IRC-Galleria

miten ne osuu kohillee :ooMaanantai 02.06.2008 23:45

RAP

Sanailu on selvästikin lajisi, sinua ei voi todellakaan syyttää tuppisuuksi. Siksi pärjäätkin elämässä varsin mukavasti, sillä uskallat rohkeasti vastata koviinkin haasteisiin.

Jotkut saattavat joskus epäillä, onko rohkea ja hieman uhoilevakin asenteesi pelkkää esitystä. Ja saattaapa se ollakin - mutta ainakin se on hyvää sellaista!

Mitä muihin musatyyppeihin tulee, niin popparit ovat kenties eniten makuusi. Vaikka kuuletkin kritiikkiä valtavirran kosiskelusta, niin ei sille voi mitään - pirteät pop-tyypit sopivat seuraasi kuin iso hely kaulaan! Bling -bling!

HENKINEN IKÄ 15v !Maanantai 02.06.2008 23:33

Oot niinku nuori ja sillee. Tiettyä epäkypsyyttä on ilmassa, muttet ole yhtä kaavoihisi kangistunut kuin vanhemman henkisen iän omaavat. Mielipiteesi saattavat olla töksähtäviä, eivätkä muut aina ymmärrä sinua. Teineilylläkin on oma aikansa yli nelikymppinen teini ei ole välttämättä kovin hip tai cool.

Hanki korkeampi henkinen ikä näin:Poista käytöstä täytesanat niinku , tota ja öö

Osta vaatteesi aikuisten osastolta

Älä kutsu vanhempia kalkkiksiksi

hjooo tylsää ei ollllluMaanantai 02.06.2008 23:26

Tunnusta mitä kaikkea omistat

[ ] nallen, jonka vieressä nukut
[x] vaaleanpunaiset alushousut
[x] tarrakirjan
[ ] pornolehden
[x] Antti Tuiskun levyn

Myönnä, mitä näistä olet tehnyt:

[ ] oksentanut humalatilassa
[ ] polttanut tupakkaa
[ ] ..vakituisesti?
[x] käynyt pomppulinnassa, vaikka olet ollut sinne liian vanha
[x] käynyt pallomeressä, vaikka olet ollut sinne liian vanha
[ ] liftannut tuntemattoman kyytiin
[ ] kiusannut vakavissasi
[ ] saanut jonkun sanoillasi itkemään
[ ] pettänyt vanhempiesi luottamuksen
[x] huutanut jollekin niin kovaa, kuin kurkustasi lähtee

Millaiset treffit seuraavista haluaisit:

[ ] kahvi ja mukava pieni kahvila
[x] illallinen romanttisessa ravintolassa
[x] piknik viltillä
[ ] lempibändisi keikka
[ ] baari, humala
[ ] luistelu
[x] mökki, soutuvene, sauna
[x] kynttilöitä, itse tehty illallinen
[x] kävely
[ ] ajelu autolla ympäri kotikaupunkiasi
[x] huvipuisto
[x] hesburger


Mitä näistä teet joka päivä:

[ ] laulat
[/] pidät hauskaa
[x] tapaat ystäviäsi
[ ] opiskelet
[ ] teet töitä
[x] kuuntelet musiikkia
[/] katsot televisiota
[x] laittaudut peilin edessä
[x] tanssahtelet
[ ] kiukkuat
[x] naurat
[/] käyttäydyt hyvin
[/] autat apua tarvitsevaa, jos se kohdalle sattuu
[ ] luet
[/] käyt galleriassa
[x] ajattelet ja ikävöit ystävää/ystäviä
[ ] valehtelet

Mitkä seuraavista kuvaa sinua parhaiten:

[/] kostonhaluinen
[ ] ilkeä
[ ] siisti
[/] itsekäs
[ ] sohvaperuna
[/] kiltti
[ ] epätoivoinen
[ ] yksinäinen
[x] onnekas
[ ] erilainen
[/] ahkera
[/] auttavainen


Mitä seuraavista haluaisit:

[x] päästä bb-taloon
[x] nauraa, niin että vatsaan sattuu
[x] matkustaa maailman ympäri
[ ] syödä puuroa
[ ] tehdä lumiukon
[x] käpertyä peiton alle
[ ] juoda pääsi täyteen
[x] syödä mustikoita

Olen:

