IRC-Galleria

sifue

sifue

mä oon kaikkea sitä mistä sä pidät

[Ei aihetta]Tiistai 05.08.2008 18:01

[x] Olen piilotellut alkoholijuomia talossani, vanhemmiltani salassa
[x] Olen huutanut joskus: "Mä oon niin leija!"
[x] Olen motannut kaveria turpaan niin, että häneltä alkoi vuotaa verta
[x] Olen valehdellut äidille nukkumapaikkani
[x] Olen lähtenyt sekunnin mielihalusta paikkaan, jonne lähtöä olen myöhemmin katunut
[ ] Olen kiusannut koulussani
[ ] Olen nimitellyt opettajaa hänen kuullensa
[x] Olen miettinyt tuskallista tapaa kuolla jollekulle läheiselle henkilölle
[x] Olen liftannut
[ ] Olen tehnyt graffitteja seiniin, alikulkutunneleihin tms.
[ ] Olen kokeillut huumetta neulalla
[ ] Olen noussut väärään linja-autoon, junaan, metroon tms.
[x] Olen tilannut taksin ja maksanut sen kaatokännissä
[x] Olen miettinyt, miltä tuntuisi, kun tehdään genitaalilävistys
[ ] Olen huudellut kaupungilla epäsoveliaita sanoja vain osoittaakseni oman typeryyteni
[ ] Olen mennyt ja pyytänyt täysin tuntemattomalta henkilöltä savuketta
[ ] Olen kampannut vastaan tulevan tuntemattoman henkilön


Viimeisen vuoden aikana olen:

[ ] Pitänyt päässäni kaljapacin kuoria
[x] Kuvannut kännisiä ihmisiä
[ ] Satuttanut itseäni tahallani fyysisesti
[x vappu :D] Pitänyt stetson-hattua päässä ja leikkinyt cowboyta
[ ] Kokeillut nahkahousuja
[ ] Näpytellyt salaa toisen kännykällä päättömiä tekstareita ja lähetellyt niitä
[ ] Soittanut 112:seen ja kuullut siellä vastattavan
[ ] Tehnyt kielareita samaa sukupuolta edustavan kanssa
[ ] Opetellut ajaamaan autoa
[ ] Ajanut autokolarin
[ ] Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka ei pitänyt
[x] Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka piti
[ ] Luvannut pitää jotain lakkoa, onnistumatta siinä
[x] Flirttaillut varattua
[/ varmaa jotai tollasta ilmanki siideriä.....] Juossut rintsikat ja farkut päällä siideripullo kädessä ja kiljunut: "Mä oon niin kännissä!"
[x] Kietonut vappuserpentiiniä kaulani ympärille
[x monesti >.<] Ikävöinyt niin, että ihan itketti
[x] Inhonnut jotakuta
[xxxxx kui monesti!!!] Sanonut suoraan jollekulle: "En ole kiinnostunut sinusta."
[x] Ostanut äidille tai isälle syntymäpäivälahjan
[ ] Kutonut sukat, lapaset tai kaulahuivin
[ ] Hävinnyt pelikoneesta yli 20 e saman pelin aikana
[ ] Haistattanut vitut kaupan myyjälle


Näitä asioita kaipaan:

[ ] Ex-tyttö tai -poikaystävää
[xxxxx ..] Viime kesää
[ ] Rippijuhliani
[x] Kuollutta sukulaistani
[x] Jotain vaatekappaletta, joka ei enää mahdu päälleni
[x] Jotain vaatekappaletta, joka meni rikki
[x] Aikoja, jolloin kaikki oli vielä hyvin
[x] Sitä tunnetta, että joku välittää ja pitää kiinni
[ ] Sitä tunnetta, että saan olla yksin ja omassa rauhassa


Seuraavalla lomalla aion:

[x] Ryypätä perseet olalle
[ ] Iskeä uuden poika- tai tyttökaverin
[x] Lähteä lomamatkalle
[ ] Nukkua yli yhteen päivällä
[ ] Lukea kokeisiin, tenttiin jne.
[x] Lähteä jonnekin, missä en ole ikinä ennen käynyt


Minulla on / Minä olen:

