IRC-Galleria

RELLU med limpe !Perjantai 12.06.2009 13:23

saa onnitella lukioon pääsystä ;)
siks kirjotin tänne, koska se lehmä on estäny mut

totuuksiaMaanantai 08.06.2009 20:39

#Ihmisen on mahdotonta nuolla omaa kyynärpäätään. (75 % tämän tiedon lukeneista yrittää nuolla kyynärpäätään.)
# Katkaravun sydän sijaitsee sen päässä.
# Aivastaessa sydän pysähtyy millisekunnin ajaksi.
# 200 000:aa strutsia seurattiin yli 80 vuoden ajan, eikä kertaakaan nähty strutsin pilottavan päätään maahan.
# Yhdysvalloissa joku haastaa toisen ihmisen tai yrityksen oikeuteen joka 30. sekunti.
# Sian on fyysisesti mahdotonta katsoa ylös taivaalle.
# Rotat ja hevoset eivät voi oksentaa.
# Kuulokkeiden pitäminen tunnin ajan nostaa korvasi bakteerien määrän 700-kertaiseksi.
# Sähkötuolin keksijä oli hammaslääkäri.
# Tupakansytytin keksittiin ennen tulitikkua.
# 100 % lottovoittajista lihoo voiton jälkeen.
# 35 % henkilöistä, jotka etsivät seuraa sanomalehtien henkilökohtaista-palstoilta on naimisissa.
# Sorsan vaakkuminen ei kaiu missään olosuhteissa - syytä ei tiedetä.
# Elämänsä aikana ihminen syö nukuessaan 70 lentävää hyönteistä ja 10 hämähäkkiä.
# Useimmat huulipunat sisältävät kalan suomuja.
# Kolibri painaa vähemmän kuin sentin kolikko.
# Suomen ensimmäinen matkapuhelin painoi 8 kiloa.
# Vaaleanpunaisella Pantterilla on 6 viiksikarvaa.
# Torakka voi elää yhdeksän päivää ilman päätään, enne kuin se nääntyy nälkään.
# Historian lyhin sota käytiin Zanzibaarin ja Englannin välillä 1896. Zanzibaar antautui 38 minuutin jälkeen.
# Kaksintaistelu on laillista Paraguayssa, kunhan molemmat osapuolet ovat rekisteröityneitä veren luovuttajia.
# Jos pidät kultakalaa pimeässä huoneessa, se muuttuu lopulta valkoiseksi.
# Naiset räpyttävät silmiään melkein kaksi kertaa enemmän kuin miehet.
# Yksikään USA:n presidentti ei ole ollut ainoa lapsi perheessä.
# Raamatussa on 31174 jaetta.
# Etana voi nukkua 3 vuotta.
# American Airlines säästi 40 000 dollaria vuonna 1987 poistamalla yhden oliivin jokaisesta salaatista joka tarjoillaan ensimmäisessä luokassa.
# Mel Blanc (Väiski Vemmelsäären ääni) Oli allerginen porkkanoille.
# Vähintään 9 miljoonalla ihmisellä on syntymäpäivä samaan aikaan kuin sinulla.
# Montpelier, Vermontissa on ainoa USA:n osavaltion pääkaupunki jossa ei ole McDonald'sia.
# Jokaista USA:n asukasta kohti on kaksi luottokorttia.
# Maailman yleisin nimi on Mohammed.
# Vain yksi ihminen 116 miljardista elää 116 vuotiaaksi.
# Kanadalla on kaikista maailman valtioista eninten rantaviivaa.
# Mitään isoa tai ohutta paperia ei pystytä taittamaan seitsemää kertaa enempää.
# Ranskalaiset syövät vuosittain noin 500.000.000 (500 miljoonaa) etanaa.
# Krokotiilit ovat värisokeita.
# Kirahvit pystyvät nuolemaan omia korviaan.
# Psykiatrit tekevät vuodessa tuplasti enemmän itsemurhia kuin heidän potilaansa.
# Kymmenen prosenttia maailman vuosittaisesta suolavarojen käytöstä kuluu Yhdysvaltojen teiden suolaamiseen.
