IRC-Galleria

shiroineko^^

shiroineko^^

"sä kaiken osaat, paitsi minua rakastaa" / Seme käskee Uke tottelee / Semetä mulle niin mä uketan sulle

I miss you.. </3Perjantai 04.11.2011 21:05

Tämä on eräälle, joka oli kerran
Kaikkein tärkein henkilö elämässäni
En tajunnut sitä silloin
En voi antaa itselleni anteeksi tapaa, jolla kohtelin sinua silloin
Enkä oikeastaan odota sinunkaan antavan anteeksi
Se on vain... en edes tiedä
Kuuntele nyt vain

Olet se, jonka haluan; se, jota tarvitsen
Se, jonka tarvitsen pärjätäkseni
Kun näin sinut ensikertaa, tiesin sen olevan todellista
Olen pahoillani tuskasta, jonka sain sinut tuntemaan

Se ei ollut minä, anna minun näyttää sinulle tapa
Jolla etsin aurinkoa, mutta tänään sataa
Muistan kun katsoin ensimmäistä kertaa silmiisi
Oli kuin Jumala olisi ollut siellä, taivas yläpuolellain

Käytin valepukua, sillä en halunnut tulla satutetuksi
Mutten tiennyt tehneeni kaikkea pahemmaksi
Sanoit meidän olleen hulluja rakkaudesta
Muttet välittänyt kun tuuppauksesta tuli tönäisy

Jos rakastat minua niin paljon kuin sanoit
Et olisi satuttanut minua kuin siten
Nyt työnnät minut pois ikään kuin et koskaan olisi tuntenut minua
Rakastin sinua sydämelläni, todellisesti ja aidosti

Luulen sinun unohtaneen ajat, jotka jaoimme
Kun kuljetin sormiani läpi hiustesi
Myöhäiset illat, kun vain pitelin sinua sylissäni
En tiedä kuinka saatoin kohdella sinua niin väärin

Minun on todellakin näytettävä sinulle kuinka minun on pideltävä sinua
Minä todellakin tunnen sinut tavalla, jona kukaan muu ei voi
Olet numero yksi, aina sydämessäni
Enkä nyt voi uskoa rakkautemme repeytyneen riekaleiksi


Tarvitsen sinua ja
Kaipaan sinua ja
Haluan sinua ja
Rakastan sinua, koska
Haluan pidellä sinua
Haluan suudella sinua
Olit kaikkeni
Ja kaipaan todella sinua

Tiedän sinun aikoneen istua ja pelata tätä peliä uuden miehesi kanssa
Ja sitten istua ja nauraa pidellessäsi häntä kädestä
Jo se ajatus särkee sydämeni
Se murtautuu sieluuni ja repii minut kappaleiksi

Toisinaan olimme erillämme ja olin peloissani näyttää sinulle
Nyt haluan pidellä sinua kunnes en siihen enää kykene
Ilman sinua kaikki vaikuttaa oudolta
Nimesi on ainiaaksi istutettu aivoihini

Kirottua, olen järjiltäni
Vie tuska pois
Vie kipu pois
Baby, voimme saada sen toimimaan

Entäpä kun sinä
Katsoit silmiini
Kerroit rakastavasi minua
Samalla kun halasit minua

Luulenpa kaiken sanomasi olleen valhetta
Ajattelen sitä, se saa kyyneleet silmiini
Nyt en ole edes ajatus mielessäsi
Näen selkeästi, rakkauteni ei ole sokeaa



Toivon vain, että kaikki olisi käynyt toisin
Minulla oli erityinen tunne sinusta
Luulin sinullakin olleen
Ymmärtäisit kyllä, mutta...
Sama mitä tuleman pitää, olet aina sydämessäni
Tulet aina olemaan minun baby

Ensimmäinen päivämme, se tuntui niin maagiselta
Muistan kaikki ajat, jotka vietin kanssasi
Muistatko kun ensikertaa tulit kotiini?
Näytit aivan enkeliltä siinä puserossasi

Me lopetimme sen, tiedän sen olleen aitoa
Mutten kestä sitä kaikkea kipua, jota tunnen
Kurkota sydämeesi, tiedän olevani vielä siellä
En halua kuulla sinun sanovan, ettet enää välitä

Muistatko ne ajat? Muistatko, kun suutelimme?
En kuvitellut sinun koskaan tekevän minulle näin
En kuvitellut sinun haluavan nähdä minua masentuneena
Luulin sinun olevan siellä minua varten, tämän tunnustan