[x] Ratsastanut kamelilla
[x] Harjannut kissaa
[x] Ollut jälki-istunnossa
[x] Lyönyt kaveria
[ ] Halannut naapuria
[x] Juonut samppanjaa
[ ] Heittänyt televisiota ikkunasta
[x] Yöpynyt hotellissa
[ ] Käynyt Amerikassa
[x] Käynyt Puuhamaassa
[x] Polskutellut Serenassa
[ ] Ollut musiikkivideossa
[x] Kokeillut isäsi pitkiä kalsareita
[x] valvonut koko yön
[x] Sanonut "rakastan sinua"
[ ] Stripannut
[ ] Ollut rippileirillä
[x] Nukkunut villasukat jalassa
[x] Mokannut kotitalouden tunnilla
[ ] Tehnyt yli 80 e kännykkälaskun
[x] Leikannut koiran kynsiä
[ ] Ollut päivän syömättä mitään
[ ] Yrittänyt iskeä itseäsi yli 7 vuotta vanhempaa ihmistä ja onnistunut
[x] Soittanut pilapuhelua
[ ] Ollut Ankkarockissa
[ ] Ollut moottoripyörän kyydissä
[x] Nukkunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa
[ ] Soittanut seksilinjalle
[ ] Kuullut kunnasta nimeltä Vesanto
[x] Uinut vaatteet päällä
[ ] Kuunnellut klassista musiikkia
[ ] Ajanut pyörällä laiturilta järveen
[x] Röyhtäissyt ruokapöydässä
[x] Nielaissut jääpalaa
[x] Haukkunut hevareita
[x] Soittanut väärään numeroon
[ ] Oksentanut ruusupuskaan
[ ] Vilautellut julkisilla paikoilla
[x] Halannut julkkista
[x] Itkenyt ilman mitään syytä
[ ] Ollut järjestämässä discoa
[x] Matkustanut peräkontissa
[ ] Siivonnut lattialta oksennusta
[ ] Kävellyt yli 10cm koroilla
[/] Karannut kotoa
[ ] Saanut 4-5 kokeesta
[x] Pelannut kännykällä kirkossa
[x] Pelännyt hämähäkkejä
[x] Ollut puolukassa
[x] Laulanut kun olet ollut kävelyllä ja kuvitellut ettei kukaan kuule
[ ] Liftannut
[x] Kerännyt mansikoita
[x] Ajanut mopolla ojaan
[x] Käynyt navetassa
[ ] Kokeillut vanhusten vaippoja
[ ] Juonut pepsiä ja maitoa sekaisin
[ ] Hävittänyt laukkua Linnanmäellä
[ ] Koulussa tiputtanut terveyssidettä lattialle
[x] Laulanut mikrofoniin
[ ] Astunut lehmän paskaan
[ ] Ajatellut itsemurhaa
[x] Tykännyt The Rasmuksesta
[ ] Keräillyt kaljapullojen korkkeja
[x] Juonut Hyla-maitoa
[x] Hengittänyt heliumia
[ ] Käyttänyt ripsentaivutinta
[ ] Koskettanut käärmettä
[ ] Juonut venäläistä valkoviiniä
[x] Uinut avannossa
[x] Ollut lempiartistini keikalla
[ ] Harrastanut balettia
[x] Löytänyt kadulta rahaa
[x] Värjännyt hiukseni
[x] Lintsannut
[ ] Sanonut opettajaa vahingossa äidiksi/isäksi
[x] Lukenut Raamattua
[ ] Tuhlannut yli 200 euroa kerralla vaatteisiin
[ ] harrastanut itsepuolustusta
[ ] Pyörtynyt
[x] Haaveillut näyttelijän urasta
[x] Jättänyt kokonaan lukematta kokeisiin
[x] Tuntenut itseni yksinäiseksi
[x] Tehnyt kurkkunaamiota kasvoillesi
[ ] Harrastanut näyttelemistä
[x] Lukenut Mauri Kunnaksen kirjoja
[x] Eksynyt
[ ] Saanut paniikkikohtauksen
[ ] Laulanut sooloa jossain tilaisuudessa
[ ] Soittanut/laulanut bändissä
[x] Ajanut autoa
[x] Ajanut mopoa/skootteria
[ ] Nukahtanut koulussa tunnille
[ ] Saanut aivotärähdystä
[x] Luntannut kokeessa
[x] Saanut murtumaa
[ ] Antanut rahaa katusoittajalle
[ ] Käynyt Irlannissa
[ ] Käynyt Ukrainassa
[x] Käynyt Ruotsissa
[x] Pelannut twisteriä
[x] Hukannut kirjastonkirjan
[ ] Ollut galleriassa päivän kuvana
[ ] Ollut liikenneonnettomuudessa
[x] Ollut sairaalassa yötä
[ ] Ollut Lapissa
[x] Ollut lehdessä
[/] Ollut tappelussa
[ ] Lukenut kirjan ruotsiksi
[x] Leikkinyt pikkuautoilla
[x] Syönyt viimeisen tunnin sisällä
[ ] Kuvitellut olevani kala
[x] Teipannut suuni kiinni
[ ] Palauttanut kokeen melkein tyhjänä
[/] Pessyt hampaani joka ilta

Minulla on:

[x] ainakin yksi kenkäpari
[x] monta tyynyä
[x] siniset verhot
[x] sotkuinen pöytä
[x] yksi siisti pöytä
[x] mp3 soitin
[x] hiusharja
[x] roskia
[ ] tyhjä karkkipussi
[x] limupullo
[x] ripsiväri
[x] kajaali
[x] kirjoja
[x] Raamattu
[x] bikinit
[x] huulikiilto
[x] suuri nallepehmolelu
[x] paljon pehmoleluja
[x] laukkuja
[x] koriste-esineitä
[x] simpukoita
[ ] suitsukkeita
[ ] voodoo-nukkeja
[x] ikkuna
[x] ovi
[x] helmiverhot
[x] tietokone
[ ] dvd-soitin
[x] dvd-levyjä
[x] cd:itä
[x] kännykkä
[x] luomivärejä


Huoneessa jossa nukun on:

[ ] ampiainen
[ ] hyttysiä
[ ] kärpänen
[ ] likaiset sukat
[ ] kalevalakoru
[ ] itsepiirtämäni kuva kehyksissä
[x] sänky
[ ] nojatuoli
[ ] kokolattiamatto
[ ] pinkit lakanat
[ ] kasveja
[ ] vanha "niisto"paperi
[x] sipsipussi
[ ] sotkuinen vaatekaappi
[ ] kamera
[x] peili
[ ] nahkatakki
[ ] hiustensuoristin
[ ] hiustenkiharrin
[ ] lompakko
[ ] päiväkirja
[ ] huulirasva
[x] patteri
[ ] 3 kaukosäädintä
[ ] nenäliina
[x] pölyä
[ ] omenanraato
[ ] kynsilakkapurkkeja
[ ] kynttilöitä ja tuikkuja
[ ] lyhty
[ ] kristallikruunu
[x] sotkuista
[ ] siistiä
[x] viihtyisää
[x] kotoisaa

Elokuvat, jotka olet nähnyt:
[x] Taru Sormusten Herrasta: Sormuksen ritarit
[ ] Taru Sormusten Herrasta: Kaksi tornia
[ ] Taru Sormusten Herrasta: Kuninkaan paluu
[x] Harry Potter ja viisasten kivi
[x] Harry Potter ja salaisuuksien kammio
[x] Harry Potter ja Azkabanin vanki
[x] Bridget Jones- Elämäni sinkkuna
[x] Bridget Jones- Elämä jatkuu
[ ] Salaisuus pinnan alla
[x] Mean Girls
[ ] Troija
[ ] Kill Bill vol. 1
[ ] Kill Bill vol. 2
[ ] Kuolleiden aamunkoitto
[ ] Hämähäkkimies
[ ] Superman
[ ] Superman Returns
[x] Pirates of the Caribbean
[ ] Pirates of the Caribbean 2
[ ] Pirates of the Caribbean 3
[ ] Pieni suklaapuoti
[ ] Salainen agentti 007
[ ] Kultasormi
[ ] Pallosalama
[ ] Elät vain kahdesti
[ ] Timantit ovat ikuisia
[ ] Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa
[ ] Elä ja anna toisten kuolla
[ ] Johnny English
[ ] Bean - äärimmäinen katastrofielokuva
[x] Yksin kotona
[x] Yksin kotona 2
[x] Yksin kotona 3
[x] Yksin kotona 4
[ ] Yksin kotona 5

Tahdon:
[x] matkustaa Australiaan
[x] pelata jotain peliä
[ ] mennä vessaan
[ ] muuttaa
[ ] käärmeen
[ ] kirppuja
[ ] kouluun
[ ] ulos
[ ] kavereita
[x] ystäviä
[ ] huutaa
[ ] itkeä
[x] nauraa
[ ] katsella ulos
[x] lopettaa tämän gallupin
[x] tehdä tämän gallupin loppuun

Odotan:

[x] kesää
[ ] kärpäsiä
[ ] kaveria
[x] tämän gallupin loppumista
[ ] pääseväsi ulos
[ ] kännykkäsi soivan
[ ] ruokaa
[ ] maailmanloppua
[ ] isääsi
[ ] kaverisi viestiä


Olen:

[ ] blondi
[x] brunette
[ ] kalju
[/] hoikka
[ ] lihava
[ ] yksinäinen
[x] alle 18
[ ] yli 18
[ ] suosittu
[ ] pidetty
[ ] kiusattu


Pidän:
[x] sitruunoista
[x] juustosta
[ ] piimästä
[x] siisteydestä
[ ] sotkusta
[x] hiljaisuudesta
[x] melusta
[ ] tungoksesta
[/] lumesta
[ ] lokeista
[/] hatuista
[ ] itsestäni
[x] eläimistä
[ ] mudasta
[x] oranssista väristä
[x] mökkireissuista
[ ] Juopottelusta
[x] takkatulesta
[/] orvokeista
[x] vaaleanpunaisista seinistä
[x] silkkilakanoista
[ ] kissoista
[x] koirista
[ ] hevosista
[ ] liskoista
[x] papukaijoista
[x] kaloista
[ ] marsuista
[x] hamstereista
[x] hiiristä
[x] rotista
[ ] käärmeistä
[x] lähes kaikista eläimistä
[x] lapsista
[/] keväästä
[ ] talvesta
[ ] syksystä
[x] kesästä
[/] hiihtämisestä
[x] lentopallosta
[/] luistelusta
[x] jalkapallosta
[x] laulamisesta
[x] tanssimisesta
[x] lehtien lukemisesta
[ ] pianonsoitosta
[x] kirjoittamisesta
[x] piirtämisestä

Tätä mieltä minä olen:

[ ] homous on sairaus
[ ] homous on syntiä
[/] koulu on perseestä
[ ] maailman söpöin on Orlando Bloom
[ ] Bush on hyvä jätkä
[x] iloiset ihmiset ovat rasittavia jos on itse pahalla päällä
[x] mandariinit on hyviä

janke syö ja meitsi dataaMaanantai 02.06.2008 20:41

Omistukset

[ ] Kissa
[x] Koira
[ ] ( )Marsu ( )hamsteri ( )kani ( )gerbiili
[ ] Hevonen
[ ] Uima-allas
[ ] Divaani.
[ ] Pallotuoli.
[ ] Samsung kännykkä.
[ ] Sony Ericsson
[ ] Siemens kännykkä.
[x] Nokia kännykkä.
[ ] Motorola kännykkä.
[x] Elisa/Sonera liittymä.
[ ] Joku muu liittymä.
[x] Tietokone.
[x] Limsaa.
[x] Karkkia.
[ ] Kakkua.
[x] Mese.
[ ] Skype.
[ ] IE
[x] Mozilla Firefox.
[ ] Opera.
[x] Paljon cd:eitä.
[ ] Paljon Dvd:eitä.
[x] Ihana perhe.
[ ] Tyttöystävä.
[ ] Tupakkaa.
[x] Rahaa.
[x] Visa electron.
[ ] Pankkikortti.
[/] Paljon lautapelejä.
[/] Paljon kirjoja.
[ ] Suklaata.
[x] Tulostin.
[x] PS2.
[x] mp3-soitin.
[x] Matkalaukku.
[x] Polkupyörä.
[x] Bussikortti.
[ ] Auto.
[ ] Muumimukeja.
[ ] Paljon tietokonepelejä.
[x] Jalkapallo.
[x] Koripallo.
[ ] Silmälasit.
[ ] Piilarit.
[x] Sukset.
[x] Tusseja.
[x] Penaali.
[x] Reppu.
[x] Laukku.
[ ] Televisio omassa huoneessa.


Olen:

[/] Nirso.
[/] Julma.
[/] Ystävällinen.
[/] Avulias.
[ ] Pelottava.
[ ] Hirvittävä.
[/] Nautiskelija.
[ ] Hassu.
[x] Tyhmä.
[x] Liikunnallinen.
[ ] Ruskettunut.
[ ] Blondi.
[ ] Vitsinkertoja.
[x] Rasisti.
[ ] Kaunis.
[ ] Addikti.
[ ] Alkoholisti.
[ ] Materialisti.
[/] Kaikkien kaveri.
[/] Vihamielinen.
[x] Pitkä.
[ ] Ainutlaatuinen.
[ ] Yksinäinen.
[ ] Turhamainen.
[/] Yksinkertainen.
[x] Hyvä kokkaamaan.
[x] Perfektionisti.
[ ] Negatiivinen.
[/] Positiivinen.
[/] Helppo suuttumaan.
[ ] Pitkävihainen.
[ ] Rohkea.
[ ] Sairas.
[ ] Avoin kaikelle.
[ ] Avoliitossa.
[ ] Kihloissa.
[ ] Äiti.
[x] Serkku.
[x] Elossa.


Näistä pidän:

[/] Porkkanalaatikko.
[ ] Lanttulaatikko.
[x] Perunalaatikko.
[x] Makaronilaatikko.
[x] Lasagne.
[x] Pasta.
[x] Hunajakana.
[x] Currykana.
[x] Tonnikalasalaatti.
[x] Kanasalaatti.
[x] Porkkanaraaste.
[x] Appelsiini.
[x] Mandariini.
[x] Päärynä.
[x] Omena.
[x] Suklaa.
[/] Lakut.
[x] Salmiakki.
[x] Tikkari.
[x] Vaahtokarkki.
[x] Joulukinkku.
[/] Kinkku leivän päällä.
[x] Salami.
[x] Perunasalaatti.
[x] Italiansalaatti.
[x] Pippuripihvi.
[x] Hampurilaiset.
[x] Pitsat.
[x] Ananas.
[x] Persikka.
[x] Purkka.
[x] Mysli.
[x] Murot.
[x] Suklaamurot.
[x] Pinaattiletut.
[x] Pinaattikeitto.
[x] Sämpylät.
[x] Ruisleipä
[x] Maksalaatikko.
[ ] Chili Con Carne.
[x] Jauhelihakastike.
[x] Peruna.
[x] Sipsit.
[x] Juusto.
[x] Tacot.
[x] Tortillat.
[ ] Herkkusienet.
[x] Tuorekurkku.
[x] Perunamuussi
[x] Keksit/piparit.
[x] Kebab.
[x] Katkaravut.
[x] Kala


olen.