# Ihmiskehossa on niin paljon hiiltä, että kyseisestä hiilimäärästä saataisiin tarvittava määrä lyijyä noin 9.000 lyijykynään.
# Jäätelö keksittiin vuonna 1620.
# 40 prosentilla ruotsalaisista on son-loppuinen sukunimi.
# Amsterdamin poliisilla on osasto, joka on erikostunut autonajajien pelastamiseen kanavista.
# Maailman vanhin toimivan huuhtelun omaava vesiklosetti on yli 4.000 vuotta vanha. Se sijaitsee Knossoksessa.
# Kuningatar Elisabet I:n hallitsemiskaudella oli olemassa miesten partavero.
# Englannin parlamentti julisti joulun poistetuksi vuonna 1647.
# Monopolipelin valmistajat painavat vuosittain enemmän rahaa kuin Yhdysvaltain rahaviranomaiset.
# Sveitsin laki kieltää auton oven kiinnipaukauttamisen.
# Los Angelesissa on enemmän autoja kuin ihmisiä.
# Vuonna 1848 laskettiin San Franciscossa olevan 800 asukasta. Kalifornian kultalöydön jälkeen asukasmäärä laski viikon aikana seitsemään.
# Perhosen keskimääräinen lentonopeus on 32 km/h.
# Ihminen nukahtaa keskimäärin seitsemässä minuutissa.
# Jos huutaisit 8 vuotta, 7 kuukautta ja 6 päivää, olisit tuottanut tarpeeksi äänienergiaa lämmittämään yhden kupin kahvia.
# Jos piereskelisit yhteen menoon 6 vuotta ja 9 kuukautta, olisit tuottanut ydinpommin sisältämän energiamäärän tuottamiseen tarvittavan kaasumäärän.
# Sian orgasmi kestää 30 minuuttia. (Haluan olla sika seuraavassa elämässäni.) Mielenkiintoisin kysymys on kuitenkin se, kuka on kellottanut tämän ilmiön?
# Pään hakkaaminen seinään kuluttaa 150 kaloria tunnissa.
# Ihminen ja delfiini ovat ainoat lajit, jotka harrastavat seksiä pelkästään nautinnon vuoksi. (Senkö vuoksi Flipper hymyilee jatkuvasti - ja miksei sika mahdu tähän joukkoon?)
# Ihmisruumiin vahvin lihas on kieli.
# Oikeakätinen elää keskimäärin yhdeksän vuotta pitempään kuin vasenkätinen.
# Krokotiili ei pysty työntämään kieltään ulos.
# Muurahainen voi nostaa 50 kertaa oman painonsa, vetää perässään 30 kertaa itsensä painoista taakkaa ja kaatuu aina oikealle kyljelleen kuollessaan myrkkyyn. (Kuka helvetti on rahoittanut tämän tutkimuksen?)
# Postimerkin nuoleminen kuluttaa 0,1 kaloria.
# Jääkarhut ovat vasenkätisiä.
# Kissakalalla on yli 27 000 makuaistia.
# Kirppu pystyy hyppäämään 350 kertaa ruumiinsa pituisen matkan.
# Koiraspuolinen rukoilijasirkka ei voi paritella, jos sen pää on kiinni omassa ruumiissaan. Naaras aloittaa seksin esileikillään, jossa hän leikkaa koiraan pään irti.
# Leijonat parittelevat jopa 50 kertaa päivässä. (Siitä huolimatta haluan olla seuraavassa elämässäni sika. Laatu on tärkeämpää kuin määrä.)
# Perhoset maistavat jaloillaan.
# Elefantti on ainoa eläin, joka ei osaa hypätä.
# 101 Dalmatialaista ja Peter Panin Wendy, ovat ainoat Walt Disneyn hahmot joilla on molemmat vanhemmat paikalla ja jotka eivät kuole elokuvan aikana.
# Osterin silmä on suurempi kuin sen aivot. (Tunnen tällaisia ihmisiäkin)
# Tähtikaloilla ei ole aivoja. (Tunnen tällaisiakin ihmisiä)
# Yhdysvalloissa teurastetaan joka kiitospäiväksi 45 miljoonaa kalkkunaa.
# Tälläkin hetkellä 10 miljoonaa ihmistä harrastaa seksiä.