[ ] Yli 100 e käteisenä lompakossa
[x] Vain alle 10 e käteisenä lompakossa
[ ] Mesekeskusteluja auki
[x] Meikatut kasvot juuri nyt
[ ] Ja paljastava tissitoppi päälläni
[ ] Ei, vaan aikansa elänyt äitini lahjoittama villapaita
[x urheiluuu ! <3] Ihana harrastus, jonka kanssa vietän joka päivä aikaa
[x] Niin päättömiä ideoita, että joskus itsekin ihmettelen, mistä keksin ne
[ ] Yksi todella hyvä tyyppi mesessä, jonka jutuille nauran aina
[ ] Sipsiä tai karkkia nyt lähettyvilläni
[ ] Dieetti kesken
[x] Luokanvalvoja/ryhmänohjaaja, joka saa pinnani kiristymään päivä päivältä enemmän
[x] Kammottavia muistoja ryyppyreissuilta
[/ oli ne sillo noloja] Noloja muistoja lapsuudesta
[x] Huimannut niin, että on pitänyt pistää makuulle
[x] Pyörtynyt
[x] Itkettänyt jonkun pojan vuoksi
[x korvat haha] Ainakin kaksi lävistystä
[ ] Poreallas kotona
[x] Suunnitelmia ensi viikonlopulle
[x] Haluaisin tutustua joihinkin tyyppeihin ja alkaa hengailemaan heidän kanssaan

hevoskoira :DTiistai 05.08.2008 15:34

KISSA

[x] olen tarkka ulkonäöstäni
[ ] en pidä vedestä, enkä ole mielelläni suihkussa
[x] olen flirttaileva
[x] käyn "saaliiseeni" (miehet/naiset) nopeasti käsiksi
[/] olen taitava pituus- ja korkeushypyssä
[x hieroNTAA..] rakastan hieromista ja hierontaa
[x usein] minulla on pitkät kynnet, joilla saatan joskus raapaista
[ ] pidän harvoin koirista
[x] kun suutun, olen todella vihainen
[x] omistan tarkan näön
[x] olen notkea
[ ] rakastan upeita ruokia

TULOS: 8 ½


KOIRA

[x] haukun inhottavia ihmisiä
[x] ystävät luottavat minuun, koska olen oikeasti luotettava ja uskollinen ystävä
[x] lenkkeilen
[x] olen aina lohduttamassa surullista ystävää
[x] kun suutun, en odota, vaan "hyökkään" vastustajani kimppuun
[ ] voin syödä melkein mitä tahansa, liha on parasta
[ ] joskus saatan popsia salaa toisten herkkuja
[x] ulkona on kivempaa kuin sisällä
[x] osaan hienoja temppuja, joita haluan esitellä, olen todella taitava
[ ] saatan läähättää jopa kieli ulkona raskaan liikunnan jälkeen
[/] omistan paljon ystäviä
[x] olen aina valmis leikkimään
[/] kun perheenjäseneni saapuvat kotiin, olen ikionnellinen ja saatan jopa riehua
[x <3.] pojat tuoksuvat hyvälle

TULOS: 10


HEVONEN

[x] nauran äänekkäästi
[/ sillo ku oon juonu liikaa maxia...] hampaani ovat keltaiset
[x] olen hyvä kuuntelija aina, kun ystävällä on murheita
[x] minulla on ihanat hiukset
[x] kestän raskastakin liikuntaa
[x] kun minua kiusataan, saatan purra tai potkaista
[/] ulkona on mukava syödä
[x] olen kasvissyöjä
[/] silmäni kertovat paljon hyvää minusta
[x] erotan pahat ihmiset hyvistä
[x] omistan huumorintajua
[x] pidän korkokengistä
[x] pojille sietää iskeä silmää

TULOS: 11 ½


POSSU

[ ] olen kaikkiruokainen
[ ] olen pyöreä
[xxxxx] nauran: "hahha röhröh, hahihiröh, nöfhihiih"
[x] jotkut katsovat vain ulkonäköäni, sisältä päin olen hellyttävä ja minulla on hyvä sydän
[x] joskus olen itsekäs enkä ajattele muita
[x] osaan olla ihana
[x] seisoessani potkin maata ja saatan kaivaa kengillä kuoppaa jopa huomaamattani
[ ] ruoka on yksi elämäni tärkeimmistä asioista
[ ] en ole kovin urheilullinen, pikemminkin sohvaperuna
[ ] hiukseni ovat usein saparoilla
[/] viileänä päivänä voisin hypätä vaikka tarpeen vaatiessa mutalätäkköön
[ ] sottaan paljon, huoneenikin on kuin sikolätti
[x] kengissäni on usein mutaa