Sanoit olevasi paras ystäväni, oliko se valhe?
Nyt en ole mitään ilman sinua, olet toisen miehen kanssa
Yritin ja yritin ja yritän ja yhä yritän
Nyt sisälläin tuntuu kuin tekisin kuolemaa



''''Ja kaipaan sinua
Luulin vain meidän olleen tarkoitettu toisillemme
Luulenpa ettemme nyt koskaan saa tietää
Haluan ainoastaan sinun olevan onnellinen
Olit sitten minun kanssani, tai ilman minua
Haluan vain sinun olevan onnellinen'''

for you M...Torstai 13.10.2011 01:10

Näen vain varjon siitä naisesta, joka ennen olin
Ei mitään aitoa, ei mitään enää
Vain viha silmissäni näen punaista
Elin mielikuvitusmaailmassa
Sinun kanssasi tyttö, olit aina vierelläni
Olit siellä, ja minä aina yritin
Antaa sinulle kaiken mitä tarvitsit
Kaiken haluamasi, oli se mitä vain

Sitten tuli päivä, kun näin sinut
Siellä asemalla hän oli kanssasi
Suutelit ja halasit häntä
Seisoit siellä niin onnellisena
Tiputin kaiken
Tiputin sormuksemme
Mutta sitten näit kasvoni
Ja minä näin silmäsi
Juoksit luokseni
Hukutit minut valheisiisi
Näin kyynelten valuvan poskillasi
Miten saatoit? Hitto, rakastin sinua!

Sanoit olevasi pahoillasi
Mutta mitä väliä sillä onkaan
Olit minulle kaikki kaikessa
Mutten enää katso suuntaasi
Koska veit sen pois minulta
Olit pahoillasi
Mutta nuo kyyneleet eivät merkitse nyt mitään
Olit minulle kaikki kaikessa
Mutta nyt olet vain tyttö
Yksin tässä maailmassa

Näen vain varjon siitä naisesta, joka ennen olin
Ei mitään aitoa, ei mitään enää
Vain viha silmissäni näen punaista
Sanoit, että ei se mitään ollut
Hän oli ystävä ja sanoit hyvästit
Tyttö, tunnen sinut. Tiedän, että valehtelet
Ja ystäväsi kertoivat minulle enemmän
Enemmän hänestä, enemmän sinusta
Ja tiedän, että valehtelet, sillä näin teidät
Sanoit minulle meneväsi töihin ja tulevasi kahden aikoihin
Sen sijaan suutelit ja halasit häntä
Seisoit siellä niin onnellisena
Seisoin siellä yksin ja sydämeni oli kuin raskas kivi

Ja sitten näit kasvoni
Ja minä muistan silmäsi
Muistan mitän sanoit, muistan kaikki ne valheet
Muistan kyynelten vierineen poskillasi
Mutten muista rakastaneeni sinua

<3Perjantai 30.09.2011 13:15

Tänään Jyväskylään <3

sit sunnuntaina mutsin luokse ja näkkee kisulit pitkästä aikaa :)
ja Pirkko pääsee isompaan tilaan juoksentelemaan <3

<3Perjantai 23.09.2011 20:14

sä olit se ketä pystyin vihdoinki rakastaa
mut rakkaus on vaan sana, ja elämä on kavalaa
ku yks homma toimii ni toine heti kaatuu
tajuutko sä naine et mun sydämeen sattuu?
en ymmärrä miks annat onnen ohi kävellä
istun himas yksin ja kuivaan kyyneleet kädellä
mä toivon et tää oliski vaa pelkkää painajaista
et heräisin sun vierest ja tarttuisit mua kädestä
kertoisit rakastavas ja olisit mulle hellä
ei kellää sellasii hetkii mitä oli meillä
nyt sä lähdit pois ja me ollaa eri tellä
meit ei luotu yhteen, koitan hyväksyy sen täällä

Yhteisii hetkii meilt ei kukaa voi pois ottaa
peili voi särkyy, mut kuka sen hajottaa?
tiimalasi kääntyy, aikaa ei oo tarpeeks
myönnän tein väärin ja nyt pyydän anteeks

Yhteisii hetkii meilt ei kukaa voi pois ottaa
vaik ihmiset voiki toisensa kadottaa
kun elän ilman sua ni mua pelottaa
mun sydän on palasina ja liikaa heikottaa