# Piin likiarvo kirjoitettuna miljardilla desimaalilla ulottuisi Bostonista New Yorkiin.
# Nausea itineris ferroviarii on latinaksi matkapahoinvoinnin erikoinen muoto, joka puhkeaa junassa.
# Muutamat Egyptin pyramidien kivistä on merkitty nuolikuvioin, jotka tarkoittavat yksinkertaisesti "tämä puoli ylös".
# Albert Einstein ei saanut Nobelin palkintoa suhteellisuusteoriasta, vaan valosähköisen ilmiön keksimisestä.
# Tutankhamonin veriryhmä oli A.
# 3-vuotiaat tytöt ovat poikia parempia valehtelemaan.
# Keskeytymättömän puheen maailmanennätys on 159 tuntia. Sen teki mies Sri Lankassa 1981. Naisten ennätys on vain 110 tuntia. (niinpä niin, ja sitten vielä väitetään, että naiset puhuvat paljon)
# 45 prosenttia amerikkalaisista on virtsannut suihkussa, 29% on sortunut myymälävarkauteen ja 42% amerikkalaisnaisista on harrastanut seksiä työpaikallaan.
# 2 maailman pienintä valtiota, Monaco ja Vatikaani, ovat yhteispinta-alaltaan niin pieniä, että mahtuisivat New Yorkin keskuspuistoon.
# Ison värisuoran (ässä, kuningas, kuningatar, sotamies, 10, samaa väriä) mahdollisuus pokerissa on 1:649 740.
# Lämpimään veteen hukkuu kylmää nopeammin.
# Jos laskee sekunnissa yhden luvun, miljoonaan laskeminen kestää 11,6 päivää. Miljardiin laskeminen vie 31 vuotta ja 252,1 vuorokautta.
# Suomessa on maailman pisin vesiväylästö. Yhteensä 50 000 km purjehduskelpoisia järviä ja jokia.
# Sikiö kasvaa nopeimmin juuri ennen syntymää. Samalla vauhdilla syntymän jälkeen 10-vuotiaan pituus olisi 5,6 m.
# Vuodesta 0 kului 1700 vuotta maailman väkiluvun kaksinkertaistumiseen. Nyt siihen menee n. 41 v.
# Tennismailaan parhaat jänteet tehdään lehmän suolista. Yhteen mailaan tarvitaan vähintään kaksi lehmää.
# Jupiterilla ei ole lainkaan kovaa pintaa. Uloinna on kaasua ja sisus on nestemäistä.
# Coqui-sammakko voi kurnuttaa jopa 108 desibelin voimalla, mikä vastaa suihkukoneen ääntä.
# Metri on etäisyys, jonka valo kulkee 1/299 792 458 sekunnissa.
# Ihminen vastaa kysymyksiin 5-20 kertaa nopeammin seisoen kuin istuen.
# Raskauden 3 ensimmäisen kk:n aikana monet naiset uneksivat sammakoista, käärmeistä ja ruukkukasveista.
# USA:n avaruusasema Skylab 4:n miehistö järkytti maavalvomoa 1974, kieltäydyttyään äkkiä tekemästä avaruudessa töitä sunnuntaina.
# Aivastuksen pienet hiukkaset kiitävät tiehensä 160 km/h nopeudella.
# Sairaalloista halua jäädä vuoteeseen makaamaan kutsutaan nimellä klinomania.
# Pohjois-Amerikan intiaanien kielessä ei ole kirosanoja. Muuten kieli on sanarikas. Siinä on esim. yli 200 sanaa auton osista.
# Maapallon 1300 miljoonaa lehmää päästää vuosittain ilmaan yli 100 miljoonaa tonnia metaania.
# Situs inversus eli sisäelinten sijainti päinvastaisilla puolilla kuin normaalisti esiintyy yhdellä yksilöllä noin 20 000:sta.
# Minuutin seksi kuluttaa energiaa 7 kaloria (30 kilojoulea). Se vastaa saman ajan energian kulutusta uinnissa tai pyöräilyssä.
# Eräs amerikkalainen patentoi hammasharjan, joka soittaa musiikkia harjattaessa.