TULOS: 6 ½


LEHMÄ

[/ riippuu] jauhan purkkaa kauan
[ ] sama purkka saattaa mennä jopa kaksikin päivää tai enemmän
[x] olen kasvinsyöjä
[ ] joskus pidän pientä helisevää kello-korua kaulassa
[xxxxx] tai muuta kaulakorua
[ ] maitoa parempaa juomaa ei löydy
[ ] maitotuotteet ovat parhaita
[ ] rintani ovat isot
[x haha, usein!] saatan ihan yhtäkkiä huutaa jotain
[/] tervehtiessäni toista sanon useimmiten moo
[x] syytän usein muita hyvässä kuin huonossakin, huutaen joku "muu" tuon on tehnyt
[/] olen kiltti
[ ] poikien suhteen olen rauhallinen
[ ] olen muutenkin rauhallinen

TULOS: 5 ½


KANA

[ ] olen äitihahmo
[x] kun joku ei ole mukava, ajattelen "tuolta tyypiltä lähtee vielä silmät irti"
[x] olen naispuolinen
[/] hössötän usein liikaa
[/] olen täsmällinen ja järjestyksellinen
[ ] omistan untuvatyynyjä, -peittoja, -takkeja jne. paljon
[/] rakastan pikkulapsosia
[/] olen suojeleva
[/] joskus olen todella typerä, kun en tajua mitään
[ ] viljaruoat ovat parhaimpia
[ ] kaurapuuroa parempaa ruokaa ei ole
[/] nenäni on teräväkärkinen
[x] omistan hyvännäköiset koivet/jalat

TULOS: 6


ROTTA

[x] olen usein tahallaan ilkeä
[x] pihistän tavaroita
[/ jotai hyviä.....] en omista tosi hyviä ystäviä
[ ] omistan pari kaveria
[x] osaan käyttäytyä hyvin, niin ainakin luullaan...
[/] teen salaa aina jekkuja
[ ] joskus jään teoistani kiinni
[/] minulla on vihamiehiä
[ ] kun syön leipää, jyrsin leivän paloja ja hotkin leivän
[ ] haisen joskus viemäriltä
[x] en ole isokokoinen
[x] valehtelen
[x] olen fiksu

TULOS: 7 ½


KUKKO

[ ] olen miespuolinen
[ ] naiset kiehtovat minua paljon
[x] olen aina hienosti puettu
[x] puhuessani, saatan väliin huudahtaa jotain
[x] olen ylpeä itsestäni
[x] saatan katsoa muita nenän vartta pitkin
[/ riippuu kumppanista] saatan pettää kumppaniani
[x] olen kohtelias
[x] ajattelen asioita
[ ] olen hyvä matikassa
[/] sivistyneisyys on elämän siemen
[x] minusta tulee vielä jotain suurta...
[x] tarkkailen muita

TULOS: 9


HIIRI

[ ] juusto on ihanaa
[/ lyhyt..?] olen pienikokoinen
[x paras !] olen hyvä piilosilla
[ ] piipitän
[x] joskus jekkuilen
[x] olen ystävällinen
[ ] mieluummin juoksen pakoon kuin tappelen
[ ] pelkään isompia
[ ] ihailen muita
[ ] poikien suhteen olen hieman arka
[ ] ihastun kiltteihin ja ihaniin
[/ en pelkää mut vituttaa ihmisten välinpitämättömyys] pelkään ilmastonmuutosta

TULOS: 4

[Ei aihetta]Maanantai 04.08.2008 18:52

NYKYHETKI

päällysvaatteesi? - mustat housut, musta toppi, mustat balleriinat ja koruja
avonaiset msn-keskustelusi? - no ennoo ollu meses yli vuotee
miten hiuksesi ovat? - puoliponnarilla plus panta
kuka ihminen on sinua lähimpänä tällä hetkellä? - petri ja maiju yhtä lähellä [duunissa]
oletko onnellinen? - en oikeestaa
surullinen? - vähä
masentunut? - joo
tylsistynyt? - tosiaanki, kukaa käyny koko 8 ja puolen tunnin päivänäää........
missä kännykkäsi on? - tos ees
mikä esine on vasemmalla puolellasi lähimpänä? - työphone
katso taaksesi, mitä näet? - arkistokaappi täynnä mappeja


KULUNUT VIIKKO

onko joku halannut sinua viimeisen viikon sisällä? - on
entä kenties pussannut? - joo
oletko ikävöinyt jotain kovasti? - vähäse
mitä olet ostanut viikon sisällä? - leffalipun, nektariineja, omppuja, laittilimsoja ja -siideriä, hameen ja kaks hienoo toppii alesta ^^
oletko juonut alkoholia viikon aikana? - oon, sitä enne oliki taas 2 ja puol kk ilman :)
oletko potenut krapulaa? - en ikinä
oksentanut? - en täl viikol
soittanut jollekkin? - jepa
saanut viestiä vastakkaiselta sukupuolelta? - toki
lähettäny viestiä vastakkaisella sukupuolelle? - jep