[ ] Laulanut suuren yleisön edessä.
[ ] Ostanut vaatteen viimeisen viikon aikana.
[ ] Juonut perseet.
[/] Ollut kotiarestissa.
[ ] Hakannut jonkun sairaalakuntoon.
[x] Kuullut kohteliaisuuden viimeisen viikon aikana.
[ ] Käyttänyt huumeita.
[x] Lyönyt lähimmäistäsi.
[x] Laittanut nettiin kuvia.
[x] Levittänyt keksittyjä juoruja.
[x] Ollut jälki-istunnossa.
[/] Kiroillut opettajalle.
[x] Haudannut metsästä löytynyttä lintua/käärmettä/hiirtä.
[x] .. ja antanut sille nimen
[ ] Harrastanut partiota.
[ ] Käynyt laulutunneilla.
[ ] Ollut kuorossa.
[x] Lintsannut koulusta.
[ ] Sanonut opettajaa vahingossa äidiksi/isäksi/mummiksi/papaksi.
[/] Nolannut itsesi.
[/] Puhunut pahaa ihmisestä joka on tietämättäsi takanasi
[x] Alkanut taputtaa väärässä kohtaa, jolloin kaikki muut olivat hiljaa.
[x] Ollut laivalla
[x] Ollut enemmän kuin 5 kertaa ulkomailla.
[ ] Rikkonut ikkunan.
[ ] Pitänyt pienempänä kisoja pihan lapsille.
[x] Leikkinyt poneilla.
[x] Ollut sienessä.
[x] Ollut marjassa.
[ ] Syönyt homeista ruokaa.
[ ] Ollut ihastunut opettajaani.
[x] Ollut hautajaisissa.
[ ] Ollut morsiusneitona.
[x] Kiva.
[x] Ilkeä.
[x] Pervo.
[x] Reilu.
[x] Käynyt Turkissa.
[ ] Käynyt Amerikassa.
[ ] Muuttanut pois kotoa.
[ ] Saanut lapsen.
[x] Hoitanut lapsia.
[x] Vaihtanut vauvalle vaipan.
[x] Matkustanut Suomessa asuntoautolla/-vaunulla.
[ ] Käynyt Hailuodossa.
[ ] Asunut Raumalla.
[x] Muuttanut eri paikkakunnalle.
[ ] Koulukiusattu.
[ ] Luokan paras oppilas.
[ ] Luokan huonoin oppilas.
[ ] Luokan lyhyin
[x] Luokan toisiksi pisin
[ ] Opettajan silmätikku.
[x] Perheen nuorin.
[ ] Perheen vanhin.
[x] Pikkusisko tai isosisko/veli
[ ] Lastenkodissa.
[ ] Sijaisperheesssä
[ ] Tylsistynyt.
[x] Huumorintajuinen.
[ ] Sekopää.
[x] Kuunnellut musiikkia josta pidät vaan toisen mieliksi.
[ ] Ostanut jonkun vaatteen josta et pidä, vanhempasi mieliksi.
[x] Huudellut tutuille/tuntemattomille ikkunoista.
[ ] Fanittanut smurffeja.
[ ] Ollut auto-onnettomuudessa.
[ ] Joutunut sairaalaan liian alkoholin takia.
[x] Meinannut tukehtua.
[x] Meinannut hukkua.
[ ] Pyörtynyt.
[entiä] Ollut sairaalassa yli 1 viikon.
[x] Käynyt virpomassa.
[ ] Käynyt Oopperassa.
[ ] Huutanut kirosanan kirkossa niin että muut ovat kuulleet sen.
[ ] Ollut putkassa.
[ ] Syönyt Jättisäästö purkkapussin päivässä.
[ ] Syönyt 1 litran jäätelöä yksin alle tunnissa.
[x] Piirtänyt pilakuvan opettajasta.
[ ] Ottanut kotiin hylätyn eläimen.
[ ] Auttanut vanhuksen tien yli.
[ ] Nukkunut yli 24h putkeen.
[ ] Asunut Lappeenrannassa.
[x] Sanonut iäkseen enemmän kuin oikeasti on.
[x] Syönyt kilon karkkia yhdessä päivässä
[ ] Tehnyt yli 100e puhelinlaskun.
[ ] Velkaa yli 30e.
[ ] Hävennyt omaa musiikkimakua.
[ ] Puhunut unissaan salaisuuksia.
[ ] Eksynyt metsään.
[x] Eksynyt omaan kotikaupunkiin.
[ ] Mennyt väärään junaan.
[ ] Ollut kesäfestareilla.
[x] Käynyt Linnanmäellä.
[ ] Käynyt Tykkimäellä.
[x] Käynyt Särkänniemessä.
[x] Pelannut Räsypokkaa.
[ ] Katsonut 24h pelkästään elokuvia.
[x] Seurannut 24-sarjaa.
[ ] Täydellisiä Naisia.
[/] Vihannut jotain sarjaa ja nyt olen siihen koukussa.
[ ] jotain bändiä ja nyt pidän siitä.
[ ] Puhunut yli 3h putkeen puhelimessa.
[ ] Kuunnellut yhtä biisiä yli 1h peräkkäin ja alkanut vihata sitä.
[ ] Sotkenut koulukirjan, joka on pitänyt palauttaa.
[x] Luntannut kokeessa
[ ] Saanut 4 kokeesta.
[x] Saanut 10 kokeesta.
[x] Värjännyt hiukset.
[ ] Lakannut kynnet tumman vihreiksi.
[ ] Ollut 1viikon käymättä suihkussa.
[ ] Ollut 1viikon pesemättä hampaita.
[ ] Syönyt muurahaisia.
[ ] Syönyt matoja.
[x] Tuntenut että joku seuraa minua.
[x] Tuntenut että joku ötökkä kävelisi niskassani, vaikka ei siellä mitään ole

novittujeeeeMaanantai 02.06.2008 18:07

Kirjoita nimesi väärinpäin.
:: ajiaS

Ota kännykkä esiin, ja selaa saapuneista viesteistä 10nes Kirjoita se tähän.
:: oox pari beib

Viimeisin sana, jonka sanoit.
:: tapsakasikuus

Jotain, mitä sinulla on kolme:
:: sormee

Biisi jonka viimeksi kuuntelit?
:: e muista

Montako Messenger kaveria sinulla on?
:: viiskolme

Viime kesän paras muisto?
:: ööööööö umeå tartto

Lempisuklaa?
:: marabou ja fazer

Ketä et ole nähnyt pitkään aikaan mutta tahtoisit?
:: henna ja mervi

Mitä teit aamulla ensimmäisenä kun heräsit?
:: txt

Mitä teit illalla viimeiseksi ennenkuin menit nukkumaan?
:: txt

Näytätkö tunteitasi muille ihmisille?
:: e

Millainen tulee olemaan sinun kesäsi 08?
:: paras

Mitä söit viimeksi?
:: suklaata

Napsitko pillereitä?
:: en

Kuka meinasi tehdä sinut viimeksi hulluksi?
:: en tiä kans

Mitä aiot tehdä seuraavaksi?
:: serrano

Oletko harrastanut varattujen henkilöiden panemista?
:: en

Mitä ajattelet?
:: en mitää

Onko sinulla joku paikka kipeä?
:: hyttysenpuremat

Kertoisitko suurimman salaisuutesi henkilölle, jota halasit viimeksi?
:: ehkäjoo

Milloin viimeksi kaaduit?
:: lauantaina

Oletko ihastunut, seurusteleva vai yksinäinen?
:: e mikäää

Monelta heräsit tänään?
:: 11.11

Kenelle näytit viimeksi keskisormea?
:: kripalle

Milloin viimeksi olit jonkun vieressä etkä olisi koskaan halunnut lähteä pois?
:: en muista