[Ei aihetta]Maanantai 08.06.2009 20:18

Kolme nimeä, joilla minua kutsutaan:
☺ Saija
☺ sjaj
☺ sapsu

Kolme paikkaa, jossa olen asunut:
☺ Hervanta
☺ Annala
☺ Sääxi

Kolme telkkariohjelmaa, joita katson:
☺ Greyn anatomia
☺ Rakkauden anatomia (sillonku tulee)
☺ Salatut elämät (sillonku tulee)


Kolme paikkaa, jossa olen käynyt:
☺ Turkki
☺ Ruotsi
☺ Viro

Kolme väriä, joista pidän:
☺ valkoinen
☺ punainen
☺ keltainen

Kolme nettisivua, joilla käyn usein:
☺ youtube
☺ galleria
☺ facebook

Kolme asiaa, joita odotan:
☺ yyteriä
☺ juhannusta
☺ hellettä

suloinen kesäMaanantai 08.06.2009 11:52

oltii rannalla ottaas aurinkoo,
käytii pizzalla,
oltii ajelemassa,
syötii jäähilejuomat
ANNInkaa !

[Ei aihetta]Perjantai 05.06.2009 01:23

Kun itselläsi menee huonosti, toivotko, että muillakin menisi?
- joskus valitettavasti

Osaatko iloita kaverisi puolesta?
- iloitsen, mutta en osaa näyttää sitä :OO

Osaatko lopettaa ajoissa?
- muun paitsi suklaansyönnin

Innostutko helposti?
- joo

Jos suutut, kumpaa teet helpommin: lyöt vai huudat?
- lyön

Oletko koskaan potkaissut/lyönyt reikää seinään tai oveen?
- en semmosia

Onko sinulla salaisuus, jota ei tiedä kukaan muu kuin sinä itse?
- on

Oletko käyttänyt jotain ihmistä hyväksesi?
- en

Oletko luntannut kokeessa? Miten?
- lappuja, kirja, vihko, kännykkä

Voisitko tappaa ihmistä?
- en

Jos ystäväsi olisi halvaantunut päästä alaspäin ja tahtoisi tappaa itsensä (koska hänen elämänsä, kuin myös loppuelämä olisi pelkkää tuskaa), voisitko auttaa häntä itsemurhan toteuttamisessa?
- en ikinä!

Tulisit nyt raskaaksi. Mitä tekisit?
- tekisin abortin

Luokkakaveristasi tulisi parin vuoden kuluttua suuri julkkis. Tekeytyisitkö jälleen hänen seuraansa vain hänen menestymisensä vuoksi?
- tuski

Osaisitko enää nauttia elämästä, jos koko perheesi kuolisi vakavassa tulipalossa?
- melko paskaa se olis

Voisitko kulkea vuorokauden ajan paperipussi päässä julkisilla paikoilla, jos sinulle maksettaisiin 100€?
- tottakai

...Entä mustassa kaavussa?
- no kyllä

Miksi useimmat heittävät suolakurkut juustohampurilaisen välistä pois?
- ne on idiootteja