KULUNUT VUOSI
oletko saanut uusia kavereita? - kyllä :))
PARAS juttu kuluneelta vuodelta? - emt, masentaa..
oletko kokenut surua? - oon
oletko ollut töissä? - muualla ollukaa vittu !!
oletko opiskellut? - mitä? :D
oletko itkenyt? - oon
ollut onnellinen? - sitäki
oletko riidellyt jonkun kanssa verisesti? - oon
oletko tyytyväinen kuluneeseen vuoteen? - alkuvuotee ehkä viä joo mut en toukokuusta eteenpäi


TULEVAISUUS

mitä odotat eniten ensi vuodessa? - kaikkee kivaa tapahtuis, tutorointia, paljon hauskanpitoo ja uusia tuttavuuksia, kavereitten kaa hengailuu, matkusteluu ja muutenki ympäriinsä pyörimistä, TÖITÄ JA VAIHTOO =)
aiotko saada lapsia joskus, monta? - ehkä sittenki viä joskus.. sen yhen tytön mutten viä yli kymmenee vuotee :DDDD
haluatko naimisiin? - haluun ! ^_^
missä olet viikon päästä? - duunissa, mites muutenkaa.. vaikka haluisin kovasti päästä käymää himaan lappeen Rantaan
mikä asia ahistaa sinua tulevaisuudessa? - se ettei sais unelmaduunia tai jäis ihan yksin :/


MUUTEN VAIN

mikä on tietokoneesi taustakuva? - mun läppäris lappeessa on speggeli, tässä joku vlk-mansikkalogo
millainen puhelin sinulla on? - vanha mutta rakas
mitä aiot tänään? - duunia, sit säkärille ja ollin kaa leffaa


MENE SAAPUNEISIIN TEKSTIVIESTEIHIN

keneltä on viesti numero 2? - hannalta
entä numero 10? - anniinalta
mitä lukee viestissä numero 23? - "tuut kun odotan tässä nyt"
mitä lukee viestissä numero 27? - "mites on reissu mennyt? selvinpäin? =)"
keneltä on viesti numero 30? - alakerran ainolta

kesä08Maanantai 04.08.2008 15:59

MUSIIKKI & STUFF

1. Kesän parhaat bändit? - kätilöt, the sounds, zen dog, ky, herrasmiesliiga, trilogia ymss
2. Kesän parhaat artistit? - aholan kalle, asa ja skandaali..
3. Kesän parhaat biisit? - painted by numbers, rock 'n roll, kuoleman päivä, destination hades, lomalla, susijengi, nyytit, liekeissä... :p
4. Kesän parhaat albumit? - kätilöt - usch!
5. Paras kesähitti? - liekeissä, haha x) vihaaaanko
6. Huonoin kesähitti? - kaikki muut
7. Näitkö lempibändejäsi livenä?- njet njet :'/
8. Paras Tv-sarja? - en kato tv
9. Entäpä leffa? - the happening mistä katoin vaa puolet :D
10. Näyttelijä? - ei kukaa
11. Kirja? - semmone 100 tapaa miten rikastuttaa jokapäiväistä elämää tai jotai


IHMISET

1. Kenen kanssa vietit aikaa eniten? - paten, petterin, anniinan, ollin, hannan (?), pauliinan
2. Keiden kanssa parhaat kesämuistot? - duunista :'D ..osittai jussiltaki ne ihmiset...
3. Tapasitko uusia? - kyl ja monia, ihania ;)
4. Riitelitkö usein? - aivan liikaa taas kerra. jopa hannan kaa tuli jussina "vähä" otettuu yhtee....
5. Ihastuitko/rakastuitko? - öö joo
6. Yhdenillan juttuja? - eip..
7. Petyitkö ihmisiin? - petyin kaikista rakkaimpiin.
8. Olisitko halunnut viettää enemmän aikaa kenenkään kanssa? - oisin monestikki, kavereitte (tai oikeestaa kaikkien..) kaa jäi käytännös kokonaa olematta ku olin koko kesän duunis toisel puolel suomee :'(
9. Vietitkö liikaa aikaa jonkun kanssa? - tein ehkä huonoja valintoja...