Milloin viimeksi itkit silmät päästäsi?
:: en muista

Milloin viimeksi teit todella tyhmyyksiä?
:: lauantaina

Montako lävistystä sinulla on?
:: korvis 3

Oletko nukkunut vastakkaisen sukupuolen kanssa samassa sängyssä harrastamatta seksiä?
:: en

Miksi sinulla on IRC-galleriassa kuvia?
:: koska oon ihQ

Oletko joskus vain heittäytynyt hetkeen ja antanut kaiken muun olla?
:: joo kai

Tullut umpikännissä kotiin aamulla?
:: en

Pussannut jotakuta hetken mielijohteesta?
:: en

Juossut todella henkesi edestä?
:: joo

Uinut vaatteet päällä?
:: jep

Ollut masentunut?
:: en

Heilunut jossakin alusvaatteillasi?
:: en kai

Kummat on söpömpiä blondit vai tummat?
:: riippuu

Ikävöitkö ketään?
:: eeh

Oletko mustasukkainen?
:: emmmt

Mitä odotat tällä hetkellä eniten?
:: rahaa :>

Oletko koskaan rakastunut ensisilmäyksellä?
:: en kai

Onko sinulla ollut kuvia kauankin galleriassa?
:: öö joku kolme vuotta

Kuinka pitkä olet?
:: 181

Lempinumerosi?
:: 18

Onko sinulla yhtään sellaista salaisuutta mitä ei kukaan muu tiedä kun sinä?
:: joo

Onko sinulla saldo puhelimessa?
:: ei ole

Mitä ajattelet juuri nyt?
:: tätä kyselyä

Kuka soitti sinulle viimeksi?
:: mamsi

onmullaelämäMaanantai 02.06.2008 02:14

01. Millainen maine sinulla on?
- en tiiä kans

02. Jos joku tuntematon tulisi tunnustamaan rakkautensa sinulle, mitä tekisit?
- olisin varmaa että jaajaa

03. Ketä ikävöit?
- kavereitaaa

04. Mitä odotat tällä hetkellä?
- et pääsee nukkuu

05. Täysi-ikäisyys - mitä odotuksia sinulla oli/on sen suhteen?
- ajokortti ja auto tottakai

06. Mikä suklaa on parasta?
- marabou tai fazer

7. Oletko koskaan meinannut kuolla?
- joo

08. Miten haluaisit tuunailla autoasi?
- sellanen matala, tummennetut lasit ja sitte kaikkee pikkusääätööö

09. Mitkä kolme asiaa ottaisit mukaasi autiolle saarelle?
- kännykän, ruokaa, vaatteita

10. Miksi kaikki vastaavat edelliseen kysymykseen aina kännykän? Eihän siellä ole edes kenttää?
- koska ilman sitä ei voi elää

11. Millaista on elämäsi? Onko se täynnä jenkkisarjojen tyylistä draamaa vaiko tasapaksua rutiinia?
- välillä tulee draamaa välil ei

12. Parasta Mc Donald´s:issa?
- halpa juustopurilainennn

13. Pidätkö tämän kysymyksen numeroa epäonnen numerona?
- ööö joo

14. Pysytään Suomen sisällä. Mihin haluaisit matkustaa?
- rovaniemelle

15. Mikä Suomen politiikassa mättää?
- en ymmärrä siitä mitää :o

16. Parasta lightlimua?
- pepsimaxi tai cocakola zero

17. Millaiset olisi unelmatreffisi?
- no enkerro

18. Kenen tyyliä ihailet?
- aika monenki

19. Julkisuuden henkilöistä eniten mies-/naismakuasi vastaava henkilö?
- miesmakua varmaanki heikki paasonen

20. Oletko kokeillut huumeita?
- en

21. Pelkäätkö kuolemaa?
- jooo :s

22. Suostuisitko esiintymään alastonkuvissa?
- jos kukaa ei näkis niit kuva, en muuten

23. Oletko tehnyt koskaan mitään rikollista?
- jooo

24. Keräiletkö mitään?
- eeen

25. Miten juot kahvisi?
- jääkahvin iha normisti; avaan suun ja kahvi sinnne

26. Kun olet juomassa, kuinka paljon yleensä juot ja mitä?
- en juoo

27. Oletko koskaan lähettänyt kenellekkään fanipostia? Jos, niin saitko vastauksen?
- oon kolme kertaa, kahelta tuli vastaus, mut se kolmas ei ollu sellane mihkä kuulu vastata

28. Tykkäätkö pelaamisesta (konsoli-/nettipelit)? Mitä tykkäät pelata?
- joo tykkään. pleikalla krässiä ja netissä kaikkee

29. Minkälainen auto perheellänne on?
- seat ja audi

30. Mikä on kännykkäsi soittoäänenä?
- nokia tune

31. Mitä söit viimeksi?
- mansikkatuutin

32. Oletko romantikko?
- en :s

33. Tykkäätkö viettää aikaasi itseksesi?
- joskus

34. Parhaat täytteet hampurilaisessa?
- hesen rouheiset kana on iha jees, eli sen täytteet. tai sitte mäkin juustopurilainen

35. Millaisesta musiikista et pidä?
- hevi

36. Ärsyttävin fyysinen kipu?
- pääkipu !