Olin onnellinen, sit vaan jotain tapahtu
puukko viils sydänt, aivan vitusti sattu
mut ei kahta ämmää sydämeen mahdu
sen tajuun, vaik sut silti takas vielä haluun
ero satuttaa ja hajottaa, kelaa missä vika
kunnes katon peiliin ja nään iha liikaa likaa
ehkä oma syy, ehkä otin liikaa vikan iltan
viinaa, mutten kertonu, silti kostit sika
haluun kaiken aina ja haluun samaa aikaa
sul sama tapa, siks kai päätty meidän taival
kyl sua kaipaan, toisinaan taas kyllä vihaan
kaikki kääntyy parempaan, niin se taitaa aina
kai on aika irrottaa, päästää laiva satamasta
vilkutan vielä, takas ei oo enää paluuta
katon sua vikan kerran, kelaan näitä sanoja
mä tykkäsin susta,

the GazettE - CassisSunnuntai 18.09.2011 00:56

Toistin sitä pitkän aikaa
Tein sinut surulliseksi pitkän aikaa
Varmasti satutin sinua
Nyt en siltikään voi liikkua



Miksi on niin kivuliasta koskettaa sinua?
Luulen, että siksi, koska olin peloissani
että teen saman virheen
ja menetän sinut

Yritin elvyttää unohtumattomat päivät
pysymällä lähellä toinen toistaan
Sinä pidit minua kädestä kysymättä mitään


Vaikka et rakastaisi minua enää huomenna
Minä rakastan sinua samalla tavalla kuin rakastan nyt
Vaikka et näkisi minua enää huomenna
Minä rakastan sinua samalla tavalla kuin rakastan nyt

Aion kävellä yhdessä
tulevaisuus ei ole luvattu
Se pitää kävelemistä yhdessä
Tulevaisuuteen jossa sinä olet


Rakastan sinua niin paljon,
että unohdin kärsiä
Sydämeni tuntee tuskaa joka kerta
kun lasken päivät, jolloin emme voi tavata


Yksinäisyys on kaiken perusta,
ole kiltti äläkä itke enää
Vaikka olemme niin kaukana,
voimme uskoa toisiimme

Toivon hymyn niin kuin se on
En halua sinun satuttavan itseäsi
en halua toistaa sellaisia tunteita
jotka jatkavat haihtumista koko ajan


Ole kiltti, vain katso minuun...
(Aion kävellä yhdessä)
Ole kiltti, älä anna käsiemme erota...
(Aion kävellä yhdessä)

Tulevaisuuteen jossa sinä olet

Pörrö ja Mara <3Torstai 15.09.2011 23:44

Nyt on pojat käyny eläinlääkärin tarkastuksessa ja saaneet ensimmäiset rokotukset, Kyllä saa ylpeä olla pojista kun niin reippaita ja kilttejä olivat :)
Molemmat sai terveen paperit ja pörröllä kuulema suuri mahdollisuus pärjätä kotikissa luokassa ♥