ITSE

1. Mitkä asiat kesässä olivat tärkeitä? - hauskanpito ois ollu jos sitä ois ollu..! duunit nous tärkeimmiks
2. Oletko muuttunut jotenkin, miten? - ollin mielestä paljonki ja huonoon suuntaa, mun mielestä muutuin vaa avarakatseisemmaks, suvaittevammaks ja ystävällisemmäks.. parista jutusta katkeroiduin aika pahasti :/
3. Haluaisitko muuttaa jotain? - loppupeleis melki kaiken, mikää ei menny niinku olin suunnitellu ja nyt masentaa. no ne pari pikkupikku reissua mitä tuli tehtyy oli ihan jees
4. Oletko oppinut uutta? - opin paljon ja oon siit ylpee :))
5. Kadutko jotain? - tavallaa aika vitustikki kaduttaa jokkut valinnat.....
6. Olisitko jättänyt jotain tekemättä? - oisin ainaki kaks juttuu.
7. Olisitko tahtonut tehdä jotain, mitä et tehnyt? - niin paljon :'(
8. Tahtoisitko elää jonkun päivän uudestaan? - voi khyl...
9. Olisitko tahtonut jättää jonkun päivän elämättä? - oisin montaki voinu skippaa


MUISTOJA

1. Matkustelitko? - halusin mutten ehtiny ku oli töitätöitätöitä ja no money
2. Ulkomailla vai kotimaassa? - no käytii me porissa, laivalla ja mökkeilees
3. Kävitkö festareilla? - piti ja sit kaikki jäi
4. Jos et, mihin olisit tahtonut? - tuskaan ja saunaa, provinssii ja ankkaan ainaki
5. Bileissä? - vaahtobailut ...ja käkelän rakkaat maanantaipartyt! :D
6. Mökillä? - jep. iha ookoo
7. Rannalla? - millä ajalla?!! yyterissä käytii kerta, mihkää muualle en päässy saatana
8. Parhaat muistot? - duunista ja reeneistä............. no life
9. Parhaat päivämäärät? - en jaksa. varmaan ees ollu.
10. Paskimmat päivät? - useimmat ..paitti ne muutamat ku olin lpr töissä <3


MATERIALISTI

1. Shoppailitko usein? - en tasan yhtää
2. Parhaat ostokset? - nii mitkä?
3. Turhimmat ostokset? - just.
4. Päihteitä/ruokaa/levyjä/vaatteita/meikkejä/matkalippuja/jotain muuta? - eivaa paskaaaaaaaaa ja vr-lippuja
5. Paras ruoka/juoma/jäätelö? - hyi en syö. pepsimax kelpaa aina <33


LOPUKSI

1. Oletko tyytyväinen tähän kesään? - en vitussa. kaikki meni päin vittua
2. Oliko paras kesä? Tähän mennessä? - oiski ollu
3. Jos ei, miksi? - ei sitä ollu, kaikki kokemukset ja rymyreissut mihi oon tottunu jäi. ja sen yhen vapaanki vietin yksin reeneissä ja oli helvetin hauskaa haahaa
4. Millainen tulee ensi kesästä? - parempi..... lupaa?

matkailutston arkee, vol 200Maanantai 04.08.2008 12:25

ruåttalaiset turistit on parhaita, tulee semmosissa 20hlön porukoissa ja koko läjä huutaa yhtä aikaa :DDD

[Ei aihetta]Perjantai 01.08.2008 18:27

no voi vittu joudun istuu duunissa koneella viä 2hoo

missä vitussa kaikki valkeekosken japsi[vittumitkätahansa]turistit taas on ku pidän yksin tätä toimistoo auki iha niitä varte


pää hajoo enkä pääse ees radalle tänää(nkää).

[Ei aihetta]Perjantai 01.08.2008 15:03

PUHELIN

Kirjoitatko pikakirjoituksella?
- jea mut enkunkielisellä (: en muute ku ei se tunne mitää sanoja prkl

Keneltä sait Saapuneet-kansiosi kahdeksannen viestin?
- sabalta

Onko puhelimessasi kamera?
- perus-vga, halvin malli ;)

Jos on, montako kuvaa otat sillä päivässä?
- nolla-1


PUKEUTUMINEN

Ulos lähtiessäsi, laitatko kengät jalkaasi ensiksi vai viimeiseksi?
- öö vikan

Käytätkö talvella sormikkaita vai lapasia?
- aina tumppuja :D ku omistan yli miljoonat

Minkä värinen tämän hetkinen paitasi on?
- persikanoranssi. tykkään :)

Ovatko housusi tiukat vai löysät?
- täl hetkel tiukat mut yleens suht lökät


HUONEESI

Kun astut huoneeseesi, mikä väri hallitsee sitä?
- vaaleet värit, enite beige ja valkone