37. Tahtoisitko tällä hetkellä tutustua kehenkään ihmiseen paremmin?
- jeees

38. Milloin itkit viimeksi ja miksi?
- on siitä jo hetki aikaa, en kerro syytä

39. Mitä seinilläsi on?
- julisteita, taulu ja kaikkee ryänää

41. Kallein yksittäinen vaatteesi?
- sellaset kengät, onks kengät vaatteet?

42. Mitä meinaat seuraavaksi syödä?
- sitä ei monikaa tiiä, ja lopuille ei kerrota

43. Paleletko helposti?
- melko

44. Ihanin tuoksu?
- morgan love de toi

45. Onko sydämesi koskaan särkynyt?
- ei pahasti

46. Haluaisitko olla vastakkaista sukupuolta?
- joissaa tilanteis

47. Osaatko nauraa itsellesi?
- tottakai

48. Minkä häkkieläimen ottaisit lemmikiksesi?
- kani

49. Mitä huonoa tässä päivässä oli?
- ku piti piileskellä :o

50. Entäpä hyvää?
- ku oli lämmin ja oli kivaa

[Ei aihetta]Sunnuntai 01.06.2008 19:28

thanks janke<3

gännyggäLauantai 31.05.2008 14:32

MINULLA ON:
Nokian puhelin [x]
Samsungin puhelin [ ]
jokin muu puhelin [ ]

--> OTA KÄNNYKKÄSI ESIIN. MENE VASTAANOTETTUIHIN TEKSTIVIESTEIHIN.

Montako viestiä puhelimessasi on?
148

Seuraavat kysymykset koskevat kolmannen viestin lähettäjää.
1. Onko hän tyttö vai poika? - tyttö
2. Nuorempi vai vanhempi kuin sinä? - syntyny samana vuonna, mut nuorempi
3. Rakastatko häntä? - kylllä
4. Asuuko hän samalla paikkakunnalla kun sinä? - juu
5. Omistaako hän jonkin lemmikkieläimen? - ei enää ;<

Onko ensimmäisen viestin lähettäjä hyvä ystäväsi? - joo
Onko viidennen viestin lähettäjä sinulle tärkeä ja rakas? - joo
Onko viimeisen saapuneen viestin lähettäjä tyttö vai poika? - se on soneralta

Luotatko viimeisen viestin lähettäjään?
- soneraanko? :o

Mitkä ovat toisiksi viimeisen viestin kolme ensimmäistä sanaa?
- lähetään iha just

Oletko ihastunut kahdeksannen viestin lähettäjään?
- en :D

--> MENE PUHELUIDEN TIETOIHIN JA SIELTÄ VASTATTUIHIN PUHELUIHIN.

Onko kolmas soittaja sinulle tärkeä?
- on

Missä ja milloin olet tutustunut viidenteen soittajaan?
- en tiiä kuka se on, pelkkä numero vaa :o

Vihaatko vai pidätkö viimeisen puhelun soittajasta?
- riippuu päivästä

--> MENE OSOITEKIRJAN NIMILISTOILLE.

Montako A-kirjaimella alkavaa nimeä listassasi on?
- viis

Montako H-kirjaimella alkavaa nimeä listassasi on?
- QS

Kirjoita kaikki sinun etunimesi kirjaimet ala puolelle, ja niiden perään montako samalla kirjaimella alkavaa nimeä osoitekirjassasi on.

S: 6
A: 5
I: 0
J: 5
A: 5

Seuraavat kysymykset koskevat 32:tä henkilöä.

1. Onko hän tyttö vai poika? - tyttö
2. Onko hän mielestäsi nätti/komea/hyvännäköinen? - ihajoo
3. Onko hän brune vai blondi? - väliltä
4. Montako kirjainta hänen nimessää. on? - 6
5. Mikä on hänen nimensä kolmas kirjain? - i
6. Missä olet tutustunut kyseiseen henkilöön? - koulus
7. Onko hän sinulle jotain sukua? - eioleee


Oletko saanut viestejä tämän kyselyn aikana?.
- en

Oletko lähettänyt viestejä tämän kyselyn aikana?
- joo

Onko kukaan soittanut sinulle tämän kyselyn aikana?
- eiole

Oletko soittanut kenellekään tämän kyselyn aikana?
- en

Lähetätkö enemmän viestejä vai soittelet?
- txt

Kirjoita kommentti:
- pyh

vittuPerjantai 30.05.2008 14:49

10 Tämä on Vitutus-gallup. Jokaisessa asiassa vituttaa joku. Edes jokin pieni asia. Päästä pessimistisyytesi valloilleen ja ala raivota! Jokaiseen on VITTU PAKKO vastata!

MIKÄ SINUA VITUTTAA..

TALVESSA
- kylmä

KEVÄÄSSÄ
- ötökät

KESÄSSÄ
- paarmat

SYKSYSSÄ:
- pimeys ja sade

KOULUSSA
- kokeet ja ku täytyy herää aikasi

CD-LEVYISSÄ
- menee rikki helposti

LEMMIKISSÄSI
- ku se on nii arka

POLKUPYÖRISSÄ
- vaihteet ruksuu

HAMEISSA
- jos on liia lyhyt ni pikkarit näkyy

HOUSUISSA
- jos istuu sillee tyhmästi, ni nousee korvii

KORKOKENGISSÄ
- ku nilkat nyrjähtää ja se kopina

TENNAREISSA
- menee helposti rikki

MAIHAREISSA
- painaa sikana

VANHUKSISSA
- ne on nii hitaita kävelee

PIKKULAPSISSA
- ku ne itkee ja sit ku ne esittää

SAIRAALOISSA
- niissä pitää olla nii rauhallinen

MIEHISSÄ
- laiskoja

NAISISSA
- ei voi olal isois porukoissa

SYNTYMÄPÄIVÄSSÄSI
- sillon on kylyyymä

RADIOSSA
- kuluu se rätinä

TELEVISIOSSA
- liikaa mainoksia

HUONEESSASI
- ssinne ei paista aurinko ja se on liian pieni

KUINKA USEIN VITUTTAA
- joskus

pitkästä aikaaTorstai 29.05.2008 18:32

SNOBI:
[ ] oon ainut lapsi perheessäni
[x] en oo koskaan ollut töissä sitten TET:tin
[x] saan kyydin aina kouluun, kotiin, harrastuksiin etc.
[ ] mulla on oma vessa ja vaatekaappi
[x] asun omakotitalossa
[ ] ja meillä on järvimaisema
[/] vanhempien luotolla
[ ] en maksa mitään itse, edes jos ostan äidille syntymäpäivä lahjan
[x] mulla on tietty kaveriporukka
[ ] jonka oon tuntenut jo ekaluokasta
[ ] Dieselin farkkuja on enemmän kuin kahdet
[ ] aina jos shoppaan, tulee ostettua ainakin parin sadan edestä
[ ] JC, Carlings, Gallery, Spiritstore, CTRL etc.
[ ] Mango, Lacoste, Mötivi, Marimekko etc.
[ ] AITO Burberry
[ ] Luis Vuittonin tai jonkun muun topfashion-brändin laukku
[/] saan kaiken minkä haluan
[ ] soitan/olen soittanut viulua
[ ] juon aina viinejä tai niitä parempia viinoja
[ ] jokaisella pitäisi olla oma stylisti
total: 5