Onko rasvattomalla- ja kevytmaidolla makueroa?
- rasvaton maito on ihan kuraa

Oletko koskaan liikkunut pyjama päällä ulkona?
- olen

Osaatko nauraa itsellesi?
- osaan

Näet opettajasi bussissa. Menetkö juttelemaan hänelle?
- en

Inhoatko ihmisiä, jotka luulevat liikoja itsestään?
- kyllä

Oletko huono häviäjä?
- olen

Oletko koskaan keksinyt tekosyitä, ettei sinun ole tarvinnut osallistua raskaaseen liikuntatuntiin, kuten cooperiin tms.?
- koulun liikuntatunnit on kaukana raskaasta

Oletko koskaan ollut niin onnellinen, että olet kirjaimellisesti huutanut sen koko maailmalle?
- olen huutanut onnesta kyllä

Entä niin vihainen, että olet repinyt taulutkin alas seiniltä?
- en

Oletko mielestäsi positiivinen ihminen?
- ihan joo kai

Koska olet viimeksi tanssinut ja missä?
- tänää töissä jorasin että tulis lämpee

Milloin itkit viimeksi?
- en muista

Oletko ilkeä?
- joskus

Oletko hiljainen nörtti vai kaikkien rakastama hymytyttö? Valitse toinen!
- kaikkien rakastama ofc

Jos saisit toivoa yhtä asiaa ja se toteutuisi, mikä se olisi?
- että osaisin taikoo

Mihin matkustit viimeksi?
- töihi

Milloin viimeksi laitoit hiuksiasi?
- tänää iltäpäivällä parkin vessassa mahahaha

Oletko koskaan syönyt mustaa makkaraa?
- oon

Mikä oli viimeisin biisi, jonka kuulit? Mitä pidit?
- antti tuiskun se juuret ja joo iha kiva, musavideo on sexikääs

Tiedätkö ketään komeaa futaria?
- onhan niitä !

Katsotko lomillakin kelloa ainakin kolme kertaa päivässä?
- joo

Mansikat, vadelmat vai mustikat?
- mansikat

Kun aurinko porottaa täydeltä terältä ja lämpömittari näyttää melkein 30 astetta, mitä teet?
- ajelee, rannal

Mistä hankit musiikkisi?
- dc++ ja veljeltä

Millainen on miesmakusi?
- niiiin laaja ettei mitään järkee!

Missä olet 10 vuoden päästä?
- toivottavasti hyvissä töissä ja tienaamassa massinpaskaa!

Oletko pakkomielteinen?
- ehkä vähä

Oletko kova haaveilemaan?
- kyllä

Jos olisit toinen henkilö, olisitko itsesi kanssa kaveri?
- tottakai

Mikä on uusin hajuvetesi?
- toi yks morgan

Onko sinulla mitään ostoslistallasi, jota sinun täytyisi hankkia?
- hmm on

Jos haluaisit mennä naimisiin tulevaisuudessa, minkälaiset häät haluaisit?
- ei häillä niin väliä, kunhan on mukava mies! aika klisee mutta totta

