. Loppuun minun kuitenkin täytyy sanoa, että hullujenhuone odottaa.

Olen nettihuijari, Noora


*****
(1), tuleva pomoni. Minä tahtoisin hakea paikkaa (2). Minulla on viiden vuoden kokemus (3) ja minua pidetään (4), joten ette tule pettymään taitoihini. Käyttäydyn töissä (5) ja suoritan kaiken sitä mukaan kun saan (6).

Toivoisin tätä paikkaa, sillä valmistuin juuri (7), parhailla mahdollisilla papereilla. Linjani oli (8), joten sen pitäisi helpottaa työtäni huomattavasti. Loppuun minun kuitenkin täytyy sanoa, että (9).

(10), *laita nimesi tähän*

1 - MINKÄ VÄRISET HIUKSET SINULLA ON?
ruskeat: pahanhajuista päivää
mustat: pimeät hallooweenit
vaaleat: liian hyvää päivää
punaiset / oranssit: hidas heippanderi
moniväriset: hullujenhuoneelta terveisiä
värjätyt: tahtoisin treffeille kanssasi

2 - MINKÄ VÄRISET SILMÄT SINULLA ON?
siniset: pakastintyöntekijäksi
vihreät: xylitolpurkan valmistajaksi
ruskeat: ostarimuusikoksi
sekaväriset: huumediileriksi
harmaat: kylähulluksi
jotain muuta väriä: tyhjäntoimittajaksi

3 - MITÄ MUSIIKKIA KUUNTELET MIELUITEN?
rockia: kaupungilla hillumisesta
heviä: snobeilusta
poppia: peilien rikkomisesta
tanssimusiikkia: strippaamisesta
kantria: deodoranttien testaamisesta
klassista: henkkareiden väärentämisestä
hiphopia: larppaamisesta
r & b:tä: pehmolelujen keräilystä
bluesia: vessassa jumittamisesta
reggaeta: hihojen sammuttamisesta
jotain muuta: hyvistelystä

4 - MIKÄ ON TYYLISI?
tavis / normaali: loistavana löysäilijänä
pissis / fruittari: parhaana painojennostajana
emo: hurmurina
lolita: tikkareiden tuhlarina
gootti: juottopaikkojen myrkyttäjänä
punk: murhaajana
hippi: viikonloppuryyppääjänä
nörtti: namusetänä
joku muu: kummallisena keksijänä

5 - MILLAINEN PAITA SINULLA ON PÄÄLLÄSI NYT?
toppi: huonosti
t-paita: kummallisesti
pitkähihainen: liian hyvin
huppari: värikkäästi
puolihihainen: ahdistelevasti
ei mikään ylläolevista: vastoin käskyjä

6 - MISSÄ KUUSSA OLET SYNTYNYT?
tammikuussa: donitseja
helmikuussa: ilmaisliput jääkiekkomatsiin
maaliskuussa: sitä
huhtikuussa: kosteusrasvanäytteitä
toukokuussa: uusia leluja
kesäkuussa: ilmaisen hiustenvärjäyksen
heinäkuussa: tupakkaa
elokuussa: klimppisoppaa
syyskuussa: vauvan
lokakuussa: kokonaisen syntymäpäiväkakun
marraskuussa: matkan uranukseen
joulukuussa: näppylöitä otsaani

7 - MIKÄ ON LEMPIMATKAKOHTEESI?
mökki: mielisairaalasta
kaverin talo: turun yliopistosta
amerikka: metsälän ammattikorkeakoulusta
australia: oman paikkakuntani pahimmasta opinahjosta
italia: en-yhtikäs-mistään
saksa: takapuolen yliopistosta
thaimaa: mitä-se-sinulle-kuuluu-paikasta
jokin muu: helsingin yliopistosta

8 - MIKÄ ON LEMPIVUODENAIKASI?
talvi: kuvataide
kevät: tyhjäntoimittajakoulutus
kesä: matematiikkaa 24/7
syksy: psykologia
en osaa valita: biologia/maantieto