PISSIS/FRUIDU:
[ ] juon vain siideriä, kaikki muu on pahaa
[ ] oon ryyppäämässä joka viikonloppu
[ ] blondaan hiuksiani
[ ] mulla on sivujakaus ja pitkät hiukset
[x] shoppailen H&M, Vero Moda, Zara, Ginatricot, Vila etc.
[x] ostan vaatteet aina uusina
[ ] koulu on perseestä
[ ] jokatoinen sana on kirosana
[ ] käytän montaa eri meikkivoidetta ja saatan joskus laittaa ehkä hiukan liikaa aurinkopuuteria
[ ] minulla on pitkät silmäripset
[ ] valkoista kajaalia silmäkulmaan
[ ] käytän adidaksen tuulihousujen kanssa niittivyötä
[ ] kaikki muijat on "huoria" , "lutkia" , "horoja" , "biatchei" tai "lehmiä"
[ ] kun poseeraan kuvassa, suu menee sexymutruun
[x] halailen ystäviäni
[x] kuuntelen suomalaista räppiä
[ ] poltan mallun punasta
[ ] mulla on napakoru, kielikoru tai nenäkoru
[ ] otettu tietty ilman porukoiden lupaa
[/] hengaan kauppakeskuksissa
total: 4½

TEINI:
[ ] vaatekaapistani löytyy pelkästään H&M:än vaatteita
[ ] ei mua kiinnosta käyttääkö ne lapsityövoimaa, kunhan saan uusia vaatteita halvalla
[x] tai kyllä kiinnostaa, mutta yritän olla ajattelematta sitä....
[x] kuuntelen NRJ:tä
[ ] mulla on H&M nahkatakki
[ ] käytän korkosaappaita
[ ] meikkaan koulussa välitunneillakin
[ ] oon katkera, etten oo 18
[ ] haluisin olla malli
[ ] oon malli, kävin mallikurssin, mutten saa töitä
[ ] käytän Marimekko-laukkua repun sijasta
[ ] mulla on suun aluella lävistys
[ ] koska jollakin toisella oli ja se oli musta aika cool
[ ] RUOKAA EI ASEITA
[x] uskon kaiken mitä koulussa oppii
[ ] Sinkkuelämää on paras sarja ikinä
[/] Käyn Mäkkärissä usein
[x] koska se on halpa
[ ] enkä syö mun Mäkki-aterioita koskaan loppuun
[ ] porukat on assholeja
total: 4½

GOOTTI:
[ ] käytän pääasiassa mustia vaatteita
[ ] vaatekaapistani löytyy korsetteja useampikin kappale
[ ] kuuntelen sellaisia bändejä mitä radiossa ei kuulu
[ ] darkwave, goth industrial, gothic, metal, symphonic, medieval etc.
[ ] Morticias, Cypershop, Black Star, Backstreet ja RockGootti
[ ] tilaan netistä myös vaatteita
[ ] minua on sanottu saatananpalvojaksi
[ ] meikkaan naamani valkoiseksi
[ ] eyelineria kuluu
[ ] oon ajanut kulmakarvani pois
[ ] minulla on/ollut sivukalju
[ ] käytän kuiturastoja
[ ] minulle on diagnosoitu masennus
[ ] Tim Burtonin elokuvat ovat ihania, etenkin Nightmare Before Christmas
[ ] ankh-risti löytyy ainakin jostain vaatteestani
[ ] olen masokisti
[ ] pidän paljon erikoisista sukkahousuista, stay-upeista ja sukkanauhoista
[ ] en käytä housuja, varsinkaan farkkuja
[ ] ennakkoluuloiset pelkäävät minua
total: 0

HEVARI:
[ ] Children Of Bodom, Stratovarious, Arch Enemy, Metallica, Iron Maiden, Sonata etc.
[ ] \,,/
[ ] omistan pitkän mustan nahkatakin
[ ] mulla on New Rockit
[ ] öriseminen on asiallista
[ ] hiukseni ovat mustat
[ ] en käy suihkussa kuin vaan pari kertaa viikossa
[ ] hiukseni yltävät puoleen selkään saakka
[ ] soitan rumpuja/kitaraa
[ ] en usko jumalaan
[ ] pentagrammi löytyy ainakin yhdestä vaatteesta
[ ] omistan paljon niittirannekkeita
[ ] housuistani roikkuu ketjuja enemmän kuin laki sallii
[ ] käytän maastohousuja
[ ] käytän paljon bändipaitoja
[ ] musta on lempivärini
[ ] rottani on ystäväni
[ ] kalja on ainoa oikea alkoholi
[ ] Tuska-festareilla on pakko käydä
[ ] mulla on tatuointi
total: 0

INDIE:
[ ] haluan olla erilainen
[ ] Muse, Scandinavian Music Group, Regina Spektor, Yeah Yeah Yeahs etc.
[ ] laukkuni on kirppikseltä
[ ] pidän kasetteja/LP:tä kaulassa
[ ] ostan vaatteeni kirpparilta
[ ] mutta en ole koskaan itse myynyt niissä mitään
[ ] UFF!
[ ] rakastan Amelieta
[ ] lempivärini on vihreä
[ ] oon herkkä ja hiljainen
[ ] pidän runoista ja kirjoista
[ ] olen rakkausrunot.netissä
[ ] oon livejournalissa
[/] haaveilen paljon ihastuksestani
[/] mutten uskalla tehdä asian eteen mitään
[ ] mulla on paljon taidekuvia galtsussa
[ ] vähättelen aina itseäni, jotta muut sanoisivat nätisti
[x] mulla on tyttömäinen tyyli
[ ] haluaisin päästä Hellooksiin
[ ] mulla on yksi todella läheinen bestis
total: 2

PUNKKARI:
[ ] mulla on/ollut keesi
[ ] hiukseni on/ollut värjätty jollakin räikeällä värillä
[ ] tiedän sanan Punk oikean merkityksen
[ ] Pelle Miljoona, Maho Neitsyt, Kohu 63, Terveetkädet, Kaaos, Riistetyt, Rattus etc. vanha punk
[ ] HC on parempaa
[ ] tiedän kuka keksi pogoomisen
[ ] tiedän mihin ja milloin Sid Vicious kuoli
[ ] "vaatteet on mun aatteet"
[ ] Ramones, Sex Pistols, The Clash, The Velvet Underground, UK Subs, Misfits
[ ] ssshhhht! ei punkista kerrota, siitä voi tulla muotia
[ ] mulla on motarinahkis
[ ] ja siinä on niittejä
[ ] koulu jäi kesken
[ ] olen ollut Puntala-Rockissa
[ ] tiedän mitä tarkoittaa sana Anarkia
[ ] muutin kotoa 16 vuotiaana tai alle
[ ] mulla ei ole asuntoa
[ ] vaatteeni ovat rähjäisiä ja rikkinäisiä
[ ] maiharit
[ ] panosvyö ja bondagehousut
total: 0