Pelkäätkö sikainfluenssaa?
- en kovi

:')Torstai 04.06.2009 23:47

Käydessäni ensimmäistä vuotta lukiota näin kerran erään luokallani olevan pojan kävelevän kotiinsa koulun jälkeen. Hän oli Kalle.
Näytti siltä, että hän kantoi kaikkia oppikirjoja mukanaan.
Ajattelin itsekseni: 'Miksi kukaan kantaa kaikki kirjat kotiinsa perjantaipäivänä? Taitaa olla varsinainen nynny.'
Minulla itselläni oli paljon suunnitelmia viikonlopun varalle, pippaloita ja
jalkapalloa kavereitten kanssa seuraavana päivänä.
Niinpä kohautin olkapäitäni ja jatkoin matkaani.
Hetken päästä näin, kuinka poikalauma juoksi Kallea kohti.
He törmäsivät häneen tahallaan, sysäsivät kaikki hänen kirjansa maahan ja kampittivat hänet niin, että hän kaatui kuraan.
Hänen silmälasinsa lensivät noin kolmen metrin päähän ruohikkoon.
Hän nosti päänsä, ja hänen silmänsä olivat hirvittävän surulliset.
Sydämeeni koski. Juoksin Kallen luokse. Hän ryömi ympäriinsä, etsien lasejaan, kyynel silmissään. Ojentaessani hänelle hänen lasejaan sanoin: 'Nuo ovat pölkkypäitä. Niille pitäisi antaa elinkautinen.'
Hän katsoi minuun ja sanoi 'kiitos', hymyillen leveästi.
Siitä hymystä paistoi todellinen kiitollisuus.
Autoin Kallea keräämään kirjat maasta ja kysyin, missä hän asui.
Kävi ilmi, että hän asui lähellä minua, joten kysyin häneltä,
miksen ollut nähnyt häntä niillä kulmilla aiemmin. Hän sanoi käyneensä yksityiskoulua ennen kuin tuli meidän luokallemme.
Ennen en ollut ollut missään tekemisissä yksityiskoulun oppilaan kanssa.
Juttelimme koko kotimatkan ajan ja kannoin osan Kallen kirjoista.
Hän osoittautui mukavaksi pojaksi.
Kysyin, halusiko hän pelata jalkapalloa kavereitteni kanssa.
Hän vastasi myöntävästi.
Pyörimme samoissa porukoissa koko viikonlopun ajan, ja mitä paremmin opin Kallea tuntemaan,
sitä enemmän pidin hänestä. Kaverinikin olivat samaa mieltä.
Tuli maanantaiaamu, ja näin Kallen taas valtavan kirjapinonsa kanssa.
Pysäytin hänet ja sanoin hänelle, että jos hän kantaa noin paljon kirjoja mukanaan joka päivä, hän kehittää itselleen mahtavat muskelit.
Hän vain nauroi ja antoi minulle osan kirjoista.
Seuraavien vuosien aikana Kallesta ja minusta tuli parhaat kaverit.
Lukion lopulla aloimme suunnitella jatko-opintoja. Kalle päätti mennä lukemaan lääketiedettä ja minä valitsin liiketalouden opinnot jalkapallostipendin turvin.
Opiskelisimme eri paikkakunnilla, mutta olin varma, ettei välimatka vaikuttaisi ystävyyteemme mitenkään.
Kalle oli luokkamme priimus. Kiusasin häntä siitä jatkuvasti ja nimittelin häntä nynnyksi.
Kallen piti pitää puhe koulun päättäjäisissä.
Olin todella iloinen, ettei Minun tarvinnut nousta korokkeelle puhumaan.
Päättäjäispäivänä näin Kallen, joka näytti komealta. Hän oli todellakin päässyt sinuiksi itsensä kanssa kouluvuosinaan.
Hän oli hyvännäköinen silmälaseissaan, ja hänellä oli paljon enemmän tyttökavereita kuin minulla. Kaikki tytöt olivat pihkassa häneen. Olin joskus kateellinen.
Tuli se suuri päivä.
Saatoin nähdä, että Kalle oli hermostunut, joten läimäytin häntä selkään ja sanoin:
'Kuule, hyvin se menee!'
Hän katsoi minuun kasvoillaan se hänelle ominainen, todellista kiitollisuutta osoittava ilme ja sanoi: 'Kiitos.'
Hän ryki hieman ja aloitti puheensa. 'Koulun päättäjäisissä on aika kiittää kaikkia niitä, jotka ovat auttaneet oppilaita selviämään Vaikeistakin vuosista. Vanhempia, opettajia,
sisaruksia, valmentajiakin kenties... mutta ennen kaikkea ystäviä.
Seison tässä sanomassa teille, että paras lahja, minkä voi toiselle
antaa, on olla hänen ystävänsä. Aion nyt kertoa teille erään tarinan.'
Katsoin epäuskoisena ystävääni, kun hän alkoi kertoa siitä päivästä, jolloin ensi kertaa tapasimme. Hän oli aikonut tappaa itsenä sinä viikonloppuna. Hän kertoi, kuinka oli siivonnut pulpettinsa ja
ottanut kaikki tavarat mukaansa, ettei hänen äitinsä olisi tarvinnut mennä keräämään niitä koulusta jälkeen päin. Hän katsoi minuun kiinteästi ja hymyili. 'Olen kiitollinen siitä, että minut pelastettiin. Ystäväni pelasti minut tekemästä jotain kamalaa.'
Kuulin yleisön haukkovan henkeään, kun tämä komea, suosittu poika kertoi meille kaiken hetkestä, jolloin hän oli ollut elämässään heikoimmillaan.
Näin hänen isänsä ja äitinsä katsovan minua kasvoillaan Kallen kiitollinen hymy. En ollut ennen tajunnut tämän kiitollisuuden syvyyttä.