9 - NIMENI ETUKIRJAIN ON...
A: haluan pizzaa
B: minua väsyttää huomattavasti
C: tapan sinut jos kieltäydyt treffipyynnöstä
D: en halua ikinä kuullakaan sinusta
E: varoitan pervoudestani
F: eläintenrääkkäys on lopetettava
G: näin sinut eilen alasti
H: joulu on tulossa
I: minua pelottaa
J: olet älytön selkäänpuukottaja
K: minä olen kuningas
L: sinä et ansaitse minua työntekijäksi
M: nukkejen kapina alkaa pian
N: hullujenhuone odottaa
O: autot ovat yliarvostettuja
P: apinoita kello kolmessa
Q: join eilen tynnyrillisen kaljaa
R: sinä-olet-tumpelo
S: suunnitelma B
T: tahdon kiduttaa sinua
U: olen hieman seonnut
V: tulethan kanssani vaatekomeroon
W: olen eksynyt
X: minua ei kannata palkata
Y: jättiläiset ovat iskeneet
Z: tuuttuut
Å, Ä tai Ö: minuun ei kannata luottaa

10 - SUKUNIMENI ENSIMMÄINEN KIRJAIN ON...
A: SINÄ-OLET-VAIN-LELU!!!
B: löysin avaruusaluksen
C: huomenia jälleen
D: odotan tappamistanne
E: kiitos
F: sininen koira
G: muumit ovat salainen aseemme
H: olen nettihuijari
I: olen hieman homssu tänään
J: pahoitteluni
K: oo-oo
L: julistan hätätilan
M: lopettaisitko karjumisen
N: hyvää pääsiäistä
O: taidan olla rakastunut
P: nähdään kukaties, tulevapomomies
Q: aulis gelander, hyvää iltaa
R: hei.
S: sinä et saa enää aamupalaa
T: olen peeaa
U: auttaja saapuu
V: minulla on jo rikosrekisteri
W: perhosien kapina
X: olen hyvin kokenut
Y: minä en ole oikeasti se kuka olen
Z: tuomari odottaa tapaamistanne
Å, Ä tai Ö: kirje on pelkkää valetta
Alkaa jo vituttaa tämä...
-Jäähyväiskirje-

Rakas Jussi,

En tiedä miten sanoisin tämän, mutta vihaan sinua. luulen että ymmärsin sen kun näin sen kutistetun pään kaapissasi ja näin sinut istumassa parhaan ystäväni päällä

Olen varma että olet tarpeeksi hävettävä ymmärtämään kuinka vähän maksoin sinusta

Lähetän sinulle takaisin puhelinluettelon, mutta pidän itsemurhakirjeesi muistona

Tulen aina muistamaan munakoisofetissisisi.

Haluan rahani takaisin,

Noora

Kiitti vaan Jussi... *huoh*Tiistai 11.03.2008 01:30

"Listaa seitsemän laulua, joista tällä hetkellä pidät. Genrellä ja sanoilla ei ole väliä, eikä haittaa vaikka laulu ei edes olisi mitenkään hyvä, kunhan itse nautit siitä. Kopioi nämä ohjeet omaan päiväkirjaasi/blogiisi/journaliisi niiden seitsemän laulun kanssa. Nakita sitten seuraavat seitsemän henkilöä nähdäksesi mitä he kuuntelevat."

1. Within Temptation - See Who I Am

2. Sonata Arctica - The End Of This Chapter

3. Stam1na - Muistipalapelit

4. Within Temptation - Forgiven

5. Within Temptation - Caged

6. Darker Grounds - Damage

7. Within Temptation - It's The Fear


**
Niin mitenniin iski pahasti WT-kausi päälle? :D

**

Blöäh. Mie osaa ketään haastaa. Varsinkaan ku Jussi haasto jo niin monta :D No, ei auta ku kattoa ketä tuolta tulee vastaan :DD

hommaemppeli
EmoHemuli
ChildOfSonata
[-Ninni-]
Dark-Whisper
CitCat^^
A3_5B

Emma sanoo:
kummaa

Noora sanoo:
mikäniin

Emma sanoo:
kummallisuus

Emma sanoo:
ja pepsodent

Noora sanoo:
pesdopent

Emma sanoo:
GOLGATE !

Noora sanoo:
nuolen lusikkaa

Emma sanoo:
hihi, onko siinä pepsodenttia

Noora sanoo:
ei vaan virheäminttu teetä

Emma sanoo:
aijjaa

Noora sanoo
mikä helsvetiketin VIRHEÄ

Emma sanoo:
VIRHEÄ HOHOHOOH

Noora sanoo:
<3
Emma sanoo:
minä onlen hommava

Emma sanoo:
olen*
En vissiin halua kattoon Within Temptationia.

