Perjantaina tuli härkin kans istuttua meillä ja otettua vähän long drink -juomia. Siitä suunnattiin sussun synttäreille. Siel tuli jonku aikaa oltuu kunnes koko poppoo valtas zetan. Zeta oli ikoneineen aivain kuin suoraan jostain afrikan savannin ja etelä-amerikan viidakkojen väliltä. Tarzanit tappeli ja janet tippuili tuoleilta ja kun siihen vielä lisätään muutama antilooppi ni soppa valmis. Tuli kuitenkin viihdyttyä päätyyn asti ja lähdettiin sieltä sitte kahden tarzanin ja kolmen janen kanssa mun luo vielä vähän jatkoille kun janne oli pitäny koko illan ajan taloa pystyssä ja piti sekin päästää nukkumaan. Noh tuli riehuttua meillä hetki mut sitte uni alko maistua ja viimeistään siinä vaiheessa silmät oli jo kiinni ku vesiraja nousi omassa sängyssä yli polvien.
Lauantai
Herätys ja vihdoin ja viimein yksin. Tuli joskus yhdentoista aikaan nousta mut tuli tupakalla käytyä jo vähän aikaisemmin ku härkki tallusti naisensa kanssa pihalle ja niilo heräili nojatuolista johon oli unohtunu koko perjantai-illaksi. Vähän oli jätkä oudon näköinen ku ei tienny missä oli tai millä tullu mut rohkeasti pisti vaan kengät jalkaan ja lähti kohti uusia haasteita. Kello lähenteli kahtatoist ku mentiin jannen kans hakemaaan mun naista kuusjoelta. Jopeki hyppäs jossain vaiheessa mukaan. Olo alko nousta aika sietämättömäksi mutta onneks sai pienen korjaussarjan alle. Iso oli sarja kun osia vieläkin jääkaapissa jäljellä. Janne heitti mut vuohensaareen laran kanssa ja tuli sitte ite perässä tuntia myöhemmin. Talkoissa tiukka työkuri ja lavasteet katosivat horisontista aivan silmissä. Mulla kun oli aikaa katsella kun janne teki munki puolesta töitä ni ei tarvinnu ku vähän lankkua paiskella ja tehdä raavaille työmiehilleni jannelle ja akille nuotio valmiiksi makkaravälipalaa varten. Noh vuohensaaresta aki heitti sitte laran, mut ja janne Villa De Sidniin ja ruvettiin katsomaan leffaa. Leffas ei päästy ku ehkä puoleen väliin ku naisia alko lappaamaan sisään. Väittivät että meillä olis jotku istujaiset ja ryyppäjäiset, pakkohan siihen oli sit suostua. Ilta venys ja katja soitti mut ja jannen mollyyn. Mollystä vielä rikalaan ja yöpizzan kautta kotio valomerkkien jälkeen.