;DSunnuntai 24.07.2011 11:18

"Pikku Ville 8 v., kuten
kaikki muutkin hänen ikäiset pojat, oli hyvin utelias.
Hän oli kuullut paljon seksistä muilta pojilta ja
mietti mielessään mitä se oikeastaan tarkoittaa.
Eräänä päivänä hän tiedusteli asiaa äidiltään,
joka hieman ujosteli. Suoraan kertomisen sijaan,
hän kehotti Villeä piiloutumaan isosiskon
huoneeseen verhojen taakse
ja katsomaan mitä isosisko touhuaa illalla
poikakaverinsa kanssa. Ville
teki työtä käskettyä ja selvitti seuraavana
päivänä asian näin:
Sisko ja sen poikakaveri istuivat ja juttelivat
keskenään hetken. Sitten
poikakaveri sammutti
melkein kaikki valot ja alkoi
halia ja pussailla siskoa.
Luulen, että sisko oli tulossa
kipeäksi, koska hänen ilmeensä näytti niin
kummalliselta. Poikakaverikin ilmeisesti luuli niin, koska hän
laittoi käden siskon paidan alle ja kokeili sydäntä,
niin kuin lääkärikin tekee.
Mutta hän ei ilmeisesti ollut niin taitava kuin
lääkäri on. Hänellä näytti olevan vaikeuksia löytää sydän.
Hänkin näytti tulevan kipeäksi, sillä molemmat
istuivat rauhattomasti ja olivat hengästyneitä.
Hänen toinen kätensä oli varmaan
kylmä, koska hän laittoi sen
siskon mekon alle. Siskon tila vain paheni. Hän
alkoi voihkia, huohottaa ja
kiemurrella niin, että tippui melkein sohvalta.
Kuume alkoi varmaan nousemaan.
Tiedän, että se oli kuumetta, sillä sisko
sanoi olevansa niin kuuma. Lopuksi sain tietää mikä sai
heidät niin sairaiksi. Suuri ankerias oli tullut poikakaverin housuun ja ponnahti yhtäkkiä esille.
Se oli varmasti 25 cm pitkä, vannon sen!!
Poikakaveri piti siitä tiukasti kiinni, ettei se karkaa. Sisko pelästyi
aivan kamalasti kun näki sen. Hän
alkoi huutaa Jumalaa tai jotain senkaltaista. Hän
sanoi, että se on varmasti
suurin minkä hän on eläessään nähnyt. Minä
olisin kyllä voinut kertoa vielä suuremmasta, joka
saatiin isin kanssa järveltä. Yhtäkkiä sisko
tuli rohkeaksi ja yritti tappaa sen puremalla siltä
pään poikki. Yhtäkkiä sisko
kurlasi ja päästi irti siitä. Se varmasti puri
siskoa. Myöhemmin sisko
otti siitä kiinni kaksin käsin ja
piti sitä tukevasti kun poikakaveri veti
kuonokopan sen päälle. Poikakaveri asettui siskon ja
taistelevan ankeriaan päälle.
Sisko alkoi voihkia ja kiemurrella. Sitten ne
tippuivat sohvalta. Luulen, että he yrittivät tappaa sen
litistämällä väliinsä. Hetken kuluttua ankerias
lopetti kiemurtelemisen
ja sisko ja sen poikakaveri hengittivät syvään. Sitten kaveri nousi pois ja niin
he saivat tapettua sen.
Tiedän, että se oli kuollut, koska se vain roikkui ja jotakin
sisälmyksiä oli tullut ulos.
Sisko ja sen poikakaveri olivat väsyneitä taistelun
jälkeen. Ne piristyivät kuitenkin pian, koska
poika alkoi taas pussailla ja
halia siskoa. Luulen, että ankeriaat ovat niin kuin
kissat, niillä on useampi elämä. Tällä kertaa ne
yritti tappaa sen niin, että sisko istui ja pomppi sen
päällä. 25 minuutin taistelun jälkeen ankerias
oli varmasti kuollut."
Kopioi tämä omaan päiväkirjaasi jos tiesit mikä ankerias oli...

Maru..Sunnuntai 17.07.2011 00:36

Rakas tule kotiin, parane ja ole taas terve.
meillä on ollut yhteisiä vuosia vasta kolme, niitä voisi olla vielä kymmeniä lisää.. Maru kulta tule kotiin..


ÄLÄ OTA KESÄKISSAA!!!Sunnuntai 26.06.2011 01:59

Mökille jätetty



Tuijotti ovea pieni kissa,
oli aivan hädissään.
Minä se täällä, avatkaa ovi onhan jo pimeää! On nälkä ja jano,
unikin jo, minua paleltaa!
Tuo metsäkin huokuu pelottavasti on jo kurassa maa!


Ovi aukeni silloin kun mansikat tuoksui
säteili taivas ja maa.
Ilo kaikui kallion kupeelta sirkat soitteli viuluaan.
Aurinko hitsasi ahjossaan, lintujen kuoro soi.
Kelli kissa nurmella selällään ja onnen maljasta joi.


Nyt pysyy ovi suljettuna nukkuu portailla vainaja.
Sillä jäänyt pisara poskelleen ja silmät sujlettuna.
Se pisara hyljätyn kyynel on, se itkunsa itkenyt on.
Vain yksi ovi armahti hyljätyn pääsi lämpöön ja valohon.

Nyt kissojen taivaassa hyljätty siellä kyynel on pyyhitty pois.
Saa nukkua helmassa armahtajan mikä parempi olla vois.
Via Dolorosa oli viimeinen polku kesäisen lemmikin.
Muistele lähditkö mökiltä SINÄ puhtain sydämin.

Älä ota tänäkään vuonna kesäkissaa, se ei selviä talvesta!

<3Keskiviikko 22.06.2011 18:12

Laittoi työhakemuksen Musti&Mirri liikkeeseen :3