Puhuttaisko vaikka ihnuista existä?Lauantai 08.03.2008 00:23

joo ei ollu hauskaa ikinä niin. möh. kemi on kaveri. tosin sattuu jalkoihin. en kävele ainakaan ennen huomista muuta ku omaan huoneeseen.


"lisäke näkkyy!"


Olen:

[x] halannut tyttöä
[x] halannut poikaa
[] jäänyt melkein junan alle
[ ] jäänyt melkein mopon alle
[x] jäänyt melkein auton alle
[x] ollut ihastunut
[x] vihannut jotakuta
[x] ollut mustasukkainen
[ ]ollut kreikassa/kreetalla
[x] ollut ruotsissa
[ ] ollut venäjällä
[ ] ollut espanjassa
[x] ollut metsässä
[x] uinut järvessä
[] uinut meressä
[x] ollut saunassa
[x] ollut höyrysaunassa
[x] ollut porealtaassa
[x] ollut uima-altaassa
[ ] ollut tekemässä kamalia uimahyppyjä
[x] tyttö jolla on sisko
[ ] tyttö jolla on veli
[x ] tyttö jonka vanhemmat EIVÄT ole eronneet
[ ] tyttö jolla on poneja
[] tyttö jolla on kissa
[ ] tyttö jolla on koira
[x] tyttö joka tykkää eläimistä
[x] tyttö joka tykkää autoista
[] tyttö joka tykkää shopata
[x] ostanut kaupasta litran maitoa
[ ] käynyt Ankkarockissa
[x] lakannut varpaankynnet
[ ] ajanut mopolla ojaan
[x] omistanut kauluspaitaa
[x] ollut vesirokossa
[x] heittänyt jotakuta lumipallolla päähän
[] kaatunut lasketteluhissijonossa
[x] nauranut toisen epäonnistumiselle
[x] lyönyt jotakuta turpaan
[x] katsonut Kauniita ja Rohkeita
[x] pelannut jalkapalloa
[ ] tehnyt kokonaisen piruetin
[] antanut poikien meikata itseni
[x] uinut alasti
[ ] kirjoittanut sanomalehden yleisöpalstalle
[x] tiputtanut roskia ventovieraiden postilaatikkoon
[x] lukenut salaa jonkun toisen tekstiviestit
[] leikannut itseltäni otsahiukset pois kokonaan
[ ] polttanut selkäni auringossa
[x] hypännyt talon katolta
[x] lyönyt pesäpallomailalla jotakuta päähän
[x] ajanut pyörällä, jossa ei ole jarruja
[ ] laskenut pulkalla hiekkatiellä
[x] kaivertanut puuhun tekstin
[x] tehnyt juhannustaikoja
[x] leiponut omenapiirakan
[x ] syönyt simpukoita
[x] esittäytynyt toiseksi ihmiseksi
[ ] ostanut yli satasen maksavat farkut
[x] ratsastanut hevosella
[ ] tanssinut sadetanssia keskellä tietä
[x] polttanut sormiani tulitikkuun
[x] ampunut ilotulitteita
[] pelannut pokeria rahapanoksella
[x] pudonnut laiturilta järveen, toisen tönäisemänä
[x] halannut äitiä
[x] ostanut jotain kirpputorilta
[x] juonut kahvia
[] ollut laivalla
[x] laulanut karaokea
[] käynyt Särkänniemessä
[ ] ollut yksin lentokoneessa
[x] potkaissut seinään
[x] laulanut suihkussa
[x] valehdellut ikäni saavuttaakseni jotain
[x ] opiskellut saksaa
[x] rahastanut mummoilta omaan pussiin
[x] potenut jostain syystä koti-ikävää
[x] kontannut keskellä tietä
[x] vuorannut huoneeni seinät julistella
[] neulonut villapaidan
[x] antanut jollekulle joululahjan
[x] tehnyt lumiukon keskelle pihaa
[x] pelannut Monopolia
