On taas ollut ns. astetta mielenkiintosempi päivä. Seuraavassa vähän esimerkkejä tapahtumista:
-> Oli vasta yhteentoista koulua, sai nukkua vihdoin.. ai että maistui uni hyvälle. :)
-> Musantunti (päivän viimenen) oli peruttu, mutta tämä saatiin selville vasta vartin seisoskelun jälkeen puolisattumalta koulun sivarille jutustelun jälkeen.
-> Lähdin kaverin messiin kaupungille tarkoituksena käyttää taskusta löytynyt 50snt johonkin tuottavaan (esim. tikkareihin/osakkeisiin), mutta pääsi sekin siinä tallustellessa jotenkin unohtumaan.
-> Kaupungilta palasin vielä erikseen takaisin Pasilaan koululle selvittelemään erästä edellisen jakson poissaoloa, tai näin olisi siis tapahtunut ellen olisi unohtanut poissaoloselvityksen sisältävää vihkoa himaan pöydälle. Tämän kämmin huomasin siis tietysti vasta koululla.. no, ei siinä mitään, limua ostaa päräytin itselleni lohdutukseksi ja lähdin raahustelemaan kotia kohti. :)
-> Himaan saavuttuani heitin kamat narikkaan ja vaihdoin treenikamat päälle aikomuksena lähteä harkkoihin Tikkurilaan. Kun pääsin sitten tohinalla paikan päälle, tulee joukkuekaveri vastaan ja ilmottelee että harkat onkin peruttu jonkun epämääräsen äijien matsin takia.. pirun äijät punkee meidän vuoroille! Härskiä tommonen. ;|
-> Nyt oon illasta käyttänyt puolisen tuntia joidenkin epämäärästen koulupapereiden penkomiseen, olis todellakin tehny hyvää hommata se kansio -vähän- aikasemmin. Oon myös kovasti koittanut miettiä mm. sitä, mistä revin rahat: a) kesän festareihin b) tulevaan abiristeilyyn c) vappuun ja sen oheistoimintaan d) peruskuluihin. Nomut, tilanne on hallussa, ei siis hätää. Duuniin kesällä vaan kun saa itsensä järkättyä niin kaikki hyvin.
Ei tässä muuta just nyt.
Adios.
---> (Biisi: Mos Def - Fear Not Of Man)