Minkä värinen peittosi on?
- riippuu paljolti pussilakanasta.. päiväpeitto valkone

Petaatko aamulla sänkysi itse?
- aina, ei mikukaan sitä petaa

Asteikolla 4-10, kuinka siisti huoneesi on nyt?
- jätin kämpän 9- kuntoon ni on kiva palaa himaan :)

Onko huoneessasi nojatuolia?
- ei mahu :/ pari loas-jakkaraa on, lol

Onko kirjoituspöydälläsi kirjoja?
- ei, ne on sängynaluslaatikois


VAPAA-AIKA

Moneltako heräät viikonloppuisin?
- kasilta. ikinä osannu nukkuu pitkää ja aina on jotai tekemistä/menoo

Mitä teet ensimmäiseksi?
- moikkaan miikoo, meen pesee naaman, laitan voiteet ja meikkailen.. puen ja lähen asioille

Mihin aikaan puet?
- klo 6-9

Ulkona on mielettömän lämmin, ja uimaranta täyttyy täyttymistään. Kaverisi pyytää sinua piknikille rantaan, mutta teeveestä tulee lempisarjasi maraton. Kumman valitset?
- ULOS TOTTA KAI !! oon ulkoilmahullu 8) plus en kato telkkaa eli en seuraa mtn sarjaakaa

Kuljetko kesällä pyörällä vai kävellen?
- tasapuolisesti molemmilla kesät talvet :)

Entä talvella?
- redan sagt

Olet rannalla etkä tiedä, onko vesi kylmää vai lämmintä. Juoksetko veteen vai kokeiletko varpaalla sen lämpötilaa?
- juoksen suoraa, en koskaa koklaa eka ku se vaikeuttaa

Koska vietit parhaan lomasi?
- kesät huipuimpia, normisti aina viä peittoo edellisen vaik tän kohal kieltämäti oliki paljo hapuilua


SEKALAISIA

Kauanko olet yleensä suihkussa?
- nykyää sen 10-20min

Miltä sinusta tuntuu juuri nyt?
- aika rentoutuneelta eikä yllättäen siltä normi-kiireiseltä O_o

Kuunteletko nyt jotain kappaletta?
- radio nova duunissa päällä, mainoksia ja välii pari paskaa suomi-iskelmää...

Mitä kaikkia mahdollisia ääniä kuulet juuri nyt?
- faksi, ovisummeri, autojen äänet, torilla olevien ihmisten huudot ja se radio ainaki. välillä kuuluu yläkerrasta musaritoimistolaisten puhetta

Sano kolme tavaraa mitä näät sinun vasemmalla puolella?
- faksi, mappeja ja skanneri/printteri

Mikä lausahdus sinulle jäi tänään mieleen?
- no kello on sen puol 12 et et..... eiliseltä jäi varmaa "yllätyyyssss!" :p
Juntti

[ ] omistan traktorin
[ ] käytän kirjavaa tuulipukua
[en enää!] asun takapajulassa
[ ] olen epätietoinen tämänhetkisistä muotivillityksistä
[/] käyttäydyn huonosti
[x kai mää enite tampesterilaisittai..] puhun jotain murretta
[ ] sukunimeni on juntti
[ ] käytän mainoslippistä
[ ] en välitä ulkonäöstäni
[ ] minua on sanottu juntiksi

1 ½


Älykkö

[/ kielissä] pärjään hyvin koulussa
[/ pelkissä kielissä] loistan erityisesti matikassa, fysiikassa, kemiassa ja kielissä
[oliski vittu] viimeisin keskiarvoni oli väh. 9
[x] minulla ei ole vaikeuksia uusien asioiden oppimisessa
[x aina.] olen saanut erityistä huomiota liittyen älykkyyteeni
[x] toisinaan muut ihmiset tuntuvat tyhmiltä, kun eivät tajua
[x] minulla on hyvä huumorintaju
[ ] olen hypännyt luokka-asteita yli älykkyyteni vuoksi
[x hope so] näytän älykkäältä
[x] osaan taktikoida

7


Jääräpää

[x] pidän lujasti kiinni omista mielipiteistäni
[x] olen aina oikeassa
[x] asenteitani on vaikea muuttaa
[x] olen mielestäni itsepäinen
[x] harvemmin kuuntelen muita
[x] en välitä muiden mielipiteistä
[x] jos jotain on päätetty, se pitää
[x] minua on sanottu jääräpääksi
[/] olin lapsena hyvin vaikea tapaus
[x] en suostu kompromisseihin