[x] jäänyt kiinni tupakan poltosta
[x] tiskannut
[x] itkenyt itseään uneen
[?] vittuuntunut virtalähteen pitämään ininään
[x] Soittanut hätänumeroon
[x] Nukkunut pommiin
[ ] Syönyt muurahaisen
[x] Värjännyt hiukset
[x ] Ollut blondi
[x] Haistatellut vitut
[x] Tehnyt läksyt kunnolla
[x ] Saanut 4:n
[x] Viskonut omenoita
[x] Ratsastanut
[ ] Ollut putkassa
[ ] Nukkunut roskiksessa
[x] Tehnyt rikoksen
[x] Paiskonut tavaroita
[] Kuunnellut Himiä
[x] Värjännyt hiukset yli 20 kertaa
[ ] Juonut kusta
[x] Nukkunut tunnilla
[ ] Käyttänyt huumeita
[] Ollut lentokoneessa
[x] Muuttanut
[x] Tilannut tuotteita netistä
[ ] Tehnyt yli 100:n euron kännykkälaskun
[ ] Seonnut Marilyn Mansoniin
[x] Ollut haastattelussa
[x] Saanut turpiinsa
[x] Soittanut kitaraa
[x] Varastanut posteja laatikosta
[x] Lyönyt vetoa
[ ] Poseerannut alasti
[ ] Leikkinyt aidoilla hämähäkeillä
[] Yöpynyt hotellissa
[x] Oksentanut matolle
[x] Lukenut seiskaa
[] Pelannut Harry Potteria
[x] Väärentänyt kokeeseen nimen
[] Juossut pakoon ampiaisia
[x] Pyytänyt anteeksi
[x ] Istunut koneella jopa 14h putkeen
[x] Soittanut pilapuheluja
[x ] Vihannut räppäreitä
[x] Soittanut väärään numeroon
[x] Nukkunut sohvalla
[ ] Nukkunut puun alla
[x] Ollut sairaalassa
[x] Valvonut koko yön
[x] Juossut alasti ulkona
[ ] Käynyt avannossa
[x] Hypännyt ikkunasta ulos
[ ] Paskonu housuihin yli 10v.
[x ] Pudonnut hevosen selästä
[x] Saanut 10:n kokeesta
[x] Leikannut hiuksiansa
[x] Kiroillut ruokapöydässä
[x] Polttanut levyjä
[x] Harrastanut liikuntaa
[ ] Seurustellut yli 20-vuotiaan kanssa
[x] Karannut kotoa
[x] Näytellyt
[x] Nukkunut päivällä
[x] Käynyt ulkohuusissa
[x] Ostanut tupakkaa
[ ] Polttanut talon/pientalon
[x] Grillannut
[ ] Nähnyt teurastettuja sikoja
[] Ollut Linnanmäellä
[x] Uskonut horoskooppeihin
[x] Tuhlannut yli 50 euroa rahaa samalla kertaa
[x ] Käyttänyt vanhempien korttia
[x ] Ajanut autoa
[ ] Syönyt matoja
[ ] Raiskannut
[x] Hyppinyt katolla
[x] Eksynyt ostoksilla
[x] Matkustanut junalla
[x] Nukkunut bussissa
[x] Tekstannut mtv3 chattiin
[ ] Ratsastanut aasilla
[ ] Oksentanut lautaselle
[x] Käyttänyt sukkahousuja
[x] Selaillut kaupan lehtiä
[ ] Katkaissut luita
[ ] Ostanut huumeita
[x] Vaihtanut vauvan vaipat
[ ] Imenyt verta
[x] Pyörtynyt
[x] Pelotellut ihmisiä
[x] Nukahtanut tietokoneen ääreen
[x ] Harrastanut tanssia
[x ] Perustanut bändin
[x] Puhdistanut wc-pönttöä
[ ] Käynyt Puuhamaassa
[ ] Tanssinut napatanssia
[x] Juonut Hyla-maitoa
[x] Hengittänyt heliumia
[x] Laskenut pulkalla
[x] Pelannut kännykällä kirkossa
[x] Nähnyt kaupassa julkkiksen
[x] Ollut puolukassa
[x] Liftannut
[x] Käynyt navetassa
[ ] Hypännyt benjihyppyä
[x] Laulanut mikrofoniin
[x ] Astunut lehmän paskaan
[ ] Tykännyt The Rasmuksesta