HOPPARI:
[x] käytän XL-kokosia paitoja ja isoja housuja
[ ] ostan aina Coca-colaa
[ ] koulussakin pitää juoda cokista
[ ] Eminem, SnoopDogg, 2pac, 50cent, Akon, Jay-Z, Kelly, Nelly etc.
[ ] ihailen Rihannaa ja muita tummia laulajattaria
[x] kuuntelen siis räppiä
[x] suomiräp on parempaa kuin ulkomainen!
[ ] ajelen pääni kaljuksi
[/] haluaisin olla tummaihonen
[ ] L.A:han muutan isona
[ ] MTV on ainoa oikea tv-kanava
[ ] lempisarjani ovat Pimp My Ride ja Jackass
[ ] räppään itsekkin
[/] käytän räppärien käsimerkkejä ja/tai puhun "räppärikieltä"
[ ] omistan yli 40 cd-levyä
[ ] käytän pitkäketjuisia koruja joissa suuret riipukset ja riipuksissa on transseja
[x] heilutan käsiäni kun puhun
[ ] käytän skeittikenkiä
[x] käytätkö paljon englanninkielisiä sanontoja kuten "What´s up my brother?"
[ ] pidän itteeni muuten vaan coolina tyyppinä
total: 6

HIPPI:

[ ] mulla on/oli _oikeat_ rastat
[ ] mulla on hamppukassi
[ ] kaulassa roikkuu hampunlehti
[ ] turkistarhaus on väärin!
[ ] olen vegaani
[ ] venytän korvareikiäni
[ ] kuuntelen Reggaeta
[ ] Bob Marley ja Jimi Hendrix on mun idoleita
[ ] omistan batiikki-värjättyjä vaatteita
[x] haluaisin pelastaa eläimet
[ ] ruokani ovat roskiksesta, eli dyykkaan
[ ] samoin vaatteeni
[ ] protestoin kaikkea mikä minusta on väärin
[x] olen positiivinen
[ ] pidän porukassa ringissä istumisesta ja kitaransoitosta siinä samalla
[ ] omistan peace-korun
[ ] olen osallistunut kadunvaltaukseen
[ ] tai mielenosoitukseen
[ ] asun/olen asunut kommuunissa
total: 2

EMO:
[ ] käyn/olen käynyt miiteissä
[ ] tiedän mistä sanasta lyhenne Emo tulee, ja tiedän mitä se tarkoittaa
[ ] olen alipainoinen
[ ] mustat pillifarkut
[ ] ja converset
[ ] lisäksi paljon pääkalloja
[ ] minulla on mustat hiukset
[ ] ja ne tulevat silmieni päälle
[/] leikkaan itse hiukseni
[ ] käytän paljon mustaa kajaalia
[ ] itken usein
[ ] viiltelen
[ ] olen pessimistinen
[/] olen hyvin herkkätunteinen
[ ] olen halunnut tappaa itseni
[ ] My Chemical Romance, 30 seconds to Mars, Placebo, The All-American Reject, The Used...
[ ] Papa Roach, Panic! at the Disco, Simple Plan, Blink 182, Fall Out Boy, Good Charlotte etc.
[ ] kirjoitan surullisia runoja ja päiväkirjaa, kirjotan myös biisinsanoituksia
[ ] soitan kitaraa
[ ] olen suudellut samaa sukupuolta olevaa henkilöä
total: 1

ROKKARI:
[ ] omistan enemmän kuin kaksi bändipaitaa
[x] omistan niittivyön
[ ] laukkuni roikkuu polvissa tai alemmalla
[ ] Guns N' Roses, AC/DC, Green Day, Bon Jovi, Joan Jett, Kiss, Alice Cooper
[ ] Hanoi Rocks, Smack, The Ark, The Darkness, Jann Wilde & Rose Avenue, Negative, Lovex etc.
[x] tiedän ketä on Tré Cool
[/] takutan hiukset
[ ] minulla on lävistys
[ ] pidän huiveja jalassa/käsissä
[ ] omistan palestiinahuivin
[ ] keikoilla katson vaan bändiä, enkä liiku
[ ] gebardikuvio on mieleen
[ ] leikkasin itse/olen leikannut housuuni reiän
[x] ja lävistin itse korvani
[ ] minulla on cowboy-bootsit
[x] olen nähnyt lempibändini livenä tai aion pian nähdä
[ ] AION ottaa tatuoinnin
[ ] käytän paljon erilaisia vahvoja luomivärejä
[ ] käsissäni on aina jotain koruista verkkohanskoihin
total: 4½

ERNU:
[ ] Dir en Grey, D'espa, Gackt, X Japan, Malice Mizer, Schwartz Stein, Moi Dix Mois
[ ] An Cafe, Alice nine, 12012, Ayabie, Miyavi, Kana, Gazette, Ellegarden, Luna Sea
[ ] katon animea
[ ] hentaitapas!!
[ ] Naruto on PARAS!
[ ] luen mangaa
[ ] piirrän isosilmäsiä tyttöjä eli MANGAA!!
[ ] käytän tyllihameita
[x] tykkään mustavalkoisesta raitakuviosta
[ ] muutan isona Japaniin!
[ ] olen nähnyt jonkun JPN-bändin livenä
[x] minulla on/on ollut galleriassa kuva jossa näytän peace-merkkiä
[ ] minulla on huulilävistys
[ ] japanilaiset on kauniimpia kuin länsimaalaiset
[ ] hengaan Helsingissä Kampissa
[ ] ^_____________^-hymiöt on hienompia kuin :>
[ ] pimppaan kynsiäni, iPodia ja puhelinta
[ ] olen opiskellut japania
[ ] kuuntelen Tokio Hotelia
[ ] koska sen nimessä on Tokio
total: 2

NÖRTTI
[/] olen alituiseen kotona
[x] äiti tykkää musta
[/] suutun jos saan kokeesta ysin
[x] keskiarvoni on yli 8.6
[x] keskiarvoni on yli 9
[x] matematiikan numeroni on 10
[ ] minulla on akne
[ ] en osta itse vaatteita
[ ] tai ne ovat isosisarusteni vanhoja
[ ] tai ne on supermarketista....
[x] minulla ei ole lempibändiä
[ ] pelaan wowia
[ ] pelaan paljon tietokoneella
[ ] irkkaan
[ ] omistan psp:n
[ ] omistan jo ps3:sen
[ ] wii!npäs
[ ] osaan koodata HTML:llää, CSS;sää, PHP;ta etc.
[ ] aion isona insinööriksi
total: 6