9 ½


Blondi

[ ] minulla on vaaleat hiukset
[ ] minua on sanottu blondiksi
[x] en aina ymmärrä ihan kaikkea
[ ] löydän itseni usein blondivitseistä
[ ] älykkyysosamääräni lähentelee nollaa
[x] sanon, en ajattele
[x usein :D] kyseenalaistan usein ilmiselviä asioita
[x] en mä mitää metsää nää, ku noi puut on edessä
[x OLEN :DDD] olen yksinkertainen
[ ] paris hilton on esikuvani

5


Loinen

[ ] jätä jämä
[x en usein mut joskus...] lainaan usein rahaa kavereiltani
[ ] olen riippuvainen jostain hlö:stä
[xxxxx] pyrin hyötymään muista
[ ] olen hyödytön
[ ] elän siivellä
[ ] en maksa asumisestani
[ ] olen suorastaan pummi
[ ] en käy töissä
[ ] kerjään

2


Taiteilija

[x] rakastan musiikkia/kuvista
[/] ymmärrän taidetta
[x] ...osaan tehdä sitä myös itse
[x] harrastan jotain taiteellista
[x oon jo] isona minusta tulee taiteilija
[x] olen persoonallinen
[/ joskus] käyn taidenäyttelyissä
[x] mikä vaan voi olla taidetta
[x] tiedän ainakin 5 kuuluisaa taiteilijaa
[ ] taide = elämä

8


Alkoholisti

[ ] viina <3
[ ] juon vähintään kaksi kertaa viikossa
[ ] ilman viinaa ei voi olla hauskaa
[ ] on hienoa kännätä
[ ] alkoon
[ ] äiti anna juomarahaa
[ ] joka viikko pakko päästä baariin
[ ] juon aina itseni känniin
[x tunnustan] olen tehnyt viinanhakureissuja viroon
[/ korjasin sen ja aloin absoks] elämäni on kaatunut viinan takia

1 ½


Nörtti

[ ] tietokone<3
[ ] atk-numeroni = 10
[ ] omistan silmälasit
[x] tiedän mitä tarkoittaa esim rofl ja irl
[ ] käytän konetta päivittäin
[x] en luopuisi koneestani
[ ] istun koneella lähes 24/7
[ ] harrastan tietokonepelejä
[ ] olen löytänyt kumppanini netistä
[ ] chattaan

2


Pelle

[ ] minulla on kiharat hiukset
[x] olen huvittava
[ ] osaan paljon erilaisia temppuja
[/ :P] minulla on iso suu ja punainen nenä
[x] rakastan huvittelua
[x] hymyilen leveästi 24/7
[ ] osaan heittää viittä keilaa
[ ] olen mukana sirkuksessa
[ ] minua on sanottu pelleksi
[x] rakastan esillä oloa

4 ½


Urheiluhullu

[x] harrastan urheilua
[xxxxx] ...ja rakastan sitä
[x] olen atleettinen
[x] käyn salilla
[ ] olen kilpaurheilija
[x] kuntoni on minulle tärkeintä
[x] lenkkeilen
[ ] syön terveyspatukoita
[x] kuulun johonkin seuraan
[x] urheilu = elämä

8

mäki tahon :'/Torstai 31.07.2008 17:21

Ukkojen saunailta ja miehet istuu pöydän ääressä isolla
kaveriporukalla. Viina virtaa ja kaikki pienessä laitamyötäisessä.
Meteli on kova, musiikki soi ja kaikki yrittää kännissään puhua
kaikille ja yhtä aikaa.
Tunnelma hyvä. Pöydällä oleva kännykkä soi ja mies vastaa siihen:

"Haloo."

"No hei kulta minä täällä. Kauhee mökä siellä. Onks teillä hauskaa?"
kysyy naisääni.

Mies vastaa: "Joo, hauskaa on. Lähetään tästä kohta baariin."

"Okei. Ole sitte kiltisti siellä." sanoo nainen ja jatkaa: "Kuule,
kultapuppeli; kun mä tässä just sattumalta olin kävelyllä ja
huomasin tossa kultakaupan ikkunassa taas ton sormuksen josta mä
olen sulle aina puhunut niin etkö sä nyt vois sen verran antaa mun
törsätä kun sen hintakin on nyt tosi halpa. Vaan vähän yli 15 tonnii
mut siin on ne smaragditkin."

"Ai. Paljoko yli?" kysyy mies.

"No vaan vähän. 22:n tonniin ne sen lupas. Saanhan mä sen ostaa
jooko. Pliiiiiis kultapuppeli."

