IRC-Galleria

Olen väkevä kukka, itänyt kuumassa maassa.
Imin mullasta voimaa unessa autuaassa,
minun teräni hehkuen kohosi aurinkoon.
Niin tuli pohjatuuli
ja repäisi kukkani irti,
niin tuli myrskytuuli
ja tempasi juureni pois.
Ilmojen pyörteissä nousin, vaivuin
vavisten, nääntyen, kauhua täynnä,
mutta en sammua voinut.
Mihin tuuli on varteni viskannut,
olen juurtunut uudelleen,
tuhat kertaa kuoleman jälkeen
olen kukkinut uudelleen!

Minun levätä missään ei anna maa,
sade varttani lyö, vilu vapisuttaa,
joka tuulen henkäyksessä
minun kukkani vaikeroi.
Mutta ajasta aikaan muuta en voi
kuin rakastaa, vain rakastaa
maan ihmeellistä multaa,
ja myrskyn ulvontaa.
Niin kesken kuolemankamppailun
näen äkkiä kirkkauteen:
säde auringon lävitseni syöksähtää
tulivirtana uudelleen,
tuhat kertaa uudelleen!
Minä en voi sammua milloinkaan.
Minä, murtunut, huudan pauhinaan:
Ole kiitetty, korkea Jumala,
joka loit tämän taistelun maan.

-Saima Harmaja-

Niin kuin meri on ihmisen elämä,
tyynet ja myrskyt siinä vaihtelevat ja
vaahtopäiden vaimentuessa
kimaltelee aurinko kirkkaampana kuin koskaan.

Uljaasti ja täysin purjein on
elämän merelle uskallettava mennä,
sillä kootuin purjein satamassa lepäävä laiva on
vain surullinen sivustakatsoja
elämän suuressa seikkailussa.

Kun laiva uppoaa, on lähdettävä uimaan ja
unelmien upotessa on
pakko etsiä pohjaa jalkojensa alta.
Päästyäsi rannalle
ala rakentaa uutta laivaa ja
etsiä uusia unelmia.
Haaksirikosta voit vielä
hengissä selviytyä,
sillä elämä ilman unelmia
ei ole mitään elämää.

Tuhkan ahjossa kerran suli
sydämeni kova ja hiljainen.
Sitä liekit söi,
sen puhdisti tuli
ja itse kuolema takoi sen.

Niin elämä; aseillas raskaimmalla
LYÖ, ISKE!
Enään en murtua voi.
Minun sydämeni helisee
moukarin alla,
mitä kipeämmin lyöt,
sitä syvemmin se soi.

-Saima Harmaja-

Hiljaisuus ja tyytyväisyys
ovat kaiken ytimessä
metelin ja
kiireen
jännityksen ja kauhujen alla

Olen kuulut ryhävalaiden laulun

ja kävellyt macchu picchun muureilla.

olen maalannut ikävästäni taulun ja

saanut viestejä tuulelta.