Älä koskaan aliarvioi tekojesi voimaa. Yhdellä pienellä eleellä voit muuttaa toisen elämän, parempaan tai huonompaan suuntaan.
Sinulla on nyt kaksi vaihtoehtoa:
1) Voit kopioida tämän viestin päiväkirjaasi, jolloin muutkin voivat lukea tarinan
2) Voit olla kopioimatta tarinaa päiväkirjaasi ja toimia ikään kuin se ei olisi vaikuttanut sinuun mitenkään.

Kuten huomaat, minä valitsin vaihtoehdon numero 1.

YYTERI 3.-5.7.2009 !Torstai 04.06.2009 23:03

[Ei aihetta]Tiistai 02.06.2009 14:49

1. Mitä lukee ensimmäisessä tekstiviestissäsi? : "Herääppä ny, tuu hakeen"
2. Kenen sängyssä nukuit viime yön? : porukoide
3. Minkä värinen paita sulla on päällä nyt? : valkonen
4. Lempielokuva? : monia
5. Sano yksi asia jota teet joka päivä? : syön
6. Minkä väriset ovat huoneesi seinät? :sinistä ja valkosta
7. Paljonko sulla on rahaa tällä hetkellä? : jotai 340€ ja kohta saan 300 lisää!
8. Lempiurheilulaji? : kaikki missä hengästyy
9. En jaksa odottaa että...? : on bailut
10. Millon viimeksi näit äitiäsi? : eilen illalla
11. Kuka sai sinut rekisteröitymään galleriaan? : emmuista
12. Mitä söit eilen illalla? : pizzaa
13. Katso vasemmalle. : seinä
14. Minkä vaatteen lainasit viimeksi joltain? : huppari
15. Millä sivulla datailet useimmiten? : galleria, facebook,youtube
16. Onko sulla kasveja huoneessas? : ei koska tapoin ne
17. Sattuuko sua mihinkään tällä hetkellä? : ei
18. Milloin viimeksi liikuit taksilla? : UV
19. Milloin viimeksi olit tosi järkyttynyt? : emmuist

VIIMEISIN
21. Henkilö jonka näit? : iskä
22. Henkilö jonka kanssa puhuit puhelimessa?: mamsi
23. Henkilö jota halasit? : topi
24. Henkilö joka soitti sinulle?: mamsi
25. Kappale jonka kuuntelit? : cheek - viihdyttäjä

TÄNÄÄN
26. Mitä teet nyt? : tätä
27. Mitä teet myöhemmin? : lenkki suihku töihi
28. Mitä olet tehnyt tänään? : syöny ja katoin käenpesän
29. Mitä sulla on päällä? : t-paita ja alusvaateet

HUOMENNA
31. Millainen päivä huomenna? : toivotavasti hyvä, vapaapäivä
32. Mitä suunnitelmia? : olla kartsun,annin,fannyn ja aletenkaa
33. Tavoite: olla paras
34. Mistä et pidä: jos on huono sää :(

OLETKO:
Itsepäinen: joskus
Ilkeä: joskus
Viisas: joskus
Hyvä koulussa: iha
Hyvä soutamaan: iha
Tylsä: joo
Purevaa vai lyövää tyyppiä: purevaa
Huutanut jollekkin ystävällesi ja katunut: joo
Satuttanut ystävääsi: joskus pienenä vahingos :(
Yksinäinen: joskus
Miksi: jaa a