Mies empii hetken ja sanoo sitten: "No okei. Osta nyt sitten."

Nainen jatkaa "Ai niin. Se mun vanha Mersu on tosi surkee ja ruman
värinen. Mä oon jo pitkään katellu jotain nätimpää ja nyt sitte
tänään mä huomasin et tossa autoliikkeessä oli se IHANAN värinen
Bemu vielä myynnissä. Saanhan mä käydä ostamassa sen. JOOOOKOOO?
Kulta rakaaas? Se
on sen 345 tonnii mut ne jo lupas antaa sen kokonaan sun
kultareunasella kortillas ja ilman käsirahaa. Kulta voinhan mä tämän
kerran vähän törsätä kun se on ihan pakko se Mersu vaihtaa. Jooko?"

Mies tuumii hetken ja painaa sormea toiseen korvaan koska meteli on
kova. Kaverit taustalla huutaa että lopeta jo se jaarittelu ja kaljalle.
"Okei, okei. Osta nyt sitten", mies sanoo vihdoin.

Nainen tajuaa tässä vaiheessa että ukko on tänään aika lepsulla
mielellä ja erittäin suopea. Nainen jatkaa: "Sit kulta mun on ihan
nyt pakko viel kysyy sulta yhtä toista juttuu. Ethän sä suutu?"

Mies: "No en tietenkään. Kysy vaan"

"No kun mä oon jo pitkään katsellu tota naapurin Sakua sillä
silmällä ja mun tekis ihan hirveesti mieli antaa sille. Jos mä vähän
tänään meen sen luo istumaan iltaa sen kanssa hyvän viinipullon kanssa
niin ethän sä suutu? Ethän kulta kun kuitenkin sua mä vaan rakastan."

"No en mä nyt tosta suutu" sanoo mies. "Me vaan. Mut ei sitte ilman
kumia."

"No ei tietenkään. Ai nii ja viel yks pikku juttu kultapuppeli;
saahan mun äiti uuden miesystävänsä kanssa muuttaa meille kun on
ihan turha niitten maksaa vuokraa kun meillä on näin iso talo.
Voihan ne muuttaa jooko?"

"No, voi voi.", vastaa mies. "Oliko sulla muuta?"

"Ei muuta kulta. Kiitti hirveesti. Nähdään aamulla. Pusi pusi."

"Pusi pusi."

Mies pistää puhelimen kiinni ja katselee sitä mielenkiinnolla.
Huutaa sitten mölyävälle kaveriporukalleen:
"Aika näppärän pieni tää uus Ericsson. Kenen tää on?"

oon duunissa yhyyTorstai 31.07.2008 14:05

Esitä nämä kysymykset Oraakkelille osoitteessa:

http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/index.php

ja tiedät seksielämästäsi enemmän kuin ikinä haluaisitkaan tietää. Äläkä vaihtele vastauksia!


1. Kuinka vanhana menetin neitsyyteni? --> Aivan liian vanha sinulle... Oletko harkinnut päiväkotiin palaamista? Olen tosissani!

2. Kenelle minä neitsyyteni menetin? --> Sille, jota juuri ajattelit. [ei muute pidä paikkaansa, harmi ;DD]

3. Kuinka monta seksipartneria minulla on ollut? --> Varpaat pitää ottaa jo avuksi. [no eihä.....]

4. Kuinka moni seksipartnereistani on ollut samaa sukupuolta kuin minä? --> Tiu.

5. Missä harrastin seksiä viimeksi? --> Suomenlinnassa.

6. Missä minun seuraavaksi pitäisi harrastaa seksiä? --> Pienessä punaisessa laatikossa, jossa asustaa pieniä punaisia möykkyjä. [MÖYKKY xD]

7. Kenen kanssa minun tulisi seuraavaksi seksiä harrastaa? --> Söpön pitätukkaisen solistin. [voikylläkyllä kylläää !]

8. Ovatko kaikki seksikumppanini nauttineet seksistä kanssani? --> Totta kai! Mitä sinä oikein luulit? Senkin höpsöläinen..

9. Olenko minä hyvä sängyssä? --> Kyllä ja tykkäät siitä. [tykkään.]

10. Kuinka usein harrastan seksiä? --> Kerran tunnissa ja lujaa. [:D]

11. Kuinka monta henkilöä harrastaa vielä seksiä kanssani? --> Kyllä sen täytyy olla jotain 7 ja puoli [häh nii vähä muka, eikä]

12. Tarvitsenko minä kamasutraa? --> Kyllähän se näin on!