Katon miettivin silmin tätä pientä paikkaa
Jossa päiväst toiseen mä vietän aikaa
En kiellä lainkaan, et johtuuks se meitsist
Et talon vaarallisin asia on leipäveitsi
No, tän sopan meikä keitti
Siks koitan ponnistella, en heitä reikää seiniin
Tiedän, ettei oo aika viel heittää veivii
Ku kolot menneisyydest pitäs peittää ensiks
Juoksen valoo kohti, mut tunneli on pitkä
Vaik sinne pääsis, ei elämä sen kummempi oo sitkään
On toivoo paremmast, näit mustelmii jo riittää
Vaik kestän iskut, ni kuitenki oon sillä mielel,
Et kosk on aika lähtee?
Ku aina vaivaa, et toi taivas painaa päälle
Elämäs kaks pakkoo ja toinen niist on tehty
Ne on syntymä ja kuolema, en toiseen voi perehtyy
Siks katon eteenpäin, mut jumalauta
Miks ylemmäks pääseminen menee mudan kautta?
Matka jatkuu, mä tiedän mihin
Sinne kaikki mennään, toisil tie on pisin
Toisil lyhyt, voisit kysyy
Hiljaa itteltäs: "Mihin mennään?"