ONKO:
Vika tietenkin aina sinussa: ei aina
Sinulla lainkaan tapoja: on
Hevoset ihania: näääh
Elämä laiffia: kyllä
Sinua kohdeltu huonosti: joskus
Sinulla pelkoja: on

LOPPUKYSYMYKSIÄ:
Rakastatko ystäviäsi/kavereitasi: tottakai
Jos löytäisit lompakon täynnä rahaa, mitä tekisit : veisin poliisiasemalle
Kelle puhuit viimeksi messengerissä (jos ei ole messengeriä älä vastaa): smuli
Mitä kaikkea olet suunnitellut kesäksi: tammerfesteille, yyterii, töitä, tuparit
Lause/sana jonka sanoit viimeksi: emmuist
Onks pojat kivoi vai ällöttävii: KIWOIII
Katsotko salkkareita: joo
Paras sarja ikinä: pako,salkkarit,käenpesä,rakkauden anatomia,ymymym
Mitä meinaat tehdä sen jälkeen kun sammutat koneen: lenkille
Oletko masentunut?: en
Viime kokeesi numero: 10
Minkälainen sää ulkona on: selkeetä 17,9 C
Itketkö nyt: en
Miksi/Miksi et: ei itketä
Oletko koskaan pelännyt menettäväsi kaverisi: ju
Haluatko tämän jo loppuvan?: joo
Kuunteletko musiikkia: joo

[Ei aihetta]Tiistai 02.06.2009 04:51

Mainitse ihminen kenet luulet tuntevasi läpikotaisin?
- ite

Paikka minne haluisit mennä?
- johki lämpimää

Ihminen, jonka haluaisit pyyhkiä elämästäsi ?
- en kerro

mitä on tehtävä, että sinut saa hymyilemään ?
- ei vaadi paljoo

Oletko koskaan ollut rakastunut ?
- vähä

Sana / lause, jonka sanoit viimeksi, ja kenelle?
- tossa iha reunassa se asuu

Onko sinulla unelmia ?
- on

Miksi itkit viimeksi ?
- en muista

Mitä haluisit juuri nyt saada?
- unta

Biisi. Joku, joka herättää tunteita?
- kaikki hyvin

Mitä et ikinä pukisi päällesi ?
- korsettia

Lempijuomasi Fanta, Cokis, Sprite vai kalja ?
- kokis

Montako lävistystä omistat ? Tatuointeja ?
- 5 lävistystä

Mikä sinusta tulee isona?
- rikas

Tumma vai vaalea sen olla pitää?
- ei väliä

Hokema, josta et pääse eroon?
- kirosanat:(

Oletko herkkä?
- oon oikeesti!

Kuka ihminen on tällä hetkellä lähimpänä sinua?
- iskä

Mitä olet syönyt viimeksi?
- pizzaa

Lempivärisi?
- ehkä valkonen

Mitä mieltä olet Ricky Martinista?
- kai se iha jees

Mitä nimiä vanhempasi harkitsivat sinulle?
- veera ja tytti!?

Kuka näistä voisit olla: Tuhkimo, Ruusunen, Joutsenprinsessa, vai Lumikki ?
- lumikki

Kyky, mitä et omista ja jonka tahtoisit ?
- taikominen

Kuka viimeksi nauroi kanssasi?
- kartsu

Mitä harrastusta olet harrastanut pisimpään?
- futis

Oletko koskaan ostanut mitään pornokaupasta?
- ruoskan

Jos asuisit siellä missä äitisi asui pienenä, missä asuisit?
- treel tai ylöjärvellä

Pidätkö lakritsista, ruisleivästä ja Fazerin sinisestä?
- kaikki käy

Osaatko kokata?
- oon paras

Miltä tällä hetkellä tuntuu? Ottaako joku asia päähän?
- ei ota päähän, haikee olo jotenki

Monelta pitää herätä huomenna?
- ennen kahta että kerkee töihi